IV.
MATKUSTAJAMME.
"Keskinäinen viha on ollut monen pysyvän ystävyysliiton alku."
Shelley.
Vankilan ulkopuolella oli meidän kuunneltava noiden ehkä ei suotta harmistuneitten konsulaatin virkamiesten isällisiä varoituksia. He painostivat meille, että juuri nykyään oli välttämättömämpi kuin milloinkaan ennen espanjalaisten järjestyksenpito kaduilla, ja viittasivat siihen, että erittäinkin Amerikan lipun turvissa purjehtijain oli kaikin mokomin vältettävä rauhattomuuksia, lisäten vielä, ettei käytöksemme sopinut kenellekään arvossapidetystä maasta kotoisin olevalle merimiehelle. Sisällä, siitä tarvinnee tuskin huomauttaakaan, olivat he tehneet kaikkensa saadakseen espanjalaiset viranomaiset uskomaan, että Kasim ja hänen rauhallinen ystävänsä olivat joutuneet aivan odottamattomalle hyökkäykselle alttiiksi, mutta täällä ulkona noiden molempien hurjain veitikoiden katsellessa välinpitämättömästi nuhtelijoita, jotka olivat nähneet heidän suuren asekokoelmansa, ei siitä asiasta mainittu juuri sanaakaan.
Minulle sanottiin, että kun otettiin huomioon kaikki asianhaarat, voin pitää itseäni hyvin onnellisena, että olin päässyt vapaaksi niin helposti.. Voin todellakin huomata, että sekä kapteeni että nuo molemmat herrasmiehet olivat hyvin hämmästyneet viranomaisten lempeydestä. Ja mitä noihin molempiin malaijeihin tulee, oli heidän vapauttamisensa vielä hämmästyttävämpi, sillä vaikka Kasim olikin ylpeästi maininnut, että hän oli syntynyt jossakin Sumatralla, ja vielä lisännyt, että tämä oli hänen ensimmäinen käyntinsä Filippiineillä, olisi hänen murteensa oikeastaan pitänyt ilmaista hänet, vaikka hän valehtelikin niin taitavasti ja sujuvasti kuin ainoastaan hyvin kasvatettu malaiji kykenee. Abduirahmanilla taasen, tuolla hänen ystävällään, sattui olemaan taskussaan oleskelulupa, jossa hänen sanottiin olevan kotoisin Palawanista ja oleskelevan nykyään vain satunnaisesti Manillassa kauppa-asioissa. Palawanin muhamettilaiset malaijit ovat hurjimpia saariston lannistumattomista alkuasukkaista. Sulu-saarilta, jossa ikuinen sota vallitsee alkuasukkaiden ja heidän espanjalaisten vartijainsa välillä, kotoisin olevain omituisten siirtolaisten kauppaa pohjoisten saarien asukkaiden kanssa on aina ennenkin seurattu epäluuloisin katsein, saati sitten nyt, jolloin jokainen mies voi olla vakoilija, joka vain tarkastaa, eikö Luzonin kapina ja uhkaava sota Amerikan kanssa vihdoin suo hyvää tilaisuutta eteläisillekin saarille nousta kapinaan. Kaikki tämä olisi ollut tarpeeksi pätevä syy jokaiselle espanjalaiselle tuomioistuimelle lähettää nämä molemmat malaijit johonkin pieneen joko oikeaan tahi luuloteltuun kapinallisjoukkoon, jonka mestaus soiton kaikuessa Lunetalla, kaupungin enimmän käytetyllä kävelypaikalla, lisäisi sinne kokoontuneen ylhäisen ja arvokkaan yleisön huvia.
Niin, olimme päässeet vapaiksi menettämättä sen enempää kuin muutamia vaikeasti hankittavia aseita, joista Kasimin tiesin sydämessään kaipaavan tuota pientä käärmemäistä tikaria, jota hän sanoi "kostonpuukoksi", vähän rahaa ja muistikirjani.
Olin tietysti innokas kertomaan kaiken kapteenille ja hän yhtä innokas kuulemaan. Hän kielsi kumminkin minua merkillä sanomasta mitään juuri silloin, ja kiitettyämme sopivin sanoin konsulaatin virkamiehiä pääsimme melkein vaitiollen laivaamme, jonne Kasim ystävineen meitä myöskin seurasi. Mutta niin pian kuin olimme päässeet kajuuttaan ja sulkeneet oven, kerroin kaikki, mitä oli tapahtunut, mitä tiesin ja paljon sellaista, jonka vain arvasin, kapteenin kuunnellessa ajattelevin ilmein ja perämiehen muristessa silloin tällöin jotakin. Muistikirjani menettäminen järkytti heitä molempia hieman pannen perämiehen huomauttamaan, että olin nuori tyhmeliini.
