VII LUKU.
— Äiti! Äiti! Antakaa minun ruveta merimieheksi! rukoili Akilles äidiltään kotona.
Annalle oli kerrottu tapaus koululla. Omassa piirissään oli se herättänyt huomiota kaupungissa. Johtajatar oli käynyt konsulinnan luona. He olivat tulistuneet toisilleen. Kun johtajatar oli aikonut panna Akilleen pois koulusta, oli konsulinna ilmoittanut, että silloin eroaa Ella koulusta vapaaehtoisesti. Sillä Ella ei voi olla koulussa, jossa totuuskäsite siten sotketaan. Totuus- ja oikeuskäsite! oli konsulinna huudahtanut. Ja samalla voi koululta lakata kaupungin rahallinen kannatus, oli rouva Berg lopuksi jyrkästi sanonut.
— Ella on tantille totuuden paljastanut. Ja käyttäytynyt niin urhokkaasti sorrettua puolustaessaan, että minä tulin liikutetuksi sen kuultuani, puhui konsulinna.
— Mutta entäs kauppaneuvoksetar Fellman? kysyi johtajatar.
— Eufrosyne on sivistynyt ihminen. Ei hän raakuutta puolusta.
— Kuka oli raaka? Hän! Tuo poika tuolta…
Johtajatar osotti pihalle.
— Sitä emme saa ollenkaan kummastella. Mutta sitä meidän täytyy kummastella, että vanhat sivistyneet ihmisetkin tahtovat olla sellaisia…
Johtajatar ymmärsi. Hänellä tulivat vedet silmiin.
— Hän minua syvästi loukkasi. Ehkä syvemmin kuin nyt rouva konsulinna. Minun turvattoman naisen päälle saa katurakki hyökätä ja rouva konsulinna pitää, että se juuri niin kuuluu hyvään järjestykseen.
— Tantilla on täysi oikeus rangaista Akillesta siitä, että hän on tanttia loukannut. Mutta ei siitä, että Jori Fellman käyttäytyi sopimattomasti.
— Siis Akilles jää kouluun? Se on konsulinnan tahto?
— Niin on.
Johtajatar lähti kyyneleet silmissä.
— Se on taas se enkeli-historia, joka tässä kummittelee, huokasi johtajatar itsekseen eteisessä.
Annakin meni konsulinnan puheille.
— Eikö liene, rouva konsulinna, parempi, ett'ei Akilles menekkään enää sinne hienoon kouluun? kysyi Anna.
— Kuinka niin?
— Kun ne toiset sitä siellä pilkkaavat ja härnäävät.
— Joo. Mutta kyllä Akilleessakin on ollut syytä.
— Lie ollut. Minusta tuntuukin, ett'ei hän sinne sovi, hän kun on köyhä ja huono.
— Tahtooko Anna puolustaa lapsensa uppiniskaisuutta?
— En tahdo puolustaa. Mutta muuten minusta tuntuu, että minun lapseni on liikaa siellä herraslasten joukossa. Ne voivat siellä vastakin torata ja tapella, kun hän on siellä. Antaa pojan pysyä säädyssään.
— Anna panee liian suurta painoa tuohon tapaukseen. Ja alkuhan on Jori Fellmanin. Jori on liiaksi hemmoteltu. Tietääkö Anna, että Jori kotonaan suutelee piikoja aivan mammansa läsnä ollessa.
— Sillä lailla! Ja piiat…
Anna punastui. Se puhe katkesi siihen.
— Mutta Akilles oli typerä, kun loukkasi tanttia, huomautti konsulinna.
— Eihän rouva konsulinna vihastu, jos minä jätän pojan pois koulusta. Minun mielestäni on päivän selvää, että häntä siellä halveksitaan. Enkä sitä tahtoisi. Minullekin on lapseni rakas…
— Se on väärää äidin rakkautta, joka ei ymmärrä lapsensa etua. Kyllä minä pahastun, jos Anni ottaa pojan pois. Hyvinkin pahastun, sillä minähän pojan sinne hommasin. Ja Akilles on hyvin lähellä minun sydäntäni. Ei se mitenkään sovi. Anni noutaa Akilleen tänne.
