VII.
Hai-kala.
Alert oli melkein kaksi vuotta kulkenut Välimerellä, kun kapteeni käytti hyväkseen edullista rahatarjousta ja läksi matkalle Amerikaan. Honduraksessa ja Rio del Nortessa viipyivät he useita viikkoja paistavassa helteessä ja mosqvitohyönteisten kiusaamina, samboksien, mestitsien ja indiaanein seurassa ja ottivat laivaansa sinipuuta ja mahonkia.
Rejer oli katsellut ikäväkseen asti sekä tummaihoisia että mexikolaisia karjan- ja hevosenajajia ja heidän raakoja tylyjä kasvojaan, jotka olivat käyneet kiehuvan kuumiksi ainaisesta pippurin ja papujen syömisestä. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun Alert vaaleata savista Bahamamatalikkoa vihdoinkin käänsi keulansa pohjoiseen, määräpaikkana Montreal!
Tultuaan sinne oli hänellä tilissä viiden kuukauden palkka nostettavana. Hänen kontrahtinsa Alert'illa oli loppuun kulunut ja hän oli tinkinyt itselleen kahdeksan päivän mietintö-ajan, antaisiko hän tarkastaa itsensä uudestaan. Siksi sai hänen laiva-arkkunsa jäädä laivalle.
Vapaana miehenä ollessaan tahtoi hän juuri miettiä valitseisiko hän norjalaisen vai amerikalaisen reitin. Hän oli lähtenyt matkalle valmistaakseen itselleen tulevaisuutta, eikä vaan vetääkseen yhdestä tai toisesta köyden päästä!…
Tuntiessaan taas maata jalkainsa alla oli hänellä melkein rajaton tajunta vapaudesta, siitä nimittäin että oli oma herransa ja vapaa mies! Oli kuin olisi päässyt häkistä, jossa oli istunut kaksi vuotta!…
Hän katseli ympärilleen kylttiä ja merkkiä. Jokaisesta ovesta, jonka hän näki, olisi hän voinut mennä sisälle; jokaiseen anniskeluhuoneesen tai ravintolaan olisi hän vapaasti voinut mennä istumaan. Ei ollut ketään, jolle hänen olisi tarvinnut nostaa lakkiansa, ei mitään rajaa ajalla! Hän voi matkustaa maalle, jos niin tahtoi! … asettua minne tahtoi…
Hän kulki siellä niin liukkaasti kuin viheriäisellä suovalla voideltu köysi, ja neuvokkaana tulemaan toimeen kenen kanssa hyvänsä! Hän oli järkähtämättömällä kylmäverisyydellä karkottanut kimpustaan värvääjän toisensa perästä, jotka olivat ahdistaneet häntä, ja samoin muutamia merimiesmajan kätyrejä! — Pursimies oli kertonut hänelle kylliksi petoksista ja peijauksista maalla!
Mr Pumpin merimiesmaja oli kuitenkin niin viehättävä kadun varrella, varustettu kuin vene mastolla ja rikillä, kahdella messinkikanunoilla laveteillaan ovenpielessä ja kaikellaisten mertakulkevain kansain liput sinisen kyltin päällä ja seinillä.
Hänellä oli arvelunsa, — ja olisi hän ottanutkin ne varteen! … vaan muutamissa tapauksissa saa kohtalo päättää; ja kun hän huomasi pienen norjalaisenkin lipun, valtasi ihastus hänet…
Hän, tuo vaaleaverinen, äänetön tuolla tiskin takana! — Lizzy oli hänen nimensä — ihmeellisen kalpea, valkotukkainen, hiukan kuolleine, maidonsinisine silmineen melkein ilman kulmakarvoja, joka teki hänen täydellisesti säännölliset kasvonsa omituisesti raukeannäköisiksi … vaan hänen kätensä, hampaansa, ja milloin niin tahtoi — hymyilynsä!…
Hän istui tiskin takana, piti kirjat ja kirjoitti laskut niin vakavasti ja liikemiehen tavoin kuin varsinainen kirjanpitäjä ainakin; hän ei katsonut Rejer'iin, ennenkuin tämä tuli hänen luokseen pyytämään jotakin, ja silloinkin ainoastaan vilaukselta!
Seuraavana iltapäivänä antaessaan hänelle takaisin rahaa kumartui hän kuitenkin tiskin yli ja kuiskasi.
