TULEVAISUUDEN TIEDE.
Huhtikuun 29. päivänä seuraavana vuonna, seitsemän kuukautta setä Prudencen ja Phil Evansin odottamattomasta paluusta, oli koko Philadelphia liikkeellä. Tällä kertaa ei ihmisten mielissä ollut mikään valtiollinen asia. Tarkoituksena ei ollut panna toimeen vaaleja tai kansankokouksia. Go-ahead niminen ilmapallo, joka oli rakennettu valmiiksi Weldon Instituutin toimesta, aikoi nyt vihdoinkin lähteä valloittamaan luontaista aluettaan.
Ilmapurjehtijana oli kuuluisa Harry W. Tinder, jonka nimi mainittiin tämän kertomuksen alkupuolella, ja hänellä lisäksi apulainen.
Matkustajina olivat Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri. Eivätkö he ansainneet tätä kunniaa? Eikö juuri heidän tehtävänään ollut lähteä henkilökohtaisesti kumoamaan teoriat kaikista sellaisista lentolaitteista, joissa oli otettu käytäntöön ilmaa raskaamman periaate?
Mutta vaikka oli kulunut jo seitsemän kuukautta, he eivät vieläkään suostuneet puhumaan seikkailuistaan. Eipä edes Frycollin, niin kova halu kuin hänellä olikin, ollut maininnut sanallakaan insinööri Roburia tai hänen merkillistä ilma-alustaan. Kun otetaan huomioon, että setä Prudence ja Phil Evans olivat yltiöpäisiä ilmapallon harrastajia, he eivät tietysti sietäneet kuulla puhuttavankaan ilma-aluksesta tai mistään muunlaisesta lentolaitteesta. Mikäli Go-ahead ei olisi ensi sijalla ilmassa liikkuvien koneiden alalla, he eivät halunneet myöntää minkään olevan arvokasta lentäjien keksinnöissä. He uskoivat edelleen, he halusivat yhä uskoa, että varsinainen koje, jolla voi liikkua yläilmoissa, oli juuri ilmapallo ja että sille yksin kuului tulevaisuus.
Tosin enää ei ollut olemassa miestä, jolle he olivat valmistaneet kauhean koston — omasta mielestään niin ansaitun! Yksikään niistä, jotka olivat hänen mukanaan, ei ollut voinut jäädä henkiin. Albatrossin salaisuus oli nyt haudattuna Tyynenmeren pohjaan.
Mitä tuli siihen mahdollisuuteen, että insinööri Roburilla oli tukikohta, turvapaikka, jollakin saarella tämän aavan valtameren keskellä, niin se oli vain olettamus. Mutta sittenkin setä Prudence ja Phil Evans päättivät myöhemmin ottaa esille kysymyksen, pitäisikö siinä suhteessa ryhtyä joihinkin tutkimuksiin.
Vihdoinkin siis oli tullut tilaisuus suorittaa se suurenmoinen koe, jota Weldon Instituutti oli kauan ja huolellisesti valmistellut. Go-ahead oli lajinsa täydellisin, mitä tähän asti oli keksitty ilmapurjehdusta varten, ja se vastasi sellaisia saavutuksia kuin Inflexible ja Formidable ovat laivanrakennuksen alalla.
Go-aheadilla oli kaikki ne ominaisuudet, jotka tulee olla kelvollisella ilmapallolla. Suuri koko salli sen nousta ylimpiin ilmakerroksiin, mitä ilmapallolla suinkin voi saavuttaa; materiaalinsa puolesta se saattoi pysyä määrättömän kauan ilmassa; se oli niin tiivis ja tukeva, ettei tarvinnut pelätä kaasun laajentumista tai sateen ja tuulen vahingollisia vaikutuksia; sen kantavuus mahdollisti riittävän nostovoiman, jotta voitiin ottaa mukaan sähkökoneisto kaikkine tarpeineen käynnistämään molemmat potkurit, joiden avulla saavutettiin suurempi nopeus kuin milloinkaan ennen. Muodoltaan se oli pitkulainen, mikä helpottaisi sen liikkumista eteenpäin vaakasuorassa suunnassa. Gondolissa, melkein samanlaisessa kuin kapteenien Krebsin ja Renardin ilmapallon alla, oli kaikkia ilmapurjehduksessa tarpeellisia työkaluja, fysikaalisia laitteita, köysiä, ankkureita, ohjausnuoria ynnä muuta ja sitä paitsi sähköparistoja ja akkumulaattoreita, joista saatiin mekaanista voimaa. Keulassa oli potkuri, perässä toinen ja lisäksi peräsin. Mutta luultavasti Go-aheadin koneiden teho oli paljon pienempi kuin Albatrossin.
