KOLME ASIAKIRJAA.
Näissä meriveden puoleksi hävittämissä paperipalasissa saattoi huomata vain muutamia sanoja, melkein tyyten näkymättömiin kuluneiden rivien selittämättömiä jäännöksiä. Muutamia minuutteja lordi Glenarvan tutki niitä tarkkaavasti; hän käänteli niitä edestakaisin; asetti ne päivänvaloa vasten; tarkasteli meren säästämän kirjoituksen pienimpiäkin viivoja; sitten hän katsahti ystäviinsä, jotka tarkkailivat häntä huolestunein katsein.
— Tässä on kolme eri asiakirjaa, hän sanoi, — ja arvatenkin kolme saman asiakirjan jäljennöstä käännettyinä kolmelle kielelle, englannin, ranskan ja saksan. Eräät säilyneet sanat eivät jätä minulle siinä suhteessa mitään sijaa epäilyille.
— Mutta muodostavatko nämä sanat mitään ajatusta? lady Glenarvan kysyi.
— Sitä on vaikea sanoa, rakas Helena; näihin papereihin piirretyt sanat ovat sangen epätäydellisiä.
— Ehkäpä ne täydentävät toisiansa? majuri arveli.
— Niin voi olla, John Mangles huomauta; — on mahdotonta, että merivesi olisi rikkonut rivit ihan samoilta kohdilta, ja yhdistelemällä toisiinsa nämä lauseiden katkelmat me lopulta keksimme niistä ymmärrettävän ajatuksen.
— Siihen juuri ryhdymmekin, lordi Glenarvan lausui, — mutta menetelkäämme järjestelmällisesti. Tässä on aluksi englantilainen asiakirja.
Siinä paperissa oli seuraavat rivit ja sanat:
62 Bri gow
sink stra
aland
skipp Gr this monit of lond
and ssistance
lost
— Se ei sano paljon, majuri sanoi pettyneen näköisenä.
— Selvästi se ainakin on englannin kieltä, kapteeni vastasi.
— Siitä ei ole epäilystä, lordi Glenarvan sanoi; — sanat sink, aland, this, and, lost ovat säilyneet ehjinä; skipp muodostaa ilmeisesti sanan skipper, ja kysymys on eräästä herra Gr:sta, luultavastikin jonkun haaksirikkoutuneen laivan kapteenista.
— Lisätkäämme, John Mangles sanoi, — sanat monit ja ssistance, joiden ajatus on ilmeinen.
[Sanat sink, aland, this, and, lost merkitsevät upota, maihin, tämä, ja, hukassa. Skipper on Englannissa kauppalaivojen kapteenin nimityksenä. Monition on asiakirja eli kirjelmä, ja assistance merkitsee apua.]
— Mutta tuohan on jo jotakin, lady Helena huudahti.
— Onnettomuudeksi puuttuu meiltä kokonaisia rivejä, majuri huomautti.
— Mitenkä saamme selville uponneen laivan nimen ja haaksirikon paikan?
— Kyllä saamme, lordi Edward sanoi.
— Epäilemättä, vastasi majuri, joka oli ehdottomasti samaa mieltä kuin muutkin, — mutta millä tavalla?
— Täydentämällä yhtä asiakirjaa toisella.
— Yrittäkäämme siis! lady Helena huudahti.
Toinen paperipala oli vioittuneempi kuin ensimmäinen ja sisälsi vain yksinäisiä sanoja, jotka sijaitsivat näin:
7 Juni Glas
zwei atrosen graus bringt ihnen
— Tämä on kirjoitettu saksaksi, John Mangles sanoi vilkaistuaan paperiin.
— Osaatteko sitä kieltä, John? lordi Glenarvan kysyi.
— Osaan, teidän jalosukuisuutenne.
— Niinpä sanokaa meille, mitä nämä muutamat sanat merkitsevät.
Kapteeni tarkasti asiakirjaa huolellisesti ja lausui:
— Ensinnäkin on tässä tapahtuman aikamäärä; 7 Juni merkitsee 7. kesäkuuta ja liittämällä tämän englantilaisen asiakirjan numeroihin 62, on meillä aikamäärä täydellisenä: 7. kesäkuuta 1862.
— Erinomaista! lady Helena huudahti. — Jatkakaa, John!
— Samalla rivillä, nuori kapteeni jatkoi, — näen sanan Glas, josta yhdistettynä ensimmäisen asiakirjan tavuun gow tulee Glasgow. On nähtävästikin kysymys jostakin Glasgowin satamasta kotoisin olevasta laivasta.
— Minä olen samaa mieltä, majuri sanoi.