"Minä näen teidän olevan parempia ihmisiä! — hankkikaa itsellenne felbihattu ja pysykää kernaammin sisäravintolassa… Siellä on enimmäkseen laivaupseereja!" — Hän kääntyi äkkiä hänestä, ikäänkuin olisi peljännyt tulevansa huomatuksi.
Kohta sen perästä tuli hän itse hänen pöytäänsä tuoden tarjottimen, jolla oli leivoksia ja pullo portteria: — "Elkää ostako vaatteitanne täältä, teitä vaan petettäisiin täällä … ainoastaan Simpson et Comp:sta vastapäätä … vaan elkää maksako! — antaa hänen lähettää lasku minulle!"
Hän katosi taas; vaan Rejer ei lähtiessään ravintolasta laiminlyönyt tervehtiä häntä nyökkäyksellä, joka merkitsi samaa kuin: lämmin kiitos neiti!
Simpson et Comp:illa varustautui hän kaikilla mitä tarvitsi.
Kysyessään seuraavana päivänä miss Lizzyltä laskua, sanoi tämä sen olleen hyvin kohtuullisen, niin että hän oli maksanut sen ja kirjoittanut hänen nimelleen kirjaan; vaan hänellä ei nyt juuri tällä hetkellä ollut aikaa kirjoittaa sitä siitä — "joll'ei hän nimenomaan sitä vaatisi" — hymyili hän.
Ei, Rejer ei vaatinut! — Hän oli merkillisen sievä ja hieno, tuntui Rejer'istä. Sitten meni Rejer hänen tykönsä, kiitti ja pahoitteli ett'ei voinut tehdä mitään vastapalvelusta hänelle.
"Elkää sanoko niin," — vastasi hän hiljaisesti hymyillen — "minulla ja sisarellani on semmoinen halu päästä teaatteriin katsomaan 'Merirosvo Jekinsiä' ja 'Luisianan mustaa seuraa;' vaan meillä ei ole ketään seurakumppalia … mutta semmoisen kanssa … kuin te — olisi se ihan toista!…"
Rejer oli kuin pilvistä pudonnut siitä, että oli saanut tekemistä niin hienon miss'in kanssa tavallisessa merimiesmajassa! — vaan elämähän tarjoaa niin suurta vaihtelevaisuutta, sitä saa ulkomailla kokea … niin uskomattoman erilaisia suhteita!
Iltasella tuli hauskaa, ensin teaatterissa ja sitten ravintolassa, jossa söivät illallista. Olihan luonnollista, ett'ei Rejer päästänyt käsistään kunniaa saada maksaa kaikki — jossa hänellä oli kova vastus, kun sisarukset pitivät mahdottomana ottaa vastaan semmoista uhrausta niin "ihan vennon vieraalta."
Miss Lizzy ehdoitteli kuitenkin, että saisi maksaa toistaiseksi laskun; hän ei tahtonut, että Rejer'iä petettäisiin… Muukalaiset olivat aina vaarassa siinä suhteen … ja "hänhän oli tilienhoitajatar viraltaan!" — lepersi miss katsoen lempeästi häntä silmiin, maksaessaan ja kirjoittaessaan maksunsa pieneen sievään muistikirjaan.
Kieltämättä hänen itsetuntoaan kutkutti saada niin pitkällisen alennuksen perästä istua vertaisena niin hienojen naisten rinnalla!
Muutamia iltoja sen perästä, kun he kävelivät värilyhtyjen valossa huvipaikalla "Great Hudson," huomasi hän äkkiä göteporilaisen, joka myöskin kuljeskeli Alert'ilta eronneena ilman paikkaa ja joka nyt rupesi omituisesti hullunkurisen näköiseksi sekä antoi merkkiä hänelle:
"Tuhattulimmaista" — kuiskasi hän pikaisesti ohikulkiessaan ruotsiksi
— "Lizzy Pump! … kääri purjeesi … poika!"
Rejer loi häneen vihasta säkenöitsevän katseen ja meni eteen naisten kanssa.
"Nosta ankkuriköysi ja päästä liikkeelle! — Hai-kalan kidasta ei kukaan pääse elävänä! Häpeää … häpeää … sinä."
Enempää ei Rejer kiireessään kuullut… Vaan nukuttuaan yönsä pyysi hän seuraavana aamuna laskunsa.