Kun Go-ahead oli täytetty kaasulla, se oli kuljetettu
Fairmont-puiston aukealle kohdalle, vieläpä samaan paikkaan, missä
Roburin ilma-alus oli levännyt muutaman tunnin.
On tarpeetonta huomauttaa, että nostovoimansa se oli saanut kaikkein keveimmän lajin kaasusta. Valaistukseen käytettävä kaasu on niin raskasta, että kuutiometri sitä voi nostaa ainoastaan noin seitsemänsataa grammaa, ja painoero verrattuna ympäröivään ilmaan ei läheskään riitä. Mutta vetykaasun nostokyvyn voi arvioida 1.100 grammaksi, ja juuri tällä kaikesta puhtaalla kaasulla, jota oli valmistettu kuuluisan Henry Giffardin menetelmän mukaan ja hänen erikoisilla laitteillaan, oli tavattoman kookas ilmapallo täytetty. Koska Go-aheadin tilavuus oli 40.000 kuutiometriä, sen nostovoima oli siis kaasun avulla 40.000 kertaa 1.100 grammaa, mikä tekee 40.000 kiloa.
Mainittuna huhtikuun 29. päivän aamuna oli kaikki valmista. Kello yhdestätoista asti keinui suunnattoman iso ilmapallo parin metrin korkeudessa maasta valmiina nousemaan ilmaan.
Sää oli hieno ja ikään kuin varta vasten tilattu tätä tärkeää koetta silmälläpitäen. Oikeastaan olisi kyllä ehkä ollut parempi, jos olisi tuullut vähän enemmän, jolloin koe olisi ollut ratkaisevampi. Eihän koskaan olekaan epäilty sitä, että ilmapalloa voi ohjata tyynellä säällä, mutta toisin on laita, jos ilmavirrat ovat vahvoja, ja juuri näissä oloissa pitäisikin kokeita tehdä.
Kuten sanottu, nyt ei puhaltanut tuuli, eikä edes näyttänyt siltä, että alkaisi tuulla. Tänään sattui se merkillinen poikkeus, ettei Pohjois-Amerikka viitsinyt loppumattomasta varastostaan lähettää Länsi-Eurooppaan kunnon myrskyä, eikä koskaan ollut paremmin valittu päivää, jotta ilmapurjehduskoe onnistuisi.
Tarvitseeko mainita, että Fairmont-puistoon oli kokoontunut valtava väkijoukko; että lukuisat junat olivat tuoneet Pennsylvanian pääkaupunkiin uteliaita kaikista lähivaltioista; että teollisuus- ja liike-elämä oli keskeytetty, joten kaikki pääsivät katsomaan tätä merkillistä näytelmää, isännät, palvelijat, työläiset, miehet, naiset, vanhukset, lapset, kongressiedustajat, armeijan edustajat, virkamiehet, uutistenhankkijat, paikalliset asukkaat, valkoiset ja mustat, kerääntyneinä avaralle kentälle? Pitääkö kuvata tämän väenpaljouden meluavia mielenosoituksia, selittämätöntä liikehtimistä, äkillisiä tuuppauksia, jotka saivat kentän näyttämään lainehtivalta, paikoittain myrskyävältä ihmismereltä? Onko tarpeellista luetella, kuinka monesti kuului hurraa-huutoja, jotka kaikkialta räjähtivät kuin ilotulitusraketit, kun setä Prudence ja Phil Evans ilmestyivät gondoliin ilmapallon alle, joka oli somistettu Amerikan lipuilla? Ja lopuksi, pitääkö mainita, että suurin osa uteliaista kenties ei ollutkaan tullut katsomaan Go-aheadia, vaan ihailemaan niitä kahta erinomaista miestä, joiden takia vanha maailma kadehtii uutta?
Miksi vain kahta eikä kolmea? Miksi ei myös Frycollinia? Syynä oli se, että Frycollinin mielestä Albatrossilla suoritettu retki sai riittää turvaamaan hänen maineensa. Hän oli kieltäytynyt kunniasta päästä isäntänsä mukaan eikä siksi saanut osaansa niistä suorastaan vimmatuista suosionosoituksista, joilla tervehdittiin Weldon Instituutin puheenjohtajaa ja sihteeriä.