— Tästä asiakirjasta puuttuu toinen rivi kokonaan, John Mangles jatkoi. — Mutta kolmannella on kaksi tärkeää sanaa: zwei — kaksi — ja atrosen eli paremmin matrosen, kuten matruusi-sana kirjoitetaan saksan kielellä.
— Olisiko siis kysymys, lady Helena sanoi, — kapteenista ja kahdesta matruusista?
— Luultavasti, lordi Glenarvan vastasi.
— Minä tunnustan, teidän jalosukuisuutenne, jatkoi sitten taas kapteeni, — että seuraava sana, graus, saattaa minut pulaan. En tiedä, kuinka sen kääntäisin. Ehkäpä kolmas asiakirja tekee sen ymmärrettäväksi. Kaksi viimeistä sanaa taas on helppo selittää. Bringt ihnen merkitsee tuokaa heille, ja jos liittää ne englantilaiseen sanaan, joka niin kuin nämäkin on kuudennella rivillä, eli sanaan_ assistance_, niin syntyy selvästi lause: tuokaa heille apua.
— Niin, tuokaa heille apua! Glenarvan lausui, — mutta missä ne onnettomat ovat? Tähän saakka meillä ei ole ainoatakaan vihjettä paikasta; tapahtumapaikka on täysin tuntematon.
— Toivokaamme, että ranskalainen asiakirja on selvempi, lady Helena sanoi.
— Katsokaamme ranskalaista asiakirjaa, Glenarvan vastasi, — ja kun kaikki osaamme sitä kieltä, on työmme helpompaa.
Kolmas asiakirja oli seuraavannäköinen:
trois ats tannia
gonie austral
abor
contin pr cruel indi
jete ongit
et 37° 11' lat
— Siinä on numeroita, lady Helena huudahti. — Katsokaa, herrat, katsokaa!
— Edetkäämme järjestyksessä, lordi Glenarvan sanoi, — ja alkakaamme alusta. Sallikaa minun korjata entiselleen, yksitellen, nämä hajanaiset ja vaillinaiset sanat. Näen ensinnäkin ensimmäisistä kirjaimista, että on kysymys fregatista (troismâts), jonka nimi on englantilaisen ja ranskalaisen asiakirjan avulla säilynyt täydellisenä: Britannia. Kahdesta seuraavasta sanasta, gonie ja austral, on vain jälkimmäisellä merkitys, jonka kaikki ymmärrätte: eteläinen.
— Se on tärkeä seikka, John Mangles huomautti. — Haaksirikko on tapahtunut eteläisellä pallonpuoliskolla.
— Se on laajanpuoleinen käsite, majuri sanoi.
— Minä jatkan, Glenarvan lausui. — Ah! sana abor, alku verbistä aborder, päästä maihin. Nuo onnettomat ovat päässeet maihin jossakin. Mutta missä? Contin! Onko se siis continent, manner? Cruel…!
— Cruel! John Mangles huudahti, — siinähän on selitys saksalaiseen sanaan graus … grausam … cruel, julma!
— Jatkakaamme, jatkakaamme! sanoi Glenarvan, jonka into yltyi sitä mukaa kuin sananjäännösten ajatus valkeni heille. — Indi … olisiko siis kysymys Intiasta, jonne nämä merimiehet olisivat joutuneet? Mitä merkitsee sana ongit? Ah, longitude, pituusaste! Ja tässä latitude, leveysaste: kolmekymmentäseitsemän astetta yksitoista minuuttia. Vihdoinkin! Meillä on siis yksi täsmällinen ohje.
— Mutta pituusaste puuttuu, MacNabbs sanoi.
— Ei kaikkea voi saada, rakas majuri, Glenarvan vastasi; — ja leveysasteen tarkka tieto on jo jotakin. Tämä ranskalainen asiakirja on kieltämättä täydellisin kaikista kolmesta. Ilmeisesti kukin niistä on sananmukainen käännös toisestaan, sillä jokaisessa on yhtä monta riviä. Täytyy siis nyt yhdistää ne, kääntää ne yhdelle ainoalle kielelle ja etsiä niiden todennäköisintä, johdonmukaisinta ja selvintä ajatusta.
— Ranskaksi, englanniksi vaiko saksaksi aiotte tämän käännöksen tehdä? majuri kysyi.
— Ranskaksi, Glenarvan vastasi, — koska useimmat tärkeistä sanoista ovat sillä kielellä meille säilyneet.
— Teidän jalosukuisuutenne on oikeassa, John Mangles sanoi, — ja siksi toiseksi mehän osaamme sitä kaikki.
— Se on siis sovittu. Minä kirjoitan tämän asiakirjan yhdistämällä sanojen ja lauseiden katkelmat, jättämällä erottavat aukot väliin ja täydentämällä vain ne, joiden merkitys ei voi olla epäselvä; sitten vertaamme ja päättelemme.
