Kantelettaren tutkimuksia 2 / Luojan virsi. Viron orjan virsi. Kahdenlaisella runomitalla

by Julius Krohn

IV.

Viron orjan virsi.

1. Runon muodostus Virossa.

Perin vastaisen kuvan suomalaisen runon kehityksestä edellä esitettyyn Luojan virteen verraten näyttää meille se Kantelettaren virsilauluista, joka nimellä "Viron orja ja isäntä" on painettu kolmannen kirjan neljäntenä runona. Luojan virren olemme nähneet moneen otteesen aina useammasta kappaleesta yhteen liittyvän, yhä uusia aineksia puoleensa vetävän ja niiden vaikutuksesta alati muuntelevan. Viron orjan virren sitä vastoin tapaamme suomenkielellä joka paikassa yhtäläisenä kokoonpanona, jossa ainoasti yksityiset piirteet hiukan vaihtelevat, vaan itse juoni pysyy alusta loppuun muuttumattomana. Aivan erilainen on myös molempien runojen kulku. Ikäänkuin säteitten tavoin Luojan virsi Itä-Suomen kautta hajaantui usealle taholle: erikseen Inkerinmaalle suunnassa pohjoisesta etelään ja idästä länteen; erikseen Salmin kihlakuntaan leviten suoraan lännestä itään; erikseen vielä Venäjän Karjalaan, jossa se rajan yli Vienan lääniin saavuttuaan näkyy kääntyneen etelää kohti Aunuksen puolelle. Sillä aikaa Viron orjan virsi kulki yhtenä virtana, ensin Inkerinmaan kapeassa uomassa päinvastaista suuntaa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen Suomen rajalle, mistä se levisi yli Itä-Suomen runoalueen, siten että pää-virta kulki pitkin Laatokan rantaseutua Itä-Karjalaan sekä Ilamantsin puolelle ja virran lieve ulottui Savoon ynnä savolaissukuiseen Pohjois-Hämeesen asti. Mutta Venäjän Karjalassa, jossa Luojan virsi on runsaimmin ja täyteläisimmin edustettuna, on ainoasti vähäisiä katkelmia löydetty kysymyksessä olevasta runosta. Ja päin vastoin kuin Luojan virsi, joka todistettavasti johtaa syntyperänsä Länsi-Suomesta, on Viron orjan virsi ilmeisesti saanut alkunsa Viron puolella.

Orjan asemasta on Viron kansalla valitettavasti ollut yllin kyllin aihetta laulaa ja se onkin synnyttänyt tämänaineisia runoja kokonaisen ryhmän, jota onnellisemman Suomen kansan ei ole tarvinnut omistaa. Vaan tutkimuksemme alainen runo koskettelee yleisempää isännän ja palkollisen välistä suhdetta ja on siitä syystä hyvin suomenpuolisiinkin oloihin soveltunut. Se on verrannollisesti suomenkielellä ollut enemmänkin suosittu laulu, sillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa tavattavaa sataista suomalaisten kappalten lukumäärää vastaa t:ri J. Hurtin kokoelmissa vähän päälle kolmekymmentä vironkielistä kirjaanpanoa. Mutta sen sijaan, että edelliset ovat kaikki yhtä laatua, jakautuvat jälkimmäiset kahteen huomattavasti eriävään toisintoryhmään: etelä- ja pohjois-virolaiseen; etelävirolaisesta on vielä eroitettava omituinen toisen runon yhteydessä muodostunut osasto.

Jos viimeksi mainitun osaston heitämme tutkimuksen loppuun, niin jää tarkastettavaksemme 13 (A) eteläiseen[397] ja 9 (B) pohjoiseen ryhmään kuuluvaa ynnä 3 (C) epämääräistä kappaletta.

A. Pärnunmaa: Halliste 1. H. II. 5. s. 36 (Jos. Hurt n:o 20). — Karksi 2. II. 5. 306 (sam. 82). — 3. II. 5. 362 (sam. 38). — 4. I. 2. 138 (J. Tiidt 3 b). — 5. III. 5. 894 (M. Kõeva 1). — Viljanninmaa: Helme 6. IV. 3. 96 (G. Habicht 68). — 7. III. 6. 170 (J. Niilender 3). — 8. I. 5. 249 (E. Suidt 5). — Tarvastu 9. IV. 3. 177 (H. Kallas 1). — 10. II. 25. 776 (J. Trull 59). — Tartonmaa: Nõo 11. III. 10. 238 (H. Viera 12). — Palamuse 12. II. 27. 235 (H. Maasen 25). — Tõrma 13. III. 9. 241 (V. Part 5).

B. Viljanninmaa: Kolga-Jaani 14. III. 7. 961 (A. Pihlak 17). — Põltsamaa 15. III. 7. 481 (I. Võhrmann 1). — Tartonmaa: Laiuse 16. VL. 1887 s. 102 (G. Johannson 43). — Varsinais-Viro: Vaivara 17. II. 1. 53 (M. Ostrov ja O. Kallas 69). — Jõhvi 18. II. 1. 349 (sam. 503). — Lüganuse 19. II. 1. 615 (sam. 794). — Simuna 20. II. 38. 623 (J. Sepp 12). — 21. II. 53. 587 (H. Böckler 37). — Harjumaa: Jõelähtme 22. II. 17. 388 (H. Redlich 2).

C. Tartonmaa: Tartu 23. III. 21 480 (J. Siral 2). — Laiuse 24. VL. 1887 s. 34 (M. Ostrov 32). — Harjumaa: Kose 25. II. 37. 586 (T. Viedemann 103).

Etelävirolainen ryhmä (A), kuten näemme, rajoittuu löytöpaikkoihinsa nähden hyvin ahtaaseen alaan: Pärnunmaan kaakkoiseen kulmaan sekä Viljanninmaan eteläiseen kärkeen ynnä Tartonmaahan. Näytteeksi otettakoon pisin Pärnunmaan kappaleista (A 4), täydennettynä toisella melkein yhtäpitävällä kirjaanpanolla (A 3):

Sedä' i tää, ega' i mõista.
Kun ori une magasi,
Sulan vaene suigatelli, (3)
Suure suo, laia laane, (3)
Suure suo keskeelle,
Laia laane vaieelle;
Peenar pikka istepenki,
Sööta suuri söögilauda,
Mätas pehme pää alune.
Kägu tall kuksi käte pääle,
Lõukene lõua pääle,
Pääsukene pää pääle,
Sisask lindu silma pääle,
Peo lei pilli uule pääle, (3)
Kuule' s orja maasta tõusta.
Tulliv' katsi engeleta,
Võtiv' see orja õlale,
Kääniv' orja käte pääle,
Viisiv' orja taivaasse,
Maari kammerde lävele,
Looja suure usse suile.
Ori sääl linki liigutele,
Rauda rampi raputele.
Maari kammerist kõneli:
"Kes sääl linki" j.n.e.
Orja kuuli, kosti jälle:
"Ori linki" j.n.e.
Maari kuuli, kosti jälle:
"Tule sisse orjakene,
Istu kulda tooli pääle,
Kulda tooli, õbe õrre;
Küll said maale püstü kurta" (3).
Anti kätte saia tükü:
"Söö saia orjakene,
Küll said maale nälgä nätä."
Tuodi (3) kätte õlle toobi:
"Juo õlut orjakene,
Küll said maale vettä juvva" (3).
Keh mull perrä või tulesse?
Peremees perrä tulesse
Küünärpuu pikka peonna,
Perenaine sääl peränä,
Kanga paagi kannelenna.
"Tule ori, võta oma,
Tule vaene, võta vaeva!"
Orja kammerist kõneli:
"Pea esi peremeesi,
Pea esi perenaine,
Pea oma peene amme,
Kanna oma kalevese;
Jobap Maari mulle massi,
Taevas alli mull tasusi."
Maari kammerist kõneli:
"Tule sisse peremeesi,
Tule sisse perenaine!"
Andas ala tulda tooli:
"Istu tulda tooli pääle (3),
Tulda tooli, tõrva õrre."
Tuodi kätte tule toobi: (3)
"Juo tulda, tõmba tõrva,
Seni kui pada pantanesse,
Seni kui katelt kantanesse.
Sõs su pata pantanesse,
Sõs su katles kantanesse,
Latse perrä laavitesse,
Alge ala lõhutesse.
Kusa's massa orja vaeva,
Kusa's massa maa pääl,
Ega's anna alla taeva,
Nüüd sa keed katelen,
Nüüd sa põled põrguen."

En tiedä, enkä ymmärrä,
Kussa orja unen makasi,
Renki raukka uinahteli,
Suuren suon, laajan korven,
Suuren suon keskellä,
Laajan korven vaiheilla,
Piennar pitkä istuinpenkki,
Kesanto suuri ruokapöytä,
Mätäs pehmyt päänalainen.
Käki kukkui kätten päällä,
Leivonen leuvan päällä,
Pääskynen pään päällä,
Satakieli silmän päällä,
Kuhankeittäjä huulen päällä.
Orja ei kuule maasta nousta.
Tuli kaksi enkeliä,
Ottivat orjan olalle,
Käänsivät orjan kätten päälle,
Veivät orjan taivahasen,
Maarian huoneen kynnykselle,
Luojan suuren uksen suille.
Orja linkkua liikutti,
Rautahakaa raaputti.
Maaria huoneesta puheli:
"Ken siellä linkkua" j.n.e.
Orja kuuli, vastasi:
"Orja linkkua" j.n.e.
Maaria kuuli, vastasi:
"Tule sisään orjaseni.
Istu kultatuolin päälle,
Kultatuolin, hopeaorren;
Kyllin maalla seisten surit."
Annettiin käteen vehnänen:
"Syö vehnästä orjaseni;
Kyllin maalla nälkää näit."
Tuotiin käteen oluttuoppi:
"Juo olutta orjaseni,
Kyllin maalla vettä joit."
Ken perääni tulee?
Isäntä perään tulee,
Kyynärpuu pitkä pivossa,
Emäntä vielä perässä,
Kangaspakka kainalossa:
"Tule orja ota omasi,
Vaivainen vaivannäkösi!"
Orja huoneesta puheli:
"Pidä itse isäntä,
Pidä itse emäntä,
Pidä hieno paitasi,
Kanna oma verkasi,
Jo Maaria mulle maksoi,
Taivas harmaa korvasi."
Maaria huoneesta puheli:
"Tule sisään isähtä,
Tule sisään emäntä!"
Annetaan tulinen tuoli:
"Istu tulisen tuolin päälle,
Tulisen tuolin, tervaorren."
Tuotiin käteen tulituoppi:
"Juo tulta, särvi tervaa,
Kunnes pata pantanehen,
Kattila kannettanehen,
Sinut pannahan patahan,
Kattilahan kannetaan,
Lapset perään ladotahan,
Halot alle lohkotahan.
Et maksanut orjan vaivaa,
Et maksanut maan päällä,
Etkä antanut alla taivaan,
Nyt sä kiehut kattilassa,
Nyt sä palat helvetissä."

Parissa kirjaanpanossa on omituinen loppuliite (A 7, vrt. 12):

"Nüüd sa põlet põrkuenna,
Keet sa keeva katelenna!
Mu pannas tulda tegema
Alge alla heiteemma.
Kästas panna ütsi algu,
Ma sull pane paari algu."_

Nyt sä palat helvetissä,
Kiehuvassa kattilassa!
"Minut tulta tekemään,
Halkoja alle heittämään;
Käsketään panna yksi halko,
Panen sulle kaksi halkoa."

