II.
Aamu valkeni, muuan noita suloisia kevätaamuja. Aurinko paistoi kirkkaasti pirtin akkunasta sisään. Muori heräsi ja alkoi kömpiä ylös. Pantuaan ryysyjä selkäänsä, rupesi hän kahvinkeittoon. Äiti ei nukkunut; tylsästi katseli hän huoneen kattoon, välinpitämätönnä ympärillä olevista seikoista. Anni nukkui vielä. Muijan puuhatessa kahvia, pani äiti kätensä ristiin. Hän näytti hiljaan rukoilevan.
Jo heräsi Annikin unestaan. Hän pyyhki silmiään ja meni äidin luo.
"Oletko, äiti, vielä kovasti kipeä?"
"Olen", lähti vain äidin huulilta.
Jonkun ajan kuluttua käänsihe äiti ja käski Annin mennä pyytämään rouvalta maitoa. Hänen suutansa kuivasi ja mitään juotavaa ainetta ei hänellä ollut. Yöllä oli hän juonut Annin illalla tuoman lasin maitoa. Varmasti luottaen rouvan hyvänsydämisyyteen käski hän Annia; tuntui kyllä äitistä oudolta lähettää pyytämään, mutta kyllä rouva toisi pyytämättäkin, jos hän tietäisi.
Anni lähti kyökkiin ja saikin maitoa. Taaskin katsoi eukko nurjasti äitiin, melkeinpä kadehtivaisesti.
Päivä kului menojaan. Kirkonkellon kumajava ääni kaikui kolmen lyönnistä. Äidin sairaus ei ollut ollenkaan paranemaan päin. Kun olisi ollut varoja käskeä lääkäriä taas tulemaan, niin olisi ollut ehkä hyödyksi, mutta ei ollut ja ainoastaan köyhäinhuoneessa saivat köyhät maksutta lääkärin hoitoa. Tosin olisi myös saanut, kun olisi hankkinut todistuksen köyhäinhoidon johtokunnalta, vaan kukapa sitä hankki.
Äidin käänteleytyessä vuoteella aukeni pirtin ovi; ja kauppaneuvos astui vihaisena sisään.
"Sinä täällä vain eläisit ja laiskottelisit talon kustannuksella! Kun saat ilmaiseksi talossa sairastaa, niin vielä sinulle sitte ruoat! Minä olen isäntä talossa enkä kärsi sellaista. Sinun pitää heti laittautua köyhäinhuoneesen!" Samassa paiskasi kauppaneuvos oven kiinni. Eukko oli käynyt kantelemassa hänelle, että sairas saa ruokaa talosta. Tuosta oli kauppaneuvos vihastunut, ja vihan vimmoissaan astui hän pirttiin.
Voi sitä tuskaa, mikä kuvautui äidin kasvoille! Kohta muuttuivat ne aivan vaaleiksi eivätkä edes värähtäneetkään. Hänen silmissään kuvautui jotain kiiltävää, kentiesi, kyynelpisaroita. Ei hän voinut puhua mitään, vaikka Anni itkein painoi kiharatukkaista päätänsä hänen rintaansa vasten. Hänen silmänsä vaipuivat umpeen, eikä elon värettäkään näkynyt hänen kasvoissaan.
Vähän ajan perästä aukasi äiti silmänsä, mutta hän ei voinut, hän ei jaksanut puhua. Hänen arkatuntoisuutensa oli niin kovasti loukkautunut noista kauppaneuvoksen sopimattomista sanoista, johon vielä tulivat lisäksi taudin tuottamat tuskat.
Piika tuli pirttiin ja ilmoitti kauppaneuvoksen käskyn toistamiseen ja käski Juuriskan laittautua matkaan, kaksi miestä kuului lähtevän viemään häntä köyhäin kasarmille. Vieläpä tiesi piika, että kova kiista oli ollut herran ja rouvan kesken, ja itkien oli rouva mennyt kamariinsa.
Hevosen ja kärryjen kopina kuului pirtin ulkopuolelta. Hevonen seisahtui. Sisään astui talon renki muutaman toisen miehen kanssa. He käskivät Annin kokoamaan äitinsä pienet rihkamat kärryihin, sillä nyt lähdettiin köyhäinkasarmille. Pian olikin se tehty. Anni totteli nöyrästi, sillä äitikin oli hiukan toipunut ja käski Annin koota. Vähä oli Juuren leskellä maallista hyvyyttä. Kun kaikki oli viety, nostivat miehet myös äidin sinne. Ohkaiseen peitettiin hän, ja niin lähdettiin köyhäinhuoneesen, joka oli toisessa päässä kaupunkia. Kärryt häilyivät ja jyskyivät mennessä. Äidin tuskat lisääntyivät, sillä hänen elimensä olivat liian arat kestämään tuota heilumista ja keikkumista. Viimein päästiin perille. Tämä köyhäinkasarmi oli vanha, tiilistä tehty rakennus pienoisen metsikön laidassa.
Miehet kantoivat äidin sinne muutamaan huoneesen, jossa jo oli kaksi potilasta. Paha löyhkä syöksyi nenään, kun ovi avattiin. Äiti ei ollut enää taidollaan; hän hourasi. Miehet asettivat hänet huoneen nurkkaan ja läksivät pois. Muuan vanha mummo, joka oli sairaiden hoitaja, tuli äitiä holhoomaan. Mummo lohdutteli Annia, joka vähitellen tyyntyikin. Päivä oli jo sammumaisillaan, ja kaikenlainen hälinä taukosi läheisissä huoneissa.