XI.

Phileas Fogg ostaa itselleen kuljetusneuvon suunnattoman korkealla hinnalla.

Juna oli lähtenyt määrättynä aikana. Siinä oli melkoinen joukko matkustajia, muutamia upseereja, siviilivirkamiehiä sekä oopiumin ja indigon kauppiaita, jotka kauppa-asioissa matkustivat Indian niemimaan itäiseen osaan.

Passepartout istui samassa vaunussa isäntänsä kanssa. Kolmas matkustaja istui heitä vastapäätä.

Se oli kenraali sir Francis Cromarty, Mr. Foggin matkatovereita Suezista Bombayhin. Hän oli matkalla lähellä Benaresin kaupunkia olevan sotajoukkonsa luo.

Sir Francis Cromarty oli isokasvuinen, valkoverinen mies, noin 50 vuotta vanha, ja oli urhoollisesti taistellut viimeisessä Sepoys-kapinassa. Häntä sopi täydellä syyllä sanoa maanasukkaaksi. Jo nuoresta pitäen oli hän asunut Indiassa, jonkun kerran vain käyden kotimaassaan Englannissa. Hän oli asiantunteva mies ja olisi saattanut antaa mitä selityksiä hyvänsä Indian maasta, sen tavoista, historiasta, järjestyksestä, jos vain Phileas Fogg olisi sellaisia seikkoja tiedustellut. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän ei matkustanut. Hän teki kiertokulkua. Hän oli kiinteä kappale, joka käyrässä viivassa kulki maapallon ympäri mekaniikan lakien mukaan. Hän mietiskeli paraillaan, kuinka monta hetkeä oli kulunut siitä kuin hän oli lähtenyt Lontoosta, ja olisipa hän tyytyväisenä hieronut käsiään, jos tarpeeton liike olisi ollut hänen luonteensa mukaista.

Sir Francis Cromarty huomasi kohta matkakumppanissaan omituisen miehen, saamatta tilaisuutta tarkastamaan häntä muulloin kuin silloin, kun hänellä oli kortit kädessä, tai kahden robberin välillä.

Hän kyseli itseltään, sykkiiköhän ihmissydän tuon kylmän verhon alla, onko Phileas Foggilla sielua, joka tajuaa luonnon kauneuksia, siveellisiä vaatimuksia? Noihin kysymyksiin hän tahtoi saada vastauksen. Paljon oli kenraali aikoinaan tavannut omituisia ihmisiä, mutta tällaista ihmishahmoon pukeunutta puhdasta matematiikkaa hän ei ollut vielä missään nähnyt.

Phileas Fogg ei ollut salannut sir Francisilta matkansa tarkoitusta ja välipuhetta. Kenraalin mielestä tuo veto oli pelkkä omituinen oikku ilman mitään hyödyllistä tarkoitusta, jonka pitäisi oleman jokaisen järkevän ihmisen ojennusnuorana. Junassa tätä kummallista gentlemannia pidettiin tyhjäntoimittajana, josta ei ollut hyötyä itselleen eikä muillekaan.

Tunti Bombaysta-lähdön jälkeen oli juna, kuljettuaan viadukteja (kuilusiltoja) myöten, pyyhältänyt Salcetten saaren ylitse ja kiiti nyt mannermaalla. Callyanin asemalla se erosi haararadasta, joka Kandallahin ja Pounahin kautta menee kaakkoiseen, ja saapui Pauwellin asemalle. Tästä se läksi monihaaraiseen Ghates vuoristoon, jonka selänteet ovat trappi- ja basalttikiveä ja kasvavat tiheätä metsää.

Silloin tällöin vaihtoivat sir Francis Cromarty ja Phileas Fogg joitakuita sanoja, ja kenraali, turhaan yriteltyään ylläpitää keskustelua, virkkoi jälleen:

— Moniahta vuosi sitten, Mr. Fogg, olisi teitä täällä kohdannut viivytys, josta varmaankin olisi ollut haittaa matkallenne.

— Kuinka niin, sir Francis?

— Rautatie, näette, ei kulkenut silloin vielä kuin vuoriselänteen juurelle. Vuorten yli oli kuljettava joko kantotuolissa tahi pony-hevosen selässä Kandallahin pysäyspaikalle vuorten toiselle puolen.

— Semmoinen viivytys ei olisi ollenkaan tehnyt häiriöitä matkasuunnitelmalleni, — vastasi herra Fogg. — Luonnollisestihan olen jo ennakolta otaksunut mahdollisiksi muutamat esteet.