Glenarvan tarttui heti kynään ja hetken kuluttua hän esitti ystävilleen paperin, johon oli kirjoitettu seuraavat rivit:
7 juin 1862 trois-mâts Britannia Glasgow
sombre gonie austral
à terre deux matelots
capitaine Gr abor
contin pr cruel indi
jete ce document de longitude
et 37° 11' de latitude Portez-leur secours
perdus
Tällä hetkellä tuli eräs matruusi ilmoittamaan kapteenille, että Duncan oli saapumassa Clyden lahteen, ja kysymään hänen käskyjään.
— Mitä teidän jalosukuisuutenne aikoo? John Mangles kysyi kääntyen lordi Glenarvanin puoleen.
— Pyrkiä Dumbartoniin niin pian kuin mahdollista, John; sitten, sillä välin kun lady Helena palaa Malcolmin linnaan, matkustan aina Lontooseen saakka esittämään tämän asiakirjan meriministeriöön.
John Mangles antoi senmukaiset määräykset ja matruusi meni ilmoittamaan ensimmäiselle perämiehelle.
— Nyt, ystäväni, Glenarvan sanoi, — jatkakaamme tutkimuksiamme. Me olemme suuren onnettomuuden jäljillä. Eräiden ihmisten henki riippuu meidän terävyydestämme. Käyttäkäämme siis kaikki älymme saadaksemme tämän arvoituksen selville.
— Me olemme valmiit, rakas Edward, lady Helena vastasi.
— Ensinnäkin, Glenarvan jatkoi, — tässä asiakirjassa on tarkoin erotettava kolme seikkaa: 1. se, mikä tiedetään; 2. se, mitä voidaan olettaa; 3. se, mitä ei tiedetä. Mitä siis tiedämme? Me tiedämme, että 7. kesäkuuta 1862 eräs fregatti, Britannia Glasgowista, on uponnut; että kaksi matruusia ja kapteeni ovat heittäneet tämän asiakirjan mereen 37° 11' leveysasteella ja pyytävät apua.
— Aivan niin, majuri vahvisti.
— Mitä voimme olettaa? Glenarvan jatkoi. — Ensinnäkin, että haaksirikko on tapahtunut eteläisillä merillä, ja silloin kiinnitän heti teidän huomiotanne sanaan gonie. Eikö se itsestään viittaa maan nimeen, johon se kuuluu?
— Patagonia! lady Helena huudahti.
— Epäilemättä.
— Mutta kulkeeko 37. leveysaste Patagonian kautta? majuri kysyi.
— Se on helppo todeta, John Mangles vastasi käärien auki
Etelä-Amerikan kartan. — Niin on asia. 37. leveysaste koskettaa
Patagoniaa. Se leikkaa Araucaniaa, kulkee ruohoaavikoiden poikki
Patagonian alueen pohjoisosassa ja häipyy sitten Atlantin valtamereen.
— Hyvä. Jatkakaamme olettamuksiamme. Molemmat matruusit ja kapteeni abor … abordent, pääsevät maihin, eikö niin? contin … continent, manner; te ymmärrätte: mannermaalle eikä saarelle. Miten heidän käy? Tässä on kaksi kohtalokasta kirjainta pr … jotka ilmaisevat heidän kohtalonsa. Ne onnettomat ovat pris tai prisonniers, vankeina.
Kenen? Cruels indiens, julmien intiaanien. Tuntuuko se teistä vakuuttavalta? Eivätkö nämä sanat kuin itsestään hypähdä aukkopaikkoihin? Eikö asiakirja selkene teidän silmissänne? Eikö ole kuin valo välähtäisi mielessänne?
Glenarvan puhui vakuuttavasti. Hänen silmistään loisti ehdotonta luottamusta. Koko hänen hehkunsa tarttui hänen kuulijoihinsa. Hänen laillaan hekin huudahtivat:
— Se on selvää, se on ilmeistä!
Hetken kuluttua lausui lordi Edward jälleen:
— Kaikki nämä olettamukset, ystäväni, tuntuvat minusta erittäin päteviltä; minä katson onnettomuuden tapahtuneen Patagonian rannikolla. Muuten, minä annan tiedustaa Glasgowista, mikä Britannian määräpaikkana oli, ja me saamme tietää, onko se voinut joutua näille seuduille.
— No, meidän ei tarvitse mennä niin kauas, John Mangles huomautti. — Minulla on täällä kokoelma Mercantile and Shipping Gazettea, josta saamme tarkat tiedot.
— Katsotaan, katsotaan! lady Glenarvan sanoi.