"Heti, mr Juhl!" — vastasi miss Lizzy ystävällisesti ja katsoi häneen raukeasti — "olin juuri eilen kirjoittamassa sitä."
Hän kääntyi pulpettiinsa ja alkoi selailla kirjoja ja tehdä muistiinpanoja.
Tiskillä tuli yhä kiireempi… Majamestari tahtoi koko joukon laskuja, ja parvi likaisia miehiä tuli sisälle.
Hänen täytyi myöntää itsekseen, että miss Lizzyn hyväntahtoisuus oli kokonaan karkoittanut hänen epäilyksensä.
"Kuulkaas, mr Juhl," — hymyili hän ja silmäili arvokkaasti työtään — "ettekö voisi odottaa vähän, niin tekisitte minulle suuren hyväntyön…. Tänne on tullut niin monta Paddya (irlantilaista) Corkista, jotka pitää toimittaa selville."
Huone vilisi todellakin irlantilaisista. "Jos saan laskuni valmiiksi kello kolmeen, olen tyytyväinen, miss!"
Kiitokseksi sai Rejer lempeän, hiljaista tuttavuutta osoittavan hymyilyn… "Ja sitten tulee teidän pitää vaari kapineistanne, ne eivät ole varmassa säilössä täällä tänään!" kuiskasi hän pikaisesti; oli mahdoton huomata hänen liikuttavan huuliaan, ja hän seisoi taas heti pulpettinsa ääressä ja kirjoitti.
Rejer tunsi omantunnon nuhteita; hän ei ollenkaan toivonut neiden saavan sitä käsitystä, että hän olisi vastannut hänen ystävällisyyteensä ja luottamukseensa halpamaisella epäluulolla.
Puolenpäivän aikaan julistettiin suurella melulla se tieto, että "Pearl of Ocean," lähtevä Bahiaan, on satamassa valmiina nostamaan ankkuria ja tarjosi tavattomia hyyryjä … ja merimiesolento tuli ja löi Rejeriä olkapäähän, selittäin ett'ei semmoista tilaisuutta enää olisi tarjona! Laivalla oli kaikki niin hienosti kuin tanssisalissa… Jos Rejer tahtoisi, tekisi hän heti sopimuksen hänen puolestaan! Kapteeni oli jo ollut siellä tiedustelemassa luotettavaa väkeä…
Rejer kiitti puolestansa; — jos hän tahtoisi ottaa hyyryä, olisi hän mies tekemään sen itse! "No, niinkuin hyväksi näette!" — sai hän hieman äreästi vastaukseksi.
Merimiesmajan isäntä oli syystä tai toisesta taas herättänyt hänen epäluulonsa, ja kello kolmen lyönnillä oli Rejer taas tiskin ääressä; hänellä oli tavaramyttynsä valmiina kädessään:
"Ja nyt minun laskuni, miss!"
"Oo, sen olin ihan unhottanut … huomenna…"
"Nyt heti, saanko pyytää, — jos mieli saada siitä maksua!"
Hän tuijotti raukeasti häneen ja soitti kellonnuorasta… "Sano mr Pumpille, että mr Juhl tahtoo suorittaa laskunsa!" Hän jatkoi kirjoittamistaan.
Tultuaan otti mr Pump häneltä muistiinpanot ja laskut pulpetilta ja alkoi kirjoittaa ja laskea mitä tarkimmalla huolellisuudella; hän ei pitänyt kiirettä ja tarkasti varmuuden vuoksi useampia kertoja jokaista eri menoa… Vihdoin kohosi hänen muhkea vartalonsa tiskin äärestä:
"Olkaa hyvä, mr Juhl!… Kolmekahdeksatta dollaria viisiseitsemättä centtiä!…"
"Mitä? … mitä tämä tietää! — Viidestä päivästä?"
"Olette varustautuneet uusilla vaatteilla, mr Juhl, — hattu neljä dollaria, liivit viisi, kaulaliina ja liinansolmu neljä … Saappaat kuusi ja tässä hiukkanen kunniavelkoja huvituksista Montrealissa… Maksuja naisten puolesta… Tehkää hyvin ja lukekaa!… Meno menolta… Rohkenen vakuuttaa niiden olevan oikein. Itsekin myönnätte sen."
