PUISTO
Joka vuoden toukokuussa tulee päivä, jolloin Hyde Park on kuin lumottu. Viileä tuulenhenki lepahduttaa lehtiä, helteinen aurinko välkkää Long Waterilla, joka oksalla, joka ruohonkorressa. Linnut laulavat pienten sydäntensä yltäkylläisyydestä, soittokunta antaa iloisimpien säveltensä kaikua, vaaleat hattarat kiitävät kilpaa korkealla sinisellä taivaalla. Tarkkaan ei voi sanoa, miksi ja millä lailla tämä päivä eroaa edelläkäyneistä ja myöhemmin tulevista; on kuin puisto puhuisi: "Tänään minä elän; mennyt on mennyttä; tulevasta minä en välitä!"
Ja ne, jotka tänä päivänä sattumalta joutuvat puistoon, eivät voi olla joutumatta lumouksen valtaan. Heidän askeleensa vilkastuvat, heidän liepeensä liehuvat, heidän keppinsä heiluvat, heidän silmänsäkin loistavat — silmät, jotka ovat niin tylstyneet katujen katselemisesta; ja jokainen, jolla on lemmitty, ajattelee häntä ja käy hänen kanssaan milloin missäkin keskellä vaeltavaa joukkoa. Näille puisto ja kaikki siellä käyvät lempeätunteiset kuolevaiset nyökäyttävät päätään ja hymyilevät.
Iltapäivällä oli lady Maldenin luona Prince's Gatella ollut kokous, missä on käsitelty työläisnaisten asemaa. Siellä oli syntynyt jonkin verran kiihkeä keskustelu, sillä eräs henkilö oli noussut ja todistanut jotakuinkin kumoamattomasti, että työläisnaisilla ei ollut minkäänlaista asemaa ensinkään. Gregory Vigil ja mrs Shortman olivat yhdessä poistuneet tästä kokouksesta ja sivuutettuaan Serpentine-lammikon he oikaisivat nurmikon poikki.
"Mrs Shortman", sanoi Gregory, "emmekö me teistä ole hiukan hulluja kaikki?"
Hän kantoi hattua kädessään, ja hänen kaunis harmahtava tukkansa, joka oli pörröttynyt kokouksen kiihotuksessa, ei ollut vielä laskeutunut alalleen hänen päähänsä.
"Niin, mr Vigil, minä en oikein —"
"Me olemme kaikki hiukan hulluja! Mitä tuo lady Malden oikein tarkoitti moista puhuessaan? Minä inhoan häntä."
"Oh, mr Vigil! Hän tarkoittaa niin hyvää!"
"Tarkoittaa hyvää?" matki Gregory. "Minä inhoan häntä! Miksi menimmekään hänen ilkeään salonkiinsa? Katsokaa tuota taivasta!"
Mrs Shortman katsoi taivaaseen.
"Mutta, mr Vigil", sanoi hän vakavasti, "muuten eivät asiat koskaan tulisi toimitetuiksi. Toisinaan minusta tuntuu, kuin te katselisitte kaikkea liiaksi siltä kannalta kuin niiden pitäisi olla!"
"Linnunrata!" sanoi Gregory.
Mrs Shortman nyrpisti suutaan; hän tunsi, että hänen oli mahdoton tottua Gregoryn pilantekotapaan.
He olivat harvasanaisia loppumatkallaan Y.N.L.P:hen, missä miss Mallow istui kirjoituskoneensa ääressä ja luki novellia.
"Täällä on useampia kirjeitä teille, mr Vigil."
"Mrs Shortman sanoo, että minä olen epäkäytännöllinen", vastasi
Gregory. "Onko se totta, miss Mallow?"
Miss Mallow'n poskien puna levisi hänen viettäville olkapäilleen saakka.
"Oi, ei. Te olette erinomaisen käytännöllinen, mutta — kenties — enhän minä tiedä, mutta kenties te koetatte aikaansaada mahdottomia, mr Vigil."
