X.
Sitä parempi, mitä pikemmin häät vietetään, sanoi vouti. Hänen tarkoituksensa oli siten estää kaikenlaisia turhia juttuja ja puheita. Olihan siinä syytä kyllä, eikä Giljellä pantu vastaan.
Kolmas joulupäivä oli juuri sopivin, ja voudillahan sopi erittäin hyvin käydä vierailemassa nuoren vaimonsa kanssa juuri uuden vuoden pyhinä!
Kaikesta tästä tietysti keskusteltiin Kathinkan kanssa ja hänen mielestään oli kaikki aivan niinkuin isän mielestä.
Kapteeni piti myös suotavana että häät vietettäisiin aivan kohta.
Vaan siinä, että ne olisivat hyvin hiljaiset ja yksinkertaiset, täytyi hänen mukautua voudin ja äidin tahdon mukaan; hänelle ei ollut oikein mieluista, että näin juhla-ilossa täytyisi sulkeutua huoneesensa, pitää nenäliinaa suunsa edessä ja kuiskaten käydä varpaillaan, niinkuin Gilje olisi sairashuone, eikä mikään häätalo…
Ja tarvitsihan Thinka ja hän itsekin jotain iloa ja loistoa.
Ja niin tapahtui, että hän ennen joulua ajeli erittäin hyvällä kelillä yliluutnantin ja prokuraatorin Scharfenbergin ja Sebelov'in luo, joiden kanssa hänellä oli raha-asioita.
Jos matkalla joku häneltä kysyisi, oliko totta, että kirkossa oli kuulutettu hänen tytärtänsä ja voutia, aikoi hän vastata, että sopiihan tulla omin silmin näkemään onko se totta vai eikö. Niinhän se on — meidän kesken sanottuna — ett'ei meille kaikessa salaisuudessa — ei ketään muita kutsuta kuin tohtoria ja kaikkein välttämättömimpiä… Mutta? — iskien silmää — tuhat tulimmaista; kuinka tervetullut sinä olet! — kolmantena joulupäivänä, — ei toisena, eikä neljäntenä, muista se ukkoseni!
Ja hän piti myös huolta siitä, että ruokatavaroita ja koko patteriat juomaa koottiin kotimuurien taakse, että linnoitus olisi varma hyökkäystä vastaan.
Jouluaattona tuli voudilta reki täynnä tavaroita, — kaikki lahjoja
Thinkalle!
Ensiksikin entisen vaimon lämmin oravan-nahkainen turkki ja kaunis muhvi, joita neiti Brun kirkonkylässä oli korjannut Thinkaa varten; sitte vielä hänen kultakellonsa vitjoineen ja korvarenkaat ja sormukset; — kaikki melkein uuden näköistä, kaupungin kultasepän kirkastamaa, sekä suuri wieniläinen kaulahinen, ja lisäksi hajuvettä ja hansikoita aivan yltäkyllin.
Kirjeessään ilmoitti hän hellästi rakastetulle Kathinkalleen, että kaikki ajatuksensa olivat ainoastaan hänen luonansa, kunnes ne vihdoinkin tulisivat häneen yhdistetyiksi lujemmilla siteillä, sekä että hän, tullessaan uuteen kotiinsa, löytäisi siellä paljo muutakin, joka häntä ehkä miellyttäisi, vaan jota hän ei pitänyt tarpeellisena lähettää Giljeen, koska ne kuitenkin kohta tuotaisiin takaisin sinne.
Toivoen, että Thinkakin olisi samaa mieltä, ei hän haettanut Baldrian'ia ja Viggo'a kotiin jouluksi — vaan oli lähettänyt heidät veljensä, Holmestrandin rovastin luo.
— Mutta ei ikinä vielä oltu Iso-Olan aikana Giljellä näin juhlallisiksi hevosia harjattu eikä siloja kiilloitettu. Kun kolmannen joulupäivän aamuna ajettiin mäkeä alas kirkolle, niin oikein silat ja kulkuset kullalle loistivat ja molemmat Mustat leveitten rekien edessä välkkyivät, ikäänkuin niiden selkää ja harjaa olisi kiilloitettu.
Ensimmäisen reen karhuntaljoissa ja pehmeissä vällyissä istuivat kapteeni, revonnahkainen turkki yllä, ja Thinka, puettuna voudin ensimäisen vaimon vaatteisin ja vitjoihin. Toisessa reessä istuivat äiti ja Thea sekä Iso-Ola kuskilaudalla.