Sanomattakin on selvää, että maineikkaan seuran jäsenet olivat viimeistä miestä myöten saapuvilla erikoisesti varatuilla paikoillaan köysien ja seipäiden sisäpuolella, joilla aukeaman keskusta oli piiritetty. Siellä nähtiin Truk Milnor, Bat T. Fyn, William T. Forbes, jonka käsivarsiin nojasivat hänen molemmat tyttärensä, neiti Doll ja neiti Mat. Kaikki olivat tulleet läsnäolollaan vakuuttamaan, ettei mikään voisi erottaa toisistaan ilmaa kevyemmän kannattajia.
Kun kello oli parikymmentä minuuttia yli yhdentoista, ilmoitti tykinlaukaus, että viimeiset valmistelut olivat päättyneet.
Go-ahead odotti nyt vain lähtömerkkiä noustakseen korkeuteen.
Viittä minuuttia vaille puoli kaksitoista pamahti toinen tykinlaukaus.
Silloin Go-ahead, jota yhä pitelivät kiinnitysköydet, kohosi noin viidentoista metrin päähän maanpinnasta. Täten gondoli nousi syvän mielenliikutuksen valtaaman väkijoukon yläpuolelle. Setä Prudence ja Phil Evans seisoivat keulassa ja painoivat vasemman kätensä rintaa vasten, mikä merkitsi, että he kaikesta sydämestään olivat yhtä kansan kanssa. Sitten he ojensivat oikean kätensä keskitaivasta kohti, mikä merkitsi, että suurin kaikista tähän asti tunnetuista ilmapalloista vihdoinkin oli lähdössä valtaamaan ylimaallisen alueensa.
Satatuhatta kättä painoi silloin sataatuhatta rintaa, ja toiset satatuhatta suoristuivat taivasta kohti.
Kello puoli kaksitoista paukahti kolmas tykinlaukaus.
— Kaikki irti! huusi setä Prudence, jonka tehtävänä oli lausua tämä ratkaiseva käsky.
Ja Go-ahead kohosi "majesteettisesti", jollainen sanantapa on saanut pyhityksensä ilmapalloja koskevissa kuvauksissa.
Se olikin todella suurenmoinen näky! Sitä olisi voinut verrata valtavaan alukseen, joka juuri on jättänyt telakkansa. Eikö tämä ollutkin laiva, joka oli työnnetty ilmamereen?
Go-ahead nousi täsmällisen kohtisuorasti, mikä todisti, että sää oli ehdottoman tyyni, ja sitten se pysähtyi 250 metrin korkeuteen.
Siellä alkoi sen liikehtiminen vaakasuoraan suuntaan. Molempien potkuriensa pyöriessä se lähti aurinkoa kohti noin kymmenen metrin sekuntinopeudella. Tämä vauhti oli sama kuin oikealla valaalla on meressä. Eikä muuten olekaan sopimatonta sitä verrata tähän pohjoisten merien jättiläiseen, koska se oli myös saman muotoinen.
Alhaalta kohosi uusi hurraa-huuto taitavia ilmapurjehtijoita kohti.
Sitten Go-ahead alkoi peräsintä totellen tehdä kaikenlaisia kiertoliikkeitä ja käännöksiä, kulkien myös kaltevasti alaspäin ja ylöspäin, välillä kieppuen ahtaassa piirissä, välillä taas kiitäen suoraan eteen- tai taaksepäin, miten perämies milloinkin määräsi, niin että uppiniskaisimpienkin täytyi uskoa ilmapalloa voitavan ohjata — mikäli täällä sellaisia oli. Ja jos joku olisi sanonut epäilevänsä, hänet olisi revitty palasiksi.
Mutta miksi tältä uljaalta kokeelta puuttui tuulta? Se oli todella ikävä sattuma. Epäilemättä olisi tuulen puhaltaessa saatu nähdä, kuinka Go-ahead olisi epäröimättä toiminut asianmukaisesti, joko poiketen viistoon, samoin kuin purjealus suuntaa kulkunsa tiukasti tuulen ohitse, tai puskien ilmavirtoja vastaan kuin höyrylaiva.
Vähän ajan kuluttua ilmapallo kohosi muutamia satoja metrejä.