"Bilcock Buildings!"
Oli minuutin hiljaisuus. Sitten alkoi mrs Shortman kirjoituspöytänsä ääressä sanella, ja kirjoituskone rupesi nakuttamaan.
Avattu kirje edessään istui Gregory nojaten päätä käsiinsä. Ääni lakkasi kuulumasta, kirjoituskone lakkasi nakuttamasta, mutta Gregory ei liikahtanut. Kääntyen hieman istuimillaan katsoivat molemmat naiset häntä. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa ja kääntyivät heti muuanne. Muutama hetki myöhemmin he taas jäivät katsomaan häntä. Yhä vieläkään ei Gregory liikahtanut. Arka huomauttamisen halu alkoi viritä kummankin naisen silmissä.
"Mr Vigil", sanoi mrs Shortman lopuksi. "Mr Vigil, luuletteko —"
Gregory kohotti kasvonsa; ne olivat punastuneet tukanrajaan saakka.
"Lukekaa tämä, mrs Shortman!"
Ojentaen tälle vaaleanharmaan kirjepaperin, jossa oli kotkan kuva ja tunnuslause Strenuus aureaque penna hän nousi ja alkoi astua edestakaisin huoneessa. Ja sillä välin kuin hän pitkin, kevein askelin käveli edestakaisin, kirjoituspöydän ääressä istuva nainen luki tarkkaan läpi kirjeen ja konekirjoittajatar istui liikkumattomana, punastunein ja kateellisin kasvoin.
Mrs Shortman taittoi kirjeen kokoon, asetti sen pöydälle ja sanoi katsettaan kohottamatta:
"Tietenkin asia on hyvin paha tuolle tyttöparalle, mutta, mr Vigil, niin täytyy tosiaankin aina olla, jotta estettäisiin —"
Gregory pysähtyi, ja hänen loistavat silmänsä hämmensivät mrs Shortmanin; ne näyttivät hänestä epäkäytännöllisiltä. Hän jatkoi painokkaasti:
"Ellei siitä seuraisi mitään häpeää, ei olisi mitään mahdollisuutta ehkäistä sitä. Minä tunnen maaseudun paremmin kuin te, mr Vigil."
Gregory nosti kädet korviinsa.
"Meidän täytyy heti hankkia hänelle jokin paikka."
Akkuna oli selkosen selällään, niin ettei hän voinut työntää sitä enemmän auki, ja hän seisoi siinä kuin katsellen äskeistä kohtaa taivaalla. Ja taivas oli hyvin sininen, ja suuria valkoisia hattaralintuja kiiti sen yli.
Hän kääntyi akkunasta pois ja avasi toisen kirjeen.
Lincoln's Inn Fields 24 p. toukok. 1892.
Parahin Vigil!
Tavatessani eilen holhokkisi sain häneltä kuulla, ettei hän ole kertonut sinulle erästä seikkaa, mikä — kuten pelkään — tulee suuresti huolettamaan sinua. Minä kysyin häneltä suoraan, toivoiko hän, että sinut pidettäisiin jutusta erillä, ja hän vastasi: 'On parempi, että hän saa sen tietää, mutta minä olen pahoillani hänen puolestaan.' Pääasia on seuraava: Bellew on joko saanut vainua siitä, että me pidämme häntä silmällä, tai on joku juorunnut siitä hänelle, joka tapauksessa hän on ehtinyt ennen meitä, pannut alulle oikeusjutun holhokkiasi vastaan ja sekoittanut George Pendycen juttuun. George näytti minulle haasteen. Jos se käy välttämättömäksi, on hän valmis vannomaan, että syytös on perusteeton. Hän tietysti asettuu 'kunnianmiehen' tavan mukaiselle kannalle.
