XV
"Miksen minä saanut sanoa?"
"Herra Jumala, se olisi paikalla tappanut meidät molemmat."
"Saahan se sen kumminkin tietää. Ja nyt minun täytyy pois. Kuinka sinun sitten käy?"
"Niin, mutta sinä kirjoitat aina väliin, ja kun aika tulee, tulet hakemaan."
"Jos siitä mun tulemisestani sitten on hyötyä. Jos sinä sitten lähdet."
"Sinähän ymmärrät, että minun silloin on lähdettävä. Tuli mitä tuli.
Vaan nyt vielä en tahtoisi."
"Niin, tee kuten tahdot. Kyllä minulta ei sisu eikä käsivarsista voima lopu, kun tiedän, että sinä…"
"Koeta, Niku rakas, ansaita mahdollisimman paljon, ettemme sitten heti joudu pulaan. Minä kirjoitan sinulle niin usein kuin suinkin muitten tietämättä voin. Ja tiedäthän, kuinka sinua rakastan."
Tilanteessa on enemmän asiallisuutta ja harkintaa kuin kaihoa ja tunnelmaa. Ja aika joutuu.
Sarkan Nikolai katsahtaa kelloaan ja nousee. Melkein hymyntapainen nousee hänen kasvoilleen.
"Se puoli tuntia on sitten lopussa", sanoo hän.
Silloin Helmi tyrskähtää itkuun. Hän nousee ja painaa päänsä Nikun rintaa vasten ja nyyhkii, niinkuin ei koskaan enää saisi siinä nyyhkiä.
"Kun sinun sittenkin, sittenkin täytyy mennä, ja minä jään yksin."
"Enkö minä sanonut, että minun olisi pitänyt lähteä aikaisemmin ja omasta tahdostani. Mutta, Helmi, minä en kadu. Ehkä on parempi näin."
Tyttö nyyhkii yhä eikä voi vastata mitään. Sarkan Nikolai sivelee hänen hiuksiaan ja suutelee hänen huuliaan.
"Älä itke", kuiskaa hän, "kun minä teen työtä ja sinä odotat, kyllä siitä vielä hyvä tulee."
"Kun et sinä vaan minua unohda."
"En kai."
Ja äkillisen päähänpiston valtaamana hän kumartui, painoi päänsä tytön korvalle ja kuiskasi:
"Kuule, Helmi! Me panemme sille nimeksi Nikolai."
Maantie on kova ja kuurainen, mutta syksyinen aurinko paistaa lempeästi ja kirkkaasti. Siinä oli kesäisen rakkauden ensimmäinen vaihe, mutta kas vain, kuinka jalka jaksaakin nousta keveästi ja toivorikkaasti ja suun tienoilla asuu melkein kuin hymyä. Ja reppukin, jossa keväällä ei ollut niin mitään, on käynyt painavaksi maallisesta omaisuudesta.
Kun vellikellot alkavat soida aamiaiselle, on Sarkan Nikolai jo kaukana
Hirvikylän Saaresta. Edessä on tuottavammat työt ja totiset päämäärät.