Tämän tempun merkitys käsitettiin hyvinkin. Setä Prudence ja hänen seuralaisensa aikoivat tutkia, eikö ylemmissä kerroksissa olisi jotakin ilmavirtaa kokeen täydentämiseksi. Jotta ilmapallo voisi milloin tahansa liikkua kohtisuoraan suuntaan, oli sen sisään järjestetty ryhmä pikku palloja, samantapaisia kuin kalojen uimarakot, joihin sopi pumpata tietty määrä ilmaa. Sen ei siis tarvinnut koskaan heittää maahan painolastia voidakseen nousta tai päästää ulos kaasua tahtoessaan laskeutua, vaan painoero saatiin toimeen ilmapumppujen avulla. Kuitenkin yläosaan oli sovitettu läppä, joka voitiin kiskaista auki siltä varalta, että täytyisi laskeutua hyvin nopeasti. Kaiken kaikkiaan oli noudatettu jo aikaisemmin tunnettuja järjestelmiä, mutta täydennetty niitä äärimmäisyyteen saakka.
Go-ahead nousi siis kohtisuorasti. Sen tavattomat mittasuhteet pienenivät vähitellen katsojien silmissä, ikään kuin yhä useampien mykiöiden läpi nähtyinä. Ilmiö olikin hyvin huvittava sille, jonka kaulanikamat olivat vähällä taittua yläilmoihin tähystäessä. Jättiläisvalaasta tuli pian pyöriäinen, eikä tarvinnut odottaa kauan, ennen kuin se oli pelkkä simppu.
Nousun kestäessä Go-ahead saavutti vihdoin noin neljäntuhannen metrin korkeuden. Mutta puhdasta taivasta vasten, jota ei peittänyt pieninkään utupilvi, se oli yhä näkyvissä.
Kuitenkin se pysyi edelleen kentän kohdalla, aivan kuin sitä kiinnittäisivät maahan eri puolille jännitetyt köydet. Ilmakehä ei olisi voinut olla tyynempi umpinaisessa kuvussakaan. Tuulenhenkäystä ei ylhäällä eikä alempana. Ilmapallo liikkui vaivattomasti, näyttäen vain pitkän välimatkan vuoksi niin kovin pieneltä kuin sitä olisi katseltu kaukoputken väärästä päästä.
Äkkiä kuului väkijoukosta huuto, jota seurasi satatuhatta muuta huutoa. Kaikkien kädet ojentuivat kohti pistettä, joka näkyi taivaanrannalla luoteessa.
Sinne, tummansinistä taivasta vasten, oli ilmestynyt liikkuva esine, joka lähestyi ja suureni. Oliko siellä lintu, joka löi siivillään? Vai oliko se meteori, joka kiiti viistosti ilmakehän halki? Oli miten oli, mutta ainakin sen vauhti oli hurja, eikä tarvitsisi kauan odottaa, ennen kuin se lentäisi väkijoukon ylitse.
Muuan epäluulo levisi kuin sähkövirta aivoista aivoihin läpi kentän.
Mutta Go-ahead näkyi myös havainneen tämän oudon ilmiön. Varmaankin se oli huomannut jonkin vaaran uhkaavan, sillä se oli lisännyt vauhtia ja pakeni itään päin.
Niin, väkijoukko käsitti, mitä tämä merkitsi! Eräs Weldon Instituutin jäsen oli lausunut nimen, jota satatuhatta suuta toisteli:
— Albatross!… Albatross!…
Ja Albatross se todella olikin. Robur ilmestyi taas taivaan korkeuksiin. Ja nyt hän jättiläiskokoisen petolinnun lailla aikoi iskeä kyntensä Go-aheadiin.
Kuinka se oli ymmärrettävä? Olihan yhdeksän kuukautta sitten ilma-alus tuhoutunut räjähdyksessä, nostopotkurit murskautuneet, kansi repeytynyt. Jollei insinööri olisi pysynyt niin kylmäverisenä, että ehti kääntää etupotkurin pyörimään toisinpäin ja siis toimimaan nostopotkurina, olisi Albatrossin koko miehistö tukehtunut pelkästä putoamisvauhdista. Mutta vaikka tukehtumiskuolema olikin vältetty, kuinka hän ja hänen miehistönsä ei ollut hukkunut Tyyneenmereen?