Minä menin heti tapaamaan holhokkiasi. Hän tunnusti syytöksen oikeaksi. Minä kysyin häneltä, halusiko hän puolustautua ja tehdä vastasyytteen miestään vastaan. Tähän hän sanoi: 'Se on minulle täydellisesti yhdentekevää.' Minä en saanut hänen suustaan mitään muuta kuin tämän, ja vaikka se kuului kummalta, niin minä luulen, että se on totta. Hän näyttää olevan välinpitämättömässä mielentilassa ja tuntee tuskin mitään erikoista vihamielisyyttä miestään kohtaan.
Haluan tavata sinua, mutta vasta sitten, kun olet huolellisesti harkinnut tämän asian. Velvollisuuteni on kiinnittää huomiotasi eräisiin seikkoihin. Jos oikeusjuttu tulee käyntiin, on se oleva hyvin epämiellyttävä Georgelle ja vielä epämiellyttävämpi, milteipä tuhoisa, hänen omaisilleen. Syyttömät saavat tällaisissa tapauksissa melkein aina kärsiä eniten. Jos vastasyyte nostetaan, tulee siitä asianomaisten yhteiskunnallisen aseman vuoksi heti cause celèbre ja se tulee otaksuttavasti antamaan puheenaihetta oikeusistuimelle ja päivälehdistölle useammaksi päiväksi, kenties pitemmäksikin ajaksi, ja sinä tiedät, mitä se merkitsee. Ja taas puolustautumatta jääminen sotii, katsoen siihen mitä on tiedossamme, siveellistä näkökantaa lukuunottamattakin, taisteluvaistojani vastaan. Minä neuvoisin senvuoksi tekemään kaiken, mikä mahdollista on, jotta estettäisiin juttu ensinkään tulemasta oikeuden eteen.
Minä olen neljätoista vuotta vanhempi mies kuin sinä. Minä tunnen vilpitöntä kunnioitusta sinua kohtaan ja haluaisin säästää sinua kärsimykseltä. Kohtauksiemme kuluessa olen varsin tarkkaan huomioinut holhokkiasi, ja vaikka minä kenties loukkaan sinua, aion nyt puhua suuni puhtaaksi. Mrs Bellew on varsin merkillinen nainen. Muutamain minun läsnäollessani tekemäisi vihjausten perusteella uskon, että sinulla on hänestä tuiki väärä käsitys. Luullakseni hän kuuluu niihin intohimoisiin luonteisiin, joihin me turhaan haaskaamme arvostelujamme, moitteitamme, jopa myötätuntoammekin. Jos tällainen nainen kuuluu maalaissukuun ja olosuhteitten kautta joutuu seuraelämään, tulee hän aina herättämään huomiota. Jos sinä selvittäisit tämän itsellesi, niin sinä luullakseni säästäisit itseltäsi tuntuvasti kärsimystä. Lyhyesti sanoen minä pyydän sinua olemaan ottamatta häntä ja hänen olosuhteitaan liika vakavasti. On aina olemassa koko joukko sellaisia miehiä ja naisia kuin hänen miehensä ja hän, ja he tulevat aina suuremmassa tai vähemmässä määrässä olemaan julkisen huomion esineinä. Jos muut painuvatkin pohjaan, pysyy hän kyllä pinnalla, yksinkertaisesti koska hän ei voi sille mitään. Haluaisin, että sinä näkisit asiat sellaisina kuin ne ovat.
Uudelleen pyydän sinua, rakas Vigil, suomaan minulle anteeksi, että kirjoitan sinulle näin, ja uskomaan, että ainoa haluni on säästää sinulta turhaa kärsimystä.
Tule tapaamaan minua niin pian kuin olet miettinyt asiaa.
Sinun harras ystäväsi Edmund Paramor.
Gregory liikahti kuin sokea ihminen. Molemmat naiset olivat heti jalkeilla.
"Mikä teidän on, mr Vigil? Voimmeko auttaa teitä?"
