XXV.
Pikainen silmäys San Fransiskoon. Kokous siellä.
Kello 7 aamulla astuivat Phileas Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout Amerikan mantereelle — jos siksi sopii nimittää maallenousu-lauttaa, johon he laivasta laskeutuivat. Nämä lautat, nousten ja laskeutuen nousu- ja pakoveden mukaan, helpottavat suuresti laivain lastaamista ja purkamista. Siellä oli ankkurissa kaikenkokoisia klippereitä (amerikkalaisia nopeakulkuisia purjealuksia), höyrylaivoja kaikista maista ja noita monikerroksisia höyryaluksia, jotka kulkevat Sacramento virtaa ja sen lisäjokia myöten. Sinne asetetaan varastoon kaikki kauppatavarat, joita tuodaan tai viedään Meksikon, Perun, Chilen, Brasilian, Euroopan, Aasian ja Tyynen valtameren saarten väliä.
Passepartout, iloissansa siitä, että oli päässyt Amerikkaan, katsoi sopivaksi laskeutua lautalle taiteellisella hyppäyksellä, sitä kauniinta tyyliä. Mutta kun lautan hirret sattuivat sillä kohden olemaan mädänneitä, niin hän oli vähällä mennä lautan läpi veteen. Ranskalainen nolostui koko lailla tästä tempusta ja parkaisi niin pahasti, että suunnaton parvi pelikaaneja ja muita vesilintuja, näiden uivien laitureiden tavallisia asukkaita, pyrähti lentoon.
Maihin päästyä tiedusteli Mr. Fogg kohta, milloin juna lähtee New-Yorkiin. Sen oli määrä lähteä kello 6 illalla. Mr. Foggilla oli siis koko päivä aikaa katsella Kalifornian pääkaupunkia. Hän vuokrasi vaunut 3 dollarista (15 mk.) ja nousi niihin Mrs. Audan kanssa. Passepartout kiipesi kuskin viereen, ja niin lähdettiin International Hotel'iin.
Korkealta asemaltaan Passepartout katseli suurella uteliaisuudella tuota isoa amerikkalaista kaupunkia: sen leveitä katuja, matalia taloja suorissa linjoissa, kirkkoja ja temppelejä anglosaksilais-goottilaista tyyliä, suunnattoman suuria laivaveistämöitä, tavaramakasiineja, isoja kuin palatsit, mitkä puusta, mitkä tiilistä. Kaduilla kiiteli suurin joukoin car'eja (rattaita), omnibus'eja, raitiotievaunuja, ja laitakäytävillä vilisi amerikkalaisia ja eurooppalaisia kuin myös kiinalaisia ja hinduja — sanalla sanoen väestö, jonka luku oli kolmattasataa tuhatta.
Passepartout oli kovin hämmästynyt kaikesta, mitä sai nähdä. Tässä nyt oli tuo sadunomainen kaupunki vuodelta 1849, rosvojen, murhapolttajain ja murhamiesten kaupunki, jonne tätä heittiöväkeä oli rientänyt kultaa kaivamaan, jossa oli pelattu kultahiedasta pistoli toisessa ja puukko toisessa kädessä. Mutta nuo "hyvät ajat" olivat olleet ja menneet. San Fransisko oli nyt suuri kauppakaupunki. Kadut leikkaavat toisiansa suorissa kulmissa suoden sijaa viheriöitseville square'ille (kävelypaikoille). Kaikkien niitten ylitse kohoili kaupungintalon korkea torni, jossa yövartiat vahtiansa pitävät. Sitäpaitsi oli siinä kiinalainen kaupunki, ikäänkuin olisi tuotu lelurasiassa Taivaan lasten valtakunnasta. Ei täällä näkynyt sombreroja (leveälierisiä hattuja), ei punaisia paitoja kullankaivajain ajoilta, ei höyhentöyhtöisiä indiaanipäähineitä; kaikkialla vain gentlemanneja silkkihatut päässä ja mustat puvut yllä, ja kaikilla niillä oli sanomaton kiire. Muutamien katujen varsilla, niinkuin Montgommery-streetin — Lontoon Regent-street, Pariisin Boulevard des Italiens, New-Yorkin Broadway — oli peräkkäin pitkissä riveissä komeita puoteja, joiden akkunoihin oli asetettu tuotteita ja teoksia kaikilta maailman kulmilta.
