Kuudes luku
Ayrton karjamajalla. Käynti Bonadventurella. Vieraan käden jälkiä. Sähköjohto epäkunnossa. Lanka poikki. Karjamajalla. Laukaus.
Siirtolaisten lähimpänä tehtävänä oli nyt käydä jälleen tutkimassa koko saari, jotta he saisivat mikäli mahdollista tietoja salaisesta hyväntekijästään ja myös pääsisivät selville siitä, missä merirosvot elelivät ja mitä he tekivät.
Olisi lähdetty heti, ellei pahaksi onneksi toinen onageri juuri niinä päivinä olisi satuttanut jalkaansa. Aikomuksena näet oli tällä useita päiviä kestävällä matkalla kuljettaa kuormassa mukana ruokavaroja ja keittoastioita ynnä muita leiritarpeita. Nyt täytyi matka jättää viikkoa myöhempään.
Sillä aikaa päätettiin tehdä ulkotöitä, ilmat kun olivat nyt marraskuun alussa erittäin kauniit.
Ayrton lähti karjakartanoon katsomaan eläimiä. Cyrus Smith ehdotti, että joku toinenkin lähtisi mukaan, mutta Ayrton ei huolinut seuralaista. Ei hän sanonut pelkäävänsä mitään ja lupasi kahden päivän kuluttua tulla takaisin. Joka tapauksessa hän lähettäisi sähkösanoman, jos jotain erikoista sattuisi.
Varhain aamulla marraskuun 9:ntenä hän lähti toisen onagerin vetämillä rattailla. Kahden tunnin kuluttua hän sähköteitse ilmoitti, että karjamajalla oli kaikki hyvässä kunnossa.
Marraskuun 10:ntenä päivällisen jälkeen lähtivät Spilett, Pencroff ja Harbert Ilmapallon valkamaan katsomaan oliko Bonadventure saanut olla merirosvoilta rauhassa. Valkamaan ei ollut kuin puoli seitsemättä kilometriä, mutta kulku kesti kuitenkin kaksi tuntia, sillä matkalla tutkittiin ympäristö tarkoin.
Bonadventure oli kauniisti ankkurissa, eheänä ja sirona kuten ennenkin, "nöyränä lähtemään, milloin vain käsky käy", kuten Pencroff sanoi.
Hyvillä mielin he kävelivät aluksen kannella todeten, kuinka kaikki siinä oli entisessä kunnossa, kun äkkiä Pencroff huudahti:
— Peijakas! Sepä vasta jutku!
— Mitä nyt?
— Tuo solmu ei ole minun tekemäni, ei ikipäivinä! Ja Pencroff näytti solmua, jolla ankkuriköysi oli kiinnitetty relaan.
— Mutta ehkä olette erehtynyt?
— En! huudahti Pencroff. — Minä teen tällaiseen paikkaan aina kaksoissolmun, merimiehensolmun. Ja se on mennyt minulle niin veriin, että minun on mahdotonta erehtyä.
— Olisivatkohan merirosvot käyneet täällä? kysyi Harbert.
— Kuka lienee käynytkään, Pencroff vastasi. — Se vain on varmaa, että Bonadventuressa on ankkuri nostettu ja jälleen laskettu mereen. Ja kas tuossa vielä todiste! Aukossa ei ole purjekangasta köyden ympärillä. Joku on kuin onkin käyttänyt Bonadventurea, niin totta kuin minä olen Bonadventure Pencroff Vineyardista.
Merimies oli asiastaan niin täysin vakuuttunut, etteivät muut voineet vastustaa häntä. Mutta kuka olisi tällä välin käyttänyt Bonadventurea? Jos merirosvot, niin miksi he olisivat menneet takaisin maihin? Ei auttanut muu kuin lukea tämäkin tapaus niitten monien joukkoon, jotka yhä vielä olivat selitystään vailla. Päätettiin jättää Bonadventure vielä toistaiseksi entiseen paikkaansa ja palata Graniittilinnaan.
Kuultuaan toisilta, mitä oli tapahtunut, lupasi insinööri ennen pitkää käydä katsomassa Pelastuksenluodon ja Lincolnin saaren välisessä salmessa jotain sopivaa paikkaa, johon saisi rakennetuksi keinotekoisen valkaman Bonadventurelle. Silloin he voisivat aina pitää alusta silmällä.