Että tämä virolainen Orja laul (A 9) on useammasta aineksesta kokoonpantu, ei osoita ainoastaan mainittu lisäys, joka selvästi johtuu muutamasta sadusta, missä paholainen..panee pojan hoitamaan tulta kattilan alla ja poika nähtyänsä, että siinä sisässä on hänen entinen ilkeä isäntänsä, vielä lisää halkoja alle. Myös isäntäväen ja orjan välinen keskustelu taivaassa kuuluu erinäiseen lyyrilliseen, runoon, jota on tavattu kaikkialla vironkielen piirissä, paitsi aivan kaakkoisimmassa osassa, Setukais-murteen alueella. Sen muoto ilmaantuu eheänä tuossa pienessä epämääräisessä ryhmässä (C), jossa se on runon alkuosana, esim. (C 24):

Peremees peremeheke,
Perenaene naesukene!
Maksa ära orja pallea,
Orja palka, vaese vaeva.
Kui sa ei maksa siia maani,
Siis sa tasud taevaesse,
Maksad Maaria majasse.
Siis sa käid käärid käessa,
Riiderulli kaindelasse,
Küünar pika puu peosse:
"Tule ori, võta oma,
Tule vaene, võta vaeva,
Suilene suurta tööda,
Päilene päeva palka!"
— "Ei ma taha taevaasse,
Kui sa ei maksnud seale maale,
Kus mu pihta piinatie,
Käevarsi vaevatie,
Kus mu küüsed külmetasid,
Kus mu varvad valutasid,
Sõrme otsad sõitelesid."
Tulli taeva peremees.
Mis tal siis seal alla anti,
Alla anti, ette panti?
Anti alla rauda tooli,
Panti ette rauda lauda,
Peale raudased koarikad,
Ühes tulda, teises tõrva,
Kolmandas koera ilada.
"Söö sina tulda, tõmma tõrva,
Korista koera ilada!"
Tulli taeva orjakene
— — kulda tooli — lauda — kullased koarikad:
"Söö sa kulda, joo sa metta,
Hammusta haljasta hõbedat!"

Isäntä isäntäiseni,
Emäntäinen naikkoseni!
Maksa pois orjan palkka,
Orjan palkka, vaivasen vaiva.
Jos et maksa tällä maalla,
Kyllä korvaat taivahassa,
Maksat Maarian majassa.
Silloin käyt kädessä sakset,
Vaatekääry kainalossa,
Kyynär pitkä puu pivossa:
"Tule orja, ota omasi,
Vaivanen vaivannäkösi,
Kesärenki työsi tulos,
Päiväläinen päiväpalkka!"
— "En minä tahdo taivahassa,
Kun et maksanut sillä maalla,
Kuss' olkapäitäni piinattihin,
Käsivarsia vaivattiin,
Kussa kynteni kylmettyivät,
Varpahani vaivan saivat,
Sormenpäitäni pakotti."
Tuli isäntä taivahasen.
Mitä siell' alle annettihin,
Mitä pantihin etehen?
Tuotiin alle rautatuoli,
Pantiin eteen rautapöytä,
Päälle rautaiset pikarit,
Yksi tulta, toinen tervaa,
Kolmas koiran kuolaa.
"Syö tulta, ryyppää tervaa,
Korjaa koiran kuolaakin."
Tuli orja taivaasen
— — kulta tuoli — pöytä — kultaiset pikarit:
"Syö kultaa, juo mettä,
Pure kirkasta hopeaa!"

Paitsi kaikille ryhmille yhteistä orjan ja isännän vastakkaista kohtelua taivaassa, ovat etelävirolaiseen säännöllisesti kuuluvia piirteitä: orjan nukahtaminen keskelle suota — harvoin Maarian mäelle kukkien keskelle (A 2, 6), joka on toisesta runosta lainattua; kahden (yhden ainoasti A 7) enkelin[398] ilmestyminen orjaa noutamaan sekä kolkuttaminen taivaan ovelle.

Neitsyt Maarian nimenomainen esiintyminen tässä todistaa, että etelävirolainen runo on jo katolisella ajalla muodostunut. Hyvin somasti kuvataan eräässä kappaleessa, kuinka enkelien orjaa tuodessa (A 9):

_Mari kedras keset tare,
Viskas maale villavakka,
Võtt ta valla suure ukse,
Läsk ta valla raske rampi.

Maaria kehräsi keskellä tupaa,
Viskasi maahan villavakan,
Otti auki suuren oven,
Päästi auki raskaan säpin.

Vanhanaikainen on myös taivaan oven sulkulaitos, ilman lukkoa ja avainta: sisäpuolelta auki työnnettävä sekä ulkopuolelta kolistettava, nähtävästi erityisellä kolkuttimella, joka välistä nimenomaan mainitaan olleen rautarengas (A 6-8). Tämän piirteen puuttuminen Tartonmaalla, jossa orja yksinkertaisesti viedään taivaasen (A 11, 12, 13; ainoasti keskimmäisessä lisäyksellä: Maari ema ukse kõrva), viittaa siihen, että etelävirolaisen runon syntymäpaikka on länsipuolelta sen aluetta etsittävä.

Yhdessä Pärnunmaan kappaleessa kuvataan tarkemmin, kuinka vetelä oli suo orjan leposijana (A 5):

Süld tall vetta alla selja —
Küünär vett tall alla külje.

Parissa Viljanninmaan kirjaanpanossa kiinnitetään kosteuden lisäksi vielä huomio makuupaikan kylmyyteen (A 9, vrt. 7):

Küünar vett tall külle alla,
Vassa valgeda raheda.

Kyynär vettä kyljen alla,
Vaaksa valkoista raetta.

Näille säkeille on antanut uuden käänteen pohjoisvirolainen toisintomuoto (B), jota on täydellisenä tavattu kahdesti Viljanninmaan pohjoisosassa, kerran Tartonmaan luoteiskulmassa ja neljäs kappale itäisimmässä Varsinais-Virossa. Paitsi näitä löytyy vielä neljä varsinaisvirolaista ynnä yksi Luoteis-Virossa muistiinpantu, joissa näiden johdanto puuttuu, vaan jotka muuten näihin läheisesti liittyvät.

Toinen Viljannin-puolisista kirjaanpanoista alkaa (B 15):

_Aru anti orjal aega,
Aru üksik tunnikene,
Jouluks joosta emale.
Siiski oli vööni vetta,
Vööni vetta, polvi lunda,
Vaks oli valgeta raheta.

Aikaa annettiin orjalle
Harvoin yksikään tunti,
Jouluksi juosta emon luo.
Silloinkin oli vyöhön vettä,
Vyöhön vettä, polveen lunta,
Vaaksa valkoista raetta.

Täydellisenä painettakoon mainittu varsinaisvirolainen kappale, koska se on Inkerinmaan rajaa lähinnä olevasta Vaivaran pitäjästä saatu (B 17). Sen suomenkieltä lähentelevän muodon ymmärtämiseen riittänevät muutamat sanaselitykset.[399]

Aiga orjal annetie,
Kätte orjal käänetie,
Joulusta kodoje juosta,
Mardista omile maile,
Katrinasta kaugeelle.
Ori uppunes lumeje,
Käed vahtoje vajosid,
Sormed soolaje sulasid.
Viedi orja taivaje.
Ori ulkus taivassa, 10
Maria verava suussa.
Siis västas Vana Jumala:
"Tule siia orja vaine!"
Siis tuodi tuoli alla,
Sulgi patja keskeella.
"Istu siia orja vaine!
Kül oled saanud seisaksenna
Orja vaine ollesenna,
Käskujalgun käieksenna."
Siis tuodi voida leiba, 20
Mett tuobist —
"Süö siint ja juo siint,
Kül oled saanud vettä süüä,
Vettä süüä, vettä juua,
Orja vaine" j.n.e.
Siis ulkus peremehike.
Siis vastas Vana Jumala:
"Tule siie peremehike,
Tule külmäje tubäje, 30
Küttämatta huoneje!
Kül oled saanud suojas olla."
Siis tuodi tuline tuoli,
Rauda arja keskeelle:
"Istu siie peremehike!"
Siis tuodi tuline tuopi,
Tulda, terva tuobi siessa:
"Süö siitä, juo siitä!
Kül oled saanud mette süüä,
Mette süüä, mette juua, 40
Peremehena ollesenna,
Käskujalgu käskidessa,
Sulasid sundidessa."
Siis vastas peremehike:
"Miks siis mulle ninda tehjä?"
Siis vastas Vana Jumala:
"Sest sulle nindä tehjä,
Et pahast maksid orja palka,
Pienemalle kilmitulle,
Kitsamale kangaalla." 50
Siis kutsus peremehike
Orja taivasse,
Siis lubas palka maksta
Suuremalle kilmitulle,
Laiemalle kangaalle.
Siis vastas Vana Jumala:
"Ei ole tarvis taivasse,
Maksu ei Maarja iessa,
Kui et ole maksand maassa palka,
Oma herra heinamaale, 60
Talupoja toassa."

Tässä niinkuin parissa muussakin pohjoisvirolaisen ryhmän kappaleessa (B 14, 18) jää ilmoittamatta, kuka orjan tuo taivaasen, kerrotaan vaan yksinkertaisesti, että hän vietiin. Edellä mainittu Viljannin-puolinen kirjaanpano jatkuu (B. 15):

Siis Jeesus hüidis taevaasta,
Musta Maaria kõneles:
"Tulgem kolmed hingelised.
Tooge ori taevaaije!"

Siinä siis henkiolentoja on kokonaista kolme. Muutamissa muistiinpanoissa yksi tähti hänet noutaa (B 16, 20, 21); läntisimmässä pohjois-virolaisessa tulee kuitenkin toiseksi Maaria (B 22):

Tuli tähte taivaasta,
Maarja maa rajalta,
Võttis orja kaendelasse,
Käänas käevarre peale.

Etelävirolainen, milt'ei säännöllinen enkelien kaksiluku on näitä vaihtelevia muotoja ilmeisesti alkuperäisempi.

Varsinais-virolaisessa näytteessä on Maarian veräjä vielä tallella. Toisessa kirjaanpanossa Vaivaran viereisestä Jõhvin pitäjästä on myös taivaan ovelle kolkuttaminen säilynyt (B 18):

Kui ori ära suresi,
Orja taeva viidaneksi,
Ulgub Looja ukse eessa,
Koputab koja lävela.
Tuleb vastu inglikene:
"Mis sa tahad, orjaparga?"
— "Tahaksin ma taeva tulla."
Tehti lahti taeva uksed.

Kun orja kuoli,
Orja taivaasen vietäneen.
Käypi Luojan uksen edessä,
Kolkuttaa talon ovella.
Tulee vastaan enkeli:
"Mitä tahdot orja parka?"
— "Tahtoisin tulla taivaasen."
Avattiin taivaan ovet.

Vaan vastakohdaksi on siinä lisätty isännän tulo helvetin ovelle koputtamaan, jonka jälkeen hän ei enää ole tilaisuudessa orjaa puhuttelemaan:

Kui peremees ära surest,
Viidi peremees põrgu poole.
Ulgub seala ukse eessa,
Koputab koja lävella.
Üüab Toonelda isanda:
"Kes see ulgub ukse eessa" j.n.e.
— "Peremees ulgub" j.n.e.
Lasti peremees põrgu tulla.

Niinikään myöhäsyntyinen piirre on isännän osoittaminen erityiseen kylmään tupaan Vaivaran-puolisessa näytteessä. Muistutusta, että hän oli tarpeeksi saanut olla lämpimässä, kuitenkin vastaa muutamassa etelävirolaisessa kappaleessa tavattava, yhtä ylimääräinen selitys, heti kun orja sisään kutsutaan (A 7):

Küll said maale väljän olla.