John Mangles otti pinkan kauppa- ja merenkulkulehteä vuodelta 1862 ja alkoi selailla nopeasti. Kauan ei hänen tarvinnutkaan hakea, ja pian hän sanoi tyytyväisellä äänellä:
— 30. toukokuuta 1862. Peru! Callao! Lastissa Glasgowiin. Britannia, kapteeni Grant.
— Grant! lordi Glenarvan huudahti, — tuo uskalias skotlantilainen, joka aikoi perustaa Uuden-Skotlannin jonnekin Tyynen Valtameren saarille!
— Niin, John Mangles vastasi, — sama mies, joka vuonna 1861 lähti Glasgowista Britannialla, ja josta sitten ei ole milloinkaan saatu mitään tietoja!
— Ei epäilystäkään! Glenarvan sanoi. — Se on hän. Britannia lähti Callaosta 30. toukokuuta, ja 7. kesäkuuta, kahdeksan päivää lähtönsä jälkeen, se on joutunut haaksirikkoon Patagonian rannikolla. Siinä kapteeni Grantin tarina täydellisenä näissä selittämättömiltä näyttäneissä sanojen jäännöksissä. Te näette, ystäväni, että se osa, minkä me kykenimme olettamaan, on aika runsas. Mitä taas siihen tulee, mitä emme tiedä, se supistuu vain yhteen ainoaan seikkaan: pituusasteeseen, joka meiltä puuttuu.
— Se on meille tarpeeton, John Mangles huomautti, — kun kerran tiedämme maan, ja leveysasteen nojalla yksin minä ottaisin mennäkseni suoraan haaksirikkopaikalle.
— Tiedämmekö me nyt siis kaikki? lady Glenarvan kysyi.
— Kaikki, rakas Helena, ja ne aukot, jotka meri on syövyttänyt asiakirjojen sanoihin, minä täytän vaivattomasti, ikään kuin kirjoittaisin kapteeni Grantin sanelun mukaan.
Samalla lordi Glenarvan tarttui kynään ja kirjoitti epäröimättä seuraavan selonteon:
"7. kesäkuuta 1862 fregatti Britannia Glasgowista upposi Patagonian rannikolla eteläisellä pallonpuoliskolla. Maihin pyrkien kaksi matruusia ja kapteeni Grant yrittivät nousta mantereelle, missä he joutuvat julmien intiaanien vangiksi. He ovat heittäneet tämän asiakirjan — pituus- ja 37° 11' leveysasteelle. Tuokaa heille apua tai he ovat hukassa."
— Hyvä, hyvä, rakas Edward, lady Helena sanoi, — ja jos nämä onnettomat vielä näkevät kotimaansa, niin heidän on siitä onnesta kiittäminen sinua.
— Ja he näkevät sen, Glenarvan vastasi. — Tämä asiakirja on niin pätevä, niin selvä, niin varma, että Englanti ei voi epäröidä lähettämästä apua noille kolmelle, autiomaahan joutuneelle lapselleen. Mitä se on ennen tehnyt Franklinin ja niin monen muun vuoksi, sen on se nyt tekevä Britannian haaksirikkoisten hyväksi.
— Mutta niillä onnettomilla, lady Helena huomautti, — on varmaankin perhe, joka suree heidän menettämistään. Kukaties kapteeni Grant-paralla on vaimo, lapsia…
— Rakas Helena, sinä olet oikeassa, ja minä toimitan heidän tietoonsa, että kaikki toivo ei ole vielä mennyttä. Nyt, ystäväni, nouskaamme kannelle, sillä me lähestymme kai satamaa.
Duncan oli todellakin ruvennut kulkemaan höyryllä; se sivuutti tällä hetkellä Buten saaren rantaa, oikealla puolellaan Rothesay ja sen ihana, vehmaassa laaksossa oleva pikku kaupunki; sitten se saapui lahden kapeihin salmiin, kulki Greenockin ohi ja ankkuroi kello kuuden aikaan illalla Dumbartonin basalttikallion juurelle, jonka huipulla on skotlantilaisen sankarin Wallacen kuuluisa linna.
Siellä odottivat valjastetut kyytivaunut lady Helenaa saattaakseen hänet ja majuri MacNabbsin Malcolmin linnaan. Sitten lordi Glenarvan syleili nuorta vaimoaan ja riensi Glasgowin pikajunaan.
Mutta ennen lähtöään oli hän antanut eräälle pikalähetille tärkeän tiedon, ja muutamia minuutteja myöhemmin sähkölennätin välitti Timesille ja Morning-Chroniclelle seuraavan ilmoituksen:
"Tietojen saamiseksi Glasgowista olevan fregatin, Britannian ja kapteeni Grantin kohtalosta käännyttäköön lordi Glenarvanin puoleen, Malcolmin linna, Luss, Dumbartonin kreivikunta, Skotlanti."