Anna meni hakemaan. Akilles kovasti pelkäsi. Konsulinna rupesi ankaraksi.
— Kuule, Akilles! Sinä olet tapellut ja ollut hyvin typerä koulussa, olet loukannut johtajatarta. Jos Jori tai joku muu sinua siellä lyöpi tai muuten loukkaa, niin juokse pakoon. Mutta tapella et saa. On hyvin hyvä, kun osaa olla nöyrä. Ja nyt minun nähteni äiti sinut piiskaa täällä!
Akilles lensi tulipunaiseksi. Annakin oli liikutettu. Mutta konsulinna soitti palvelijan ja käski hänen tuoda vitsat.
Ne tuotiin. Mutta Anna ei niitä ottanut.
— Minä ymmärrän tässä asiassa enemmän kuin Anni. Tahtooko Anni piiskata? kysyi konsulinna.
Ei vastausta.
— Ell'ei Anni piiskaa, niin sitte saa Anni ottaa pojan pois koulusta.
Mutta samalla pitää Annin muuttaa pois meiltä.
Anna säikähti. Hän itki ja piiskasi Akillesta, joka ei ääntä päästänyt.
Poika oli löylystä päästyä kuolemankalpea.
— Nyt on kaikki unohdettu. Ja huomenna Akilles kouluun! sanoi konsulinna.
Anna lähti pojan kanssa. Seuraavana päivänä piti Annan viedä Akilles väkisin tanttein kouluun. Johtajatar kokosi kaikki lapset juhlasaliin. Hänenkin hurskaassa sydämessään vielä kuohui.
Akilleella veret hehkuivat. Johtajatar kutsui hänet pöydän tykö. Siellä sai hän tehdä anteeksipyynnön ja suudella Joria.
Lapset ja Anna katsoivat päältä. Jorin kasvoilla oli ilkkuvaa ivaa.
Mutta Akilles värisi kuin hyvin kylmässä.
Anna häpesi hirveästi. Mutta Akilles salvattiin koko päiväksi pimeään arestiin.
Tantin hurskas sydän tyyntyi. Mutta hän ei voinut salata itseltään, että hän tahtoi tuolle pienelle pojalle kostaa. Sentähden kaikki tämä komento. Ketään muuta ei hän olisi arestiin salvannut.
Siellä Akilles ensin itki. Mutta tyyntyi pian. Sillä saihan hän täällä olla erillään noista ilkeistä. Ja muistella eilistä! Muistella eilistä laivassa oloa! Herranen aika kun laivassa oli ollut hauska…! Kun olisi saanut jäädä kokonaan sinne…!
Niin. Hänestä tulee merimies, joka saa reippaasti laulaa ja komeasti soutaa. Hänestä tulee merimies. Jos ei nyt, niin sitte —
Kun johtajatar iltamyöhällä meni päästämään poikaa pois arestista, kuuli hän sen siellä hyräilevän "meripoikain laulua".
Hän kuunteli. Ja painoi sydäntään kauhusta. Sillä poika lauloi aivan hävyttömästi.
Tantti löi ovelle. Akilles säikähti ja vaikeni.
— Saat olla vielä tunnin siellä siitä rumasta laulusta! huudahti tantti.
Vastaukseksi kuului oven takaa kimakka itku.
* * * * *
Niinkauan kuin meri oli auki, muisti Akilles "Pallasta" ja lauloi "meripoikaa".
Toisinaan hän meni Matti Kelan äidin luo.
— Onko Matti kirjoittanut? kyseli Akilles muorilta.
— On.
— Mitä on kirjoittanut?
— Että merellä on hauska, kun on pää kirkkaana ja mainio ruokahalu.
— Entä sitte?
— Ett'ei ole maailmassa niin iloista ammattia kuin merimiehen.
— Sen minäkin uskon, vakuutti Akilles täysi-ikäisen varmuudella ja vihelteli.
— Etkö sinäkin mene vielä merelle? Vai tuleeko sinusta herra?
— Ei tule herraa. Merelle menen, merelle, merelle… "Meripoika se merta" j.n.e. lauleli Akilles eukolle ja lähti miehevänä.
— Pikku konsuli, naureskeli ämmä Akilleelle.