XX
Tytön nimi oli Elli, jos se nyt ensinkään oli hänen nimensä. Niin hän ainakin oli ilmoittanut. Mutta hänellä oli avoin, sininen katse, pyöreät, mehukkaat huulet ja lämmin, pehmeä ruumis. Se sai riittää. Viisauksia hän ei puhunut, ellei juuri tyhmyyksiäkään, mutta hän oli nöyrä ja alistuvainen ja kiitollinen kaikesta, mitä hänen osakseen tuli. Hänen vanhempansa, joilla oli suuri lapsilauma, olivat kiitollisia, kun näinkin olivat päässeet hänestä erilleen. Ehkäpä he hyvinkin aikaa myöten menevät naimisiin Sarkan Nikolai ja tyttö. Nikulla on nyt vain sellainen välipää, arvelivat he, ja kylläpähän se siitä saattaa piankin tasaantua. Tyttö teki parhaansa tasaannuttaakseen Nikua ja oli hänelle hyvä.
Tytön nimi oli siis Elli, ja eräänä aamuna hän hiljaa tyrkkäsi Nikua kylkeen.
"Niku!" kuiskaa hän hiljaa. Mutta Sarkan Nikolai on raukea ja väsynyt ja hikinen. Vuoteessa on peite epäjärjestyksessä ja kuinka sattuu, ja lakana on kurttuinen ja pilkkuinen. On myöhäinen myöhäiskesän aamu ja aurinko paistaa huoneeseen.
"Nikolai!" kuiskaa tyttö toisen kerran ja tällä kertaa lujemmin.
"Pankaa sille nimeksi Nikolai", murisee Niku unissaan, mutta sitten hän raottaa silmiään: "Häh?"
"Joko minä nousen keittämään sinulle kahvia?"
"Mitäs siitä kyselet! Nouset jos nouset."
"Minä vain ajattelin, että jos sinä tahtoisit…"
Tyttö nousee vilkkaasti, vetää alushameen ylleen ja rientää keittiöön.
Nikolailla on vuoteensa vieressä emaljimuki, jossa on pirtusekotusta. Hän ottaa siitä pitkän kulauksen, virkistyy, nousee istumaan ja sytyttää paperossin.
"Joko se kahvi alkaa pian joutua?" huutaa hän keittiöön.
Tyttö on jo pessyt kasvonsa, mutta hän ei ole kunnollisesti pukenut ylleen ja hän kiiruhtaa huoneeseen kahvitarjotin käsissään.
"Tässä sitä olisi."
"Ota se pullo sieltä kaapin takaa ja pane hiukan sekaan."
"Näinkö jo aamulla?" kysyy tyttö melkein hätääntyneestä
"Niin. Asia vaatii sitä."
Tyttö tottelee nöyrästi ja sanaa puhumatta, mutta hänen silmäluomensa rävähtävät. Sarkan Nikolai ei ollenkaan ole ollut tietoinen siitä, mikä asia nyt "vaatisi" lujan napauksen heti vuoteella, mutta hän on katsonut olevansa Ellille jonkun selvityksen velkaa. Ja hän juo väkevän aamukahvinsa kakistellen ja irvistellen.
Sitten hän alkaa ajatella. Hän on tämän tytön kanssa asunut yhdessä jo alun kolmatta kuukautta, ja tyttö katselee häntä kunnioittavasti ja luottavasti. Luuleekohan se, että hän sen nai?
Syrjästäpäin hän tarkastelee tyttöä. Sen vartalon viivat ovat kiehtovat ja kutsuvat ja sen ihonväri on lämmin ja puhdas. Miksei, miksei se voisi olla mahdollista muuten, mutta…
Nikun mieleen tulee jotakin, hän kiroaa puoliääneen ja kaataa itselleen ryypyn. Sillähän hän oikeastaan on elänytkin ja käynyt harmajaksi ja tutisevaksi. Voi sinua, Saaren Helmi, kyllä tämän vielä tunnet!
"Tuo tänne lompakkoni", komentaa hän.
Niku tarkastelee sen perin pohjin ja hänen katseensa synkkenee.
"Siinä ei todellakaan ole kovin paljon jälellä", sanoo hän itsekseen ja lisää: "Siinä on monta hikipisaraa, ja kaiken tämän minä kokosin Helmiä varten."
"Jos sinun jo pitäisi hakea itsellesi työtä", virkahtaa tyttö viattomasti.
"Työtä!" toisti Sarkan Nikolai kolkosti. "Sinä olet korea ja hemaiseva.
Mene sinä kadulle. Se on helpompaa. Ja tuottaa paremmin."
Tyttö kalpeni ja katseli häntä säikähtynein silmin.
"Niin!" huudahti Niku jyrkästi. "Tai ellet halua mennä kadulle, niin saat sinä tuoda tännekin. Me tulemme elämään kuin prinssit."
Vaan nyt tyttö parahti itkemään ja kätki kasvonsa käsiinsä.
"Voi, Nikolai rakas", hoki hän, "älä puhu niin, älä toki puhu niin."
Sarkan Nikolai puri huultansa.
"Minä olen huorilapsi ja rakkaudessa petetty ja puhun kuin huorilapsi ja ryssän sikiö. Tiedätkö sinä, Elli, että minä olen ryssän sikiö, jossakin kadun solassa tai huusin takana tehty?"