International Hotel'iin tultua tuntui Passepartout'ista niinkuin oltaisiin ihan Englannissa. Alakerrassa oli suunnattoman suuri "bar", jonkinlainen ravintola, jossa ken hyvänsä sai nauttia kuivattua lihaa, ostronisoppaa, biscuiteja ja Chester-juustoa ihan ilmaiseksi. Ei huolinut maksaa muusta kuin juomatavaroista, oluesta, portviinistä, sherrystä, jos kenen mieli sellaista teki. Tämä oli Passepartout'in mielestä oikein "kerrassaan amerikkalaista".
Pääravintola oli komea. Mr. Fogg ja Mrs. Auda kävivät pöytään, johon pikimustat neekerit kantoivat heille hienoja herkkuja pikkaraisissa astioissa.
Murkinan jälkeen meni Phileas Fogg Mrs. Audan kanssa Englannin konsulivirastoon näyttämään passiansa. Kadulla hän kohtasi palvelijansa, joka esitteli, että ennen rautatielle-lähtöä ostettaisiin muutama tusina Enfieldin pyssyjä tahi Coltin revolvereja. Passepartout näet oli kuullut puhuttavan, että siuks- ja pawnies-indiaanit joskus pysäyttävät junia ryöstääkseen matkamiehiä, aivan kuin tavalliset maantierosvot Espanjassa. Mr. Fogg arveli tuommoisen varovaisuuskeinon olevan aivan tarpeetonta, mutta jätti kumminkin palvelijansa omaan valtaan tehdä mitä parhaaksi näkee.
Tuskin hän oli astunut paria sataa askelta edemmäksi, kun kohtasi Fiksin. Poliisimies näytti peräti kummastuneelta. Mitenkä! Mr. Fogg ja hän olivat yhdessä tulleet Tyynen valtameren yli näkemättä toisiansa laivalla! Sehän ihmeellistä! Kaikissa tapauksissa ei Fiks voinut muuta kuin olla sanomattomasti iloinen kohdattuaan tämän gentlemannin, jolle hän oli niin suuressa kiitollisuuden velassa, ja koska asiansa vaativat häntä Eurooppaan, niin pitäisi hän kunnianansa saada matkustaa näin hauskassa seurassa.
Mr. Fogg vastasi kunnian olevan hänen puolellaan, ja Fiks — joka oli päättänyt pitää silmällä kaikkia hänen askeleitansa — pyysi saada heidän seurassansa tulla katselemaan tätä kummallista kaupunkia. Hänen pyyntöönsä suostuttiin.
Ja näin he menivät, Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks, astumaan katuja pitkin. Pian he tulivat Montgommery-streetille, jossa ihmisiä tulvaili äärettömästi. Kadulla ja sivukäytävillä vilisi ihmisiä, huolimatta vaunuista ja muista ajoneuvoista, joita lakkaamatta kulki edestakaisin. Eläviä ilmoituksia kulki väentungoksessa, lippuja liehui joka haaralla. Kovia huutoja kuului kaikkialta:
— Eläköön Kamerfield!
— Eläköön Mandiboy!
Tässä oli nähtävästi kokous; niin ainakin Fiks arveli ja lisäsi:
— Parasta lienee, ettemme mene väentungokseen, ei sieltä muuta saa kuin nyrkiniskuja.
— Niin kyllä, — sanoi Phileas Fogg, — ja nyrkinisku, vaikka olisikin n.s. valtiollinen, on nyrkinisku kumminkin.
Fiks katsoi velvollisuudekseen nauraa näin sukkelalle pilapuheelle. Voidaksensa paremmin nähdä ja olla suojassa tungokselta asettuivat Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks erään rakennuksen portaitten pengerrykselle. Toiselle puolen katua, hiilikauppiaan varaston ja petrolikauppiaan puodin välille, oli rakennettu suuri puhujalava, jota kohti väki näkyi liikkuvan.