— Ainakin, — jatkoi kenraali, — te voitte joutua ikävään juttuun palvelijanne varomattomuuden tähden.

Passepartout, jalat villapeitteeseen kiedottuina, makasi raskaasti, uneksien vain, että muut ihmiset puhelevat hänestä.

— Englannin hallitus on tavattoman kova senlaatuisiin rikoksiin nähden, niinkuin oikein onkin, — lausui jälleen sir Francis Cromarty; — se vaatii hindulaisten uskonnollisia tapoja kunniassa pidettäväksi, ja jos teidän palvelijanne olisi pantu kiinni…

— Entä sitten, sir Francis? — lausui herra Fogg. — Hän olisi tuomittu, olisi kärsinyt rangaistuksen ja sitten kaikessa rauhassa palannut kotimaahansa. En ymmärrä, mitenkä tämä asia olisi voinut viivyttää hänen isäntänsä matkaa.

Ja siihen se keskustelu loppui. Yön aikana kulki juna Ghates vuorien poikki, tuli Nassikiin ja kiiti seuraavana päivänä, lokakuun 21:ntenä, Kandeishin tasaisen maakunnan halki. Maa oli hyvin viljeltyä ja täynnä pikkukaupunkeja. Niistä kohoili jokaisesta pagodin minareetti, vastaten eurooppalaisen kirkon kellonjalkoja. Useat pienet joet, Godaveryn lisävedet, kostuttivat tätä hedelmällistä maata.

Passepartout oli herännyt. Hän silmäili ympärillensä eikä mitenkään saattanut ymmärtää sitä seikkaa, että hän nyt kulkee hindujen maitse Great Peninsular rautatien vaunussa. Tämä tuntui hänestä niin peräti mahdottomalta. Ja täyttä totta se oli sittenkin. Höyryveturi, englantilaisen kuljettajan johtamana ja englantilaisilla kivihiilillä lämmitettynä, tuprutteli savuansa pumpuli-, kahvi-, muskotti-, neilikka- ja pippuriviljelyksille. Kiemurrellen kierteli höyry palmustoissa, joiden välitse näkyi somia bungaloveja (bambuputkista tehtyjä olkikattoisia majoja), muutamia "vihareja", jonkinlaisia autioiksi jääneitä luostareja, ja kummallisia temppeleitä, joissa yhä rikkaampina loistavat esiin indialaisen rakennustaiteen suunnattoman monipuoliset koristemuodot. Kauempana, silmänkantamattomiin, levisi äärettömiä ketoja sekä dshungleja (tiheitä viidakoita) käärmeineen ja tiikereineen, joita junan vihellykset pelottelivat pakosalle, sekä vihdoin rautaisen radan halkomia aarniometsiä, joissa norsut tyyssijojansa pitävät, miettiväisinä katsellen ohikiitävää junaa.

Samana aamuna, lähdettyään Malligaumin pysäyspaikasta, juna kulki sen onnettoman maakunnan kautta, jossa Kali nimisen jumalattaren palvelijat niin usein vuodattivat ihmisverta. Vähän matkan päässä siitä kohoili Ellora kummallisine pagodeineen, lähellä sitä kuuluisa Aurungabad, rajun Aureng-Zebin pääkaupunki, nyt ainoastaan vähäpätöinen paikka eräässä niistä maakunnista, jotka lohkaistiin Nitsamin kuningaskunnasta. Tässä seudussa hallitsi Feringea, Thugien eli Kuristajain kuningas. Nämä murhamiehet muodostivat liiton, joka pysyi saavuttamattomissa. Heidän tehtävänänsä oli kuristamalla kuolettaa kaikenikäisiä ihmisiä Kuolottaren kunniaksi, vuodattamatta verta, ja olipa aika, jolloin kaikkialta löysi ruumiita, kun vähänkin maata kaivoi. Englannin hallitus sai tosin suurissa määrin vähennetyksi näiden murhain lukua, mutta tuo kauhea Kuristajain lahko on vieläkin olemassa ja yhä edelleen toimessa.

Kello puoli 1 päivällä juna seisahtui Burhampurin pysäyspaikkaan, ja siellä sai Passepartout suurella hinnalla ostetuksi itselleen parin lasihelmillä koristettuja babusheja (itämaalaisia tohveleja), jotka hän pisti jalkaansa huomattavan kopeana.