Samana iltana lähetettiin Ayrtonille sähkösanoma, että hän toisi mukanaan pari lammasta, joita Nab aikoi ruveta hoitamaan Graniittilinnan ylängöllä. Omituista kyllä Ayrton vastoin tapaansa ei vastannut mitään. Graniittilinnassa luultiin hänen ehkä olleen sillä hetkellä ulkotöissä. Ja tänäänhän hän muutenkin aikoi palata karjakartanosta. Kun miestä ei kuulunut vielä kymmenenkään aikoina, lähetettiin hänelle uudestaan sähkösanoma. Mutta Graniittilinnan sähkökello ei nytkään helähtänyt.
Ystävykset tulivat levottomiksi. Oliko hänelle jotain tapahtunut? Pitäisikö lähteä yön selkään häntä etsimään?
— Ehkä, arveli Harbert, — itse johto on joutunut epäkuntoon.
— Se on mahdollista, virkkoi reportteri.
— Jääköön huomiseksi, lausui Cyrus Smith. — Saattaa hyvinkin olla, etteivät sähkösanomat ole päässeet perille siellä eivätkä täällä.
Jäätiin odottamaan huomista, vaikkei aivan rauhallisin mielin.
Marraskuun 11:ntenä Cyrus Smith sähkötti karjamajalle jo aamun koittaessa, mutta nytkään ei tullut vastausta.
Hän koetti uudestaan, mutta taas samoin tuloksin.
— Matkaan karjamajalle! hän lausui.
— Ja aseissa joka mies! lisäsi Pencroff.
Nab jätettiin kotiin. Muitten mentyä Glyseriinijoen yli hän nosti sillan ja kätkeytyi puitten taakse odottamaan joko heitä tai Ayrtonia. Jos merirosvot koettaisivat päästä joen yli, oli Nabin määrä torjua heitä ja hätätilassa paeta Graniittilinnaan ja vetää tikkaat perässään ylös. Siellä hän olisi täysin turvassa. Muut lupasivat mennä suoraa päätä karjamajalle. Elleivät he tapaisi Ayrtonia sieltä, he lähtisivät haeskelemaan häntä läheisistä metsistä.
Kello kuusi aamulla he lähtivät, ladattu pyssy kädessä joka miehellä. Top juoksi edellä, väliin poiketen metsään, mutta haukahtelematta: ei ollut siis mitään epäiltävää lähettyvillä. He kulkivat pitkin tietä tarkaten pylväitten sähkölankaa. Noin kolmen kilometrin matkalla olivat pylväät pystyssä, eristäjät ehjät ja lanka kireällä. Mutta siitä lähtien näytti lanka olevan yhä löyhemmällä, kunnes Harbert, joka kulki ensimmäisenä, huudahti 74:nnen pylvään kohdalla:
— Lanka on poikki.
Muut kiiruhtivat hänen luokseen, ja — siinä oli pylväs kumossa ja lanka poikki. Pylväs ei ollut tuulen kaatama. Se oli kaivamalla kiskaistu irti, ja lanka oli katkaisemalla katkaistu aivan äskettäin, siltä näytti.
Kukapa muu olisi saattanut tätä tehdä kuin merirosvot? Miten oli käynyt Ayrtonin!
Siirtolaiset kiirehtivät minkä jaksoivat karjakartanoon päin. Jonkin ajan kuluttua näkyi puitten välistä karjatarhan aitaus. Nyt lähestyttiin varovasti, hanat vireessä. Top alkoi murista. Mutta tarhasta ei kuulunut mitään, ei lammasten määkinää, ei Ayrtonin ääntä. Portti oli lukittu kuten aina.
— Mennään sisään! Cyrus Smith sanoi.
Hän kulki porttia kohti. Muut jäivät parinkymmenen askelen päähän valmiina laukaisemaan ensimmäisen merkin saatuaan.
Cyrus Smith nosti säpin ja oli juuri työntämäisillään toisen portinpuoliskon auki, kun Topilta äkkiä pääsi äreä haukunta. Samassa laukesi paaluaidan ylitse pyssy ja kuului tuskanhuuto.
Harbert kaatui maahan. Luoti oli sattunut häneen.