Kirkon ovella seisoivat alaupseerit univormuissaan tehden kapteenille kunnioitusta ja heidän astuessa sisään nousivat juhla-univormuihin puetut luutnantit Dunfack, Frifack, Knebelsberger ja Knobelauch ylös istualtaan häntä tervehtiäkseen.
Niin sai kapteeni kuitenkin nähdä jotain loistoa!…
Juhlamenojen loputtua ajettiin kotiin päin — kapteeni rouvineen ensimäisessä reessä ja morsiuspari toisessa, — ja niin pitkä seurue, että voudin tuumat viettää häitä hiljaisuudessa kokonaan menivät myttyyn.
Giljellä odotti päivällinen.
Sen kestäessä osoittivat pataljonan jäsenet, nuorimmasta luutnantista kapteeniin saakka nuoruuden rohkeutta nauttiessaan väkeviä juomia niin rajusti ja seurauksista huolimatta, että voudin mielestä oli parasta pysyä varuillaan.
Jokainen tahtoi yhä uudelleen juoda morsiamen ja sulhasen maljaa!
Vouti istui tyytyväisenä ja hiemasen painui alaspäin hänen harvatukkainen, kiiltävä päänsä, kun hän huolellisesti koetti sukkelalla ja tilaisuuteen sopivalla tavalla sommitella sanojansa.
Mitä tuli puheenpitämiseen, niin oli hän ehdottomasti mestari ennen muita läsnä-olevia, vaikka sotalääkäri lienee ollut vaarallisin kilpailija, jonka pilapuheet tulivat yhä hurjemmiksi ja pistelevämmiksi mitä enemmän hän joi.
Mutta nyt vilkkuivat voudin pienet, rasvakiiltoiset silmät, hellän sumun verhoomina, lempeästi morsianta kohti.
Thinkan täytyi syödä sokerikekoa ja viinihyytelöä — hänen tähtensä!… hän ei puolestaan tahtonut juoda enempää, jos vaan oli mahdollista, — Thinkan tähden… "Minä vakuutan sinulle, sinun — ainoastaan sinun tähtesi…"
Ja ruuat ja juomat vähenivät vähenemistään kemujen kestäessä aina myöhään yöhön saakka, jolloin lukuisat reet, korskuvain hevosten vetäminä, pujahtivat eteenpäin maantien narisevalla lumella, tähtien kiiluessa ja revontulten välähdellessä, kulettaen kotiin puoleksi tunnotonta hääväkeä; — vaan ne, jotka suinkin sopivat taloon, jäivät sinne vielä, viettääkseen seuraavanakin päivänä häitä ja joulua. —
— — — Uutena vuotena olivat vihdoinkin kaikki vieraat lähteneet, vouti ja Kathinka muuttaneet uuteen kotiinsa ja kapteeni oli Thean kanssa lähtenyt tervehtimään heitä ollakseen siellä uudenvuoden pyhät.
Mutta nyt olikin äiti niin kyllästynyt ja väsynyt kaikista näistä puuhista!
Hän tunsi nyt, kun suurin kiire oli kadonnut ja hän istui yksin kotona toisena uudenvuoden päivänä, kuinka vaikeaa hänelle oli kestää tätä kaikkea!… Myötäjäisten valmistaminen pitkin syksyä ja talouden puuhat pyhiä, joulua ja häitä varten, — ja kaikki huolet…
Kaikki oli mennyt huimaa vauhtia, niin kauas kuin hän taisi ajatella… Se oli ikäänkuin sukan pärvöttämistä, mitä enemmän hän ajatteli, sitä pitemmäksi tuli lanka! — siihen aikaan saakka, jolloin hänen mielestään oli lepoa — kun hän makasi lapsivuoteessa…
Mutta siitä oli jo pitkät ajat…
Hän istui hämärässä huoneessa sohvan nurkassa, puoleksi uneen vaipuneena, sukanneulekin oli hervottomissa käsissä syliin painunut.
Aslak ja kaksi tytöistä olivat päässeet joulukemuihin naapuriin ja Giljellä ei ollut ketään muita kotona kuin vanha Torbjörg, joka istui keittiössä ja hyräili virttä kirjastaan!…
Pihalta kuului kulkusten helinää, Iso-Ola tuli kotiin kyydittyään
Pikku-Mustalla kapteenia ja Theaa.
Hän kopisti lunta jaloistaan käytävässä ja pilkisti ovesta sisään.