Kyllin olit maan päällä ulkona.

Voileivän antaminen juomisen lisäksi muistuttaa etelämpänä Virossa yleistä vehnäkakun tuomista selityksellä: "kyllin sait nälkää nähdä", taikka toisinaan (A 9, IL, 13; A 7):

Küll said maale leiba süüa e. haganaist leiba_.

Kuitenkin myös tämä piirre on nähtävästi liikanainen. Sillä on harvoin mitään vastaavaa isännän osaksi tulevassa tarjoilussa.[400] Eikä se mitenkään sovellu sarjaan: kultatuoli — kultatuoppi, tulinen tuoli — tulinen tuoppi. Siitä syystä on vehnäleivän lisään tullessa tuoppi milt'ei säännöllisesti (paitsi A 2) kultaisuutensa kadottanut yhtäläistyen jokapäiväisemmäksi oluttuopiksi.

Kultaisen eli pohjoisempana tavallisemmin hopeaisen tuopin sisällyksenä mainitaan mesi (myös A 1), usein kahdella synonyymilla, esim.

Mett ja mõdu toobi sees (B 22).
Täis sii mõdu, täis magusta (B 14).
Mett ja viina toobissa (B 16).

Mettä, hunajaa tuopissa.
Täysi mettä ja makeaa.
Mettä, viinaa tuopissa.

Niinikään on isännän tulisessa tuopissa tavallisesti kahta lajia: tulta ja tervaa.

Pohjoisvirolaiselle ryhmälle ominainen piirre on isännän nimenomainen kysymys, minkätähden häntä niin toisin taivaassa kohdellaan; se selitys, että hyvä olo tässä elämässä tuo mukanaan huonon tilan tulevassa, ei ole semmoisenaan enää tyydyttänyt. Enimmiten ainoasti isäntä tekee tämän kysymyksen ja siihen tavallisesti orja itse vastaa: Miks sa ei maksnud orja vaeva l. palka, (B. 16, 20-22). Itäisimmässä varsinaisvirolaisessa näytteessä kuitenkin annetaan selitys taivaan valtiaan puolesta: "Pahast maksid" j.n.e.; samoin esillä olleessa Viljannin-puolisessa kappaleessa (B 15), jossa myös orja ja niinikään isäntä jo ennen noita kysymättäkin annettuja selityksiä tiedustelevat:

"Miks mul seda annetasse?"
— "Sest sul seda annetasse."

Tämän muodostuksen kautta vakaantuu isännän ja orjan välinen keskustelu, joka useammassa etelävirolaisessa kappaleessa esiintyy orjan ja isännän tarjoilujen väIissä,[401] pysyväisesti runon loppuun, liittyen siihen kiinteämmin yllämainittujen välisäkeiden avulla. Siitä myös seuraa, että orjan emäntä, joka etelävirolaisessa toisintomuodossa tavallisesti ilmaantuu isännän rinnalla, kuten itsenäisenä esiintyvässä Isäntäväen puhuttelu-runossa, pohjoisvirolaisesta ryhmästä katoaa. Ainoasti tämän eteläisimmässä kappaleessa (B 14) on emäntä tallella, vaan siinäpä mainittu kysymys vielä puuttuu.

Kaikesta päättäen on siis Orjan laulu Virossa vaeltanut suunnassa lounaisesta koilliseen ja siten kehittyneimmässä muodossaan joutunut Inkerinmaan äärelle.

2. Suomalaisien toisintojen näytteitä.

Suomalaisen Viron orjan virren satakunta kirjaanpanoa jakaantuu Viron rajalta lukien Venäjän Karjalan kynnykselle hyvin tasaisesti runoalueita myöten, niin että Länsi- ja Keski-Inkerin osaksi tulee molemmille noin kaksikymmentä ja Karjalan kannaksen ynnä pohjoisemman, Sortavalasta Ilamantsin taakse ulottuvan, Suomen Karjalan osaksi runsaasti viisikolmatta kumpaisellekin. Niiden lisäksi tulee vielä viisi kappaletta Savon runoalueelta sekä muutamia katkelmia Vienan läänistä.

Länsi-Inkerin alue.

Narvusi 1 (Europaeus III. 3. n:o 164). — 2-5 (Porkka II. 357, 362, 363, 365). — 6-7 (Alava 1891. 505, 773). — 8-10 (Ruotsalainen 14, 188, 251).

Kattila 11 (Groundstroem 167) ja Joenperä 12 (Porkka 11 364).

Soikkola 13 (Groundstroem 198). — 14-17 (Porkka III. 306, 307, 308, 398). — 18 (Alava 1891. 20).

Keski-Inkerin alue.

Kaprio 19 (Porkka I. 401).

Tienaan puoli (Hevaa, Tyrö, Medussi, Serepetta, Skuoritsa) 20-22 (Europaeus III. 3. 29, 66, 87). — 23-24 (Stråhlman Skv. 56, Tyr. 42). — 25 (Törneroos ja Tallqvist n:o 377 a:n jälkeen). — 26 (Groundstroem 4). — 27-30 (Porkka I. 396, 398, 399, 400). — 31 (Alava 1891. 1302). — 32 (Putkonen 31).

Venjoki 33-35 (Europaeus J. 294, 433, 524). — 36-37 (Reinholm XI. 345 a, b). — 38 (Stråhlman Sl. 111).

Järvisaari 39 (Europaeus III. 2. 48).

Karjalan kannaksen alue.

Markkova 40 (Europaeus III. 2. 117).

Pohjois-Inkeri (Toksova, Lempäälä, Vuolle) 41-43 (Europaeus J. 77, 265, 396). — 44 (Ahlqvist A. 527). — 45-47 (Saxbäck 119, 142, 167). — 48-50 (Pajula 90, 99, 199).

Uusikirkko 51 (Europaeus K. 366) ja Kuolemajärvi 52 (J. 307).

Käkisalmen puoli (Rautu, Sakkula, Pyhäjärvi, Räisälä) 53-54 Reinholm XI. 345 c, XII. 73. — 55-56 (Ahlqvist, A. 127, 339). — 57 (Slöör V. 6). — 58-59 (Neovius Paraske 66, 67).

Kurkijoen puoli (Kurkijoki, Jaakkima) 60-62 (Lönnrot E. 258, 292, 368). — 63-64 (Hultin 32, 33).

Suomen (Itä- ja Pohjois-) Karjalan alue.

Sortavala 65 (Basilier 212).

Suistaman puoli (Impilahti, Suistama, Korpiselkä) 66-71 (Europaeus G. 329, 383, 409, 420, 516, 525). — 72 (Polén 173). — 73-74 (Sirelius 72, 150). — 75 (Basilier 28). — 76 (Krohn 5654). — 77 (Potschtareff 27). — 78 (Härkönen 366).

Suojärven puoli 79-81 (Europaeus H. 112, 147, 153). — 82 (Härkönen 255).

Ilamantsin puoli 83 (Lönnrot, Kantelettaren 1 käsik. s. 79-82 lyyjysk. reunamuist.) — 84-85 (Ahlqvist B. 42, 58). — 86-88 (Europaeus G. 281, 289, 674). — 89 (Kuopion lys. HL 56).

Pohjois-Karjala ylim. 90-91 (Lönnrot E 734, U 66).

Savon alue.

Savo (Kuopio, Juva) 92-95 (Gottlund 178; 7, 133, 183, Lavonius n:o 156
Puumalasta).

Pohjois-Häme 96 (Rudbäck 13).

Venäjän Karjalan alue.

Pohjoispuolinen runoalue 97 (Cajan 68). — 98-99 (Lönnrot E. 556, 607). — 100 (Castrén, n:o 3).

Kuten mainittu, on suomalainen runo koko leviämisalallaan pysynyt kokoonpanoltaan muuttumattomana. Emme siis voi sen yhdistyksistä toisiin runoihin tai sen juonen kehityksestä tehdä päätöksiä leviämisen suuntaan nähden. Runon kulkua selville saadaksemme täytyy meidän ryhtyä yksityiskohtaisempaan säkeitten tutkimiseen; niissä onkin usein hyvin selvä kehityssarja huomattava.

Vaan ennenkuin käymme tähän työhön käsiksi, on meidän saatava kokonaiskuva laulutavasta runon eri alueilla. Länsi-Inkerissä pistää heti silmäämme kaunis Soikkolan-puolinen toisintomuoto, jossa samoin kuin Jõhvin-puolisessa varsinais-virolaisessa, vainajain olinpaikatkin ovat toisistaan eroitetut (13, vrt. 16).

Olin orjana Virossa,
Palkoilla pahoilla mailla.
Lupa orjal annettihin,
Lupa orjal, valta vangil,
Juosta jouluna kotihin,
Päästä ennen pääsiäistä,
Liinaviitalla vilulla,
Parahalla pakkasella.
Orja suistui suin lumehen,
Suin lumehen, päin vetehen,
Koprin hankehen kovahan.
Hiien miehet, Luojan miehet,
Luojan miehet ennättivät,
Otettihin orjan sielu,
Vietiin Luojan portin suulle:
"Avatkaa Luojan portti,
Ottakaa orjan sielu!"
Avattihin Luojan portti,[402]
[Ilo kuului ikkunasta,
Laulu pöyän lautasilta].
Otettihin orjan sielu
Muien sielujen sekahan,
[Hopeaisehen] tupahan,[403]
Metisehen kammarihin.
Tuotihin hopeatuoli:
"Istu tänne orja parka!"
Orja vasten vastaeli:
"Min tähen tämä minulle,
Kunpa kurjalle tytölle?"[404]
Luojan miehet vastasivat:
"Sen tähen tämä sinulle,
Senpä kurjalle tytölle,
Jo sinä sait seistaksesi,
Orjuuessa ollessasi,
Piikana kävellessäsi.[405]
Tuotihin hopeatuoppi,
Mettä, viinaa sisässä.
Orja täytyi itkemähän:
"Mintähen" — "Sentähen —
Jo sinä sait vettä juoa,
Vettä juoa, vettä syöä,
Ropehesta tuohisesta."
Viipyi tuosta viikko toinen,
Katoi yötä, kaksi kolme,
Tuotihin sana jälestä:
"Isäntä kotihin kuoli
Hopeaisen tuolin päälle,
Kultaristi rinnan päälle."
Luojan miehet, Hiien miehet,[406]
Hiihen miehet ennättivät,
Otettiin isännän sielu,
Hopeaisen tuolin päältä,
Kultaristi rinnan päältä.
Vietiin Hiien[407] portin suulle:
"Avatkaa Hiien portti,
Ottakaa isännän sielu!"
Avattihin Hiien portti,
[Tuli tuiski ikkunasta,
Savu salvainten välistä].
Otettiin isännän sielu,
Vietihin tulitupahan,
Tulisehen kammarihin.
Tuotihin tulinen tuoli:
"Istus tänne isäntä parka!"
Isäntä täytyi itkemähän:
"Min tähen tämä minulle,
Kunpa kurjalle pojalle?"
Hiien miehet vastasivat:
"Sen tähen j.n.e.
Jo olet istunut ikäsi,[408]
Isäntänä ollessasi,
Piikoja piellessäsi.
Pahoin piikoja pitelit,
Pahoin maksoit piian palkan,
Pikkaraisella piolla,
Kaitaisella kankahalla."
Tuotihin tulinen tuoppi,
Tulta tervaa sisässä:
— — —
"Jo sinä sait mettä syöä,
Mettä syöä, mettä juoa,
Kultaisista kuppiloista,
Vaskireunoista vaista."
Viipyi tuosta viikko j.n.e.
Orja katsovi klasista:
Hulkkuvi isäntä parka,
Hulkkuvi katua myöten
Kangastorvi kainalossa,
Viljakappanen käessä:
"Oho orjani omani!
Ota palkkasi omasi."
Orja vasten vastaeli:
"Ei piä isäntä parka,
Kun et maksanut majoilla,
Kostanut kotirikoilla;
Paha makso on Manalla,
Kova kosto Tuonelassa."[409]

Luojan ja Hiiden käsitteiden vastakohtaisuus on nähtävästi Luojan surma-virrestä lainattua. Runon loppukohtauksen tähden, jossa orja ja isäntä tapaavat toisensa, ei heidän olinpaikkojaan ole voitu sen etäämmälle eroittaa kuin kahden puolen yhtä katua, ikäänkuin olisivat eri kartanoja samassa Tuonelan kaupungissa.[410] Tämän paikallisen eroituksen myöhempi synty ilmenee siitäkin, että se on hyvin harvinainen ei ainoastaan Narvusin puolella,[411] vaan myös idempänä Keski-Inkerissä.[412]

Kuitenkin juuri Keski-Inkerissä Viron orjan virsi esiintyy kuvaukseltaan kaikista täyteläisimpänä. Sitä osoittamaan riittää alkupuoli runoa seuraavassa Hevaan toisinnossa, jossa uusien lisäkoristeiden ohella on huomattava myös vanha, Virossa tapaamamme piirre: orjan kolkuttaminen taivaan ovella (31).