Matkustajat söivät häthätää murkinan ja jatkoivat matkaansa Assurgurin asemalle, kuljettuaan hetken aikaa Taptyn vartta, erään pienen joen, joka laskee vetensä Cambaye lahteen lähellä Suratia.

Mitähän ajatteli tällä välin Passepartout? Hän oli yhä vain luullut, että matka päättyisi Bombayhin. Mutta nyt, hänen kulkiessaan huimaa vauhtia halki Indian, hänen ajatuksensa olivat vääntyneet toisaalle. Hän rupesi katsomaan isäntänsä hanketta totisemmalta puolen, hän uskoi vedon todeksi ja siis että isännän tosiaankin oli tehtävä matka maan ympäri määrätyssä ajassa, hetkeäkään myöhästymättä. Hän rupesi jo pelkäämään mahdollisia viivytyksiä, esteitä; hän ikäänkuin otti osaa vetoon ja kauhistui ajatellessaan, että hänen kelvoton uteliaisuutensa olisi saattanut viivyttää isännän matkaa. Passepartout ei ollut niin kylmäverinen kuin herra Fogg. Hän luki lukemistaan, kuinka monta päivää jo oli kulunut, kiroili itsekseen junan pysäyksiä ja oli oikein in petto (sydämessään) suutuksissaan isäntäänsä siitä, ettei tämä ollut luvannut palkintoa kuljettajalle. Poika parka ei tiennyt, että se, mikä oli mahdollista postilaivalla, ei enää käynyt laatuun rautatiellä, missä junan kulku on minuutilleen määrätty.

Illan suussa tultiin Sutpourin vuorisolaan, joka erottaa toisistaan
Kandeishin ja Bundelkundin maakunnat.

Seuraavana päivänä, lokakuun 22:ntena, kysäisi sir Francis Cromarty, mitä kello on, johon Passepartout, vetäen taskustaan vaarin-isän aikuisen kellonsa, vastasi sen olevan kolme. Tämä merkillinen kello kävi yhä vain Greenwichin horisontin mukaan, joka oli lähemmä 77 astetta lännempänä. Se jätti kuin jättikin kokonaista 5 tuntia.

Sir Francis sanoi nyt, mitä oikea kello on, ja teki Passepartout'ille saman muistutuksen, minkä tämä kerran ennen oli saanut Fiksiltä. Kenraali koetti selittää hänelle, että kello on asetettava aina uuden puolipäiväpiirin jälkeen, sillä luonnollistahan on, että mitä idempänä maa, sitä varemmin siellä aurinko nousee, ja että niinmuodoin itään päin mentäessä joka päivä lyhenee niin monta kertaa 4 minuuttia, kuin on asteita kuljettu.

Mutta vähät Passepartout selityksistä. Kenties tuo itsepäinen ei ymmärtänyt niitä, vai lieneekö ymmärtänytkin; pääasia vain on se, ettei hän ruvennut kelloaan muuttelemaan, ja tuosta viattomasta itsepäisyydestähän ei saattanut olla haittaa kellenkään.

Kello 8 aamulla ja 15 peninkulman päässä Rothalin pysäyspaikasta juna äkkiä pysähtyi keskelle suurta avonaista paikkaa metsässä. Ylt'ympärillä oli bungaloveja ja pieniä työväen asunnoita. Junan konduktööri kulki vaunujen sivuitse huutaen:

— Matkustajat astuvat tässä ulos!

Phileas Fogg katsahti sir Francisiin, joka näytti kummastuneen tästä pysäyksestä keskellä tamarindi- ja kajouri-metsää.

Passepartout, äimistyen hänkin, riensi ulos ja tultuaan heti kohta takaisin huusi:

— Monsieur! Jo nyt loppui lappamiset.

— Mitä sillä tarkoitatte? — kysyi sir Francis Cromarty.

— Sitä minä tarkoitan, ettei juna tästä mene mihinkään.

Kenraali astui heti ulos. Phileas Fogg seurasi häntä, kiiruhtamatta kumminkaan. Kumpikin kääntyi konduktööriin.

— Missä ollaan? — kysyi sir Francis Cromarty.

— Kholbyn kylässä, — vastasi konduktööri.

— Pysähdytäänkö tähän?

— Pysähdytään, sillä edemmäksi on rautatie vielä keskentekoinen.

— Keskenkötekoinen?

— Niin. Tästä on noin 15 peninkulman väli, jossa rautatie ei vielä ole valmis. Allahabadin pysäyspaikasta lähtee juna jälleen.

