MRS BELLEW SELVITTÄÄ LASKUNSA
Mrs Bellew istui vuoteellaan ja silitteli rypistyneitä kirjelappuja; hänen vieressään oli hänen jalokivilippaansa. Hän otti siitä ametistikaulanauhan, smaragdimedaljongin ja timanttisormuksen, kääri ne pumpuliin ja sulki kirjekuoren. Toiset jalokivet hän yhden kerrallaan pudotti helmaansa ja jäi niitä katselemaan. Vihdoin hän pani kaksi medaljongia ja kaksi sormusta takaisin lippaaseen, sulki muut pieneen vihreään rasiaan, otti sen ynnä kirjekuoren ja meni ulos. Hän huusi luokseen ajurin, ajoi postitoimistoon ja lähetti seuraavan sähkösanoman:
Pendyce, Stoalaisten klubi.
Ole ateljeessa kuudesta seitsemään — H.
Postitoimistosta hän ajoi jalokivikauppiaan luo, ja moni mies, joka näki hänen menevän ohitseen punoittavin poskin ja silmin, jotka loistivat niin kuumeisesti kuin olisi tuli palanut hänen sisässään, kääntyi hänen jälkeensä ja suri katkerasti, ettei tuntenut kuka hän oli eikä minne hän meni. Jalokivikauppias otti kivet vihreästä rasiasta, punnitsi ne yhden kerrallaan ja tutki niitä kauan suurennuslasillaan. Hän oli pieni mies, jolla oli keltaiset, ryppyiset kasvot ja pieni harva parta, ja kun hän oli itsekseen päättänyt, minkä summan hän aikoi tarjota, hän katseli asiakastansa valmiina lausumaan pienemmän. Mrs Bellew istui tiskin ääressä nojaten siihen kyynärpäätään, leuka kämmenellä ja katsoi kauppiaaseen. Tämä päätti kuitenkin mainita oikean summan.
"Onko siinä kaikki?"
"Kyllä, rouva; enempää en voi tarjota."
"Hyvä on, mutta minun täytyy saada rahat nyt samalla."
Jalokivikauppias räpytteli silmiään.
"Se on suuri summa", sanoi hän — "epätavallinen. Minulla ei ole niin suurta määrää täällä."
"Tehkää siinä tapauksessa niin hyvin ja lähettäkää sitä hakemaan, tai minun täytyy mennä muuanne."
Jalokivikauppias risti kätensä ja hieroi niitä hermostuneesti vastakkain.
"Suokaa anteeksi — hetkinen — minun täytyy neuvotella kumppanini kanssa."
Hän poistui, ja etäältä hän kumppaneineen hermostuneesti vakoili mrs Bellew'ta. Hän palasi väkinäisesti hymyillen. Mrs Bellew istui entisellä paikallaan.
"Sattuu niin hyvin, että meillä on juuri tuo summa täällä, rouva."
"Antakaa minulle seteleitä, pyydän, ja arkki paperia."
Kauppias toi ne.
Mrs Bellew kirjoitti kirjeen, pani sen ynnä setelit mukanaan tuomaansa isoon kirjekuoreen, kirjoitti osoitteen ja sinetöi kirjeen.
"Kutsukaa ajuri, pyydän!"
Kauppias kutsui ajurin.
"Chelsea Embankment!"
Hän ajoi pois.
Taaskin ihmiset katsoivat hänen jälkeensä, kun hän ajoi pitkin katuja, joilla kuhisi väkijoukkoja ja ajoneuvoja. Ajuri, joka jätti hänet Albert-sillan läheisyyteen, katseli vuoroin kourassaan olevia rahoja, vuoroin kyydittäväänsä, ja viedessään vaununsa takaisin seisontapaikkaan hän heilautti peukaloaan hänen jälkeensä.
Mrs Bellew kulki kiireesti seuraavaan kadunkulmaan, kääntyi siinä ja pysähtyi äkkiä pienen puutarhan eteen, missä oli kolme poppelia rivissä. Hän avasi viivyttelemättä sen vihreän veräjän, ja meni polkua myöten ensimmäisen vihreän oven luo, joita oli kolme vierekkäin. Taiteilijan näköinen parrakas nuori mies, joka seisoi viimeisen oven takana, katseli häntä, huulilla ymmärtävä hymy. Mrs Bellew otti esiin avaimen, pisti sen reikään, avasi oven ja meni sisään.
Tämä näky näytti antaneen taiteilijalle aatteen. Hän työnsi ovensa auki, toi telineen ja kankaan ulos ja asettaen ne niin, että hän saattoi nähdä oven, mistä mrs Bellew oli mennyt sisään, hän alkoi piirustaa.
Vanha kivinen kaivo, jonka kannella oli kolme kivistä sammakkoa, oli puutarhassa lähellä samaa nurkkaa, ja sen takana oli kukkiva viinimarjapensas ja sen takana taas vihreä ovi, mihin päivänpaiste vinosti lankesi. Taiteilija työskenteli tunnin ajan, sitten hän pani telineen syrjään ja meni juomaan teetään.
Mrs Bellew tuli ovesta heti hänen mentyään. Hän sulki oven takanaan ja seisoi hiljaa. Hän otti taskustaan ison kuoren ja pudotti sen kirjelaatikkoon; sitten hän kumartui maahan, otti oksan ja pisti sen rakoon, joten kansi ei päässyt rämähtäen putoamaan. Tehtyään tämän hän siveli käsillään kasvojaan ja rintaansa ikäänkuin pyyhkäistäkseen jotakin yltään ja käveli pois. Ulkoveräjän tuolla puolen hän kääntyi vasemmalle ja käveli samaa katua takaisin virralle. Hän käveli verkkaan, nauttivasti ympärilleen katsellen. Pari kertaa hän pysähtyi ja veti syvän henkäyksen, ikäänkuin ei voisi saada kyllikseen ilmaa. Hän meni Embankmentille saakka ja seisoi siinä, nojaten kyynärpäitään kaiteeseen. Etusormensa ja peukalonsa välissä hänellä oli pieni esine, josta auringonsäteet heijastuivat. Se oli avain. Verkkaisesti, nauttivasti hän ojensi kätensä yli veden, erotti peukalonsa ja etusormensa ja antoi avaimen pudota.