Oli ennen orja raukka,
Oli orjana Venaassa,[413]
Palkoilla pahoilla mailla,
Piikana pirun pesässä.
Oli vuoen, oli toisen,
Alkoi palkkoja anella.
Vaivojahan vaikutella.
Pahoin palkka maksettihin,
Pahoin palkka orja raukan,
Pikkaraisella piolla,
Kaitaisella kappasella,
Jyvällä tohukkahalla,
Ruumenel rajallisella.
Lupa orjan annettihin,
Lupa orjan, valta vangin,
Juosta Jouluna kotihin,
Pääsiäisnä pois paeta,
Paljahilla paioillahan,
Aivoin aivinaisillahan,
Parahilla pakkasilla,
Vinkeämmillä viluilla.
Orja suistui suin lumehen,
Suin lumehen, päin vetehen,
Koprin ilmahan kovahan,
Takaraivoin tanterehen.
Luoja linnasta tulevi,
On kuusi kutsaria,
Ja kaheksan kannoillista,
Viisi miestä muukalaista,
Rattahilla kultaisilla,
Vierillä hopeaisilla.
Näit tieltä orjan sielun.
Otettihin orjan sielu
Suin lumesta, päin veestä,
Koprin ilmasta kovasta,
Takaraivoin tanteresta.
Pantiin sielu rattahille,
Rattahille kultaisille,
Vierille hopeaisille.
Vietiin sielu taivoisehen,
Jumalan oven takanne,
Luojan ikkunan aloille.
Mäni aikaa vähäsen,
Kului kuuraa pikkaraisen,
Jumalan ovi avahui,
Luojan portti lonkahtaisi,
Sanoi Luoja orjillehen:
"Oi minun orjani omani!
Menkää orjat katsomahan,
Mikä usta ulvottavi,
Veräjätä vinguttavi?"
Menit orjat katsomahan:
Ollut tuossa orjan sielu
Jumalan oven takana,
Luojan ikkunan aloilla.
Sanoi Luoja orjillehen,
"Ottakaahan orjan sielu,
Viekää sielujen sekahan."
Otettihin orjan sielu,
Vietiin sielujen sekahan,
Ruumis ruumislappeahan.
Tuotihin hopeastuoli
Orjuelle istuimeksi.
Orja raukka huokaeli,
Huokaeli, henkäeli:
"Minkä tähen" j.n.e.

Toisessa Hevaan-puolisessa kappaleessa kuvataan ikäänkuin vastakohtana orjan kuljettamiselle kultaisilla rattailla, joka siitä kyllä on unohtunut, mitenkä ilo-isäntä tuotiin (20):

Rautaisilla rattahilla,
Kivikkoa tietä myöten.

Karjalan kannaksen toisinnoista huomattavin on eräs runoalueen pohjoispäässä Kurkijoen tienoilla Lönnrotin kahdesti muistiinpanema, johon myös Kantelettaren laitos pääasiallisesti nojautuu (60, vrt. [62]).

[Minä laulan kaksi virttä
Kuin parasta seinähirttä,
Isännälle ja emännälle,
Jeesukselle, Maarialle.][414]
Lupa orjalle annettihin,
Lupa orjan, valta vangin,
Juosta Jouluna kotihin,
Pääpyhille Pääsiäiseen.
Orja suistui suvehen,
Suin suvehen, päin pälvehen,
Koprin ilmahan kovahan.
Kävi Jeesus tietä myöten,
Maariainen maata myöten,
[Viisi enkeliä perässä,
Kuusi käskyn kuulijata,
Yhdeksän on muuta miestä,[415]
Sieluja kirjoittamassa.]
Löysi tuosta orjan sielun,
[Kirjoittipa orjan sielun
Ilohuoneesen hyvähän.]
Talutettiin taivahasen,
Vietihin ilotupahan,
Avattiin hopeaportti,
Kultaportti kutsuttihin.
Tuotihin hopeatuoli,
Kultatuoli kutsuttihin:
"Istu tässä orja raukka!
Kyll' olet saanut seistäksesi,
Orjuuessa ollessasi,
Käskyläisnä käyessäsi."
Tuotihin hopeatuoppi,
Kultatuoppi kutsuttihin,
Mettä, hunnaa sisässä:
"Juoppa tästä orja raukka!
Kyll' olet saanut vettä juoa" j.n.e.
Kävi Jeesus tietä j.n.e.
Löyttihin isännän sielu,
[Kirjoitti isännän sielun
Piinapaikkahan pahaan.]
Talutettiin taivahasen,
Vietihin surutupahan,
Avattiin tulinen portti,
Tervaportti temmastihin.
"Seiso täss' iso isäntä!
Kyll' olet saanut istuakses,
Isäntänä ollessasi,
Käskijänä käyessäsi."
Tuotihin tulinen tuoppi,
Tervatuoppi temmastihin,
Tulta, tervoa sisässä,
Sisliskot sikertelevät,
Käärmehetkin kääntelevät.
"Juo tästä iso isäntä!
Kyll' olet saanut oltta juoa."
"Minkä tähen tää minulle,
[Raskahampi rankaisema,][416]
Kuin on kurjalle pojalle?" —
"Pahoin maksoit orjan palkan,
Veralla virunehella,
Saralla märannehellä,
Lyhyillä kyynärillä,
Kaitaisilla pietimillä."
Kävelee isännän sielu,
Kävelee kivikatua,
Kivitietä tellajavi.
[Tapasipa orjan hengen:[417]
"Ota, ota, orja raukka,
Paras lehmä parvestani,
Katso paras karjastani!">[
Pitkä arsina käessä,
Sarkatorvi kainalossa,
Hopea piosta piukki,
Kulta tuikki kukkarosta.
"Ota tästä orja raukka!"
"En taho iso isäntä,
[Kun et antan't aikoinasi;]
Mahoit maksella mailla,
Kostella ison kotona.
Luulit pannin painavaksi;
Ei tuo panni paljon paina,
Punni sielua punasta.[418]
Luulit riihes ripsavaksi,
Kun mun ripsi rintaluuni;
Luulit ortes ohkavaksi,
Kun mun ohki olkapääni;
Luulit partes paukkavaksi,
Kun mun paukkoi pallioni;
Pinon pitkän viereväksi,
Kun minun vereni vieri,
Sinun tietä (!) tehessäni,
Käskyläisnä käyessäni."

Tässä on myös paikallinen eroitus tehty orjan ja isännän välillä, kun mainitaan ilo- ja surutupa. Vaan toisinnon lisänimitys paha piinapaikka, ynnä sielujen kirjoittaminen ilmaisee selvästi uudenaikaista käsitystä. Vainajain olinpaikan eroitus on muuten Karjalan kannaksellakin harvinainen,[419] eikä etempänä Suomen puolella ollenkaan tavattava.

Sitä vastoin on kahtalaisen portin eroittaminen, niinkuin tässä, toiselta puolen hopeisen tai kultaisen sekä toiselta puolen tulisen Karjalan kannaksella aivan yleinen ja välistä Suomen Karjalassakin ilmaantuva piirre. Että sekin on myöhempää muodostusta seuraavien säkeiden malliin, joissa tuoli ja tuoppi eroitetaan, on helppo huomata. Karjalan kannaksella, jossa runon johdanto on useimmiten typistynyt tai kokonaan kadonnut, lauletaan tavallisesti kahdessa sananmukaisesti yhtäläisessä ja vastakohtaisessa otteessa, niinkuin seuraava esimerkki (43) osoittaa.[420]

Ajoi Herra tietä myöten,
Maariainen maata myöten,
Kanss' oli kaksi enkeliä,
Ja kolme pyhäistä miestä.
Oli orja tielle kuollut,
Suin likahan, päin vetehen,
Koprin ilmahan kovahan.
Otettihin orja raukka,
Talutettiin taivahasen,
Sielu sielusten sekahan,
Ruumis ruumisten välihin.
Avattihin kultaportti,
Tuotiin tuohon kultatuoli,
— — —
La laulan sanan takaisin,
Yhen värssyn väännän poisi.
Ajoi Herra tietä j.n.e.
Oli isäntä tielle kuollut,
Suin likahan, päin vetehen,
Koprin ilmahan kovahan.
Otettiin iloisäntä,
Talutettiin taivahasen,
Sielu sielusten sekahan,
Ruumis ruumisten välihin.
Avattiin tulinen portti,
Tuotihin tulinen tuoli. —

Suomen puolella on vielä mainittava omituinen porttikäsitteen kehitys. Vanhan kansan-uskon mukaisesti ynnä mahdollisesti muiden runojen vaikutuksesta esiintyy pyhä Pietari, erittäin Savon alueella, vaan välistä Pohjois-Karjalassakin,[421] vartioimassa sitä porttia, jonka päälle sielu kuvaillaan viedyn. Esimerkiksi otettakoon Eero Salmelaisen kirjaanpano Pohjois-Hämeestä, jossa se kehtolauluna oli säilynyt 1800 luvun keskivaiheille asti (96).

Lasta nukuttaissa.

Olin orjana Virossa,
Paimenna pakanan maassa.
Tulipa lupa orja raukan
Joululle kotia mennä,
Nukkuveralla nutulla,
Hamehella hamppusella.
Kuolipa tielle orja raukka,
Vietiin sielu portin päälle.
Kysyi Kiesus Pietarilta:
"Kenen sielu portin päällä?"
Pietar vastasi vakainen:
"Siell' on sielu orja raukan."
— "Tuokoa sielua sisälle,
Muitten sielujen sekahan."
Sielu tuotihin sisälle.
Tuotihinpa kultatuoli:
"Istu tuolle orja raukka!"
— "Minkä tähen tämä minulle?"
— "Sentähen tämä sinulle,
Olet saanut seisoksella,
Orjanakin ollessasi."
Tuotihinpa kultatuoppi,
Mettä, viinoa sisällä:
"Juo tästä orja raukka!"
— "Minkä tähen" j.n.e.
— "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet saanut vettä juoa
Orjanakin ollessasi."
Sitten kuol' iso isäntä,
Vietiin sielu portin päälle,
Kysyi Kiesus j.n.e.
— "Siell' on sielu ison isännän."
— "Tuokoa sielua" j.n.e.
Tuotihin tulinen tuoli:
"Istu tähän iso isäntä!"
— "Minkä tähen" j.n.e.
— "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet istunut pöyän päässä
Isäntänä ollessasi."
Tuotihin tulinen tuoppi,
Tulta, tervoa sisällä:
"Juo tästä iso isäntä!"
— "Minkä tähen" j.n.e.
— "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet saanut oltta juoa
Isäntänä ollessasi."

