V.
Iroquois'in kanuunakuulat ja miss Jennyn toteen-näytteet.
Delphinin matka oli tähän asti ollut sangen onnellinen, ja laiva oli osoittanut erinomaista nopeutta. Ei ainoatakaan purjehtijaa ollut näkynyt ennen sitä, jonka tähystäjä nyt keksi.
Delphin oli tällä hetkellä 32°15' leveyden ja 37°43' pituuden kohdalla lännempänä Greenwichin puolipäiväpiiriä, se on: se oli jo kulkenut kolme viidennes-osaa matkaansa. Läpinäkymätön utu oli kahdeksanviidettä tuntia ollut levitettynä valtameren yli. Jos tämä sumu olikin eduksi Delphinille, se kun kätki hänen syrjällisiltä silmiltä, niin se kumminkin esti tähystäjät pitämästä tarkkaa silmää isommalle alalle merta, ja Delphin olisi, aavistamattansa, tainnut purjehtia niin sanoakseni kyljetysten niiden alusten kanssa, joita se tahtoi välttää.
Tämäpä juuri olikin nyt tapahtunut, ja kun merkki aluksen näkymisestä annettiin, oli se ainoastaan kolmen peninkulman päässä tuulen puolella.
Saalingille tultuansa näki hän selvästi ja kirkkaasti ison yhdysvaltalais korvetin, joka kulki täydellä höyryllä. Se piti kurssiaan Delphiniä kohti, estääksensä tätä menemästä.
Tarkasteltuansa korvetin liikenteitä, kapteini taas astui kannelle alas ja käsketti ensimäisen perämiehen luoksensa.
— Mr Mathew — sanoi hän — mitä luulette tuosta aluksesta?
— Minä luulen, kapteini, sen yhdysvaltalaislaivaston alukseksi, joka pitää epäluuloja tarkoituksistamme.
— Niin niin, sen kansalaisuutta ei käy kauemmin epäilykseen paneminen — lisäsi James Playfair.
Samassa silmänräpäyksessä nosti korvetti Yhdysvaltioiden tähditetyn lipun kahvelin alle ja laukaisi kanuunan.
— Kehoitus meille noudattamaan esimerkkiä — sanoi Mathew. —
Nostakaamme lippumme mekin. Emme tarvitse sitä hävetä.
— Mitä hyvää siitä on? — kysyi James Playfair. — Lippumme ei anna meille mitään suojelusta eikä estä heitäkään tahtomasta meitä tervehtiä. Ei, antakaa mennä eteenpäin!
— Ja niin pikaa kuin voimme — jatkoi Mathew — sillä jos silmäni eivät pety, niin olen nähnyt tuon korvetin ennen jossakin Liverpoolin tienoilla, jossa se piti valppaalla silmällä siellä rakennettavia aluksia. annan niskani taittaa, jos ei seiso Iroquois peräpeilin yläsyrjässä.
— Onko se hyvä purjehtija?
— Paraita Yhdysvallan laivastossa.
— Kuinka monta kanuunaa on sillä? -~ tahdeksau!
— Eikö sen pahempi!
— Älkää kohautelko olkapäitä, kapteini — sanoi Mathew vakaisella äänellä. — Niistä kahdeksasta kanuunasta toinen on kuusikymmenen naulainen kanssilla, toinen satanaulainen kannella, ja molemmat rihlatut.
— Tuhat tulimmaista — sanoi James Playfair — ne ovat Parotin kanuuuia, jotka kantavat kolme peninkulmaa.
— Niin, ja kentiesi vähän päällekin, kapteini.
— Entäs sittekin, nuo kannunat olkoot sata tahi nelinaulaisia ja ne kantakoot kolme peninkulmaa tahi viisisataa kyynärää, niin se on yksi ja sama, kun puskemme vauhtia tarpeeksi asti kovaa välttääksemme sen kuulia. Me tahdomme näyttää tuolle Iroquois'ille, kuinka tehdään, kun ollaan rakettu pakoon pääsemään. Parempaa valkeata!
Mathew vei ensimäiselle masinistille kapteinin käskyn, ja ennen pitkää tuprusi sakea savu aluksen torveista.