"Ei, en minä tiedä. Mutten minä sinua petä. Vaikka muut pettäisivätkin, niin en minä ainakaan."
"Niin, sinä et ole talontyttö, ja minun on sinut joka tapauksessa elätettävä. Hm… joo… niin se puhui Saaren Helmikin. Ja minä uskoin."
"Älä hyvä ihminen aina puhu siitä."
Tyttö on jo rauhoittunut, mutta hän itkeä tihuuttelee edelleenkin. Niku katselee häntä aikansa ja äkkiä hänet valtaa hellyyden puuska. Hän hyppää vuoteeltaan, sulkee tytön syliinsä ja suutelee hänen värisevää suutansa ja kyyneleisiä silmiä.
"Älä itke, Elli", sanoo hän tyynnytellen ja sylkyttelee tyttöä sylissään kuin pientä lasta. "En minä ollenkaan tarkoittanut sitä, mitä sanoin. Ilman vaan, katkeruudessani ja häijyydessäni. — Haepas nyt esille minun pyhäpukuni ja puhtaat alusvaatteet. On kai minulla puhtaita alusvaatteita?"
"Kyllä niitä on", vastaa tyttö ja nousee.
Sarkan Nikolai peseytyy ja ajaa huolellisesti partansa. Sitten hän muuttaa alusvaatteensa ja pukee pyhäpuvun ylleen. Tyttö istuu hänen lähellään ja seuraa jokaista hänen liikettään.
"Kuule", sanoo Niku äkisti ja katsoo tyttöä terävästi. "Eivät kai sinun asiasi vaan ole huonosti?"
"Ei", vastaa tyttö varmasti.
"Mutta jos sittenkin olisi varminta käydä lääkärin luona."
"Ei tarvitse. Kyllä minä tiedän."
Itsetiedoton hymy valaisee Nikun kasvoja ja hän ottaa kynän käteensä ja kirjoittaa.
"Käy todistuttamassa tuo vahtimestarin puolella", sanoo hän ja ojentaa paperin tytölle, joka sanaakaan virkkamatta menee.
"Hyvä on", puhuu hän tytön tultua takaisin. "Katsopas, kun minä tulin tänne, niin minä tein töitä kuin hullu ja ansaitsin melko paljon, — niinkuin tiedät. Kaikki nämä huonekalut ovat minun ja huoneista minä äskettäin maksoin vuokran etukäteen tämän vuoden loppuun. Ymmärrätkö?"
"Ymmärrän."
"Ja velkaa minulla ei ole kenellekään. Mutta minä lahjoitan nyt nämä mööpelit ja oikeuden näihin huoneisiin sinulle. Tässä on sinulle lahjakirja, ettei kenelläkään ole mitään turisemista."
"Mutta, hyvä ihminen, mitä sinä aiot tehdä?"
"En yhtään mitään. Ensin aioin antaa kaikki kasvatusvanhemmilleni, mutta he tulevat kyllä toimeen ilmankin. Tässä on heille kuitenkin kirje. Sen panet postiin viikon kuluttua."
"Jaha, viikon kuluttua. Mutta, rakas ystävä, etkö sitten tule takaisin!"
Sarkan Nikolai naurahti — huolettomasti, niinkuin näytti.
"Sure sinä, lapsi, menneentalvista lunta", sanoi hän. "Ehkäpä tulenkin.
Mutta istahda nyt minun syliini ja suutele minua."
"Pikku, rakas tyttö", lausui hän sitten puristaen tyttöä itseään vasten. "Jospa me olisimmekin tavanneet aikaisemmin… Mutta lupaa minulle yksi asia: se, ettet missään tapauksessa enää mene kadulle."
"Herra Jumala, lupaan tietenkin, lupaan totisesti. Minä odotan vain sinua."
"Koeta odottaessasi löytää itsellesi joku sopiva ammatti. Minulta liikenee enää vain näin vähän rahaa sinulle, mutta tulet sinä toimeen jonkun aikaa. Niin, ja noita minun vaatteitani voit myydä, minä hankin uusia."
Elli rupesi taas itkemään.
"Mitä sinä oikein aiot?" nyyhki hän.
"Älä itke, ei se pahaa ole. Puhun vain muuten, varmuuden vuoksi, kun sinä vielä olet niin nuori ja lapsellinen. Ja sinä olet kaunis. Sinä voit vielä saada hyvinkin hyvän miehen, mutta katsokin vaan, että se on kunnollinen…"
"Älä viitsi puhua sellaisia!"
Niku vaikenee hetkeksi. Toiset ajatukset saavat taas hänessä ylivallan.
Mutta sitten hän ratkaisevasti pudistaa päätään.
"Ja sen kanssa te voitte olla hyvinkin onnellisia", jatkaa hän. Sitten hän puristaa tytön pään vielä lujemmin rintaansa vastaan ja Hänen äänensä alenee kuiskaukseksi:
"Te voitte saada pojankin, usko pois. Mutta lupaa minulle yksi asia.
Vielä yksi asia."
"Minähän lupaan sinulle mitä tahansa. Vaan, voi Luoja, kun sinä kiusaat minua tuommoisilla."
"Se", sanoo Niku hiljaisesti, "että panette sille nimeksi Nikolai."
* * * * *
Hetkistä myöhemmin Sarkan Nikolai kiiruhtaa portaita alas ja häntä seuraavat Elli-tytön tukahdutettu nyyhkytys ja itkettynyt, vetinen katse.