Viimeksi painettakoon pisin Venäjän-Karjalan katkelmista (97):

Olin orjana Virossa,
Palkalla pakanamaassa.
Pahoin palkka maksettihin,
Lyhyellä kyynärällä,
Saralla hapannehella.
Niin otan orjuuesta orihin.
(Sivulla): Istutettiin
Tulisehen hinkalohon.
"Ota nyt parempi palkka!"
— "Mahoit silloin palkan panna,
Kun riihessä remusin,
Olin olkihuonehissa,
Pyyhin hiemalla hikeä."

Siitä lähtee toinen runo, joka myös muutamissa suomenpuolisissa kappaleissa on Viron orjan virren alkusäkeihin liittynyt (86, 90; vrt. Kant. II. n:o 321 ja 320). Tämä on ainoa kertomaruno, johon Viron orjan virsi muuten kuin aivan tilapäisesti on yhdistynyt.

3. Suomalaisten säkeitten kehitys.

Edellä esitettyihin näytteihin tutustuttuamme saatamme ruveta tarkastamaan erikoisten säkeitten muodostuksia, jolloin on mukavinta noudattaa Kantelettaren laitoksen järjestystä ja pitää sen tekstiä tutkimuksen alustana.

Laulajan esipuhe (vv. 1-4) tavataan ainoasti toisessa Lönnrotin
Kurkijoen-puolisista kirjaanpanoista. Neljännen säkeen "Jeesukselle,
Maarialle", joka siinä liittyy suorastaan kuvaukseen Jeesuksen ja
Maarian maan päällä kulkemisesta, on Lönnrot muuttanut kuuluvaksi
"Orjille osattomille", nähtävästi tarkoituksella saada se lähemmin
liittymään runon varsinaiseen johdantoon.

Viron orjan virren suomalaisella alkusäkeellä on säännöllisenä muotona:

Olin orjana Virossa.

Läntisimmästä Inkeristä alkaen se ulottuu yli runon koko alueen Vienan lääniin asti. Huomattava on ensimmäisen persoonan käytäntö, jonka sijalla kolmas persoona ainoasti Hevaan puolella ilmaantuu.[422] Samansuuntainen muutos Kantelettaressa on Lönnrotin; säkeen tämäntapaiseen muotoon: "Oli ennen Virossa orja" (v. 5) on vaikuttanut eräs hänen Venäjän-Karjalassa löytämänsä katkelma, joka alkaa (98):

Olinpa minäkin ennen,
Olin orjana Virossa.

Lönnrotilla on sitä enemmän ollut syytä muutokseensa, kun ei kansanlaulussa ensimmäinen persoona milloinkaan tätä säettä edempänä esiinny. Olisi tietysti odottanut laulajan omaa kohtaloansa läpi runon esittävän. Vaan poikkeuksetta pukeutuu seuraava kertomus kolmannen persoonan muotoon. Täytyy siis päättää mainitun alkusäkeen suomennettaessa lisätyn. Tällä uudella otsakkeella, joka viittaa Viroon, on Suomen runotar ikäänkuin tahtonut merkitä, mistä tutkittavamme orjan virsi on kotoisin.

Alkusäkeen kertona on Länsi-Inkerissä ja Hevaan puolella tavallisesti:

Palkoinna 1. Palkoilla pahoilla mailla.

Muodossa: "Palvelin pahalla maalla", se esiintyy vielä Järvisaarella, Kuolemajärvellä ja Kurkijoen tienoilla (39, 52, 61). Suomen puolella kehittyneitä muunnoksia ovat: "Paimenna pahalla maalla" (jo 55) ja "Palkalla (vielä 97-99) t. Paimenna pakanan maalla". Yhdessä ainoassa Lönnrotin muistiinpanossa (91) on Viron orja: "Paimenna Pajarin maassa", jonka mukaan kertosäe Kantelettaressa on muodostettu (v. 6).

Puhe "palkollisesta" johtaa ajatuksen seuraavaan kappaleesen, jossa kuvataan kuinka (vv. 7-12):

Pahoin palkka maksettihin j.n.e.

Tämä kappale on Viron orjan virren alkuun jo Länsi-Inkerissä siirtynyt siitä runon kohdasta, jossa isännälle selitetään, miksi hän toisessa elämässä saa huonon kohtelun osakseen (vv. 84-90): "Pahoin maksoit orjan palkan" j.n.e. Siirtyessään se on tietysti ensin jäänyt myös alkuperäiselle paikalleen, vaikka se harvoin on molemmissa kohden, kuten Kantelettaressa, yhtaikaa säilynyt (91 sekä 25, 26, 45, 92). Enimmiten on se joko lopusta, niinkuin aina läntisimmässä Inkerissä, taikka alusta, kuten tavallisesti Karjalan kannaksella, pois jäänyt.

Kertosäe (v. 8): "Pahoin palkka, väärin vaivat", on Lönnrotin kerran Suomen Karjalassa muistiinpanema (91), useammin se siellä kuuluu: "Väki väärin arvattihin" (66, 76, 77, 82, 86, 89). Myös Länsi-Inkerissä esiintyy joskus:

Vaivoin vaate annettihin (3, 8, 18) tai:
Pahoin palkka, kurjin ruoka,
K. r. vaivoin vaate (11).

Mutta yleensä puuttuu tältä kohdalta kertosäe, jota kappaleen alkuperäisessä muodossa ja paikassa ei löydy eikä tarvita.

Säkeet, joilla niukka palkan maksu tarkemmin määritellään, ilmaisevat heti virolaisen alkuperänsä. Narvusin puolella ne tavallisesti kuuluvat:

Matalaisella mitalla,
Katalaisella kapalla.

Että tämä säepari on lainattu seuraavasta varsinaisvirolaisesta kappaleesta (B 19):

Pahasi maksid orja palga
Madalalla mattidella,
Kitsaalla kilmitulla,
Lühidella küünderalla,

todistaa epäilemättömäksi muoto matilla, joka suomennetun mitalla sanan sijalla pari kertaa on säilynyt (1, 6). Kattilan kappaleessa lisätään säkeen: "Matalaisella matilla" jälkeen uusi säepari, joka johtaa ajatuksemme viljan maksusta suoritukseen käteisessä rahassa (11):

Kaitaisella kahmalolla,[423]
Pikkaraisella piolla.

Soikkolan-puolisen näytteen yhdistyksessä:

Pikkaraisella piolla,
Kaitaisella kankahalla,

tulee vielä vaatepalkkakin huomioon otetuksi. Sillä taas on esikuvansa itäisimmän varsinais-virolaisen kappaleen säkeessä: "kitsamale kangaalla." Rahapalkkaa sitä vastoin ei Viron puolella nimenomaan arvostella, vaikka kyllä välistä Varsinais-Virossa isäntä kuvataan kulkevan: rarahakoltid peossa.[424]

Keski-Inkerissä on "Kaitaisella kappasella" vastineena ainoasti kerran säilynyt: mitalla, silloinkin alku soinnuttomalla mainesanalla pikkaraisella (30), joka oikeastaan kuuluu pio-sanaan ja onkin tämän pari kertaa, kuten Hevaan-puolisessa näytteessämme, vetänyt mukaansa. Mutta useimmiten käytetään kapan kertosanana vakka, välistä vielä matin 1. mitan mainesanalla: matalaisella (34), pian kuitenkin omilla alkusoinnullisilla (19, 20, 29):

Vajanaisella l. Vallan pienellä vakalla.

Niinikään Karjalan kannaksella on mitta joskus säilynyt, jopa uudella määreellä, jossa alkusointu on täydellisempikin kuin entisessä matti-muodolta lainatussa (50, vrt. 49):

Mitalla mitättömällä.

Ja siellä samaten epämääräisen mitan asemesta esiintyy vakka (55, 54):

Matalalla t. Vajahalla vakkasella.

Mutta näiden kertosanojen sijaan kapan rinnalle ilmestyy vielä kyynärä, edustaen vaatepalkan mittausta jyvänmaksua vastaan, samoin kuin äsken esitetyssä varsinais-virolaisessa kappaleessa (B 19): Lühidella küünderalla.

Edempänä Suomen puolella on mainittu vastakohta kaikki entiset säkeen kerrot syrjäyttänyt, esim. (85):

Lyhyellä kyynärällä,
Kappasella pikkuisella.[425]

Ja Karjalan kannaksella on joskus kappakin saanut kyynärän tieltä väistyä, kuten Kurkijoen-puolisessa näytteessä, jossa kyynärän kertosanalla pietimellä on jäljellä kapan mainesana kaitaisella.[426]

Kyynärä omasta puolestaan ei varsinaista kertosanaa kaipaakaan, sillä se on voinut liittyä Pohjois-Inkeristä alkaen Vienan lääniin asti yleisesti levinneesen säepariin, jonka säännöllinen muoto Karjalan kannaksella kuuluu:

Veralla virunehella,
Saralla märännehellä.

Palkan niukkuudesta on niin muodoin siirrytty maksuksi suoritetun tavaran kelvottomaan laatuun. Tämä ajatuksen siirto on tavallaan jo tapahtunut Keski-Inkerissä, niinkuin huomaamme Hevaan-puolisesta näytteestä, jossa kaidalla kapalla mitatut jyvät ovat lisäksi huonosti puhdistettuja. Viimeksi mainittu piirre on kuitenkin edellämainitun rinnalla harvoin säilynyt, kerran Pohjois-Inkerissä (50) ja toisen Suomen Karjalassa (91), josta sen Lönnrot on Kantelettareensa ottanut.

Varsinaisen kertomuksen ensimmäisellä säkeellä (v. 13):

Lupa orjan annettihin,

on vastineensa varsinais-virolaisen näytteen alkusäkeessä: Aiga orjal annetie. Huomattava on Inkerissäkin toisinaan ilmaantuva muoto orjalle (4, 5) 1. orjal (6, 13, 25. 26, 45) sekä virolaisen säkeen täyteläisempi alkusointu. Suomalaisen säkeen kerto (v. 14): "Lupa orjan, valta vangin", joka kulkee mukana muuttumatta Länsi-Inkeristä Suomen Karjalaan, on omintakeinen, vaan ei erittäin kekseliäs.

Virolaisperäinen on niinikään seuraava sekä Inkerissä että Suomen puolella säännöllisesti esiintyvä säe (v. 15):

Jouluna kotihin juosta < Joulusta kodoje juosta.

Myös sen kertosäe läntisimmässä Inkerissä johtuu selvästi Virosta (2-5, 10):

Marttina omille maille < Mardista omile maile.

Vaan tämän ohella on aina toinen kertosäe:

"Veseristana (Loppiaisena) vieraisihin",

ja joskus vielä kolmas (3, vrt. 8):

Pääsiäisenä pois päästä.

Viimeksi mainittu esiintyy jo Soikkolassa varsinaisena kertosäkeenä, joka on toiset syrjäyttänyt, ja pysyttelekse sitten pitkin matkaa pääsäkeen rinnalla. Sen vaihtelumuodoista on merkittävä: "Pääpyhinä Pääsiäisnä" (25, 36, 38. 46, 56, 60), joka ilmeisesti osoittaa, mistä Joulun ja Pääsiäisen yhdistys on johtunut. Virolaissyntyisessä runossa humalan, ohran ja veden keskustelussa, milloinka he saisivat yhtyä, vastataan Inkerin puolella:[427]

Joulun pitkinä pyhinä,
Pääpyhinä Pääsiäisnä.

