XIV.
Tukkukauppias Breien siristeli silmiään ja rypisteli koirannenäänsä, — ojensi sikarinsa hitaasti ja miettivästi eteensä, niinkuin tahtoisi sitä katsella ja tutkia.
Kaupungin juorut olivat turhaan koettaneet selvitellä syitä siihen miksi Grongmetsän erakko oli ruvennut käymään konsulin luona.
Vanhanpuolinen erakko tuli kuin tulikin Lindestadiin. Ja konsuli vastasi vierailuun, — viimeksi rouvan ja tyttären kanssa.
Pyhänä oli hän päällepäätteeksi peruuttanut tavallisen säännöllisen kahvivhistinsä, kun Grongin herra saapui yksinajettavassa reessään.
Ei vaan tahdottu saada selville syitä, — "Eihän se nyt oikeastaan ole niinkään ihmeellistä", — huomautti Breien. "Grongin herra ei pelaa vhistiä."
"Mutta minusta tuntuu siltä", — sanoi apteekarin rouva innostuneena, — "että konsulin perhe on osannut asettua pikkumaisuuksien yläpuolelle. Minä uskon, että juuri seuran puute on tehnyt hänet niin omituiseksi — ja meidän pitäisi oikeastaan sääliä häntä!"
"Vai niin, minun mielestäni voisi kohdistaa säälinsä muuhun kuin miljoonaan, joka on unohdettu ottaa huomioon", sanoi rehtorin rouva purevasti. "Teidän mielestänne pitäisi tuoda tuommoinen puolivillainen herrasmies sivistyneeseen seuraan vaan senvuoksi, että hänellä on rahoja."
"Niin, ja nyt puuhataan uutta aallonmurtajaa", virkkoi Breien. "Konsuli ajaa edestakaisin Lindestadin ja sataman väliä, niin että reenanturat ulvovat ja ulisevat rantakadun kivityksellä, — hän on korviaan myöten innostunut. —
"Nyt on uusi satamapäällikkökin, Andersen", ivaili hän. "Heti hän ymmärsikin asettua 'paikallisen laivaliikkeen mukaan', hän…
"Se entinen, Rasting parka, joutui hyvin pian pois!" hymyili hän.
— Breien meni neiti Bjelken kauppaan tilaamaan muutaman kirjan paperia…
… "Mitä kuuluu insinöörille, neiti!… Jääkö hän koko talveksi sinne konetehtaisiin?
"Hän varmaankin on pitämässä silmällä naulatehtaan konetilauksia… Ja ehkä muidenkin koneiden?" hän koetti urkkia ja kuulostella.
"Hän on sokea… sokea"… mutisi neiti kiivaasti itsekseen.
— "Saadaan nähdä. Saadaan nähdä!"… kuului kuin oraakelin äänellä… "Olen nähnyt saman ennenkin. Kun Ulfvung itse jo toisen kerran matkustaa pääkaupunkiin, tekee hän sen vaan senvuoksi, että saa Niilsin työt poispyhkäistyiksi maanpinnalta."
Neidin mustissa silmissä välähti jotain vanhoilta ajoilta yhtä tuoreena, kun olisi se tapahtunut eilen.
Konsulin tiheät kaupunkimatkat tänä talvena kiihoittivat häntä ja ne olivat saaneet hänen hulluuteen asti kehittyneen epäluuloisuutensa vireille.
Breien tarttui äkkiä hattuunsa:
"Teidän mielestänne, vaikka taivas ja maa katoaisivat, niin jää tänne kuitenkin kaikkivaltias konsuli jälelle", hän poistui hymyillen.
* * * * *
— Wendelbon reki pysähtyi Lindestadin rappujen eteen.
Martine rouva istui hautautuneena syvälle turkiksiinsa ja tuli näyttämään uutta päällysvaatettaan…
"Ei, minä kulen tämän kautta, Wendelbo", sanoi hän, — "pistäydyn hetkeksi Anne Weums'in luo…
"Mitä sanot. Miltä tämä sinusta näyttää, Anna", — kyseli hän siellä sisässä, ja käänteli itseään Annan edessä. "Hienointa majavan nahkaa.
"Sanoppas minulle, Anna", sanoi hän äkkiä hiljaa ja istuutui. "Millä tuulella täällä oikein ollaan? Täällä on viime aikoina tuntunut niin oudolta ja omituiselta kuuletkos, minä en oikein tahdo ymmärtää… Tämä Wolmar! — Häntä hyvitellään täällä, vai miten?