Se johtui siitä, että Albatrossin rungon jäännökset, potkurien siivet ja kajuuttojen seinät nousivat vedenpinnalle kellumaan. Jos lintu haavoittuneena putoaa veteen, se pysyy siipiensä varassa uppoamatta. Samoin Robur ja hänen miehensä jäivät ensin muutamaksi tunniksi ilma-aluksen hylylle, ja siirtyivät sitten kumiveneeseensä, jonka olivat löytäneet valtameren pinnalta.
Haaksirikkoisten avuksi tuli kaitselmus, kuten sanovat ne, jotka uskovat jumalalliseen väliintuloon inhimillisissä asioissa, tai sattuma, kuten väittävät ne, jotka ovat liian heikkoja uskoakseen kaitselmukseen.
Eräs laiva huomasi heidät muutamia tunteja sen jälkeen, kun aurinko oli noussut, lähetti veneen heidän luokseen ja otti mukaansa sekä Roburin miehineen että myös Albatrossin ajelehtivat tähteet. Insinööri ei selittänyt muuta kuin että hänen aluksensa oli tuhoutunut yhteentörmäyksessä, eikä häntä vaivattu sen enemmillä kysymyksillä.
Laiva oli kolmimastoinen englantilainen Two Friends, kotoisin Liverpoolista ja matkalla Melbourneen, jonne saavuttiin muutamia päiviä myöhemmin.
Nyt oltiin siis Australiassa, mutta vielä kaukana X-saaresta, jonne piti palata niin pian kuin suinkin.
Peräkajuutan hylyssä oli onneksi säilynyt melkoinen rahasumma, jonka avulla insinööri saattoi hankkia miehilleen kaikkea tarpeellista, pyytämättä mitään. Vähän ajan kuluttua hän sai Melbournessa hankituksi pienen, noin sadan tonnin vetoisen kuunarin, jolla sitten lähdettiin takaisin X-saarelle oman väen voimin, sillä Robur oli myös tottunut purjehtija.
Silloin hänellä oli mielessä vain yksi pakkomielle: kosto. Mutta kostoa varten täytyi rakentaa toinen Albatross. Se olikin helppo tehtävä sille, joka oli rakentanut ensimmäisen. Siinä käytettiin hyväksi kaikki, mikä oli vielä kelvollista entisessä ilma-aluksessa, sen potkurit ja muut laitteet, jotka oli jäännösten mukana lastattu kuunariin. Koneisto valmistettiin uudestaan paristoineen ja akkumulaattoreineen. Eikä kulunut kuin kahdeksan kuukautta, kunnes koko työ oli päättynyt, ja uusi Albatross, aivan samanlainen kuin räjähdyksen tuhoama, yhtä voimakas ja yhtä nopea, oli valmis liitelemään ilmakehässä.
Oli itsestään selvää, että miehistö oli sama, että kaikki olivat raivoissaan sekä erityisesti setä Prudencelle ja Phil Evansille että yleensä koko Weldon Instituutille, eikä sitä tässä tarvitse painottaa.
Albatross lähti liikkeelle X-saarelta huhtikuun alussa. Tällä ilmalennollaan se ei tahtonut kenenkään saavan tietää siitä millään kohdalla maanpintaa. Siksi se lensikin melkein koko ajan pilvissä. Saavuttuaan Pohjois-Amerikan kohdalle se laskeutui maahan eräässä Kaukaisen Lännen suhteellisen asumattomassa kolkassa. Siellä insinööri, joka tietysti tarkoin piti salassa, kuka hän oli, sai tietoonsa erään asian, joka ilahdutti häntä erinomaisesti: Weldon Instituutti kuului aikovan tehdä koelennon Go-ahead-nimisellä ilmapallollaan, jonka oli määrä lähteä liikkeelle Philadelphiasta huhtikuun 29. päivänä, ja mukana olisivat setä Prudence ja Phil Evans.
Mikä mainio tilaisuus toteuttaa kosto, joka paloi Roburin ja kaikkien hänen miestensä sydämessä! Siitä tulisi kauhea kosto, jota Go-ahead ei voisi välttää. Julkinen kosto, joka samalla todistaisi ilmaa raskaamman lentoaluksen vievän voiton kaikista ilmapalloista ja muista sentapaisista laitteista.
Niinpä Albatross tänään ilmestyi kuin saalistaan tavoittava korppikotka yläilmoista Fairmont-puiston kohdalle. Helposti sen tunsivat nekin, jotka eivät koskaan olleet sitä nähneet.
