X.
Passepartout on mielissään, ettei asia muuta maksanut kuin kengät.
Tunnettua on, että India, tuo ylösalaisin käännetty kolmio, jonka asema on pohjoista ja kärki etelää kohti, on alaltaan 1 milj. 400 tuhatta maantieteellistä neliöpeninkulmaa[6] ja että siinä eri suurissa ryhmissä asuu 180 miljoonaa ihmistä. Yksi osa tätä suunnatonta maata on täydellisesti Englannin vallan alaisena. Englannin hallituksella on kenraalikuvernööri Kalkuttassa, kuvernöörit Madrasissa, Bombayssa, Bengalissa ja alakuvernööri Agrassa.
Mutta varsinaista englantilaista Indiaa ei ole kuin 700,000 neliöpeninkulmaa, jolla alalla asuu noin 100 miljoonaa henkeä. Melkoinen osa maata ei siis vieläkään ole saarivaltakunnan hallussa, ja siellä on tänäkin päivänä joitakuita raakoja ja julmia rajah'eja (ruhtinaita), jotka yhä edelleen ovat täysin itsenäisiä herroja aloillaan.
Vuodesta 1756 alkaen — jolloin ensimmäinen englantilainen asutus perustettiin siihen paikkaan, missä nyt Madrasin kaupunki sijaitsee — hamaan siihen vuoteen asti, jolloin suuri Sepoys-kapina alkoi, oli Itä-Indian Komppania itsevaltiaana. Se otti valtaansa maakuntia maakuntain jälkeen, ostaen niitä rajaheilta vuotuisia veroja vastaan, joita sittemmin maksettiin sangen vähän tai ei ensinkään; itse se nimitti kenraalikuvernöörin sekä kaikki sota- ja siviilivirkamiehet. Mutta nyt ei tätä yhtiötä enää ole olemassa; Englannin siirtomaat Indiassa ovat välittömästi Englannin kruunun alaisina.
Indian niemimaan ulkonäkö, tavat ja kansain asema muuttuvatkin päivä päivältä. Ennen muinoin kuljettiin vielä vanhanaikuisilla kulkuneuvoilla, jalkaisin, hevosella, käsirattailla, palankiinissa (kantotuolissa) tahi korissa, jota mies kantoi selässään, j.n.e. Mutta nykyjään vilisee nopeita höyryveneitä Indus- ja Ganges-virroilla, ja rautatie, kulkien halki Indian ja haarautuen eri suunnille, yhdistää Bombayn ja Kalkuttan ainoastaan kolmen päivän matkalla. Tämä rautatie ei kulje suoraan Indian halki. Linnun tietä olisi tätä väliä ainoastaan 1,000 tai 1,100 peninkulmaa, ja siihen matkaan ei tavalliseltakaan junalta menisi kolmea päivää; mutta väli pitenee ainakin kolmanneksellansa polven takia, Allahabadin niemimaan pohjoisosassa.
Mainittu rautatie, jonka nimi on "Great Indian Peninsular Railway", kulkee seuraavain tärkeämpäin paikkain kautta. Lähdettyään Bombay-saarelta käy se Salcette-saaren poikki, nousee manterelle Tannahin kohdalla, kulkee koilliseen aina Burhampuriin saakka, halkaisee melkein itsenäisen Bundelkund nimisen maakunnan, nousee pohjoiseen aina Allahabadiin, kääntyy sieltä itään päin, tulee Ganges-virralle Benaresin kaupungin kohdalla, sujahtaa sievästi sen sivuitse ja, kääntyen kaakkoista kohti Burdiwanin ja Ranskan kaupungin Chandernagorin kautta, kohtaa Kalkuttan haaran.
Kello oli puoli viisi, kun "Mongolia'n" matkustajat nousivat maihin
Bombayssa, ja juna Kalkuttaan oli lähtevä ummelleen kello 8.
Herra Fogg otti jäähyväiset vistikumppaneiltaan, käski palvelijansa ostaa yhtä ja toista sekä olla ennen kello kahdeksaa rautatiellä, ja läksi itse kulkemaan passivirastoon, määränperäisin askelin, sekunti joka liikauksella, kuni pendeli tähtitornin kellossa.