"Tuki suusi!" sanoi kapteeni tyynesti. "Kuinka poika olisi voinut sen arvata? Luullakseni on minun pääasiassa syytettävä tästä itseäni, koska en kertonut hänelle, mihin tarkoitukseen häntä käytimme, ja varoittanut häntä suoraan, että häntä varmasti vakoiltiin. Kuulehan, poikaseni, en menetellyt niin senvuoksi, etten olisi luottanut sinuun, vaan siksi, että olet vielä poikanen ja kokematon toimimaan. Jos olisit tiennyt, että sinun oli odotettava erästä sanomaa, olisit tuskin voinut olla tiedustelematta sitä, ja se varmaankin olisi kiinnittänyt huomion sinuun. Olin melkein aivan varma, että nuoruutesi ja tietämättömyytesi pettäisivät kaikki vakoilijat, joita mahdollisesti olisi läheisyydessä, mutta jos otaksumisesi on oikea, että nuo miehet seurasivat sinua ja että tuo Kasimia vastaan tehty hyökkäys olikin aiottu sinulle, vaikka se ei onnistunutkaan hänen ja hänen vihollisensa riidan vuoksi, on suunnitelmani mennyt myttyyn. En kumminkaan käsitä, miten tuo ainoa sana voisi ilmaista heille mitään."
"Mitä tuo sanoma tarkoittaa, kapteeni?"
"En tiedä. Viimeiset B:ssä saamani ohjeet olivat jo tarpeeksi salaperäiset: 'Purjehtikaa Manillaan odottamaan niitä viittäkolmatta!' sanottiin siinä vain. Saamme sen kumminkin tietää tänä iltana, luullakseni. Noiden 'viidenkolmatta' täytyy kumminkin olla oikeita kultapaloja, jos ne ovat niin arvokkaat kapinallisille, että he niiden vuoksi ovat panneet laivassamme olevan lastin vaaralle alttiiksi tuomalla sen tänne. Toivokaamme kuitenkin että saamme sen turvallisesti pois täältä. Ilmoitukseni sisältää kummikin purjehdusmääräyksen. Tuli papereita tai ei — luullakseni emme saa sellaisia — lähdemme illalla, Amos."
"Entä matkustajat?"
Kapteeni irvisti. "Ne tulevat laivaamme telakan luota. Luulen kohtaavamme ne lahdella illalla pimeän tultua."
Perämiehen murahdus ilmaisi hämärästi hänen mielipiteensä odotetusta lisäyksestä kuunarin miehistöön. Kuten lordi Burleigh'n nyökkäys oli sekin hyvin sisällysrikas. Sitten antoi kapteeni hänelle lopulliset määräyksensä laittaa kaikki valmiiksi lähtöä varten ja käski hänen karttaa kaikkea turhaa hälinää ja hämminkiä laivassa,, Raa'at hinattiin paikoilleen ja purjeet kiinnitettiin, mutta ainoastaan "harjoituksen vuoksi"; kaikki laiturilla olevat meille varatut tavarat, joita ei ollutkaan paljon, tuotiin laivaan sillä aikaa kuin kapteeni oli maissa koettaakseen, kuten hän sanoi, "puhaltaa hieman sumua viranomaisten ja muiden asiallisten silmiin". Jos maatuuli vain puhaltaisi tasaisesti tänä iltana, toivoimme pääsevämme kunnollisesti lähtemään, sillä tässä "mananan" (huomiseksi lykkäämisen) maassa eivät viranomaiset pitäneet kiirettä eivätkä siis luultavasti ehtisi ryhtyä mihinkään meidänkään vuoksemme. Jos joku olisi sattunut kysymään, milloin matkustamme, olimme päättäneet vastata: "Ensi viikolla."
"Tänään ei saa päästää ketään maihin", sanoi kapteeni lähtiessään.
"Eipä tietenkään", vastasi perämies sellaisin ilmein, ettei se tiennyt hyvää kenellekään miehellemme, joka vain uskaltaisi pyytää sitä..
Tultuamme kannelle huomasimme heti Kasimin ystävineen tyynesti odottamassa saadakseen puhutella kapteenia.
"Mitä asiaa sinulla on?" kysyi kapteeni lyhyesti.