Go-ahead pakeni yhä kauemmas. Mutta pian se käsitti, että sen oli mahdotonta päästä turvaan kulkemalla vaakasuoraan suuntaan. Siksi se yrittikin paeta kohtisuoraan välttäen maata, sillä ilma-alus olisi voinut siltä katkaista paluutien. Se nousi niin korkealle, ettei toinen ehkä jaksaisi seurata sinne asti. Se oli hyvin uskalias, samalla kuitenkin järkevä suunnitelma.
Albatross alkoi kuitenkin ajaa sitä takaa yläilmoihin. Ilmapalloa paljon pienempänä se näytti valasta tavoittavalta miekkakalalta, joka aikoo upottaa siihen pistimensä, tai panssarialusta kohti kiitävältä torpedolta, joka maalinsa tavoitettuaan räjähdyttää sen yhdellä iskulla palasiksi.
Aie älyttiin alhaalla, ja katselijat odottivat jännittyneinä. Vähän ajan kuluttua ilmapallo oli noussut viisituhatta metriä, ja ilma-alus oli seurannut sen rinnalla ja alkanut sitten kierrellä sen ympärillä, kehän käydessä yhä pienemmäksi. Nyt se olisi voinut yhdellä ainoalla hyökkäyksellä tuhota ilmapallon, puhkaista hauraan kuvun. Setä Prudence ja hänen seuralaisensa olisivat huimaavan korkealta syöksyneet maahan ja ruhjoutuneet muodottomaksi massaksi.
Kauhusta mykistyneen ja läähättävän yleisön oli vallannut hirvittävä jännitys, joka ahdisti rintaa ja vapisutti polvia, kun silmien edessä joku putoaa hyvin korkealta. Nyt oli tulossa ilmataistelu, jossa ei ollut edes sen vertaa pelastumisen mahdollisuutta kuin meritaistelussa — ensimmäinen laatuaan, mutta varmaankaan ei viimeinen, koska edistys kuuluu tämän maailman lakeihin. Ja kun Go-aheadilla oli kyljissään Amerikan värit, oli Albatross sen sijaan nostanut tankoon oman lippunsa, jonka kankaassa oli keskellä Robur Valloittajan kultainen aurinko.
Silloin Go-ahead yritti päästä eroon ahdistajastaan nousemalla vieläkin korkeammalle. Varalta mukaan otettu painolasti heitettiin maahan, ja pallo kohosi tuhat metriä lisää. Nyt se näytti vain pisteeltä avaruudessa. Albatross, joka seurasi sitä edelleen nostopotkurit täydellä teholla pyörien, oli häipynyt katselijoiden silmistä.
Äkkiä puhkesi kentällä kauhunhuuto.
Go-ahead suureni silminnähden, samalla kun taas näkyviin tullut ilma-alus laskeutui sen mukana. Nyt oli tapahtumassa maahansyöksy. Yläilmoissa liikaa laajennut kaasu oli puhkaissut kuoren, ja puoleksi tyhjentynyt ilmapallo putosi melko nopeasti.
Mutta Albatross hiljensi nostopotkuriensa tehoa ja laskeutui samaa vauhtia, saavuttaen Go-aheadin, kun se oli enää vain noin 1.200 metrin korkeudessa. Silloin ilma-alus syöksähti aivan kiinni ilmapallon gondoliin…
Aikoiko Robur tehdä siitä lopun? Ei, vaan hän tahtoi auttaa, pelastaa Go-aheadin miehistön!
Ja se tehtiin niin taitavasti, että Harry W. Tinder ja hänen apulaisensa voivat hypätä Albatrossin kannelle.
Päättivätkö setä Prudence ja Phil Evans siis hylätä Roburin avun, kieltäytyä pelastautumasta, kun se oli Roburin ansiota? Niin he kyllä olisivat suutuksissaan ehkä tehneet. Mutta insinöörin miehet hyökkäsivät heihin käsiksi ja raastoivat heidät väkisin Go-aheadin gondolista Albatrossille.
Sitten ilma-alus vetäytyi syrjään ja jäi paikalleen samalla kun kaiken kaasunsa menettänyt ilmapallo putosi aukeaman laidalle metsikköön ja jäi roikkumaan puiden latvoihin kuin jättiläiskokoinen vaatekasa.
Tyrmistyneet katselijat olivat ääneti. Näytti siltä kuin kaikkien sydän olisi pysähtynyt. Hyvin monet sulkivat silmänsä, etteivät näkisi lopullista tuhoa.