Siinä on vastakohta luonnollinen, vaan ei esillä olevassa virressä. Virolaiset Martin ja Katrinan päivät, 10:s ja 25:s marraskuuta, ovat paljoa likempänä Joulua; jota paitsi eteläisimmässä pohjois-virolaisen ryhmän kappaleista on Joulun kertosanana sen viereinen Uudenvuoden pyhä: _Nääri kalli aegadelle (B 14).

Joulua ja Pääsiäistä lähentääkseen on suomalainen runo koettanut monta keinoa. Soikkolassa on pari kertaa, kuten näytteessämme, kertosäe muodostettu kuuluvaksi: "Päästä ennen Pääsiäistä"; taikka on lisätty uusi säe niiden välisestä Laskiaisesta (14, 15, 18). Jälkimmäistä menettelyä on Keski-Inkerissä vielä tuolle puolen Pääsiäisen jatkettu, niin että orja tulee koko vuoden ympäri yrittäneeksi, esim. (25):

Juosta Jouluna kotihin,
Pääpyhinä Pääsiäisnä,
Mielipyhinä Mikkelinä,
Laatuisana Laskiaisna:
Tuli Joulu, eipä joua,
Laskiainen, ei laseta,
Pääsiäinen, eipä pääse,
Mikkelinä ei mieltäkänä;

taikka Joulun ja Pääsiäisen jälkeen yhä (23):

Neljinä pyhinä (Helluntaina),
Juhlana Juhannuksena,
Piennä Pietarin pyhänä,
Mielipyhinä Mikkelinä.

Karjalan kannasta etempänä Itä-Suomessa on Pääsiäinen hyvin harvoin säilytetty Joulun rinnalla, joka on aivan yksinkertaisesti jätetty ilman mitään kertosanaa. Samoin on Lönnrot mainitusta vastakohdasta selviytyäkseen jättänyt kertosäkeestä pois Pääsiäisen, sovittaen sen mainesanan Jouluun: "Pääpyhille päästäksensä" (v. 16).

Viimeksi on Suomen Itä- ja Pohjois-Karjalassa myös kotiin meno toisinaan vaihtunut paljoa vähemmän säälittäväksi kylässä käynniksi, jolloin orja sortuu joko sinne mennessään tai vasta takaisin "kotiin" tullessaan, kuten seuraavassa Ilamantsin-puolisessa (84).

Lupa orjan j.n.e.
Käyä Jouluna kylässä,
Nukkavierulla nutulla,
Hamehella harmajalla.
Tuolla orja syöteltynä,
Syöteltynä, juoteltuna;
Läksi tuolta orja raukka,
Läksi kotihinsa kohta.
Suistuipa suvilumehen,
Koprin hankehen kovahan.
Tuli kolme Tuonen neittä,
Vietihin Jumalan luokse.

Orjan kuoleman kuvauksessa on ilmeinen virolainen esikuva pääsäkeellä, joka Länsi-Inkeristä Suomen Karjalaan ulottuu:

Orja suistui suin lumehen < Ori uppunes lumeje.

Säkeen muunnos Kantelettaressa (v. 17): suvehen perustuu Kurkijoen-puoliseen näytteesen; välimuodon: suvilumehen tapaamme äsken esitetyssä Ilamantsilaisessa. Huomattava kuitenkin on, ettei runossa alkuansa ole keväisestä säästä kysymys.

Kertosäkeistä liittyy pääsäkeesen lähinnä se, jossa tämän alkuosa toistetaan (v. 18). Sen tavallinen muoto on:

Suin lumehen, päin vetehen.

Vedestä lumen seassa on myös virolaisessa runossa puhe. Vasta pohjoispuolella Laatokkaa vaihdetaan joskus vetehen > vitihin (65, 82, 85, 89); josta runon eteläisempi syntyperä saa vahvistusta. Muista muunnoksista mainittakoon: likahan (42, 43, 57), joka on lähinnä Kantelettaren muotoa: savehen.

Vetehen-muodon yleinen säilyminen on sitä merkillisempi, kun toinen kertosäe (v. 19):

Koprin ilmahan kovahan,

Länsi-Inkerissä melkein säännöllisesti kuuluu: "Koprin hankehen kovahan." Vaikea on kuitenkin sanoa, onko tässä alkuperäisempi ilma vai hanki, joka etempänä ainoasti kerran Ilamantsin puolella suvilumen yhteydessä esiintyy. Varsinaisvirolaisessa näytteessä on vastaavata vaan käsille suistuminen.[428]

Orjan ohuen vaatteuksen mainitseminen (vv. 23-4) on suomalainen lisäpiirre, joka oikeastaan käy edellä kuoleman kuvauksen. Soikkolan näytteen säepari: "Liinaviitalla vilulla, parahalla pakkasella", joista jälkimmäinen on Neitsyt Maarian Saunanhaku-virrestä lainattu, on Hevaan puolella siten muunnettu, että laatusanasta vilu on tehty nimisana ja tälle keksitty uusi määre vinkeämmillä, jonka jälkeen pakkasen määre on usein käännetty vastakohdakseen: pahemmilla (25, 28, 29). Liinaviitan rinnalla tai sijalla ilmaantuu jo Soikkolassa pahaiskulu eli paljas paita (17, 18, 14), josta toinen Hevaan näytteen säepari on muodostettu. Tämä tavataan vielä Ilamantsissa yhdistettynä Suomen puolella yleiseen nukkavieruun nuttuun aivan yhtä ajattelemattomasti, kuin eräässä luultavasti Suistamalaisessa kirjaanpanossa ohuen nutun lisäksi mainitaan turkki (85 ja 73):

Paljahilla paloillansa,
Aivan aivinuksillansa,
Nukkavierulla nutulla.
Nukkavierulla nutulla,
Halkihelmalla hamehella,
Kakkarainen kainalossa,
Toinen turkkinsa sisällä.

Orjaa taivaasen noutavien enkelien kaksi-luku, joka virolaisessa runossa on alkuperäisimpiä piirteitä, tulee suomalaisessakin monista vaihteluista huolimatta kaikkialla esille, kuitenkin kertosäkeessä enimmiten kolmiluvulla täydennettynä. Läntisimmässä Inkerissä lauletaan esim. (3 ja 6, vrt. 4):

Ajoi kaksi Luojan miestä
Ja kolmet Jumalan miestä.
(Tai:) Ajavi pyhäisen miesi
Kahen enkelin keralla.

Kaksi enkeliä ja kolme pyhäistä miestä, tavallisemmin kuitenkin päinvastaisessa järjestyksessä ja luvussa, liittyvät Karjalan kannaksella kiinteästi Jeesukseen ja Maariaan. Näiden jälkimmäisten lisääntulon selittää muutamassa kappaleessa esiintyvä jatko, jossa ensimmäinen säe on ilmeisesti Niukahdusluvusta lainattu (56, vrt. 50):

Jeesuksen hepo pelästyi,
Reki kultainen kumahti,
Vemmel piukki pihlajainen,
Oli orja tielle kuollut.

Pohjoisempana Suomen Karjalassa esiintyvät seuraavat muodot (74, vrt. 65; 75 sekä 72, vrt. 89):

Tuli kaksi pyhäistä miestä, kolme Herran enkeliä.
Tuli kaksi enkeliä, kolme Jumalten miestä.
Tuli kolme taivon miestä, kolmas oli Jumalan poika.

Painetun Kantelettaren kolme Tuonen neitiä ovat alkuperäisessä käsikirjoituksessa Jeesuksen, Maarian ynnä enkelien kohdalle lyyjyskynällä reunaan kirjoitetut (83). Että sekin muoto on täysin kansanomainen, jos kohta satunnainen, todistaa myöhempi Ahlqvistin kirjaanpano Ilamantsista (84), jossa juuri Lönnrotin tiedetään näiden Kantelettaren laitosten välillä käyneen.[429]

Virolaisilla säkeillä, jotka kuvaavat orjan ottamista ja viemistä taivaasen on selvä vastineensa Soikkolan puolisessa säeparissa (15, 16, 17):

Otettihin orjan sielu,
Vietiin sielu taivahasen.

Uutuus suomennoksessa on kuitenkin sielun eroittaminen, joka seuraavissa lisäsäkeissä vielä selvemmin ilmenee:

Muien sielujen sekahan,
Ruumis muien lappeahan.

Läntisemmässä Narvusissa on tavallisesti säilynyt konkreettisempi virolainen käsitys, esim. (4):

Otettiin se orja parka,
Talutettiin taivahasen,
Muien tarkkojen takahan,
Muien viisaien välihin.

Taivaasen taluttaminen on selvästi alkusoinnun vaatimuksesta syntynyt muunnos, joka Hevaan puolella vielä alkuperäisemmän viemisen rinnalla, vaan etempänä melkein yksinomaisena lausetapana esiintyy, kuten (vv. 28-29) Kantelettaressa.[430]

Merkillistä kyllä, ilmestyy Suojärvellä Itä-Karjalassa (79, vrt. 80, 82) säepari, joka aivan täydellisesti vastaa virolaista (B 16): Võttis ta orja õlale, Käänis käevarsidelle.

Hiihti mies Hirvolasta
Jumalan katuja myöten,
Otti orjan olallehen,
Käänti käsivarsillehen,
Veip' on tuonne porstuahan,
Virkki Jumala tuvassa:
"Kenen on sielu porstuassa?"

Sielun mainitseminen heti jälkeen päin kuitenkin osoittaa, että tässäkin on myöhempi käsitys, vaikka mainittu säepari on ajattelematta joko vanhastaan säilytetty tai muualta uudestaan lisätty. Aivan samoin yhdessä Keski-Inkerin kappaleessa Luoja ja Maaria ottavat orjan olkapäistä, vaan taluttavat taivaasen sielun sielujen sekaan (32).

Varsinainen eroitus orjan ja isännän tulevaisen elämän välillä kuvaillaan, niinkuin olemme nähneet, harvoin paikasta riippuvaksi, vaan tavallisesti ja oikeastaan siitä kohtelusta, jonka kumpikin saa osakseen. Samoin kuin Virossa tuodaan orjalle hopeainen tai kultainen tuoli ja tuoppi, isännälle sitä vastoin tulinen. Kuten virolaisessa sisältää suomalaisessakin runossa orjan tuoppi mettä ynnä jotain muuta: makeaa (3, 8), hunajaa, viinaa tai olutta:[431] vaan isännän tulta ja tervaa. Lisäksi tulevat usein isännän tuoppiin Keski-Inkeristä alkaen käärmeet ja sisiliskot, jotka ovat luultavasti Lemminkäis-runoista lainatut.

Niille säkeille, joilla varsinais-virolaisessa näytteessä orjaa ja isäntää puhutellaan, löydämme melkein sananmukaiset vastineet joko Soikkolan tai Kurkijoen puolisessa näytteessä. Kuvaavia lausetapoja, jotka eivät voi olla satunnaisesti yhtäläisiä, huomattakoon: vetta süüä, vetta juua > vettä juoa, vetta syöä ja _Käskujalgun käieksenna > Käskyläisnä käyessäsi.[432]

Huomattakoon myös tässä kohden eräs läntisimmän Inkerin kappale (9), jossa säkeet:

Tuotiin tuolle tuoli alle,
Pantiin patjat tuolin päälle,
— — —
Tuotiin se metinen tuoppi,

tarkoin vastaavat täydellisenä painettua varsinais-virolaista näytettä.