Tämä ei tuntunut olevan korvetin mieleen, sillä se antoi Delphinille merkin pysähtyä. Mutta James Playfair ei huolinut varoituksesta eikä muuttanut kurssia.
— Nyt — sanoi hän — saamme nähdä, mitä Iroquois aikoo tehdä. Nyt sopii sen hyvin koetella satanaulaista kanuunaansa ja nähdä, kuinka pitkälle kantaa. Eteenpäin niin vahvalla höyryllä kuin suinkin!
— Ei liene se kauan kohteliaalla tavalla meitä tervehtimättä.
Kajutan katolle palattuansa tapasi kapteini miss Halliburtin istumassa siellä kaikessa huolettomuudessa lähellä käsipuuta.
— Miss Jenny — sanoi hän — tuo korvetti, jonka näette tuulen päällä, todenmukaisesti tulee ajamaan meitä takaa, ja koska se on meitä puhutteleva kanuunanpaukkeella, niin saan tarjota teille käteni saattaakseni teidät hyttiinne jälleen.
— Minä kiitän teitä niin paljon, herra kapteini — vastasi tyttö, katsellen tätä nuorta miestä — mutta minä en pelkää kanuunan kutia.
— Mutta se voi, vaikka matka on pitkä, olla vähän vaarallinen.
— Oi, minä en olekaan kasvatettu pelkuritytön tavoin. Amerikassa totutaan kaikkeen, ja minä vakuutan teitä, että Iroquois'in kuulat eivät saa minua laskemaan päätäni alas.
— Te olette urhoollinen, miss Jenny.
— Pitäkää minua urhoollisena, herra kapteeni, ja antakaa minun jäädä luoksenne.
— En voi mitään kieltää teiltä, miss Halliburtt — vastasi kapteini, ihmetellen tämän nuoren tytön levollisuutta ja rohkeamielisyyttä.
Nämä sanat olivat tuskin sanotut, ennenkuin nähtiin valkean savun nousevan yhdysvaltalaiskorvetin partaan uikopuolelta. Ennenkuin pamaus ennätti Delphiniin, nähtiin kärki-viskanne, joka hirvittävällä väkevyydellä kieppasi oman akselinsa ympäri ja kierittelihe ilman läpi, tulevan suoraan alusta kohti. Helppo oli noudattaa sen liikkeitä, jotka olivat verrattain vitkalliset, sillä heitäntäiset rihlatuista kanuunoista lähtevät suusta vähemmällä nopeudella kuin muusta kanuunasta, jolla on sileä sisus.
Kahdenkymmenen sylen päässä Delphinistä pyyhkäsi viskanne, jonka rata nähtävästi aleni, vedenkalvoa, merkiten tiensä veden suihkinalla. Sitte teki se uuden hypyn, ammahti melkeän korkealle, meni Delp1inin päällitse, katkaisten etumaston oikeanpuolisen kääntönuoran, putosi kolmenkymmenen sylen päähän ja katosi syvyyteen.
— Lemppari niinkin! — sanoi James Playfair. — Ei maar toinenkaan kuula odotuta itseänsä.
— Ohoh! — sanoi Mathew — tarvitaanhan toki vähän aikaa semmoisten tykkien lataamiseen.
— Onpa tosiaankin hauska nähdä tuommoista — sanoi Crockston, joka kädet ristissä katseli tätä näytelmää niinkuin asiaan aivan kuulumaton katsoja. — Ja kun ajattelen, että ystävämme lähettävät meille tämmöisiä kuulia!…
— Vai niin, sinäkö se olet — huudahti James Playfair ja mitteli silimillään amerikalaista.
— Joo, minä se olen, herra kapteini — vastasi amerikalainen järkkymättömällä tasamielisyydellä. — Tahtosinpa nähdä, miten urhoolliset yhdysvaltalaiset ampuvat. Eivätpä kyllä tee sitä huonosti, ei tosiaankaan huonosti.
Kapteini yritti juuri sanomaan Crockstonille suoraan mitä ajatteli, mutta samassa silmänräpäyksessä putosi viskanne numero kaksi mereen juuri oikeanpuolisen looringin viereen.