Rejer seisoi lasku kädessä… Kolmekahdeksatta dollaria! — Viisitoista dollaria enemmän kuin hänellä oli rahaa! — kuukauden hyyry kuin tuulen puhallettu jokaisesta päivästä, — ja vielä pari kolme kaupan päälliseksi! — Tässä täytyy olla peijausta, hävytöntä peijausta! — Hän loi vihaisen katseen miss Lizzyyn, vaan tämä seisoi niin rauhallisena ja kylmänä, ett'ei Rejer voinut torjua epäluuloaan… Eihän hän tuntenut hintoja täällä!
Hän oli siinä kiusallisessa asemassa, jolloin ei tiedetä, pitäiskö olla kohtelias vai raivoisa… Joll'ei muuta niin täytyy hänen saada lasku vähennetyksi viidellätoista dollarilla…
"Se on ihan tavaton lasku, mr Pump! … vaan olkoon menneeksi! vähentäkää viisitoista dollaria, niin tulee paraiksi kahdeksankuudetta, kaikki mitä minulla on!"
"Mahdotonta, mr Juhl! — siinä ei ole centtiäkään liikaa!"
"Mr Juhl on ollut niin kohtelias ja ruvennut maksamaan minun ja sisareni edestä … tahtoisin kernaasti maksaa osani!" — sekaantui Lizzy puheesen lauhkeasti.
Viimeinen muistutus saattoi Rejerin kunniantunnon kuohumaan.
"Kiitos miss! — vaan mihin olen sokeasti hyökännyt, niin saanen myöskin itse kavuta siitä ylös… Mr Pump!" — hän kääntyi äkkiä tämän puoleen… "Minulla on ainoastaan kahdeksankuudetta dollaria taskussani; ettekö tahtoisi auttaa minua myömään uusia vaatteitani, niin…"
Mr Pump käänsi ainoastaan raskassoutuista ruumistaan ja nyökäytti päätään parille henkilölle, joiden lakin ympärillä oli kultapunonaiset ja jotka istuivat nauttimassa tilauksiaan ihan viereisen huoneen oven poskessa.
"Mr Fearwather 'The Pearlin' ensimmäinen perämies: istuu juuri tuolla sisällä tarjoamassa hyyryä; hän tarjoo mitä tahansa tuommoisesta miehestä kuin te, mr Juhl … tavattomia hyyryjä…"
Mr Fearwather astui sisään, tanakan kolmannen perämiehensä seuraamana.
Rejer oli pulassa sekä kunniavelasta että muusta! Tässä ei enää ollut kysymyksessä tahtoiko hän tai ei. — Elämä "The Pearlilla" oli kuin hienossa ravintolassa, sanoi hän, ja rahaa korvia myöten!
"Pretty fellow, the norseman! meidän täytyy laivalle tällä hetkellä, my boy!"
Kadulla tapasivat he göteporilaisen.
"Viisikymmentä dollaria kuussa 'The Pearlilla!'" — huusi Rejer; —
"Bahiaan ensin … en ota kauemmaksi hyyryä!"
"Tuhannen pirua! — minä tulen mukaan!"
Asia päätettiin heidän kulkiessaan laivalle.
Tämä oli täynnä äsken hyyrättyä väkeä, — kummallisia naamoja kaikkialta! Venheen pohjalla näkyi seljät kahdesta täydellisesti juopuneesta, mustasta jätkästä punaset paidat yllä…
"Liikkeelle!" — kaikui komento.
He olivat iloisia ja lauloivat toistensa suuhun, kunnes pääsivät laivan luokse, johon kului hyvä aika, sillä "The Pearl" oli laskettu kauas pitkin virtaa.
Päästyään laivalle kohtasi heitä kuitenkin hyvin odottamaton vastaanotto, kun heidät tuotapikaa ilman mitään selityksiä komennettiin lastaustyöhön. Raskaita säkkiä ja laatikoita oli pinottain ja koko joukko lastia oli vielä laskematta alas; näytti siltä kuin työstä yht'äkkiä olisi heretty kesken.
Tämä oli hävytön kolttonen! — täydessä ristiriidassa kaiken amerikalaisen menetyksen kanssa, jonka mukaan kaikki pitää oleman valmiina purjehdukseen, kun hyyrynottaneet saapuvat laivalle, niin että he pääsevät kaikesta lastauksesta. Vaan täällä ei näkynyt olevan mitään tehtynä purjehduskuntoon pääsemiseksi; eikä miehistökään ollut juuri muuta kuin puolilukuinen!