Ajaessaan Teigen'in ohitse, oli postinhoitaja tuonut hänelle kapteenin postin.
"Milloin tulitte perille eilen illalla? — Mahtoiko Theaa paleltaa?"
"Ei toki! Me saavuimme sinne hyvissä ajoin ennen illallista!… Nuori rouva laittoi tuhannet terveiset; kävi eilen illalla tallissa hyväilemässä ja taputtelemassa Mustaa — niinkuin jäähyväisiksi"…
Rouva Jäger nousi ylös.
"Tuolla ulkona on kynttilöitä tallilyhtyyn!"
Iso-Ola meni jälleen pihalle.
Ulkona, tallin-oven luona seisoi Pikku-Musta vielä valjaissa ja hirnui levottomasti.
"Puuttuupa vaan vielä, että osaisit vääntää lukkoa auki!" mutisi Ola, riisuessaan hevosta ja silat ja kulkuset käsivarrellaan antaen sen käydä edellään talliin.
"Mutta, johan Nuori-Mustakin hirnuu!… Tiedätkö, tämä oli ensimmäinen kerta, kun sinulta sain kunnollisen tervehdyksen! Vaan sinä saat kauniisti odottaa…"
Hän suki ja harjasi vastatullutta niinkuin vanhaa ansiokasta herrasmiestä. He olivat nyt palvelleet yhdessä jo yhdeksättä vuotta!
Sisällä keittiössä leimusivat ja pärskyivät kuusihalot uunissa, heittäen punertavan loisteen äidin äskettäin kiilloitettuihin, seinällä riippuviin kupari- ja läkki-astioihin, niin että ne muistuttivat kummallisia kilpiä ja aseita.
Iso-Ola istui sisällä mielihyvällä nauttien jouluherkkuja — voita, leipää, läskiä, nosteleipää ja suolaista lihaa; ja Torbjörg'iä oli käsketty tuomaan hänelle kellarista tuopillinen olutta.
Ola oli siellä kuullut ja nähnyt yhtä ja toista.
Thinka oli käynyt keittiössä, oli tahtonut heti itse ryhtyä talouden toimiin. Mutta siellä tapasi hän sen, joka itse tahtoi pitää ohjakset käsissään.
Vanha neiti Gülcke ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan! Oli kohta mennyt ylös konttoriin, sanottiin, oli puhellut veljensä kanssa, ja oli vihdoinkin saanut tahtonsa perille…
Ja illalla oli vouti istunut sohvalla ja puhunut kauniisti nuoren vaimonsa kanssa. Sisäpiika sen kuuli; oli sanonut, että soisi Thinkan viihtyvän hyvästi ja että Thinkan ei tarvitsisi muuta kuin olla ja elää hänen iloksensa, ainoastaan hänen iloksensa, oli sanonut … mokoma vanha kettu! — Siinä nähtiin mitä hän täältä viime vuonna etsi!…
"Ja sillä lailla", sanoi Ola, maiskuttaen suutansa ja levittäen peukalon päällä voita leipävuolulle, "pääsi rouva kaikesta vaivasta, — ja emännyydestä myös".
"Ei saa potkia tutkainta vastaan!" kuului Torbjörgin hiljainen vastaus.
— Äiti istui kamarissaan uunin edessä ja katseli postissa tulleita kirjeitä. Paitsi sanomalehtiä "Hermoder" ja "Den Konstitutionelle" ja pari virkakirjettä, oli siellä kirje täti Alette'lta.
Hän sytytti kynttilän ja istuutui lukemaan.
Olipa tavallaan onni, ett'ei Jäger nyt ollut kotona, sillä tätä ei hän saisi lukea…
"Rakas Gitta!
"Olen määrännyt toisen joulupäivän kirjoittaakseni sinulle ejatuksistani Inger-Johannan suhteen, En voi kieltää, että olen häneen mieltynyt enemmän kuin tahtoisinkaan; mutta jos voimme jollakin jännityksellä katsella pienintä kukkaa ikkunallamme, joka on puhkeamaisillaan, emmekö siis paljon enemmän tarkastelisi ihmiskukkasta, joka rehoittaa nuoruutensa ihanuudessa valmiina puhkeamaan elämänsä kohtaloon. Tämä on enemmän kuin romaani, se on kaikkivaltijaan ihanaa ihmetyötä, joka loistossaan ja äärettömässä rikkaudessaan on suurempaa kuin kaikki, mitä ihmisen mielikuvitus voi aikaan saada.