"Tämä mies, hyvin hyvä mies, tuan, haluaa jäädä laivaan", alkoi Kasim murteellisella englannin kielellään, mutta nähtyään minut rupesi hän puhumaan omaa murrettaan, jota ei kukaan muu laivassa oleva valkoinen mies kuin minä voinut ymmärtää. "Ole niin ystävällinen, tuan, ja sano kapteenille, että Abdulrahman on hyvä merimies, melkein yhtä hyvä kuin minäkin", sanoi hän anteeksi annettavalla turhamaisuudella. "Hän tulee palvelemaan kapteenia uskollisesti ja hyvin, jos hän vain saa jäädä laivaan, Hän ei halua mitään palkkaa, ainoastaan valkoisten miesten suojaa, sillä viimeöisen tapahtuman jälkeen ei Manilla ole mikään terveellinen oleskelupaikka hänelle."
Käännettyäni Kasimin pyynnön purskahti perämies kaikuvaan nauruun. "Toinen täydellinen merirosvo luullakseni! Minkähänlainen seuraava onkaan?"
Mutta kapteeni katsoi miettiväisesti tuohon harvasanaiseen mieheen, joka tuijotti häneen takaisin todellisin malaijilaisin välinpitämättömyyksin, ikäänkuin hänen ystävänsä kiihkeä pyyntö ei olisi häneen ollenkaan koskenutkaan.
"No olkoon", sanoi kapteeni vihdoin. "Hän saa jäädä laivaan ja minä maksan hänelle saman palkan kuin Pitkänmatkan Jussille ja noille muille."
"Mitä?" huudahti Livingston hyvin levottomasti alkaen tehdä huomautuksiaan matalin äänin.
"Etkö osaa antaa arvoa vapaaehtoisille, Amos? Mutta minäpä osaan. Meillä on sellainen työ edessämme, joka vaatii uskollisuutta kaikilta miehiltämme, ja tästä parista voimme olla kaikissa tapauksissa aivan varmat."
Ainoastaan Abdulrahmanin suun hermostuneet liikkeet ilmaisivat; että hän oli hieman liikutettu, sillä hänen kiitoksensa oli tyyni ja sovinnainen. Kasim katsahti minuun kumminkin niin, että tiesin kapteenin olleen oikeassa. Hän voi nyt olla aivan varma näistä miehistä, mutta olisi ollut heidän luonteensa ja tapojensa vastaista, jos he olisivat lausuneet sen monin sanoin. Tervehdittyään nöyrästi poistuivat he keulaan päin.
Aamun kuluessa lähestyi Kasim minua sanoen joitakin sanoja kiitokseksi ja lisäten luottavaisesti: "Tulen varoittamaan sinua, tuan. Pitäkää Chinin hommia silmällä."
Hän hiipi pois, ennenkuin ennätin kysyä mitään, mutta ymmärsin tuollaisen vihjauksen arvon ja varoitin perämiestä sellaisin seurauksin, että kokki sai olla ahkerasti toimessa koko päivän.
Iltapäivällä tuli luoksemme hyvin unisen näköinen tullivirkamies, jonka kysymyksiin perämies vastasi lyhyesti ja happamesti. Aioimme purjehtia ensi viikolla eikä meillä ollut laivassa muita kuin oma väkemme. Kun kapteeni tuli laivaan luullen maissa ollessaan tyynnyttäneensä viranomaisten uteliaisuuden, annoimme laivamme kuin sattumalta ajautua muutaman kaapelinmitan etemmäksi niin, että se joutui erään englantilaisen höyrylaivan ja muutaman saksalaisen prikin väliin, mutta kumminkin niin kauaksi niistä molemmista, etteivät laivassamme tehdyt varovaiset työt voineet herättää naapuriemme huomiota, eikä niitä voitu huomata rannaltakaan, koska nuo molemmat laivat estivät sen.
"Sitäpaitsi", huomautti kapteeni, "eivät he uskalla ampua meitä tänä iltana senvuoksi, etteivät he halua suututtaa paria ystävällistä valtaa, ja me olemme jo kaukana, ennenkuin he voivat koettaakaan. Toivon ainoastaan, ettei tuo tykkivene osaa odottaa meitä Cavitén edustalla."