— Hyvä — huudahti James Playfair — jo olemme jättäneet Iroquois'in kaksi kaapelinpituutta. Ne purjehtivat kuin rupisammakot, nuo sinun ystäväsi, vai kuinka, master Crockston?
— Enpä saata kieltää sitä — vastasi amerikalainen — ja ensi kerran elämässäni se on minulle tosin mielihyväksi.
Kolmas kuula jäi kauas kahden ensimäisen ta'a, ja vähemmässä kuin kymmenessä miuuutissa oli Delphin ulkona korvetin kanuunain kantovälistä.
— Tuosta nyt nähdään — sanoi James Playfair — mihin kaikki patenti-lokit maailmassa kelpaavat, mutta kiitos noille kuulille, nyt tiedämme minkä mukaan meidän tulee menetellä nopeutemme suhteen. Antakaa parantaa valkeata, muuten ei maksa vaivaa haaskata poltto-aineita.
— Teillä on hyvä alus — sanoi miss Jenny nuorelle kapteinille.
— On kyllä, miss Halliburtt, Delphinini tekee seitsemäntoista solmuväliä tunnissa, ja ennen päivän loppua olemme jättäneet korvetin näkymättömiin.
James Playfair ei liioitellut aluksensa kelvollisuuden suhteen, ja ennen auringon laskua olivat amerikalaisen aluksen mastonhuiput kadonneet taivaanrannan ta'a.
Tämä tapaus ilmaisi kapteinille miss Halliburtin luonteen perin uudelta kannalta. Jää oli nyt murtunut. Tämän hetken perästä Delphinin kapteini ja hänen matkustajattarensa jäännösmatkalla usein ja kauan puhelivat keskenänsä. Kapteini tapasi tytössä maltillisen, uskaliaan, ajattelevaisen ja älykkään tytön, joka puhui asiat julkisuoraan oikein amerikalaisten lailla, jolla oli lujat mielipiteet, jotka hän lausui vakuutuksella, joka tunki James Playfairin sydämeen, ja tunki sinne Playfairin tietämättä. Tyttö rakasti isänmaatansa, oli kaikesta sydämestään harrastunut Yhdysvallan isoon aatteesen ja puheli Yhdysvaltioiden sodasta innostuksella, jota kenellään toisella naisella ei olis voinut olla. Useasti tapahtuikin, että James Playfair joutui ymmälle mitä hänen piti tytölle vastata. Monesti oli "kauppamiehenkin" vakuutus vaarassa, ja miss Jenny ahdisti sitä yhtä voimakkaasti eikä antanut millään keinoin ehdoitella kanssansa. Alussa James paljon väitteli. Hän koki puollustaa liittolaisia Yhdysvaltalaisia vastaan, hän koki näyttää, että erikkolaisilla oli oikeus puolellaan, sekä vakuuttaa, että jotka vapaa-ehtoisesti olivat keskenään yhdistyneet taisivat samalla tavalla myöskin eri liittokunniksi erota. Mutta tyttö ei tahtonut siinä kohden antaa myöten. Hän paitsi sitä näytti toteen, että kysymys orjuudesta kävi edellä kaikkia muita tässä Pohjan ja Etelän taistelussa, sekä että kysymys siinä oli paljoa enemmin siveellisyydestä ja ihmisyydestä kuin valtiollisista asioista, ja James Playfair tarttui kiinni eikä voinut mitään vastata. Näissä väittelyissä James paitsi sitä ennen kaikkea oli tarkallinen kuulija, ja olisipa ollut miltei mahdotonta sanoa, pystyikö häneen enemmin miss Halliburtin toteen-näytteet vai se lumousvoimako, minkä hän tunsi häntä kuultelemasta. Mutta hänen täytyi viimein muun muassa tunnustaa, että kysymys orjuudesta oli pääkysymyksenä Yhdysvaltioiden sodassa, että se oli jollakin tavalla ratkaistava ja että oli herjettävä noista hirvittävistä, raakalaisuuden aikoja muistuttavista näytelmistä.