"Minä en pidä hänestä, minä en kärsi häntä, Anne! Mitä hän täällä tekee? Entä Bolette, kuule?…"
"Niin, minä pesen käteni, rouva Wendelbo", sanoi Anne päätään puistaen. "Kunhan muutkin voisivat tehdä samaten.
"Tänne neiti Bolette tulee ja istuu, eikä puhu ainoata siunattua sanaa, on ääneti kuin kivipatsas, ja kun sitten joskus kuulee pienen, varovaisen tukahutetun huokauksen, niin kuuluu siltä kuin tulisi se sisimmästä sydämmen pohjukasta.
"Vanhemmat ihmiset ajattelevat niin vähäsen mitä nuoret tuntevat.
Ja kuitenkin he heittelevät arpaa heidän koko elämänsä onnella…
Minusta on hän kuin hallayön vioittama kukkanen.
"Minä kyselen vaan itseltäni, rouva, että mikä tästä tuleekaan?"
"Niin, sitä minäkin kysyn, Anne", — huokaili Martine.
"Entä isä, hän on niin levoton tänä talvena! Minusta tuntuu, ett'ei hän milloinkaan kuuntele sitä, mistä muut puhuvat. Ja yhä on hän matkoilla ja menossa"…
"Niin, sitähän sinäkin mietit, Anne…
"Ja minä myöskin", — hän sanoi sen raskaasti, ottaessaan turkkinsa käsivarrelleen ja astuessaan sisään.
— — Konsuli seisoi juuri Margrethelta saamansa kirje kädessä ja luki siitä ääneen vaimolleen:
"Hiihtoretkiä ja luistinretkiä!" huudahti hän. "Ei ainoatakaan hyödyllistä tulevaisuuden ajatusta…
"Muuten, Narna, — on se oma syyni! Hevonen, joka kerran on oppinut nelistämään, on kokonaan pilattu.
"Täytyy käyttää pakkokuolaimia, — siinä, katsos, on voima", — sanoi hän erityisen painavasti.
Joku ajatus johtui hänen mieleensä ja hän kääntyi äkkiä:
"Me annamme hänen jäädä sinne talveksi… Täällä, — täällä hän vaan on häiriöksi.
"Ei mutta katsokaa, — katsokaa", huusi hän leppyneenä ikkunan luota —
"Meidän ystävämme Wolmar uuden uutukaisessa karhuntaljoilla varustetussa reessä ja loistavat lyhdyt"…
Konsuli kiiruhti ulos rappusille.
"Hm, — hm", — mutisi Wendelbo. "Minä en käsitä miksi ihmiset eivät pelkäisi? — kun on saanut selville tämän maailman kataluuden. Ei ole kovinkaan turvallista tässä ihmeellisessä maassa kuun alla, — onni ei ole lähimainkaan taattua.
"Mutta kirjoitettu on: — Kolme asiaa on käsittämätöntä: 'Kalojen kulku meressä, lintujen kulku ilmassa ja miehen kulku naisen luo'…
"Mutta minä osoittaisin suurella kepillä neljättä: Miehen kulkua valtaan!"…
— Konsuli huusi kaikkia ulos katsomaan Wolmarin komeaa rekeä ja kulkusilla varustettua tömistelevää hevosta…
"Kun tämä mies ostaa, niin ostaa hän ensiluokan tavaraa, maksakoon, mitä maksoi", — sanoi hän kehuen…
"Mukava ja hyvä istuin", sanoi hän, koetellessaan reen toppauksia.
"Entä nämä vällyt!
"Kuule äiti — ja sinä Bolette", — hän viittasi heille, — "sinä olet niin ohuesti puettu. Heitä yllesi turkit ja pyydä Wolmaria ajamaan kanssasi puistokäytävän ympäri, niin saat koetella rekeä…
"Joutuun, joutuun" — kiirehti hän.
Bolette melkein pakeni eteiseen.
"Grethe", huusi hän, — "anna turkki neidille. Hartioille vaan"…
… "Kas noin", sanoi konsuli ja tukki vällyt hänen ympärilleen.
Hän läiskäytti piiskaa ja ojensi sen Wolmarille. Hevonen lähti menemään ja kulkusten helinä eteni etenemistään…