SANOMALEHTI-PUUHA.
— Kuuleppas, veikko! Olen kutsunut sinut tärkeän asian tähden luokseni.
— Korttisi sain eli oikeammin löysin kirjoitus-pöydältäni, sillä olin kävelemässä kaupungin puistossa, kun se oli tuotu, mutta siinä oli ainoastaan asiana, että tulisin juomaan lasin totia luoksesi.
— Niin, voinko julkaista vielä asian! Olisihan se ollut jo läpi koko kylän tietona, jos olisin kirjottanut korttiisi, että tule kuulemaan luokseni sanomalehden perustamisesta tähän kaupungin!
— Sanomalehden perustamisesta! Todellakin!
— Eikö ole oiva aate, aate joka — näin meidän kesken puhuen — tuottaa sekä henkistä että aineellista hyvää meille. Olla sanomalehden toimittaja, se on jotain suurta pikkukaupungissa! Sanomalehden toimittaja pikkukaupungissa on suurempi kuin pormestari, sillä hän se voi pitää pormestariakin kurissa, antaa aika löylyn, jos niin tarvitaan.
— Niin, sanomalehden toimittaja on korkeiden aatteiden edustajana, ja valta on hänellä: sanalla sanoen, hän on kynätyranni, tai oikeammin ei hän se ole, mutta hän saa sellaisen mahdin pikku kaupungissa.
— Niin katsoppa sitä! Me köyhät kolleegat voimme sen toimittamisessa tehdä sivutyötä, ja voittoa siitä on, sillä kaupunkilaiset ovat ylpeitä kun heillä on oma äänenkannattajansa. Meille avautuvat kaupungin ylimysten, noiden rikkaiden porvarien, ovet ja mitä hyötyä siitä! Mutta eipä se matami joudukaan totiveden kanssa.
Samassa nousi maisteri Ilvonen istumasta ja kurkisti toiseen huoneesen. Hän oli pikkuinen, kymärähartiainen mies, mutta kasvot olivat kauniit ja silmät veitikkamaiset.
— Eikö vesi ala olla tarpeeksi kuumaa?
— Kyllä maisteri kohta. Puut ovat vähän märkiä, mutta kyllä minä tässä puhaltelen, että palavat. Vasta kun on satanut, niin ne olivat tuolla sahalla märkiä, vaikka minä valitsinkin kuivempia…
Maisteri painoi samalla oven kiinni ja kävi istumaan.
— Ja näetkös, veli, varmaan jo ensi vuonna kumpikin saa tuhat markkaa toimituspalkkaa.
— Oiva keksintö! Minun täytyy sanoa, että sinä olet järkevä mies.
Ilmonen siveli tyytyväisenä viiksiään ja sytytti sikaarin palamaan.
— Luulen, että vanhempana veljenä minä rupean vastaavaksi toimittajaksi.
— Minä suostun siihen.
— Tämä ajatus on minulla ollut jo melkein puoli vuotta haudottavana, mutta muille en sitä ole ilmaissut, en sinullekaan. Olen tutkistellut asianhaaroja, urkkinut salaa, mitä mieltä pikku kaupunkimme porvarit olisivat, kun heillä olisi oma sanomalehtensä, ei tosin heillä, mutta tässä kaupungissa; mutta ymmärräthän, että heidän kannatuksestaan sen toimeentulo suuresti riippuu; sillä olen vielä miettinyt, voisiko tässä kaupungissa perustaa jotain ultra-vapaa-mielistä sanomalehteä, vai olisiko se perustettava kristillis-uskonnolliselle pohjalle. Olen sitte tiedustellut maaseutukirjoittajaa ja lukenut tarkoin kaikki pääkaupungin lehdet. Kun sitte vielä olen tehnyt sopimuksia kirjanpainajan kanssa, niin luulen olevani valmis ja kyllin kypsynyt sanomalehden toimittaja tänne.
— Ja millaiseksi perustetaan uusi sanomalehti? Vapaamieliseksikö?