"Niin hän miellyttää minua, rakas Gitta! melkeinpä niin suuresti, että vanha sydämmeni vapisee ajatellessaan minkälainen elamän-ura hänelle mahtanee muodostua ja että hänen onnensa tai onnettomuutensa voi riippua yhdestä ainoasta häikäisevästä hetkestä. Mitähän luonto sillä tarkoittanee, että se antaa sellaisen suuren joukon olennoistaan, joilla on lämmöstä tykyttävä sydän rinnassaan, joutua hukkaan ja kukistua tässä valikoimisessa; tahtoneeko se — samoin kuin kultaa puhdistetaan sen suuressa sulatuskauhassa — asettaa heille senlaisen kilvoituksen, jota ilman ei kukaan voi täydellisempää elämää varten kehittyä, — kukapa voi selittää luonnon arvoituksia? Toivoni Inger-Johannasta on, että se suuri määrä itsenäistä persoonallisuutta, joka on hänen luonteessansa, tulee painamaan valitsemisen vaa'assa ja on ratkaisevana hetkenä voittava.
"Tämä on sydämmeni sisin huokaus; sillä yhä yltyvällä tuskalla huomaan, miten polku hänen jalkansa alla tehdään yhä liukkaammaksi ja kuinka hienosti sinun kälysi kutoo verkon hänen ympärillensä, ei vähäpätöisillä keinoilla, jotka eivät Inger-Johannaan mitään vaikuta, vaan syvemmillä, kauniille kiiltävillä viettelyksillä.
"Voisiko löytää suurempaa viettelystä tällaiselle janoovalle luonteelle, kuin häikäisevänä kangastuksena osoittaa hänelle alaa, jossa hänen luonteensa kaikki ainekset ja ominaiset lahjat täysivoimaisiksi saatettaisiin.
"Kerrotaan Englantilaisten kalastavan kiiltävillä, metallisilla kärpäsillä, joita he vetävät pitkin veden pintaa, siksi kuin kala nykäisee, ja minusta näyttää kuin tätisi yhtä sukkelalla tavalla viekoittelisi Inger-Johannan haaveiluja. Hän ei edes mainitse asianomaisen nimeä, vaan antaa sen sanomatta kimallella toisen mielessä.
"Eikö jo se, että hän Inger-Johannan kuullen kertoi minulle, että Rönnov jo lienee kauankin etsinyt itselleen vaimoa ylhäisempien naisten joukosta — kiihoittanut hänen, kuinka sanoisinkaan, kunniahimoaan tahi toimintahaluaan.
"Ehk'en olisi tullut tätä niin tarkoilleen ajatelleeksi, jos en olisi huomannut, minkä vaikutuksen se teki Inger-Johannaan, sillä hän tuli kohta hajamieliseksi ja vaipui mietteisin.
"Ja kuitenkin pitäisi kysymyksen sydämmemme antamisesta toiselle
olla niin yksinkertainen ja luonnollinen! Onko sinulla rakkautta?
— Kaikesta muusta ei ole mihinkään.
"Vaan onnetonta ja surkeata on, että hän kuvittelee voivansa rakastaa, velvoittaa itseään rakastamaan ja luulee voivansa sanoa kypsymättömälle sydämmelleen: sinä et ole koskaan heräävä! Mutta, rakas Gitta, jos se sattuisi heräämään — perästäpäin, ja hänellä on niin voimallinen, kiihkoinen luonne.
"Se on juuri se seikka, joka vaatii minua kirjoittamaan sinulle. Jos minä puhuisin hänelle ja koettaisin hänelle selittää, olisi se samaa kuin näyttää sokealle väriä; hänen täytyy täydellisesti luottaa siihen, joka häntä varoittaa. Sentähden pitää sinun, Gitta, ryhtyä asiaan ja kirjoittaa hänelle"…
Äiti pani kirjeen syliinsä ja tuli entistä kalpeamman ja totisemman näköiseksi, istuessaan kynttilän valossa…
Täti Alette'lla, tuolla kelpo täti Alette'lla, oli helppo ajatella tuota onnellista ajatusta, että kaikki voisi olla niinkuin sen pitäisi olla!… Hänellä oli pieni perintö, josta taisi elää, eikä hän ollut kenestäkään riippuvainen… Mutta, — rouva Jäger'in kasvot synkistyivät, — vaan jos hänellä ei olisi noita neljää tuhatta … olisi vanhana ja vaivattuna neiti Jörgersen'in asemassa kuvernöörin luona, — niin ei hän olisi kirjoittanut tätä enkelikirjettä!… Hän luki edemmäksi:
"Minun täytyy myös tuoda esiin muutamia muita arveluttavia seikkoja, joiden tähden sinä varmaankin pidät tätä ikävänä joulukirjeenä. Tahtoisin kertoa vähän Jörgen-raukasta, jolla kuuluu olevan niin vaikea edistyä koulussa. Siitä, että hän tähän asti on edes kohtalaisesti voinut seurata luokallaan, on meidän kiittäminen ylioppilas Gripiä, joka väsymättömästi, tahtomatta kuullakaan mistään maksusta, on valmistanut ja selittänyt hänelle vaikeimpia kohtia saksan ja latinan kieliopeissa.
