YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU
Kotiintulo
Poikien purjehduksesta Magalhãesin saaria leikkaavien kapeitten salmien kautta ei ole paljon kerrottavaa. Tämän lyhyen merimatkan kuluessa tapahtui tuskin mitään erikoisempaa — oikeastaan koko matka sisältyy näihin sanoihin: Sää pysyi koko ajan kauniina.
Purjehtijamme eivät kohdanneet matkallaan ainoatakaan laivaa. Se ei tietenkään ollut erikoisen hauskaa. Sillä olisi ollut parempi päästä johonkin alukseen. Eivät he myöskään nähneet yhtään ihmisolentoa saarissa, joiden ohi he purjehtivat. Sitä he eivät kuitenkaan surreet, näiden seutujen asukkaat, pääasiassa villejä, eikä ole hyvä joutua liian lähelle heitä.
Noin viikon kuluttua matkalaiset purjehtivat navakassa myötätuulessa itse Magalhãesin salmeen. Pojat saattoivat nyt selvästi nähdä suunnattomien jäävuorten uiskentelevan Beaufortin lahdessa. Jokin näistä hohtavista jättiläisistä oli aikoinaan näyttänyt Henrin silmissä "valkoiselta pilkulta", silloin kun hän Karhuvuorelta tuijotti idän puolelle Carrin saarta.
Veneessä voitiin mainiosti. Joka mies oli reipas, Robertkin. Hänelle teki hyvää saada raitista meri-ilmaa keuhkoihinsa, ja pian hän oli terve kuin pukki. Itse hän useat kerrat kehui, että jos niikseen tuli, hän milloin tahansa oli taas valmis kokemaan Robinsonin elämän vaivoja — niin voimakas hän oli.
Helmikuun 12:ntena vene purjehti Tamarsaaren ohi. Evans aikoi ohjata kohti etelää, kiertää Kap Farwardin ja sitten purjehtia pitkin Braunschweigin niemimaan itärantaa Punta Arenasiin asti.
Mutta hänen tuumansa menivät kuin menivätkin myttyyn.
Seuraavana aamuna huudahti Jack, joka seisoi keulassa tähystämässä:
"Savua oikealla puolella!"
Savua! Jokin höyrylaiva oli siis tulossa. Silloin Henrille tuli kiire! Yks kaks hän kiipesi mastoon nostaen kaukoputken silmälleen.
"No, mitä näet sieltä ylhäältä?" huusivat toiset hänelle.
"Laiva näkyvissä!" kuului hänen iloinen vastauksensa. Ja kohta saattoivat kaikki nähdä laivan paljaalla silmälläkin. Se oli suuri höyrylaiva, joka kulki hyvää vauhtia, "11 meripeninkulmaa tunnissa", tuumi Evans.
Pojat kohottivat kaikuvan eläköönhuudon ja laukaisivat pyssynsä herättääkseen höyrylaivan huomiota.
Onnistuiko? Onnistui, nyt viittoi ja huitoi höyrylaivan miehistö osoittaakseen, että he olivat nähneet veneen, ja neljännestunnissa uudisasukkaat olivat vieraan laivan kupeella.
Sen nimi oli Grafton. Se oli — kertoi päällikkö, kapteeni Lang — matkalla Australiaan, joten kaikki sattui mainiosti. Mielihyvin kapteeni suostui ottamaan Evansin, Katen ja kaikki pojat laivaansa, ja vaikka hänen matkansa määränä oli Melbourne, siis Australian etelärannikko, hän lupasi odottamattomille vierailleen purjehtia heidän kanssaan suoraan kotiin Uuteen Seelantiin.
* * * * *
Helmikuun 25:ntenä "Grafton" laski ankkurinsa Aucklandin satamassa. Oli kulunut runsaasti kaksi vuotta siitä onnettomasta yöstä, jolloin kuunari "Eteenpäin" ajautui merelle ja katosi vieden nuo viisitoista poikaa mukanaan.
Ei saata sanoin kuvailla sitä iloa ja riemua, mikä valtasi vanhemmat, kun he näin äkkiarvaamatta jälleen näkivät lapsensa, joiden he luulivat jo aikoja sitten kuolleen.
Kuinka satumaiselta, kuinka ihmeelliseltä tuntuikaan, että Henri ja Robert ja Jack ja Costar ja kaikki muut, että he eivät viruneetkaan meren pohjassa, vaan reippaina ja iloisina astuivat maihin Aucklandin lujalle laiturille ja että koko poikaparvi nyt nousi pitkin Kuningattarenkatua Carrin kouluun päin, ikäänkuin Aucklandin satamassa tapahtunut onnettomuus ja "Eteenpäin"-laivan salaperäinen katoaminen olisi ollut vain pahaa unta!
Kulovalkeana kulki suuri uutinen:
"Oletteko kuulleet? Carrin koulun pojat ovat palanneet!"
Ja kaikkialla kaupungissa ja lähiseudulla, missä vain oli lipputanko, liehui sinä päivänä lippu jälleen löytyneiden reippaiden poikien kunniaksi.
Ensimmäisen hämmästyksen hiukan asetuttua poikasille sateli tuhansia kysymyksiä siitä, mitä seikkailuja he olivat kokeneet näinä kahtena vuotena, kuinka he olivat tulleet toimeen autiossa saaressaan, mitä taisteluja ja vaaroja heidän oli täytynyt kestää ym.
Tyydyttääkseen kaikkien uteliaisuuden Robert keksi ruveta pitämään esitelmiä poikajoukon kokemuksista. Se oli mainio ajatus. Huone oli joka kerta täynnä kiitollisia kuulijoita.
Robert oli varsin ylpeä siitä, että hän näin herätti huomiota. Mutta sittenkin tuli Baxterin nimi tunnetuimmaksi.
Henri piti näet huolta siitä, että Baxterin päiväkirja, joka käsitteli elämää Carrin saaressa, painettiin ja julkaistiin, ja tämä kirja meni kaupaksi kuin kuumille kiville. Uudessa Seelannissa lukivat kaikki, jotka ylipäänsä lukea osasivat, tosikertomusta viidentoista pojan elämästä autiossa saaressa. Sitä paitsi Baxterin kirja käännettiin monelle eri kielelle, ja pitkiä otteita siitä julkaistiin koko maailman sanomalehdistössä.
Ymmärrettävästi kohdeltiin Evansia ja Katea hyvin sydämellisesti
Aucklandissa. Heitähän poikien oli kiittäminen paljosta hyvästä.
Kate jäi asumaan Robertin vanhempien luo, jossa hänestä pidettiin hyvää huolta.
Evansin suureksi iloksi aucklandilaiset ostivat ison kauppalaivan ja lahjoittivat sen hänelle ikuiseksi omaisuudeksi. Laiva sai nimen "Carr".
Se oli mainio alus ja sen lisäksi kaunis. Vielä muutamia vuosia sitten sen saattoi nähdä Aucklandin satamassa.
Ja jos silloin joku vieras kysyi satamassa leikkiviltä lapsilta, mikä tuo komea laiva oli, silloin hän varmasti sai kuulla koko ihmeellisen kertomuksen Carrin koulun pojista ja heidän monista seikkailuistaan.
Sillä sen jutun tunsi jokainen lapsi siinä kaupungissa.