Mitenkä isäntä sai surmansa, on suomalaisessakin runossa useimmiten jäänyt epäselväksi. Läntisimmässä Inkerissä, Narvusin puolella, hänen mainitaan yksinkertaisesti kuolleen tai tuodun kuolleena. Soikkolan-puolisessa näytteessä näemme vastakohdan siinäkin kohden kehitetyn. Isäntä kuolee komeasti, vieläpä hurskaannäköisesti omaan kotiinsa:

Hopeaisen tuolin päälle,
Kultaristi rinnan päälle,

joista edellinen säe on selvästi mukaeltu orjan tuolista taivaassa.

Vähemmän ulkokullattu on kuvaus itäisimmässä Keski-Inkerin toisinnossa, jossa niinikään helvettiin viemisestä on puhe (39).

Jo kuoli iloisäntä
Tupahansa pöyän päähän,
Viinakannu kainalossa,
Olutkappa pääpohissa.
Vietiin sielu helvettihin,
Tulisieluisten sekahan.

Vielä Suojärvellä Itä-Karjalassa isäntä kuolee mukavasti (80; vrt. 79, 82):

Kotihinsa konnullehen,
Perttihinsä penkillehen,
Sänkyhyn säterisehen,
Hurstille humeriselle.

Sitä vastoin Karjalan kannaksella, niinkuin on huomautettu, annetaan myös isännän yleisesti käpertyä tielle pakkasen käsiin. Tämä kuolemantapa rikkaalle isännälle on kuitenkin laulajistakin tuntunut luonnottomalta. Eräässä kappaleessa on koetettu saada hiukan vaihtelua muuttamalla säkeen "Koprin ilmahan kovahan" kuuluvaksi: "Koprin rahoihin kovihin" (55). Toisessa taas on annettu isännän hevosen uupua tien oheen kirkkotiellä käyessähän (46). Vaan kolmannessa vasta on keksitty mahdollinen selitys (42):

Otettiin isännän sielu
Viinatieltä viipyneeksi.

Orjan ja isännän keskustelun (vv. 91 116) voi jo siitä päättää vironkielellä alkuperäisemmäksi, että se Virossa enimmiten erityisenä runona ilmaantuu. Länsi-Inkerissä välistä esiintyvä ensi säkeen sana (4, 13, 14): "Hulkkui se l. Hulkkuu isäntä parka" johtuu selvästi virolaisista (h)ulkus ja (h)ulgub. Isännän tavallista puheenalkua Virossa: "Tule ori, võta oma l. palka", vastaa Soikkolan näytteessä:

Ota palkkasi omasi, (1. 14):
Ota orjani omasi.

Narvusin puolella tavataan vielä virolaiselle kertosäkeellekin "Päilene päeva palka" vastine (10):

Ota palkka orjallinen,
Päiväpalkka päiväläinen.

Alkuansa luvataan ainoasti tasainen korvaus maksamatta jääneestä palkasta. Mutta varsinais-virolaisessa näytteessä on havaittavana uusi, pohjoisessa ryhmässä kehittynyt muodostus,[433] jossa ikäänkuin tarjotaan enemmän suuremmalla jyvämitalla ja laajemmalla kankaalla. Samoin joskus Keski-Inkerissä isäntä puhuttelee (34, vrt. 25):

Tules tänne orja raukka!
Maksan palkkasi paremmin,
Korkeammalla kapalla,
Leveämmällä vakalla.

Karjalan kannaksella on usein yleensä puhe "paremman" palkan maksusta; toisinaan Suomen Itä- ja Pohjois-Karjalassa se taas määritellään, esim. (85):

Pitemmällä kyynärällä,
Kappasella suuremmalla.[434]

Vilja-, vaate- ja raha-palkan lisäksi luvataan jossakussa Keski-lnkerin (19) ja Karjalan kannaksen kappaleessa (42, 44, 62) vielä paras lehmä läävästä l. karjasta (Kant. vv. 110-2). Tämä lisäys on kuitenkin lainattu toisesta, Kojosen pojan kosintaan liittyvästä runosta, jossa emäntä pyytää orjaa ilmaisemaan, mitä laatua vävyn tuomiset ovat, luvaten m.m. paraan lehmän läävästään ja karjastaan (vrt. Kant. III. n:o 24 vv. 75-6).

Kurkijoen-puolisesta ynnä Venäjän-karjalaisesta näytteestä on otettu orjan kuvaus raskaasta riihenpuinnista (vv. 122-135). Erittäin yleinen se on niiden välisessä Itä- ja Pohjois-Karjalassa, josta myös orjan muistelu vaivoistaan karjanhoidossa (83, vrt. 68, 82) ja pesutöissä (83, vrt. 73, 78) on saatu (vv. 117-121).

Ajatus orjan ruumista rasittavasta työstä esiintyy yksinkertaisemmassa muodossa jo muutamassa Länsi-Inkerin toisinnossa (15):

Miks'et antanut silloin mulle,
Kun mun riski rintaluuni,
Lohki olkapäähyiseni,
Paukki paljon hartiani.

Rintaluille käyvästä rasituksesta on usein Viron puolellakin puhe, esim. (B 22):

Kui ei maksnud sealgi maale.
Kus mind vaesta vaevatie —
Kus ma rikksin rinda luida,
Katkestasin kaela luida.

Vaan erityisesti riihenpuinnissa vaivautuminen ilmaantuu Karjalan kannaksella myös itsenäisen lyyrillisen runon aineena,[435] josta se on siellä Viron orjan virteen sovitettu.

Viimeksi on huomattava Viron orjan ja hänen käskijänsä sukupuoli. Mahdollisesti virolaisen Isäntäväen puhuttelu-runon vaikutuksesta tavataan jolloinkulloin vielä Länsi-Inkerissä emäntä isännän rinnalla, kahdesti ainoasti loppukeskustelussa (10, 15), vaan yhdessä kappaleessa (14), joka alkaa vieraalla valituksella erittäin emännän kovuudesta, läpi runon. Myöhemmin Savon puolella tulee jälleen ihan itsenäisesti ilo-isännän kertosanaksi jalo emäntä ja myös Suomen Itä-Karjalassa kerrotaan välistä melkein samoin sanoin ensin isännästä ja sitten uudestaan emännästä (92, 93, 95 ja 82, vrt. 89). Mutta muuten on miespuolinen isäntä yksinomainen suomalaisessa runossa, samoin kuin virolaisen pohjoisessa ryhmässä.

Myöskin; orja on virolaisessa laulussa selvästi miespuolinen. Sen osoittaa jo etelävirolaisen näytteen alussa kertosana sulane (renki). Vaivaran-puolisessa varsinais-virolaisessa näytteessä tulee edempänä sama kertosana näkyviin ja Jõhvin pitäjän kappaleella on oikein otsakkeena: Sulase laul peremehele (B 18).

Vaan suomalaisessa runossa on orja miltei säännöllisesti naispuoliseksi ajateltu. Se käy ilmi usein esiintyvästä kertosanasta piika ynnä orjan loppu valituksessa luetelluista töistä, joihin eräs Ilamantsin toisinto vielä lisää: "kun koskin korvatyynyäsi, laittelin lakanoitasi" (84). Vaan ennen kaikkea se selviää vastakohtaisista kertosäkeistä yhteiselle kysymykselle: "Mintähen tämä minulle,

"Kunka kurjalle tytölle (orja) t. pojalle (isäntä)?"

Nämät säkeet ovat Länsi-Inkerissä yleiset ja myös Keski-Inkerissä tavattavat (19, 20, 28, 29). Usein Karjalan kannaksella ja joskus pohjoisempanakin (73), on jälkimmäinen kertosäe: — pojalle, isännän kysymyksessä säilynyt. Tuntuu hyvin luonnolliselta, että suomalaisen runon alkusäe, jossa ensimmäinen persoona tuli esille, aikaan sai ainakin sen verran subjektiivista vaikutusta, että laulaja, joka Inkerinmaalla on tavallisesti nainen, antoi orjalle oman sukupuolensa ja siten vielä lisäsi runollista vastakohtaa isännän ja orjan välillä.

4. Runon alkuperä.

Että suomalainen Viron orjan virsi on virolaisesta johtunut ja että se on levinnyt Inkerinmaan kautta Suomen puolelle, siitä tuskin lienee jäänyt enää vähintäkään epäilystä. Välittävänä sekä sisällyksen että muodon puolesta on ollut pohjois-virolainen ja etenkin varsinais-virolainen laulutapa, joka vielä kielen puolesta on helpoittanut suomennoksen.

Mutta mistä sitten virolaisen runon alkuperä on etsittävä? Viron orjan virttä tarkastellessaan tulee ehdottomasti muistelleeksi raamatullista vertausta Latsaruksesta, ja rikkaasta miehestä (Luukk. 16: 19-31). Edellisen, kun hän kuolee, vievät enkelit suoraa päätä Abrahamin helmaan; vaan jälkimmäinen helvetin liekissä vaivattuna turhaan rukoilee Abrahamia, että lähettäisi Latsaruksen kastamaan edes sormensa pään veteen, jolla jäähdyttäisi hänen kielensä. Tämä kristinopin kertomus näkyy kaikkialla syvälle painuneen kansan mieleen. Siinä ei ole huomiota kiinnittänyt ainoastaan sisällys, joka köyhyyden ja sorron alaisissa on ylläpitänyt toivoa laajentamalla heidän näköpiiriänsä yläpuolelle ajallisen elämän, vaan viehättänyt on vielä sen näytelmäntapainen muoto. Tuskin löytyy toista hengellisen kansanlaulun ainetta, joka olisi niin laajalle alalle levinnyt kuin Latsaruksen legenda. Sitä on tavattu romaanilaisilla kansoilla Espanjassa, Ranskassa ja Itaaliassa, ja toiselta puolen löytyy Venäjällä hyvin suosittu kerjäläisvirsi, jossa rikkaasta miehestä on tehty köyhän Latsaruksen samanniminen varakas veli.[436] Vaan virolaiseen runoon nähden on lähinnä huomioon otettava germaanilainen kansanlaulu, joka on löytynyt sekä lännessä Englantilaisilla että idän puolella Määrin Slaavilaisten säilyttämänä.

Englannissa on tallella vanha joululaulu rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta,[437] jossa edellisen nimi Dives eli Diverus vielä selvästi viittaa latinankieliseen Raamatun tekstiin. Uskollisesti se noudattaakin Luukkaan kertomusta. Kansanomainen käsitys ilmaantuu kuitenkin siinä, että kaksi enkeliä vievät Latsaruksen taivaasen enkelin polvelle ja päin vastoin kaksi käärmettä rikkaan miehen helvettiin käärmeen polvelle istumaan.

Itävallan Määriläiset taas kertovat,[438] että enkelit tuodessaan Latsaruksen taivaasen, käskevät päästää hänet portista sisälle, panna hänet istumaan Jumalan syliin ja tarjota hänelle pikarillisen viiniä. Samoin pahat henget viedessään rikkaan miehen helvettiin avauttavat portin, istuttavat hänet ansaitulle tuolille ja tilaavat hänelle pikarillisen tulista juomaa. Turhaan rikas mies huutaa Latsarusta avukseen.