"Kiitos, ei se ole mitään. Olen saanut eräitä huonoja uutisia. Aion mennä hengittämään vähän raitista ilmaa. Minä en tule takaisin enää tänään."
Hän otti hattunsa ja meni.
Hän käveli puistoa kohti, tietämättään hakien väljintä paikkaa, raikkainta ilmaa. Hän oli liittänyt kätensä yhteen selkänsä taakse, hänen päänsä oli kumarruksissa. Ja luonto kun ennen kaikkea on ironinen, sattui, että hän pyrki puistoon juuri tänään, kun se oli iloisimmillaan. Ja kaukana puistossa, niin lähellä keskustaa kuin mahdollista, hän panihe pitkäkseen nurmikolle. Pitkän hetken hän makasi liikkumatta pidellen käsiä silmillään, ja huolimatta mr Paramorin huomautuksesta, että hänen kärsimyksensä oli turha, hän kärsi.
Eniten hän kärsi täydellisestä yksinäisyydestään, sillä hän oli hyvin yksinäinen mies, ja nyt hän oli kadottanut sen, minkä hän uskoi omistavansa. On vaikeata eritellä kärsimystä, vaikeata sanoa, kuinka paljon hän kärsi, koska hän rakastuneena tuohon naiseen oli salassa ajatellut saavansa hiukkasen vastarakkautta, ja kuinka paljon hän kärsi siitä, että hänen yksityinen kuvansa hänestä, kuva, jonka hän itsekseen oli maalannut, oli veitsellä raadeltu rikki. Ja hän makasi ensin kasvoillaan, sitten selällään, yhä pitäen kättä silmillään. Ja hänen ympärillään makasi muita miehiä ruohikossa, ja toiset olivat yksinäisiä, toiset nälkäisiä ja jotkut nukkuivat; ja toiset makasivat siinä, koska oli miellyttävää olla joutilaina ja paistattaa päivää; ja muutamien vieressä makasivat heidän tyttönsä, ja näitä ei Gregory sietänyt nähdä, sillä hänen sielunsa ja aistinsa isosivat. Viereisillä istutuksilla oli kyyhkysiä, jotka eivät hetkeksikään lakanneet kuhertelemasta. Hetkeksikään eivät rastaat lopettaneet lemmenlaulujaan eikä aurinko helteistä, suloista paistettaan eivätkä hattarat lemmenleikkiään ylhäällä taivaalla. Oli päivä, joka oli vailla menneisyyttä ja vailla tulevaisuutta, ja silloin ei ihmisen ole hyvä olla yksinään. Eikä kukaan mies katsonut häneen, koska se ei ollut kenenkään miehen asia, mutta siellä täällä joku nainen loi silmäyksen tähän solakkaan mieheen, jolla oli käsi silmillä, ja ihmetteli kenties, mitä käden takana mahtoi olla. Jos he olisivat sen tienneet, olisivat he hymyilleet naishymyään, kun hän niin oli saattanut yhdestä heistä erehtyä.
Gregory makasi aivan hiljaa, katsellen, ja koska hän oli uskollinen sielu, ei hän moittinut naista, vaan kuin jousi, jota on jännitetty liikaa, palasi hänen mielensä hyvin, hyvin hitaasti entiselleen, ja koska hän ei sietänyt nähdä asioita semmoisina kuin ne olivat, alkoi hän taas nähdä ne semmoisina kuin ne eivät olleet.
"Hänet on pakotettu tähän", ajatteli hän. "Syy on George Pendycen.
Minun silmissäni hän on, hänen täytyy olla, sama kuin ennen."
Hän kääntyi taas kasvoilleen. Ja pian isännästään eksynyt koira haisteli hänen kenkiään ja asettui istumaan vähän matkan päähän odottamaan, että Gregory jotenkin auttaisi sitä, sillä sen vainu sanoi, että hän kuului senlaatuisiin ihmisiin.