— Mutta sanomalehdethän ovat ilmoittaneet koko tien olevan valmiin.

— Sanomalehdet ovat erehtyneet, siinä kaikki.

— Mutta tehän myytte pilettejä Bombaysta Kalkuttaan, — virkkoi sir
Francis Cromarty harmistuen.

— Niin kyllä, — vastasi konduktööri, — mutta matkustajat tietävät vallan hyvin, että heidän tulee omin neuvoin kulkea Kholbyn ja Allahabadin väli.

Kenraali oli raivoissaan. Passepartout olisi kernaasti vääntänyt konduktööriltä niskat nurin, vaikkeihan se hänen syynsä ollut, että rautatie oli keskentekoinen. Isäntäänsä ei Passepartout uskaltanut katsahtaakaan.

— Sir Francis, — virkkoi herra Fogg, — jos suvaitsette, niin miettikäämme, millä tavoin pääsemme Allahabadiin.

— Mr. Fogg, tässähän on tapahtunut viivytys, josta on silminnähtävä haitta teille.

— Ei suinkaan, sir Francis; se oli ennakolta tietty.

— Kuinka? Tiesittekö, ettei rautatie…

— Sitä en; mutta tiesin, että jokin este minua matkallani viimeinkin kohtaisi. Siis ei ole tapahtunut mitään vastenmielistä. Minä olen voittanut kaksi päivää, jotka nyt saan käyttää hyödykseni. Höyrylaiva lähtee Kalkuttasta Hongkongiin lokakuun 25 päivänä puolenpäivän aikana. Tänään on vasta 22:s; siis ennätämme kyllä Kalkuttaan.

Mitäpäs noin kerrassaan varmaan vastaukseen osasi muuta kuin olla vaiti?

Asia oli valitettavasti semmoinen, että rautatienrakennus oli tässä vielä kesken. Sanomalehtien laita on kuin muutamain kellojen, jotka pyrkivät käymään edellä: ne olivat ennen aikojaan ilmoittaneet rautatien olevan valmiin. Suurin osa matkustajista oli tiennyt tämän, ja he olivatkin senvuoksi heti paikalla palkanneet kaikki ne erilaiset kulkuneuvot, mitä pienessä kylässä oli saatavissa: nelipyöräiset palkigari-rattaat, joita vetivät zebu-nimiset kaksikyttyräiset härät, matkavaunut, jotka olivat näköjään kuin kulkevat pagodit, palankiinit, ponyt j.n.e. Mr. Fogg ja sir Francis kävivät ympäri kylää, mutta eivät enää löytäneet mitään.

— Minä lähden jalkaisin, — sanoi Phileas Fogg.

Passepartout, joka samassa oli tullut isäntänsä luo, irvisti hyvin happamesti ja loi silmänsä tohveleihinsa, jotka tosin olivat hyvin kauniit, mutta vallan epämukavat pitkille matkoille jalkapatikassa. Kaikeksi onneksi hän, kuljeksiessaan yksinänsä lähiseuduilla, oli keksinyt jotain ja virkkoi nyt verkalleen:

— Monsieur, luulenpa löytäneeni kulkuneuvon.

— Minkä niin?

— Norsun! Sadan askeleen päässä tästä asuu hindu, jolla on norsu.

— Mennään katsomaan norsua, — virkkoi Mr. Fogg.

Viiden minuutin kuluttua Mr. Fogg, sir Francis Cromarty ja Passepartout saapuivat pienen mökin edustalle, jonka vieressä oli korkea aitaus. Mökissä oli hindu ja aitauksen sisällä norsu. Pyynnöstä päästi hindulainen vieraat aitauksen sisään.

He saivat katsella eläintä, joka oli kesy ja jonka sen isäntä oli kasvattanut ei rauhalliseksi kuorman vetäjäksi, vaan uljaaksi sotaeläimeksi. Sitä varten oli hän ruvennut muodostamaan eläimen itsestänsä lempeätä luonnetta, saattaen sitä vähitellen erääseen raivotilaan, jota hindujen kielellä sanotaan mutshi'iksi, ja tämä oli saavutettava syöttämällä eläintä kolme kuukautta sokerilla ja voilla. Tällainen mieto ruokinta näyttänee sopimattomalta niin tuiman tarkoituksen saavuttamiseksi, mutta norsujen kasvattajat ovat kumminkin menestyksellä käyttäneet sitä. Kaikeksi onneksi Mr. Foggille oli norsu vielä tuskin päässyt näiden makeain päiväin makuunkaan, niin ettei mitään "mutsh'iakaan" vielä ollut näkynyt.