— Kristillis-uskonnollis-siveelliselle pohjalle perustettu lehti tuottaisi ehkä enemmän tilaajia maaseuduilla, mutta sitä vähemmän kaupungissa. Ja kaupunkilaisten mieltä on meidän noudatettava, että uusi tulokas ainakin aluksi pääsisi heidän suosioonsa. Kehittymisoppia ynnä muuta darwinismia me nyt emme ota selvitelläksemme, sillä todella sitä itsekin kauhistun, enkä halua olla apinan jälkeläinen, mutta raittiusasia, siveellisyysasia, naisasia, uskonollisen suvaitsevaisuuden asia… hm… — Ilvonen veti pitkän sauhun sikaaristaan — … Uskonnosta me nyt voimme olla aivan hiljaa, sillä minä pelkään kajota siihen, ja minun prinsiipini mukaan uskonto ei kuulukaan sanomalehtien ohjelmaan…
— Virkavallan masentaminen otetaan varmaan ohjelmaan…
— Siitä on niin usein ikäviä rettelöitä ja oikeusasioita. Sattuu niin saa maksaa suuria sakkoja ja sinne ne sitte hupenevat toimituspalkat. Mutta voimmehan, kun tiedämme asian varmaksi, ja kun siitä on jo ennen ollut muissa lehdissä painettuna, mekin silloin sanomalehteemme siitä… Ja jos on voittoa omalle arvollemme ja sanomalehdellemme, niin silloin… ymmärräthän.
— Ja voimmehan sivumennen mainita ohjelmassa tästäkin.
— Niin oikein… voimme mainita.
Samassa aukasi matami oven ja toi höyryävän totiveden sisälle. Tarjottimella seisoivat lasit lusikoineen ja pienoinen sokerirasia seisoa törötti siinä keskellä. Pantuaan tarjottimen pöydälle, meni matami kyökkiinsä.
Ilvonen otti kaapista konjakkikarahviin ja asetti sen tarjottimelle.
— Valmistapas lasi, kehoitti hän maisteri Alannetta.
Kumpikin valmisti lasinsa ja viekottelevana höyrysi lämmin juoma lasista. Alanne imasi pitkään, oikein kiihkoisasti lasista.
— Mutta tuota asiaa olen miettinyt. Annetaanko lehti kaksi kertaa viikossa ulos. Minä luulen, että se olisi etuisampa, sillä viikkolehti on jo kovin harvinainen meidän maassammekin.
— Eikö anneta kolmasti mutta pienemmässä muodossa?
— Ei, se on liian varhaista.
— No annetaan kahdesti, ehkä viisipalstaisena.
— Samaa minä ajattelin. — Kippis sen päälle!
— Kippis! Sinulla on erinomaista konjakkia.
— Voisimme valmistaa näytenumeron jo viikon takaa. Minulla on otsakirjoituskin jo valmiina.
— Millainen? Tietysti puhut siinä lehden tärkeydestä paikkakunnalla?
Sallinet kai minun jo lukea?
— Kyllä. Maistetaanpa!
Ilvonen alkoi selailla papereitaan. Viimein löysi hän kaitaselle paperiarkille kirjoitetun pätkän ja ojensi sen Alanteelle.
Alane siristi silmiään, rypisti kulmakarvojaan ja alkoi hyvin likeltä tähystellä paperia.
— Jättiläisaskelin, luki hän, rientää aikamme eteenpäin, vanhoillaan olijat oikein kauhistuvat uudistusten tulvaa… Mutta mikä sana tuo tuossa?
— Näytäppäs! Kaikki…
Ilmonen kuunteli itseensä tyytyväisenä.