Yö oli kirkas, vaikkakin pimeä, ja maatuuli puhalsi niin tasaisesti, että se oli hyvin suotuisa aikeillemme. Ensimmäinen vahtivuoro oli minun ja olin valinnut miehikseni Kasimin, Abdulrahmanin ja erään kanaka-pojan, joka ei osannut puhua espanjan kieltä eikä mitään malaijilaismurrettakaan. Juuri ennen keskiyötä kuulin käärittyjen airojen hiljaista loiskinaa ja tuijottaessani kiinteästi laidan yli pimeyteen huomasin suuren nähtävästi miehiä aivan täynnä olevan veneen ilmestyvän saksalaisen prikin perän takaa sen unisen vahdin sitä huomaamatta. Kun vene tuli lähemmäksi, huusin sille hiljaa, jolloin minulle vastattiin myöskin hiljaa tagalogin kielellä: "Annabel Lee, olemme tulossa laivaan."
"Odottakaa hieman", sanoin tyynesti ja lähetin Kasimin herättämään kapteenia, joka lupasi yhden miehen tulla laivaan. Sitten hän kysyi hitaasti espanjan kielellä:
"Mitä tekemistä teillä täällä on?"
Kysymys oli nähtävästi jo ennakolta määritelty, koska vastaus tuli nopeasti ja päättävästi: "Ne viisikolmatta haluavat matkustaa Tumabongiin."
"Hyvä on!" sanoi kapteeni lyhyesti. "Kuinka monta miestä teitä on?"
"Poikani, veljeni ja kymmenen muuta, yhteensä kolmetoista, sillä tuosta viidestäkolmatta ei ole enempää jäljellä. Oli hyvä, että lopultakin pääsimme tulemaan."
"Niin, hyvähän se oli", sanoi kapteeni hitaasti. "Käskekää niiden tulla laivaan."
Kasim ja Abdulrahman seisoivat tyynesti vieressäni, kanakapojan maatessa keulassa käppyrässä kuin koira ja kuorsatessa rauhallisesti koko ajan. Kannella ei niin ollen olisi pitänyt olla muita kuin luettelemani ja sitten vasemmalla puolellani oleva kapteeni ja tuo vastatullut, joka nojaten laivan partaaseen keskusteli hiljaa toveriensa kanssa. Mutta Kasim pyörähti äkkiä ympäri, ikäänkuin hän olisi huomannut jotakin liikettä takanamme. Minä puolestani en ollut kuullut mitään, mutta katsoin kumminkin taakseni tuijottaen pimeään, sillä tulemme oli sammutettu jo tunteja aikaisemmin. En kuitenkaan voinut nähdä mitään ja kaikki oli hiljaista. Kasim hiipi pois hiljaa kuin kissa, ja minä, koska luulin hänen erehtyneen, palasin paikoilleni kapteenin viereen tarkastelemaan veneestä juuri laivaan kiipeävien miesten tummia vartaloita. Seisoessani siinä kuulin kuiskauksen, joka ilmaisi Kasimin palanneen entiselle paikalleen.
"Siellä oli joku kuuntelemassa, tuan, mutta en saanut häntä kiinni. Perämies on tulossa kannelle, mutta muuten tuntuu alhaalla olevan kaikki hiljaista. Tulin takaisin sellaisin luuloin, että minua tarvitaan, elleivät nämä miehet voi todistaa olevansa niitä, joita he uskottelevat olevansa."
Sama ajatus oli juolahtanut minunkin mieleeni ja käteni oli puristautunut taskussani olevan revolverin perän ympärille. Olin myöskin iloinen huomatessani, että nuo molemmat malaijit, jotka olivat jotenkin kummallisin tavoin uudistaneet asestuksensa, olivat tarttuneet tikareihinsa. Kun perämieskin tuli kannelle, oli hänenkin toinen kätensä epäilyttävästi takin taskussa. Kapteeni sitävastoin seisoi tyynesti ja aseitta kannattaen kannelle tuomaansa lyhtyä niin että se valaisi ainoastaan laivan partaan kannen puolta, ja tarkastellen jokaisen laidan yli laivaan kapuavan miehen kasvoja vähintäkään hämmästymättä muutamien uusien matkustajiemme jotensakin roistomaisesta näöstä.