"Ja kun nyt mainitsen Gripin mielipiteet Jörgen'istä, olen varma siitä että ne ovat oikeat. Hän sanoo, ettei Jörgen'illä suinkaan ole huono pää, vaan pikemmin päinvastoin. Mutta hänellä ei vaan ole taipumusta lukemiseen, joka on välttämätön ehto voidakseen edistyä lukutiellä, mutta sitä enemmän on hänellä taipumusta käytännöllisiin toimiin.
"Paitsi tervettä, selvää arvostelukykyä, on hän sekä kätevä että kekseliäs. Jörgen'istä tulisi taitava käsityöläinen tahi koneseppä ja hän tulisi siten herättämään suurtakin huomiota, kuin sitä vastoin lukeminen, vaivaloinen käynti tutkinnosta tutkintoon antaisi hänelle turhaa surua ja ennen kaikkea keskinkinkertaisia tuloksia.
"Se on kyllä tosi, ett'en hyväksy ylioppilas Gripin nuorekkaita rajuja ajatuksia lähettää hänet käsityöläiskouluun Englantiin (jopa Amerikan Yhdysvaltoihin saakka) koska ei käsityöläinen voi meillä saavuttaa samaa kunnioitusta kuin muut ylhäisemmät säädyt, niinkuin äsken mainitussa maassa kuuluu olevan laita.
"Useita näistä mietteistä sietää kuitenkin tarkemmin ajatella.
"Minä tulen joskus ajatelleeksi, olisinkohan liian nuori mielestäni, jos kohta olenkin niin vanha? Se lienee ehkä seuraus sisällisestä kehityksestä tahi aivan yksinkertaisesti jostain vetovoimasta; mutta nuorten ajatukset elähdyttävät ja vahvistavat aina elämäni toivoa. En voi ainakaan myöntää luonnonlain seuraukseksi, että mitä enemmän vanhenemme sitä enemmän ihanteemme heikkoneisivat ja tulisivat hyljätyiksi kelpaamattomiksi, niinkuin muut turhat korukalut!
"Ja kun näen niin sanottujen käytännöllisten ihmisten sellaista miestä, kuin Gripiä, näin ankarasti tuomitsevan — minun ymmärrykseni mukaan ei hänen kasvatus-aatteittensa tähden, vaan sentähden, että hän tahtoo uhrata kaikki voimansa niitä toteuttaakseen — niin en voi olla osoittamatta hänelle täydellistä osanottoa ja kunnioitusta.
"Nyt on hän jättänyt lakitieteen lukemisen ja antautunut kielitieteen tutkimiseen; sillä, sanoo hän, meidän maassamme ei mikään toimi kelpaa ilman kylttiä ja hän koettaa nyt hankkia itselleen kultaisen kyltin loistavalla tutkinnollaan, hän tahtoo tarttua lujasti viljelemättömään maahan, niinkuin vaivaiskoivu tuolla ylhäällä tunturilla, eikä päästää siitä irti, vaikka koko lumivyöry tulisi hänen päällensä, — kuten hän sanoi.
"Kun ajattelen, että hänen täytyy tehdä niin paljo työtä ja opettaa useampia tuntia päivässä, voidakseen tulla toimeen, en voi muuta kuin ihmetellä hänen tulista rohkeuttaan ja — niin, minulla ei ole monta puolellani, — en voi muuta kuin sydämmestäni toivoa hänelle onnea!"
Rouva Jäger istui tuumailevana…
Sitten leikkasi hän irti yhden lehden kirjeestä, joka koski Jörgen'iä,
Olisi kyllä hyvä joskus sopivassa tilaisuudessa lukea sitä
Jägerille!… Hän ei sydämmensä yksinkertaisuudessa todella itsekään
vielä tiennyt mitä ajatella…