Viimeksi mainitussa muodostuksessa kehittynyt käsitys kuvastuu osaksi myös toisessa katolisaikuisessa kansanlaulussa, joka on Saksanmaalla yleisesti tunnettu.[439] Kolme kuninkaan tytärtä kuolevat samaan aikaan ja lähtevät isänsä maasta kulkemaan pitkin kaitaista tietä, jolla tapaavat valkean miehen. Päästyänsä taivaan portille, he sitä hiljaa kolkuttavat. Pyhä Pietari päästää toiset kaksi sisään, vaan kolmannen työntää ulos. Tämä palaa takaisin ja lähtee nyt astumaan leveätä tietä, jolla häntä vastaan tulee musta mies. Helvetin portille päästyänsä hän sitä kovasti jyskyttää. Paha henki, joka laskee sisälle, panee hänet tuliselle tuolille istumaan ja antaa hänelle käteen tulisen pikarin. Tyttö valittaa entisyyttään. Muutamassa toisinnossa hän lopuksi kysyy Jeesukselta, minkätähden hänen tämä täytyy kärsiä, ja saa vastaukseksi, että on aina ollut turhamainen ja kevytmielinen.

Vielä löytyy Saksalaisilla laulu katolisen papin vaimosta, jonka eteen helvetin salissa asetetaan tulinen pöytä ja sille kolme tulista kalaa ynnä kannu täynnä rikkiä ja pikeä.[440]

Yhtäläisiä piirteitä ei puutu skandinaavilaisestakaan kansanlaulusta. Pyhän Jaakon legendassa, jossa tulee puhe taivaan iloista ja helvetin vaivoista, mainitaan m.m. tulinen tuoli.[441] Taivaallinen tuoli ynnä ijäiset joulujuomingit vastakohtana helvetissä kirstulla istumiselle tavataan eräässä färöläisessä laulussa veljen panettelemasta sisaresta.[442] Tanskalaisissa ja ruotsalaisissa toisinnoissa ei tätä kohtaa löydy, sitä vastoin kaikille laulunkappaleille yhteistä on kahden enkelin laskeutuminen taivaasta viatonta sisarta noutamaan ja niinikään kahden perkeleen lentäminen helvetistä rikoksellista veljeä viemään.

Viimeksi on mainittava tanskalainen laulu rikkaasta miehestä, jolla kuitenkin on aivan erilainen sisällys ja ponsi. Rikas mies vetää kultaristin rinnoillensa, vaan ei käännä ajatuksiaan Kristuksen puoleen. Kuolema hänet äkisti saavuttaa ja vie sielun vaa'alle punnittavaksi. Paha henki jo toivoo hänet perivänsä, kun kolme veripisaraa putoo vaa'alle, ja sielu päästetäänkin sisälle taivaan portista. Tätä laulua on levinnyt Ruotsiinkin. Yhdessä kappaleessa rikkaan miehen sielu istahtaa taivaan portille ja kysyy, mitä on tehnyt pahaa. Jeesus ilmoittaa hänen ryöstäneen köyhiä ja julistaa langettavan tuomionsa. Mutta Neitsyt Maaria rukoilee armoa hänen puolestaan.

Germaanilais-katoliseen käsitepiiriin kuuluvat siis useimmat niistä aineksista, joista etelä-virolaisen runon pääosa on kokoonpantu: kaksi enkeliä, jotka vievät taivaasen; ovi taivaassa, jota on kolkutettava; sekä kahtalainen tuoli ja tuoppi. Onko siis oletettava, että joku määriläisen kaltainen saksankielinen Latsaruksen legenda olisi vaikuttanut virolaisen runon syntyyn? Se ei ole välttämätöntä, sillä mainittujen käsitteiden voi hyvin ajatella katolisella ajalla muutenkin tulleen Viron kansan tietoisuuteen. Ei ole edes ehdottomasti varmaa, että raamatullinen vertaus Latsaruksesta on virolaisen orjan laulun perimmäisenä pohjana. Kaikissa tapauksissa on vastakohta köyhän ja rikkaan välillä siinä saanut aivan itsenäisen muodostuksen orjan ja isännän välisenä suhteena. Paitsi isännän ja orjan loppukeskustelua on täysin omintakeinen myös alkukuvaus orjan nukahtamisesta kuoleman uneen. Orjan leposija alhaisessa ja kosteassa suossa ikäänkuin kuvastaa Viron kansan kohtaloa, jolta Saksalaiset isännät riistivät kaikki hedelmälliset mäkirinteet, jättäen ainoasti vesiperäiset alangot talonpoikien omaan viljelykseen. Kus mägi sääl mõisa — talud soo ja raha sees (kussa mäki, siellä moisio — talot rahkasuossa) sanookin virolainen sananlasku. Orjan asemasta laulaakseen ei Virolaisen ole tarvinnut muualta esikuvaa hakea, oma katkera kokemus on sen hänelle havainnolliseksi tehnyt.

Esittämättä on vielä Orjan laulun etelävirolaisella toisinto-muodolla tavattava muunnos, joka joskus alkaa laulajan huomautuksella, ettei yhden eikä toisen tarvitse hänelle selittää, mitä on orjana olo.[443]

Üts ära ütelgu minule,
Tõine tõisele kõnelgu,
Kuda orjan oltanes,
Vaesen vaeva nätanes.
Esi ma mõista orja oole,
Orja oole, vaese vaeva.
Ori pea oolik olema,
Vara tõusma vaene-latsi,
Vara tõusma, vait olema,
Suu peab kinni pidama,
Pisut peab ori magama,
Veidü unda veeretama.
Ori makab õrre pääl,
Palgaline parre pääl.
Ketsi orja jo äradi?
Tulli tall mano tuikene,
Lennäs mano linnukene,
Kägo tall lennäs käe pääle,
Suvilindu suu pääle:
"Tõusu üles orjakene!
Tõusu üles ommokult,
Mõse suu, suiju pää,
Mõse suu sula õbele,
Käe kulla kastele.
Mine sa merre vettä otsma
Kaugelt sull vesi vedäda,
Vastu mäge mäele tuvva."
Ori läts merre vettä tooma.
Ketsi vasto tall tulesi?
Maari vasto tall tulesi:
"Orjakene ennekene!
Kellel viid vie paari?"
— "Perenaisel levä teta,
Perepojal suu mõsta,
Peremehel kirve ihuda."
— "rjakene ennekene!
Vie sie vesi tarese,
Pane pangi põrmantulle,
Ütle sa peremehele,
Ütle sa perenaisele:
'Viimane vesi tarena,
Viimane pirdu pihina;
Ma lää ära taiveesse,
Ma lää Maari lasta oidma.'"
Ori läts taeva use ette
Maari linki liigutama.
Ketsi tull vällä vaatamaie?
Maari tull vällä vaatamaie.
"Tule sisse orjakene,
Tule sisse, istu tuoli!"
Kulda tuoli antanese,
Kulda tuoli, õbe õrre,
Laasi lauda tal ehena.
Ketsi perrä tall tulesi?
Peremies perrä j.n.e.

Yks' älköön jutelko mulle,
Toinen toiselle sanelko,
Kuinka orjana oltanehen,
Vaivasna vaivattanehen.
Itse tunnen orjan huolen,
Orjan huolen, köyhän vaivan.
Orja olkoon huolellinen,
Varhain nouskoon orpolapsi,
Varhain nouskoon, vaiti olkoon,
Suun kiinni pitäköön,
Pikkuisen saa orja maata,
Vähän unta vetää.
Orja makaa orrella,
Palkollinen parrella.
Kuka orjan jo herätti?
Tuli luokse kyyhkynen,
Lensi luokse lintunen,
Käki lensi käden päälle,
"Suvilintu" suun päälle:
"Nouse ylös orjanen!
Nouse ylös aamuselta,
Pese suu, sui pää,
Suu sulalla hopealla,
Kädet kultakasteella.
Mene merelle vedenhakuun,
Kaukaa vesi vedettävä,
Vastamäkeä tuotava."
Orja merelle vettä tuomaan.
Kuka vastahan tulevi?
Maaria vastahan tulevi:
"Orjanen omainen!
Kelle viet vesikorennon?"
— "Emännän leipää tehdä,
Talon pojan suuta pestä,
Isännän kirvestä hijoa."
— "Orjanen omainen!
Vie se vesi tupahan,
Pane ämpäri permannolle,
Juttele sä isännälle,
Juttele sä emännälle:
'Viimeinen vesi tuvassa,
Viimeinen päre pihdissä;
Lähden pois taivahasen,
Maarian lasta hoitamahan.'"
Orja taivahan ovelle,
Maarian linkkua liikutti.
Ken tuli ulos katsomahan?
Maaria tuli katsomahan:
"Tule sisään, orjanen,
Tule sisään, istu tuolille!"
Kultatuoli annetahan,
Kultatuoli, hopeaorsi,
Lasipöytä häll' edessä.
Kuka jälkehen tulevi?
Isäntä jälkehen j.n.e.

(Seuraa isännän palkantarjous ja orjan hylkäävä vastaus).

Tämä kappale on samasta Pärnumnaan pitäjästä kuin ennen painettu näyte etelävirolaista päämuotoa. Lisäksi löytyy kuusi kappaletta (ja M. Weske, Eesti rahvalaulud I, n:o 28 Kolga Jaanista Viljanninmaalta), joista kaksi Pärnun-, kolme Viljannin- ja yksi Tartonmaalta. Niissä ei kuitenkaan ainoassakaan, niinkuin tässä, esiinny lintujen herätyslaulua. Kaikissa on huomattava vaillinainen orjan ja isännän kohtelun kuvaus. Joko tuodaan tuoli ja juoma-astia yht'aikaa yhdistävän pöydän kera[444] taikka on isännän osa pois unohtunut[445] — molemmat vaillinaisuudet ynnä juoma-astian puute ovat yllä olevassa esimerkissä nähtävänä; parissa kirjaanpanossa puuttuu tämä kohta kokonaan, niin että niitä liittää päämuotoon yksistään yhteinen loppukohtaus, jossa isäntä orjaa puhuttelee.[446]

Ottaen huomioon, että mainittu isännän ja orjan keskustelu on oikeastansa eri runoa, ei voi tulla muuhun päätökseen kuin että meillä on edessämme aivan uusi lauluaines, johon kappaleita tutkimuksen alaisesta runosta on kiintynyt. Vastakohtana etelävirolaiselle miesorjan (sulase) laululle on tässä kuvaus naisorjasta, joka lähtee mereltä vettä tuomaan ja tiellä saa kutsun Neitsyt Maarialta tulla taivaasen hänen lastansa hoitamaan.

Sama käsitys Neitsyt Maarian huolenpidosta ilmenee myös itsekseen eräässä orvon orjatytön laulussa Pärnunmaalta; hänen itkiessään nokkosten ja katajain keskellä:[447]

_Ketsi tulli manu tereteme?
Maarja tulli manu tereteme,
Tereteme, kõneleme:
"Tere, tere vaene latsi!
Mistes sina siinä teeda?
Tule ärä taevaessa;
Taevan saad sa siidi sängi,
Siidi sängi, pehme padja."[448]

Kuka tuli luo tervehtimään?
Maaria tuli luo tervehtimään,
Tervehtimään, puhelemaan:
"Terve, terve orpolapsi!
Mitäs sinä siinä teet?
Tule pois taivaasen,
Siellä saat sa silkkisängyn,
Silkkisängyn, pehmeän patjan."

Tämäkään käsitys ei liene erikoisesti virolainen, vaan yleisesti katolinen. Mutta laulun muotoon on sen Viron kansa pukenut. Samalla tavoin voimme ajatella tutkimuksemme alaisen orjan laulun Viron kansan kokoonpanemaksi katolisena aikana omistamistaan mielikuvista.

Molempain runojen yhteinen kotiseutu, Etelä-Viro, jota ulommaksi toinen ei ole levinnytkään, vielä vahvistaa sitä päätelmää, että nämät, niinkuin arvatenkin useimmat Viron puolen runot, ovat alkuperäisiä Viron kansan luomia.