V
Ja teeppäs nyt tiliä elämäsi askeleista, Saaren ainoa tytär ja Suontaan Heikin emäntä. Sinä astut tupaan, sillä väenkin tähden on sinun niin tehtävä. Nyt sinä kernaastikin lankeaisit polvillesi ja itkien tunnustaisit syyllisyytesi, nyt sinä mielelläsikin, keventääksesi omaatuntoasi, antaisit maineesi mennä, mutta nyt on niin, että kunnia ja maine ovat muillakin kuin vain sinulla eikä sinulla ole pienintäkään aihetta saattaa vielä miestäsi häpeään.
Pitäjäläiset ovat nyt kahden vaiheilla, eivät he oikein tiedä, kumpaa uskoa. Eivät he entisestä Saaren Helmistä niin huonoa uskoisi, eivät muutenkaan ja vielä vähemmän nyt, kun hän on Suontaan Heikin emäntä. Mutta kirkkaimmassa kunniassa kaikkein ensiksi pilkku havaitaan. Ah, kuinka paljon ja moninaista puheenaihetta ihmisillä olisi ollut, ellei Heikki olisi ruvennut sotkemaan asioita. Sinusta nyt lopulta riippuu, Helmi, jaksatko pitää pääsi pystyssä.
* * * * *
Väki on juuri päässyt päivälliseltä, tuvan ilmassa viipyy ruoan lemu, ja astioita korjataan syrjään. Mene sinne, niinkuin hyvä tapa vaatii, kättele kaikki ja kestä heidän katseensa.
Ettäkö olet väsynyt, ettäkö pitää suoraan vuoteeseen. Ei pidä uskotella. Saat vain puheet uudelleen alkuun, puheet, joiden kaiku tuskin koskaan loppuukaan. Kun jaksoit ajaa kaupungista tänne, niin jaksat hyvin tervehtiä neljä piikaa, kolme renkiä ja ajopojan. Ja sitten ovat vielä jäljellä isä ja äiti.
Säpsähdät kun kuulet pikkulapsen parahduksen viereisestä huoneesta. Älä ole huolissasi, sillä on hoitaja, on koko ajan ollut, minkä sinä olet ollut poissa. Sen nimi on Heikki ja sinä teit sen sen kulkumiehen kanssa, jota rakastit. Heikki sen nimi on ja puoliryssä se on tai ehkä vain neljännekseksi, mutta nyt se on Suontaan Henrikin poika ja Saaren perillisiä. Ainoa. Ellei muita tule.
Kasvosi, Saaren Helmi, kalpenevat ja punastuvat, hengityksesi käy raskaaksi ja kätesi menee sydämellesi. Näyttää kuin aikoisit vaipua siihen paikkaan. Mutta sinunhan pitäisi tietää, että tämä ei käy. Täällä auttavat vain tyyneys ja harkitseva asiallisuus. Tämä on Saari, ettäs sen tiedät. Käy reippaasti toimeen vaan, pikemmin siitä pääset. Sinulla on koko loppuikäsi katuaksesi ja monet yöt jäljellä itkeäksesi.
* * * * *
Eikä Helmi huomaa, kuinka se kaikki lopuksi tapahtuu. Hän huomaa vain seisovansa kamarista tupaan vievällä ovella. Kymmenkunta silmäparia suuntautuu häneen, ja hän näkee, että väki on ikäänkuin säikähtynyt, kun hän siihen yht'äkkiä ilmestyy heidän keskelleen. Ja hän pakottaa itsensä eteenpäin. Ojentaa kätensä ensin emäntäpiialle, sitten isäntärengille. Itsensä pakottaminen, se on hänelle tuttua. Mutta ennen hänestä tuntui, kuin joku olisi häntä väkisin työntänyt eteenpäin ja hän itse pannut vastaan, nyt hän saa ponnistaa kaikki hengen- ja ruumiinvoimansa.
"Päivää. Terveisiä kaupungista. Kuinka te olette voineet?"
Ääni on outo ja soinnuton. "Kiitoksia. Onhan se mennyt."
34
Sitten:
"Joko emäntä nyt on sitten aivan niinkuin terve?"
"Osapuilleen. Vaikka saa sitä yhä lepäillä."
"Niin tietenkin. Hyvä sentään, että emäntä parani."
"Hyvähän se on."
Väki ahmii hartaudella jok'ainoan sanan. Katseet ovat totiset ja uteliaat, joku pää kurkottautuu eteenpäin. Mutta siihen keskustelu päättyykin, Helmi väen silmissä ikäänkuin haihtuu pois, ja laajassa tuvassa vallitsee hiiskumaton hiljaisuus.
Viimein joku renki ottaa lakkinsa ja valmistautuu lähtemään pihalle,
"On se kans", huokaa hän mennessään.
"Mikä on?"
"Koko tämä mainen meininki, meinaan."
Liikutaan, astiat alkavat kalista, ollaan taas palattu arkeen.
* * * * *
Vaan Helmi ei enää siekaile eikä mietiskele. Tullessaan tuvasta hän kyllä seisahtuu kamarin ovelle, mutta sitten hän suoraa päätä rientää vanhempiensa luo. Hänen täytyy tunnustaa kaikki omalla suullaan, hänen täytyy saada anteeksi, muuten hän ei saa rauhaa. Tulkoon sitten vaikka kuolema.
Mutta Saaren talon seinät järkyttävät hänen päätöstänsä. Hänellä ei ole mitään sanottavaa, jota vanhemmat eivät tietäisi.
Eikä Saaren isäntä ole aluksi huomatakseen tyttärensä tulleen.
Mutta sitten hän kohottaa katseensa, joka on käynyt kiillottomaksi.
Suonikasta, laihtunutta kättään hän ei ojenna.
"Jassoo", sanoo hän vain matalasti. "Sinä olet siis tullut."
"Niin."
"Hyvä on, että vielä tulit. Mutta liiku hiljaa. Äiti nukkuu."
Siihen se jäi.
Ja illalla sanoo Heikki, että koska Helmi on heikko ja väsynyt, niin saa hänelle, isännälle, tehdä vuoteen eri huoneeseen. Jos Helmi tahtoo, voi pojankin tuoda sinne, että saa nukkua rauhassa. Se on jo tottunut pois rinnalta.
Mutta Helmi nyyhkyttää:
"Kyllä minä sen hoidan…"
"Kuinka itse tahdot", vastaa Heikki ja toivottaa hyvää yötä.