Muuten valtiolliset asiat eivät kapteinia isosti ajatteluttaneet. Hän olis luopunut vakaisimmistakin mielipiteistään toteennäytteiden edessä, jotka tuotiin esiin näin viehättävässä muodossa ja tälläisissä suhteissa. Hän ei pitänyt niin tarkkaa väliä ajatuksillaan semmoisessa asiassa; mutta siinäpä ei kaikki ollutkaan, ja "kauppamieheen" käytiin nyt suoraapätä käsiksi hänen kalliimmissa harrastuksissaan. Tämä tapahtui Delphinin reisun tarkoituksen ja niiden erilaisten varastojen suhteen, joita se kuljetti liittolaisille.
— Herra kapteini — sanoi miss Halliburtt eräänä päivänä hänelle — kiitollisuus ei ole ikänä estävä minua sanomasta teille suoraan mitä mistäkin asiasta ajattelen, vaan päinvastoin. Te olette oiva merimies, taitava kauppias, ja kauppahuone Playfair ja Kumpp. on mitä suurimmassa arvossa; mutta tällä kertaa se unhottaa perus-aatteensa ja on antautumassa asioimiseen, joka ei ole sille sovelias.
— Kuinka niin? — hundahti James, — eikö huoneella Playfair ja Kumpp, ole oikeutta ryhtyä tälläiseen raha-asiatoimeen?
— Ei! Se vie ampuvaroja noille onnettomille, jotka ovat täydessä kapinassa maansa laillista hallitusta vastaan, ja tätä sanon minä huonon asian kannattamiseksi asevoimalla.
— En kyllä tahdo, miss Jenny — vastasi kapteini väitellä kanssanne liittolaisten oikeudesta, vaan tahdon vastata teille ainoastaan yhdellä sanalla: minä olen kauppamies, ja semmoisena minä ajattelee ainoastaan toiminimeni etuja. Minä koen ansaita rahaa, missä ikänään tilaisuutta siihen ilmaantuu.
— Sepä juuri onkin moitittavaa, herra kapteini — jatkoi tyttö. — Voitto ei puhdista tekotapaanne. Jos kiinalaisille myötte opiota, joka heidät tylsentää, niin olette yhtä syyllinen kuin tällä hetkellä olette, antaessanne Etelän kansalle välikappaleita käsiin, millä pitkittävät vääräpuolista sotaa.
— Suokaa auteeksi, miss Jenny, mutta johan nyt menette kovin pitkälle; minä en ssata myöntää…
— Että mitä olen sanonut on totta. Ettepä kyllä, sen uskonkin, mutta kun olette kysyneet omalta tuunoltanne, selkeästi olette käsittäneet ajettavanne asian ja kun olette ajatelleet seurauksia, joista kokonansa olette vastuun-alainen kaikkein silmissä, niin olette tunnustava minun olevan oikeassa tässä niinkuin kaikissa muissakin kohdissa.
Nämä sanat kuultuansa seisoi James Playfair perin ällistyneenä. Hän erosi, oikein vihastuksissaan, tästä nuoresta tytöstä, sillä hän tunsi kykenemättömyytensä vastaamaan. Sitte käveli hän häpeissään kuin lapsi puolen tahi korkeintaan kokonaisen tunnin, jonka takaa hän palasi tämän harvinaisen tytön luokse, joka, mitä armohimmasti hymyillen, löi hänen väitöksensä auttamattomasti kumoon.
Sanalla sanoen, kuinka nyt lieneekin ollut, ja vaikka James Playfair ei tahtonut sitä tunnustaa, niin ei hän enään ollutkaan omissa valloissaan. Hän ei ollut enään "herra lähinnä Jumalaa" omassa laivassansa.
Crockstonin isoksi iloksi miss Halliburtin osakkeiden arvo näytti yhä nousevan. Kapteini näytti lujasti päättäneen tehdä mitä hyvänsä vapauttaaksensa miss Jennyn isän, vaikka panisikin tässä tekosessa Delphinin, lastinsa ja laivaväkensä alttiiksi ja saattaisi päällensä arvoisan setä Vincentin kirouksen.