Ei hänen mieleensä nytkään johtunut ruveta katselemaan Bombayn merkillisyyksiä, ei raatihuonetta tai komeaa kirjastoa, linnoja, laivaveistämöjä, pumpulitoria, basaareja, moskeoita, synagogia, armeenialaisia kirkkoja, ei edes kaksitornista komeata pagodia (hindujen kirkkoa) Malebarin mäellä. Ei hän käynyt katsomassa mestariteoksia Elefantan saarella, ei sen salaperäisiä, maanalaisia hautauspaikkoja reitin kaakkoispuolella, ei Kanherie-rotkoja Salcetten saarella, noita ihmeteltäviä buddhalaisen rakennustaiteen jäännöksiä.
Ei! Ei yhtään mitään. Passivirastosta hän astui hiljalleen asemahuoneelle ja tilasi siellä itselleen päivällisen. Muiden ruokalajien muassa katsoi ravintolan hovimestari velvollisuudekseen esittää hänelle erästä gibelottea (leikkeleitä) "kotimaisesta jäniksestä", josta hän tiesi kertoa ihmeellisiä asioita.
Phileas Fogg käski tuoda tuota gibelottea ja tunnollisesti sitä maistoikin, mutta, vaikka kastike olikin kovin höystettyä, huomasi sen maun kovin inhottavaksi.
Hän soitti hovimestarin luokseen.
— Kuulkaa, herra, — kysyi hän luoden häneen tarkan silmäyksen, — onkos tämä jänistä, tämä?
— On, mylord, — vastasi häpeämätön hovimestari, — dshungli-jänistä se on.
— Naukuiko se tapettaessa?
— Ettäkö naukui? Mitä joutavia, mylord! Jänis se on, minä vannon…
— Herra hovimestari, - keskeytti Fogg tyynesti, — älkää vannoko; muistakaa toki, että ennen muinoin pidettiin Indiassa kissaa pyhänä elukkana. Ne olivat hyviä aikoja, ne.
— Kissoilleko, mylord?
— Ja kenties matkustajille myös.
Tämän muistutuksen jälkeen herra Fogg jatkoi levollisesti syöntiänsä.
Muutamia silmänräpäyksiä Mr. Foggin jälkeen oli Fiks myöskin astunut laivasta ja mennyt suoraa tietä Bombayn poliisipäällikön luo. Hän näytti kirjansa ja ilmoitti, mikä toimi hänellä oli täytettävänä luulotellun varkaan suhteen. Oliko Lontoosta tullut vangitsemiskäskyä? Ei, ei niin mitään. Vangitsemiskäsky, joka oli lähetetty Foggin lähdön jälkeen, ei ollut vielä saapunut, sehän on luonnollista.
Fiks tuosta pahoille mielin. Hän pyysi poliisipäälliköltä vangitsemiskäskyä herra Foggia vastaan. Päällikkö ei suostunut. Semmoisia käskyjä eivät saa lain mukaan antaa muut kuin pääkaupungin päällikkö. Tämä luja pysyminen perusteissa, tämä lain määräysten tarkka noudattaminen on aivan englantilaisen katsantotavan mukaista, ja persoonallisen vapauden suhteen laki ei salli mitään omavaltaista selitystä.
Fiks huomasi pian, ettei tässä muuta neuvoksi kuin odottaa käskyn tuloa. Samalla hän päätti seurata luulemansa varkaan jok'ainoata askelta Bombayssa. Hän oli varma (ja niinhän oli Passepartout'kin), että Phileas Fogg jää Bombayhin, joten vangitsemiskäsky ennättäisi vielä tulla hänen käsiinsä.
Mutta Passepartout oli viimeksi saamainsa käskyjen johdosta tullut siihen päätökseen, että Bombayssa käy samalla tapaa kuin Suezissa ja Pariisissakin, että nimittäin matkaa vain jatketaan ainakin Kalkuttaan asti, kukaties kauemmaksikin. Hän rupesi arvelemaan: "Eiköhän Mr. Foggin veto ole sittenkin täyttä totta, ja eiköhän kohtalo ole kuin olekin pannut minua matkustamaan koko maan ympäri 80 päivässä, minua, jonka hartain halu oli pysyä paikallani!"