— Kaikki pyrkivät päästä elämään sellaisena kuin luonto; heidät on asettanut. Vanhat etuluulot katkotaan, ruhdotaan rikki kuin harakanpesät, niin etteivät ne enää voi peloittaa ihmiskuntaa… oikein sanottu… Ihmiskunta ei ole enää lapsi, mikä tyytyy kävelemään sinne tänne tiedotonna itsestään. Valistus leviää kuin keväinen tulva; sivistyksen valtava vyöry heittelee laineitaan jo kansain alempiin kerroksiin. Paljon on saatu aikaan, mutta paljon on myös tehty työtä. Sanomalehdillä on epäilemättä tässä suuri ansio, sillä ne ne juuri ovat asettuneet tienraivaajiksi. Jokaisella pikku kaupungillakin on jo oma äänenkannattajansa, oma sivistävien rientojen tulkkinsa, mikä vie pienimmätkin suuren maailman tapahtumat yksinäisiin korpiinkin, joissa tuskin ennen on tiettykään ihmisiä löytyvän. Meidänkin kylämme kaipaa sanomalehteä ja katsoen siihen tarpeesen, pyrkii tämä tulokas olemaan meikäläisten olojen äänenkannattajana…
Sitte seurasi pitkälti mitä etua sanomalehdestä on paikkakunnalle, kuinka se osoittaa, että täälläkin eletään, että täälläkin pystytään hengittämään yleisinhimillistä ilmaa…
— Kelpo kirjoitus! Minä suomennan vielä kaunokirjoitukseesi jonkun Sigurdin pätkän ja sittehän se aikaa jo olla valmis, kun saadaan joku maaseutukirje.
— Minä olen jo pitänyt siitäkin huolta. Ylioppilas Korvelta saamme kirjeen M:stä ja kirkkoväärti Salmelalta P:stä, ulkomaan osastosta pidän vielä huolta, niin sitte…
— On sanomalehti valmis!
— Niin valmis. Mutta eiköhän maisteta? Juo pohjaan ja tee uutta!
— Saapa nähdä, miten suurta huomiota se herättää!
— Luulen, ettei se ole vähäinen meikäläisissä oloissa. Panepas tässä sikari palamaan! Mutta ehkä nyt alamme, kun on hyvää aikaa, myös suunnitella ohjelmaa valmiiksi.
— Niin todella. Tässä on paperia. Alappas sanella niin minä kirjotan!
— Mutta nimi oli kerrassaan unohtua. Mietippäs sitä.
— Mielestäni olisi R:n Uutiset sopiva nimi.
— No samapa mikä nimi! Pannaan se nimeksi!
— R:n Uutiset — kirjoita nyt — ilmestyvät ensi vuoden alusta kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Hinta vuodelta postimaksuineen kaikkineen 4 smk ja sen mukaan lukien vuosi-puoliskolta ja -neljännekseltä.
R:n Uutiset ovat lämpimästi kannattavat kaikkia uusia aatteita, joista voidaan toivoa menestystä maallemme, niinkuin raittiusasiaa, sillä juoppous on suuri kansaamme kalvava syöpä, jota on koitettava perin juurin pois nyhtää, naisasiaa, sillä Suomen naiset ovat päästettävät samoihin oikeuksiin kuin miehetkin ja lopetettava jo tuo vuosisatoja kestänyt holhoustila, siveellisyyasiaa, mikä tärkeytensä vuoksi on nykyajan ensimmäisiä kysymyksiä, ynnä muita hyvää tuottavia pyrinnöitä niin suuressa määrässä, kuin oloissamme ja eduksemme suinkin on soveliasta; maistetaan nyt. —
— Kippis! Tästähän tuleeki pulska ohjelma…
— Puhumattakaan siitä, että lehti on oleva jyrkästi suomenmielinen ja kansanvaltainen. Tällaisena se tuntee voivansa tyydyttää kylämme etua… Eipä taida tarvita muuta…
— Mitäpä muuta…
— Asia on sitte päätetty — Kippis!
— Kippis!
Alanne pisti kirjotuksensa otsakirjoituksen sisään. Siihen he jäivät viettämään sanomalehtensä ristiäisiä.
Loppu.