Mutta mikähän kokous tämä oli? Sitä ei Phileas Fogg tiennyt sanoa. Oliko tässä valittavana korkea siviili- tai sotavirkamies, valtion kuvernööri tai edusmies kongressiin? Jotain sellaista se mahtoi olla, päättäen tuosta suuresta kiihkosta, jossa koko kaupunki näkyi olevan.
Yht'äkkiä syntyi suuri liike kansassa. Kaikki nostivat kätensä ylös. Muutamat olivat nyrkissä ja näkyivät kohouvan pudotakseen jälleen alas lujalla iskulla, kesken huutoja ja kirkumisia — epäilemättä sangen tuntuva äänestämisen tapa. Kansanjoukko aaltoili sinne tänne, lippuja liehuteltiin, ne katosivat hetkiseksi ja ilmaantuivat jälleen, mutta aivan repaleisina. Väen aaltoileminen läheni aina portaille saakka, päitten kohotessa ja laskeutuessa aivan kuin aallot äkkinäisen vihurin noustua. Mustain hattujen luku väheni vähenemistään, ja suurin osa niistä näkyi kutistuneen pienemmäksi entistänsä.
— Nähtävästi on tämä joku valtiollinen meeting (kokous), — sanoi Fiks, — ja toimeenpantu kaiketi hyvinkin tärkeän asian tähden. En yhtään kummastelisi, jos jälleen nousisi Alabama-juttu, vaikka se onkin ratkaistu.
— Saattaa olla, — sanoi Mr. Fogg kuivasti.
— Kaikissa tapauksissa, — jatkoi Fiks, — on tässä kaksi riitapuolta, the honourable Kamerfieldin ja the honourable Mandiboyn.
Mrs. Auda, nojaten Phileas Foggin käsivarteen, katseli kummastellen tuota pauhaavata joukkoa. Fiks kyseli paraillaan lähellä seisovilta syytä tähän meluun, mutta samassa alkoi entistä suurempi liike. Eläköön-huudot ja sättimiset kasvoivat entistä hurjemmiksi. Lipunvarret muuttuivat tappeluaseiksi. Ei käsiä missään, pelkkiä nyrkkejä vain. Pysähtyneiden vaunujen katoilta annettiin iskuja puoleen ja toiseen. Heittoaseina käytettiin mitä sattui. Kenkiä ja saappaita lenteli ilmassa; kuuluipa pari revolverinkin laukausta pamahtavan niin kansallisesti ja kodikkaasti.
Väki läheni portaita, ja alimmaiset raput tulivat pian täyteen. Toisen puolueen oli nähtävästi täytynyt peräytyä, vaikkei vielä voitu sanoa Mandiboynko vai Kamerfieldin.
— Parasta lienee, että väistymme pois täältä, — sanoi Fiks, joka piti oikein isällistä murhetta herra Foggista; — sillä jos Englannilla on lusikka tässä liemessä ja täällä saavat tietää, mistä maasta me olemme, niin saattaa käydä hullusti.
— Englannin kansalainen … — yritti herra Fogg sanoa.
Mutta hän ei ennättänyt puhua loppuun. Hänen takanansa portailla nousi hirveitä huutoja: Eläköön Mandiboy, eläköön, hip, hip, hurraa! — Siellä oli joukko mandiboylaisia, jotka rupesivat ahdistamaan kamerfieldiläisiä sivulta päin.
Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks olivat kahden tulen välissä. Väistyminen oli myöhäistä. Tuo ihmisjoukko, varustettu lyijypäisillä sauvoilla ja karangoilla, oli vastustamaton. Phileas Fogg ja Fiks, jotka koettivat suojella nuorta rouvaa, saivat senkin seitsemän kolausta ja tyrkkäystä. Mr. Fogg, tyynenä kuin ennenkin, koetti puolustaa itseään sillä voimalla, minkä luonto on pannut jokaisen englantilaisen kyynärpäihin, mutta turhaan. Muuan kookas, harteva, tummaihoinen punaparta, joka näkyi olevan joukon johtajana, nosti hirveän nyrkkinsä Mr. Foggia vastaan ja olisi kohdellut häntä oikein kovalla kädellä, jollei uskollinen Fiks olisi asettunut väliin ja saanut lyöntiä omaan kalloonsa. Iso kuhmu nousi heti paikalla salapoliisin korkean hatun alla, joka litistyi litteäksi kuin pannukakku.
— Yankee![8] — sanoi herra Fogg luoden vastustajaansa silmäyksen täynnä ylenkatsetta.
— English!
— Kyllä kohtaamme vielä toisemme.
— Kohtaamme kyllä.
— Milloin vaan tahdotte.
— Nimenne?
— Phileas Fogg. Ja teidän?
— Eversti Stamp Proctor.
Väkijoukko kulki ohitse. Fiks kaatui kumoon, mutta nousi jälleen. Hän ei ollut saanut mitään sen pahempaa vammaa, mutta hänen vaatteensa olivat ihan repaleissa. Hänen matkanuttunsa oli kahtena kappaleena, ja housut olivat sen pukuosan kaltaiset, joita muutamat indiaaniheimot pitävät, otettuaan kumminkin — muotinsa heilläkin — ensin pois takakappaleen. Mrs. Audalle kaikeksi onneksi ei ollut tapahtunut mitään pahaa. Nyrkiniskun sai Fiks pitää hyvänään.
— Kiitos, — sanoi Mr. Fogg hänelle, kun oli päästy väentungoksesta.
— Ei kestä kiittää, — vastasi Fiks, — mutta tulkaa.
— Minne?
— Vaatepuotiin.
Semmoisessa puodissa käynti olikin sangen tarpeen. Phileas Fogg ja Fiks olivat tosiaankin niin revityissä puvuissa, että olisi saattanut luulla heidän vast'ikään innokkaasti tapelleen keskenänsä Kamerfieldin tai Mandiboyn tähden.
Tunnin kuluttua olivat he jälleen hyvissä vaatteissa ja palasivat takaisin International Hotel'iin.
Passepartout odotteli isäntäänsä ja oli jo hankkinut puolen tusinaa kuusipiippuisia puukkorevolvereita. Nähtyään Fiksin isäntänsä seurassa hän synkistyi, mutta Mrs. Audan kerrottua kohtauksesta kadulla tuli Passepartout jälleen hyville mielin: eihän Fiks ollutkaan vihollinen, vaan liittolainen. Mies näkyi pitävän sanansa.
Päivällisen jälkeen he nousivat jälleen vaunuihin mennäkseen rautatielle. Vaunun ovella kysäisi Mr. Fogg Fiksiltä:
— Oletteko nähneet eversti Proctoria?
— En, — vastasi Fiks.
— Kyllä minä tulen takaisin Amerikkaan häntä hakemaan, — virkkoi Phileas Fogg kylmästi. — Englannin alamainen ei voi sietää tuommoista loukkausta.
Poliisimies naurahti, mutta ei vastannut mitään. Niinkuin näkyy, oli Mr. Fogg sellaisia englantilaisia, jotka eivät suvaitse kaksintaisteluita omassa maassaan, mutta kernaasti tappelevat ulkomailla ylläpitääkseen kansansa kunniaa.
Neljännestä vailla kuusi he tulivat junalle, joka oli valmiina lähtemään.
Rautatievaunuun astuessaan virkkoi herra Fogg konduktöörille:
— Tänäänhän on tapahtunut melskeitä San Fransiskossa?
— Se oli vain meeting, sir.
— Luulin huomanneeni kiihkoa kaduilla.
— Se oli vain yksinkertainen vaalikokous.
— Kaiketi valittiin rykmentin päällikkö? — kysäisi Mr. Fogg.
— Ei, sir; valittiin rauhantuomari.
Phileas Fogg astui vaunuun, ja juna läksi liikkeelle.