Tyytymättömyys ja suuttumus oli ääretön. He olivat tulleet sinne houkuteltuina mitä loistavimmilla lupauksilla, ja nyt, silmänräpäys sen perästä, seisoivat he silmä silmää vastaan koko joukon kanssa röyhkeitä upseereja — melkein yhtä monta kuin heitä itseään, — jotka uhaten revolvereilla ja raskailla käsnäsauvoilla pakoittivat heitä raskaasen työhön.
Silmänräpäykseksi syntyi hämmästyksestä äänettömyys. Seuraavassa riensivät kaikki niinkuin yksi mies matruusinruhviin ja varustautuivat siihen niinkuin linnoitukseen.
Taistelussa, joka nyt syntyi, onnistui upseerien murtautua lävitse ja vetää pari etumaisinta kannelle. Kaksi muuta, joita ajettiin takaa, pakeni jäähdyttimeen. Vastarinta kävi kuitenkin niin voimakkaaksi, että hyökkäys ruhvia vastaan keskeytettiin toistaiseksi; — vaan ainoastaan siksi, että kannella tulisi tilaa niiden kahden polosen kiinnisaadun ruoskimiseksi niin julmasti ja surkeasti, että sen olisi pitänyt liikuttaa kiveäkin.
Tämä antoi semmoisen tuloksen, kuin sillä tarkoitettiinkin — että matruusit tulivat esille miesmieheltä allapäin ja suostuivat pitemmittä mutkitta rupeamaan työhön.
Yöksi suljettiin heidät taas ruhviin, jossa saisivat varmuuden siitä, ett'eivät pääsisi karkaamaan, ennenkuin ankkuri nostettaisiin.
Oli pimeä siellä auringon paahtamassa raskasilmaisessa huoneessa.
Kaikki — paitse niitä kahta sikahumalassa — olivat yksimielisiä siitä, että heidän piti päästä laivalta, maksoi mitä maksoi!
Tuumittiin äänettöminä; tutkittiin ja koetettiin lankut ja luukut sekä ajateltiin jokaista mahdollisuutta ulospääsemiseen; pikainen toiminta oli tarpeen!
Seinään kaivettiin aukko; ja kello puoli kaksi yöllä hiivittiin yksi kerrallaan kirvesmiehen asehuoneesen ja sieltä pilkkopimeälle kannelle.
Yksi meni sukkajalassa peränpuolelle, jossa he olivat nähneet suuren vihaisen koiran. Se sai päänsä halki ääntä päästämättä.
Kolme asetettiin vahdiksi pursimiehelle, joka nukkui ja jota tällä epätoivon hetkellä olisi kohdannut onneton kohtalo, jos hän olisi herännyt.
Kaikki venheet huomasivat he kuitenkin kauhukseen laivalle vedetyiksi ja kiinniköytetyiksi. Upseerit olivat tehneet paon mahdottomaksi. Yht'äkkiä juohtui jonkun mieleen, että oli nähnyt ison venheen nuorassa laivan perässä — vaan kuinka päästä sinne perälle kantta myöten? mahdotonta!
Silloin äjähti göteporilaisen päähän mennä pitkin touvinreikää ja alas ankkurivitjoja sekä antaa pimeässä väkevän virran viedä itseään pitkin laivankuvetta, kunnes saisi venheen käsiinsä. Suurella vaivalla onnistuikin se.
Mutta näkyi taas, että köytenä, jolla se oli kiinni laivassa, oli rautavitjat; tie oli jokapuolelta suljettu!
Taas ui kolme miestä pimeässä pitkin laivan sivua auttamaan vitjain murtamisessa.
Vihdoinkin saivat he sanomattomalla varovaisuudella venheen ääneti kuljetetuksi touvinreiän alle.
Heidän laskeutuessaan miesmieheltä alas taittui tullo rasahtaen, niin että pursimies heräsi.
Ne, jotka vielä olivat laivalla, heittäytyivät nyt suinpäin venheesen. Pari kolme putosi veteen ja pelastautui pitämällä venheen laidasta kiinni. Toiset seisoivat sullottuina kuin sillit venheessä!
He olivat tuskin lykänneet venheen laivan sivusta, kun jo kuulivat upseerien hyökkäävän etukannelle ja napsuttavan revolveria vireesen.