Setä Prudence ja Phil Evans olivat siis taas joutuneet insinööri Roburin vangeiksi. Aikoiko hän heidät käsiinsä saatuaan lähteä uudestaan kiidättämään heitä avaruuden halki, siellä, missä häntä oli mahdotonta seurata?
Se oli todennäköistä.
Mutta Albatross ei lähtenytkään nousemaan yläilmoihin, vaan näkyi painuvan maata kohti. Aikoiko se todella laskeutua maahan asti? Siltä näytti, ja väkijoukko väistyi syrjemmälle tehdäkseen sille tilaa aukeaman keskellä.
Jännitys oli äärimmillään.
Albatross pysähtyi kahden metrin päähän maanpinnasta. Sitten kajahti insinöörin ääni syvän hiljaisuuden halki.
— Yhdysvaltojen kansalaiset, hän lausui, — Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri ovat taas minun vallassani. Pitäessäni heidät vankeinani toimisin vain sen oikeuden mukaan, joka minulla on kostoon. Mutta siitä suuttumuksesta, jonka Albatrossin menestys on sytyttänyt heidän sisimmässään, on minulle selvinnyt, etteivät ihmiset ole vielä valmiita siihen suurenmoiseen mullistukseen, jonka kerran ilmojen valloitus aiheuttaa. Setä Prudence ja Phil Evans, te olette vapaita!
Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin, samoin kuin ilmapurjehtijan ja hänen apulaisensa, tarvitsi vain hypätä kannelta päästäkseen maahan.
Sitten ilma-alus heti kohosi kymmenisen metriä väkijoukon yläpuolelle, ja Robur jatkoi:
— Yhdysvaltojen kansalaiset, minun kokeeni on suoritettu loppuun; mutta tästä lähtien on mielipiteeni se, ettei edistystäkään saa liiaksi kiirehtiä. Tiede ei saa mennä tapojen edelle. Ihmisten tulee harrastaa kehitystä eikä kumouksia. Sanalla sanoen, ei saa tulla, ennen kuin on aika. Nykyään minun olisi ennenaikaista ilmestyä ratkaisemaan ristiriitoja vastakkaisten etujen välillä. Kansakunnat eivät vielä ole kypsyneet yksimielisyyteen. Minä lähden siis ja vien salaisuuteni mukanani. Mutta ihmiskunta ei siltikään menetä sitä. Se tulee ihmisten omaksi silloin, kun he ovat kyllin kehittyneitä käyttääkseen sitä hyödykseen ja kyllin viisaita ollakseen koskaan käyttämättä sitä vahingokseen. Hyvästi, Yhdysvaltojen kansalaiset, hyvästi!
Ja Albatross, jonka 74 nostopotkuria samoin kuin molemmat vetopotkurit oli pantu pyörimään täyttä vauhtia, katosi näkyvistä itään päin myrskyisten ja tällä kertaa vilpittömästi ihailevien hurraa-huutojen kaikuessa.
Setä Prudence ja Phil Evans oli perinpohjaisesti nöyryytetty, kuten myös koko Weldon Instituutti heidän mukanaan, ja he tekivät sen mikä enää oli tehtävissä: kiiruhtivat kotiinsa ja mielensä nopeasti muuttanut väkijoukko hyvästeli heidät mitä häijyimmillä ja muuten hyvin ansaituilla pilkkapuheilla.
Ja nyt voidaan uudelleen kysyä: — Mikä tämä Robur oli miehiään?
Saadaanko sitä koskaan selville?
Jo nyt se tiedetään. Robur on tulevaisuuden, ehkä jo huomispäivän tiede, joka varmasti odottaa ihmiskuntaa.
Mitä tulee Albatrossiin, niin voisi kysyä, lentääkö se yhä maapallon ilmakehässä, pitkin sitä aluetta, jota kukaan ei voi siltä riistää. Sitä ei sovi epäillä. Ilmestyykö Robur Valloittaja joskus uudestaan, kuten hän ilmoitti? Kyllä. Hän tulee takaisin ja antaa silloin haltuumme salaperäisen keksintönsä, joka voi muuttaa yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot koko maailmassa.
Mitä taas tulee ilmaliikenteen tulevaisuuteen, niin se kuuluu ilma-alukselle eikä ilmapallolle.
Ilmojen valloittaminen jää lopullisesti Albatrossien tehtäväksi.