Perämiehen kasvoja kannatti kumminkin tarkastella silloin kun hän katseli tulijoita. Ensimmäiseksi tullut oli solakka keski-ikäinen puolikastilainen, tyyni ja herrasmiehen näköinen, ja mies, jonka hän esitti veljekseen, tohtori Matteo Valdeziksi, ei eronnut suuresti hänestä käytökseltään eikä näöltään. Hänen poikansa Luiz, joka oli seuraava, oli noin minun ikäiseni kirkassilmäinen nuorukainen. Nämä kolme olivat epäilemättä Filippiineillä asuvain sivistyneitten säätyläisten tyypillisiä edustajia. Mutta kymmenen seuraavaa — äärettömän likaisia, ryppyisiä, nääntyneitä ja masentuneita raukkoja, jotka näyttivät meistäkin jo hyvin epäilyttäviltä sidottuine ja silvottuine jäsenineen, hurjine toivottomine ulkomuotoineen ja hyvine aseineen — ei ollut mikään toivottava lisä minkään rauhallisen kauppalaivan miehistölle. Jokaisen kasvoista, olipa hän sitten alkuasukas tahi puolikastilainen, voitiin huomata, että niiden omistaja oli joko kapinallinen tahi hylkiö. Nuo miehet olivat kokeneet puutetta ja vastoinkäymisiä, nälkää ja janoa, voittoja ja tappioita, useammasti näitä viimeksimainittuja kuin kukaan oikeastaan voi kuvitellakaan, vaikka muutamat oli saanutkin valtaansa tuollainen kerskaileva rauhattomuus, joka, kuten sittemmin olen tullut huomaamaan, on ainoastaan sellaisille ominaista, jotka ovat saaneet maistaa voiton suloisuutta silloin tällöin. Toisia taasen, heidän vaihtelevista ja salaisista kasvojensa ilmeistä päättäen, oli jo ahdistettu henkeen ja vereen asti, eivätkä he tunteneet olevansa missään turvassa. Kuinka he olivat löytäneet turvallisen kätköpaikan Manillasta tähän aikaan, en oikein voinut ymmärtää, mutta heidän huomattavaa haluaan saada nyt poistua sieltä ei voitu epäilläkään.
"Halloo, Moses, millaisia päättömiä tyhmeliinejä me sentään olemme!" huudahti perämies. "Jos me joudumme myrskyn kynsiin näiden miesten ollessa laivassamme, on perikatomme melkein varma." Sydämeni sisimmässä olin minäkin valmis myöntämään, ettei hän ollut niinkään väärässä.
Kun viimeinen oli päässyt laivaan ja kanootti kadonnut jälleen äänettömästi pimeyteen, kutsui perämies hiljaa kaikki miehet kannelle nostamaan purjeita. Raa'at oli jo kiinnitetty paikoilleen ja jokainen väkipyörä, kiila ja reikä oli hyvin rasvattu illalla, samalla kun kaikki mahdollisuudet oli otettu huomioon, ettei purjeiden levittäminen synnyttäisi tuota sen työn tavallisesti aiheuttamaa hälinää. Mutta vaikka kaikki määräykset annettiinkin kuiskaavin äänin ja kaikki oli hiljaista meidän kiiruhtaessamme paljasjaloin töihimme, tuntui kumminkin hermostuneista korvistamme kuin jokainen köysien läjähdys, purjeiden lepattaminen ja köysistössä viuhuva tuuli ilmaisisivat meidät.
Kaikki oli kumminkin hiljaista ympärillämme. Kummaltakin puoleltamme, erottautuen hämärästi kuin mustat varjot yön tummaa taustaa vasten, näkyivät nuo molemmat turvalaivamme keinuen pehmeästi aalloilla, ja kauempana näkymättömällä, julmien tykkien takana olevalla rannalla oli hiljaista kaupungin asukkaiden nukkuessa rauhallisesti. Tuuli pullisti purjeemme ja me liu'uimme piilopaikastamme huomaamatta ja häiritsemättä kuin joku suuri harmaa aave. Niin pitkälle oli siis siis kaikki hyvin, mutta meillä oli vielä vältettävänä kaksi vaaraa: tykkivenhe, jonka kiinalainen oli luullut odottavan meitä Cavitéssa, hallintopiirin satamassa ja asevarastossa noin seitsemän peninkulmaa alempana lahden rannalla, sekä Corregidor-saarella aivan lahden suussa olevat patterit, jotka hallitsivat tuon kapean salmen molempia rantoja. Oliko niitä varoitettu laivamme epäilyttävästä laadusta ja aiotusta poistumisestamme, vai torkkuivatko niiden sotilaat, kuten ennenkin, tietämättä ollenkaan, millainen vaara uhkasi lippua, jota he palvelivat?
"No sen saamme nähdä ennen aamua kaikissa tapauksissa", sanoin itsekseni, hymyillen toivovasti tälle lohduttavalle ajatukselle.