Tulenleimaus seurasi toisensa perästä ja he kuulivat luotien suhinan korvissaan; vaan, kiitos pimeydelle, kovalle virralle ja kiinniköytetyille venheille — he pääsivät maalle! —
— Noin kello viisi aamusella asettui Rejer ja göteporilainen taas vanhoihin, tuttuihin majoihinsa Alert'illa; vaan ei kumpikaan heistä nukkunut sinä yönä!
Rejer'istä tuntui kuin hän olisi kokenut jotakin, ja sitä paitse oli hän parantunut Amerikahoureestaan.
Kun hän kuvitellen mielessään edellisen päivän vaihtelevia kuvia makasi majanseinään päin kääntyneenä, kohosivat vaaleat, värittömät, säännölliset kasvot häntä vastaan, vaalea tukka ja raukeat, pyöreät maidonsiniset silmät, joihin voi katsella melkein kuin muodottomaan savuun!… Kimeltelevän valkoset, pienet hampaat ja leuka, joka näkyi ikäänkuin vetäytyvän suun alle…
"Niin, kyllä hän oli haikala!" — huudahti hän.
"Lizzy Pumpko!" — vastasi göteporilainen majastaan… "Niin paljon olen minä kuullut Montrealissa, ett'ei Pumpista pääse kukaan, ennenkuin hän on kaupannut hänet kolmeksi vuodeksi Kap Hornin seuduille tai olemaan orjana Guinea-reitillä!" —
Nostokone oli käynnissä! he nostivat ankkurin ja varppasivat itsensä liikkeelle lähteäkseen Quebeciin. Nostolaulu kaikui sammuvasti:
Het' ankkurimme nielas hai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun Portlannissa pohjaan sai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja sitten varpit kiskottiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja viinaa päälle ryypättiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun kortit viimein etsittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Niin vaatteet panttiin saatettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Voi-lastit sitten purjettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja neekereitä kaupittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Siit' nuora kaulaan käärittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Niin loppu-polska tanssittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
* * * * *
Alert'in mennessä eräänä syksynä kotiseudulleen, Fredriksvärniin, seisoi Rejer surullisissa mietteissään. Kaupunki oli kolean, aution saariston sisäpuolella, joka muodosti kulkuväylät, ja hänen taskussaan oli melkein yhtä kolkkoa ja tyhjää hyyrystä!
Hän ei tällä hetkellä ollut miellyttävällä tuulella nähdessään entuudestaan tuntijan tajunnalla kotimaansa harmaat, paljaat ja koleat saaristot. Kolme viikkoa sitten oli hän antanut Bremenissä perämiehen lainata itseltään melkein viimeiseen kolikkoon hyyrynsä.
Perämies oli "valitettavasti sittenkin typötyhjä!"
Tästä lainauksesta oli Rejer mies mielestään; sillä siitä näkyi, ett'ei perämies, huolimatta heidän nykyisestä suhteestaan päällikön ja käskyläisen, ollut unhottanut, millä kannalla he ennestään olivat seisseet toisiinsa, vaan myönsi hiljaisuudessa hänen olevan samanarvoisen itsensä kanssa.
Toinen puoli asiaa oli kuitenkin se, että ne varat, joilla hänen nyt olisi pitänyt ottaa perämiehen tutkintonsa, olivat tiessään. Hän oli juuri säästänyt tämän jäännöksen, voidakseen olla likipitäen työstä vapaana ne talvikuukaudet, jotka Alert seisoi korjattavana; — ja nyt sattui perämiehen pula niin sikamaisen sopimattomasti juuri hänen hyyryonnettomuutensa perästä!
… Ilman rahoitta ei mitään perämiehen tutkintoa, se nyt oli enemmän kuin päivän selvä asia. — — — Se on, joll'ei sitä kuitenkin ottanut!… Hm! saamalla jostakin työtä ja lukemalla öisin?…
Niinpä kyllä, lukea öisin!
Ikäänkuin hän ei olisi kylliksi nukkunut ja kuorsannut majassaan niinä kolmena vuonna Alert'illa!…
Ja sitten myömällä niin paljon kuin mahdollista omaisuudestaan … myömällä kellonsa, rintaneulansa … pyhävaatteensa.
Kasvot kävivät päättäväisiksi ja ankaroiksi, leuka ulospistäväksi, ja hän vihelsi hampaittensa välitse.