Ostettuaan muutamia paitoja ja sukkia hän käveli nyt Bombayn katuja pitkin. Ihmisiä oli liikkeellä äärettömän paljon; siinä eurooppalaisia jos jostakin maasta, suippolakkisia persialaisia, bunhyalaisia turbaanit päässä, sindejä nelikolkkaisine päähineineen, armeenialaisia pitkissä kauhtanoissa, parsilaisia mustat mitrat päässä. Parsilaiset — Zoroasterin uskolaiset, ahkerimmat, sivistyneimmät, älykkäimmät hinduista, kansakunta, johon kuuluvat nykyjään etevimmät kotimaiset kauppiaat Bombayssa — olivat paraillaan juhlaa viettämässä. He pitivät jonkinlaista uskonnollista karnevaalia juhlakulkueineen ja tansseineen, joissa esiintyi bajadeereja ruusunkarvaisissa, kullalla ja hopealla kirjailluissa gaaseissa. Viulujen ja tamtam-rumpujen soidessa tanssivat nämä erinomaisen viehättävästi.
Tuskin tarvitsee sanoakaan, että Passepartout jäi katsomaan näitä lystillisiä juhlamenoja, että hän katseli silmät levällään ja kasvot sojossa, niinkuin "härkämies" konsanaankin.
Pahaksi onneksi sekä hänelle että isännälle, jonka matkan hän vähällä oli tehdä tyhjäksi, meni hän uteliaisuudessaan kauemmaksi kuin olisi pitänyt. Katseltuaan kyllikseen juhlamenoja hän käänsi askeleensa rautatielle päin. Tällä matkalla hän sattui kulkemaan Malebarin mäellä olevan ihmeteltävän pagodin ohitse, ja nyt pälähti hänelle päähän — hullusti kyllä — mennä temppelin sisään.
Kaksi seikkaa oli, joita hän ei tiennyt: ensinnäkin, että muutamiin pagodeihin on pääsy kristityiltä kerrassaan kielletty, ja toiseksi, etteivät oikeauskoiset hindut itsekään astu temppeleihinsä muuten kuin paljain jaloin. Olkoon selitykseksi sanottu, että Englannin hallitus, viisaasti kyllä, itse pitäen kunniassa ja vaatien, että muutkin kunniassa pitävät maanasukasten uskontoa, kovasti rankaisee kaikki rikokset tässä suhteessa.
Passepartout meni sisään, mitään pahaa aavistamatta, ja katseli kuin turisti konsanaankin bramiinilaisten koristusten huikaisevaa loistoa. Mutta ei aikaakaan, niin paiskattiin hänet alas temppelin pyhälle kivilattialle. Kolme pappia oli hyökännyt raivoissaan hänen kimppuunsa; he raastivat nyt kengät ja sukat ranskalaisen jaloista ja rupesivat ankarasti löylyttämään häntä, huutaen ja kiljuen ihan hirveästi.
Ranskalainen, väkevä ja notkea kun oli, nousi pian pystyyn. Nyrkin-iskulla ja potkulla hän paiskasi maahan kaksi pyhää pappia, jotka takertuivat pitkien hameittensa liepeisiin, ja sitten käpälämäkeen, minkä suinkin ennätti. Pian hän pääsikin hyvin kauas kolmannesta papista, joka kansaa yllyttäen oli juossut hänen perässään.
Kello oli jo viittä minuuttia vailla kahdeksan, kun hän paljain päin ja paljain jaloin, kadotettuaan mylläkässä vielä ostoksensakin, saapui rautatien asemahuoneelle.
Fiks seisoi asemasillalla. Hän oli seurannut Foggia rautatielle saakka. Hän oli saanut tietää tuon takaa-ajamansa saaliin aikovan lähteä Bombaysta. Hän päätti senvuoksi seurata häntä Kalkuttaan ja kauemmaksikin, jos tarvis vaatisi. Fiks seisoi syrjässä, niin ettei Passepartout häntä nähnyt; mutta Fiks kuuli kumminkin kuinka tämä lyhykäisesti kertoi isännälleen seikkailustansa temppelissä.
— Toivoakseni ei teille tällaista enää toista kertaa tapahdu, — virkkoi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti, astuen rautatievaunuun.
Passepartout, paljain jaloin ja huonossa asussa, seurasi isäntäänsä sanaakaan sanomatta.
Fiks yritti menemään vaunuun hänkin, mutta äkkiä hänen mieleensä iski uusi ajatus, ja hän päätti jäädä Bombayhin.
— Minä jään tänne, — arveli hän. — Rikos on tehty englantilaisella alueella… Hän ei pääse kynsistäni.
Samassa kuului kimeä vihellys, ja juna katosi yön pimeyteen.