Kiuni — se oli norsun nimi — kykeni, niinkuin muutkin sukulaisensa, kulkemaan nopeasti pitkiä matkoja, ja muun puutteessa päätti Phileas Fogg käyttää sitä kulkuneuvonaan.

Mutta norsut ovat kalliita elukoita Indiassa, jossa ne alkavat vähetä. Koirakset yksinään kelpaavat sirkustaisteluihin, ja niiden hinta onkin senvuoksi korkea. Kesyinä ollessaan nämä elukat harvoin lisääntyvät, niin että uusia täytyy hankkia metsästämällä. Niitä hoidetaankin erinomaisella huolella, ja kun Mr. Fogg kysyi hindulta, tahtoiko hän vuokrata elukkaansa, niin tämä jyrkästi kielsi.

Herra Fogg tarjosi tuntuvan maksun, nimittäin 10 puntaa tunnista. Ei — 20 puntaa? — Ei vaikka mitä. — 40 sitten? — Ei sittenkään. Passepartout hypähti aina hämmästyksestä sitä korkeammalle, mitä suuremman hinnan isäntä tarjosi. Hindu se vain oli itsepäinen.

Ja kumminkin oli tarjottu summa melkoinen. Jos norsu viipyisi 15 tuntia tästä Allahabadiin, niin se jo tuottaisi isännälleen kokonaista 600 puntaa.

Phileas Fogg, millään muotoa hätäilemättä, pyysi silloin saada ostaa norsun ja tarjosi suorastaan tuhatta puntaa.

Hindu ei sanonut myyvänsä sitä ollenkaan. Tuon lurjuksen nenään kai haiskahti lihava paisti.

Sir Francis Cromarty otti Mr. Foggin syrjään ja pyysi häntä ajattelemaan tarkkaan, ennenkuin pitemmälle menisi. Phileas Fogg vastasi, ettei hän ajattelematta tee milloinkaan mitään, että hänellä oli 20 tuhatta puntaa vedossa, että hän välttämättömästi tarvitsi norsua, ja että, vaikka hänen tulisi maksaa siitä kahdenkymmenenkertainen hinta, hän ottaa sen.

Mr. Fogg meni jälleen hindun luo, jonka pienet silmät, vilkkuen ahneudesta, selvästi osoittivat, ettei tässä enää muuta ollut kysymyksenä kuin hinta. Phileas Fogg tarjosi tuhatkaksisataa, tuhatviisisataa, sitten tuhatkahdeksansataa, lopuksi kaksituhatta puntaa. Passepartout, tavallisesti niin punaposkinen, oli nyt kalpeana mielenliikutuksesta.

Kahteentuhanteen puntaan suostui hindu viimeinkin.

— Revetkööt mun tohvelini tuohon paikkaan! — huudahti Passepartout.
— Siin' on mies, joka osaa vaatia hintaa norsunlihasta!

Kauppa tehtiin. Nyt oli vain hankittava matkaopas. Se saatiin helposti.
Muuan nuori, ymmärtäväisen näköinen parsilainen tarjoutui oppaaksi.
Herra Fogg suostui, luvaten hänelle runsaan palkinnon, ja tämä tietysti
ei voinut muuta kuin tehdä oppaan kahta vertaa ymmärtäväisemmäksi.

Norsu satuloitiin heti. Parsilainen tunsi tarkoin "mahun" eli kornakin (norsun-ajajan) ammatin. Hän pani loimen elukan selkään ja ripusti kummallekin kupeelle jonkinlaiset, tosin hyvin epämukavat istuinkorit.

Phileas Fogg maksoi hindulle pankinseteleissä, jotka hän otti tunnetusta matkalaukustansa. Näytti siltä, kuin ne olisi kiskottu Passepartout'in sisälmyksistä. Mr. Fogg kutsui sir Francis Cromartyn matkustamaan heidän kanssansa yhdessä Allahabadin pysäyspaikalle asti. Mitäpäs yhden hengen lisäpaino merkitsikään tuolle suurelle elukalle?

Ruokavaroja ostettiin Kholbysta. Sir Francis Cromarty asettui toiseen, Mr. Fogg toiseen koriin. Passepartout asettui ratsain norsun selkään isäntänsä ja kenraalin välille. Parsilainen kävi niskalle, ja niin lähdettiin kello yhdeksän kylästä ja vähän ajan perästä saavuttiin tiheään palmumetsään.