XIV.
EITTÄMÄTÖN VOITTO.
"Näin pitkälle siis on onnemme ollut myönteinen, kohtalon kuljettaessa meitä voitosta voittoon."
Shakespeare.
Oli selvää, etteivät espanjalaiset päästäisi meitä näin vähällä, mutta tällä haavaa oli meille kumminkin suotu vähän aikaa levähtääksemme, syödäksemme ja neuvotellaksemme asioista. Uusi päällikkö antoi ankarat määräykset, ettei saanut sytyttää tulia, eipä edes tupakoida, jotteivät valon välähdykset kohdistaisi meihin suurten tykkien tulta. Sitäpaitsi asetettiin valppaat tähystäjät sekä törmälle että joen suulla risteilevään vartioveneeseen. Kasim oli nyt tuolla viimeksimainitussa paikassa ja minä pääjoukon kanssa törmällä maaten pitkin pituuttani nurmella lepuuttaakseni väsyneitä jäseniäni. Minulla oli siis aikaa kysellä päälliköltä, mitä kylässä oli tapahtunut poistumiseni jälkeen sieltä.
"Kuinka herra Valdez voi?"
"Hän on kuollut, miesraukka. Noin tunnin kuluttua sinun lähdöstäsi heitti hän henkensä."
"Voi Luiz-raukkaa!" huudahdin. "Miten hän jaksoi sen kestää?"
"Suurenmoisesti! Siinä pojassa on oikeata terästä", sanoi uusi kenraalimme hieman värisevin äänin. "Hän tuli luokseni muutamia minutteja jälkeenpäin selittäen olevansa valmis viemään sanan kenraalille. En voinut lähettää häntä pois, koska hänen isänsä oli vielä hautaamatta eikä yö sitäpaitsi sovi sellaisen matkan lähtöajaksi. Toivoin sitten vielä voivani lähettää ilmoituksen voitostamme hänen mukanaan. Hän halusi silloin tulla mukaani tänne, mutta sanoin hänelle, että sekä hänen että hänen uskollisen toverinsa oli levähdettävä koko tämä yö ennen lähtöään, sillä sana on vietävä perille viipymättä. Tämä tilanne on hyvin omituinen. Muukalainen, jolla ei ole mitään yhteyttä johtajien kanssa, on kumminkin tällaisen merkityksellisen paikan päällikkönä, ja minun on joko heti päästävä vapaaksi tahi saatava vahvistus virkaani. Mutta", lisäsi hän hymyillen, "olisin hyvin mielissäni, jos voisin ilmoittaa kenraalille torjuneeni espanjalaisten hyökkäykset, vaikka se olisikin sitten ensimmäinen tahi viimeinen työni kenraalina."
"Mutta niin tyhmästi eivät he voi menetellä, että he erottavat teidät", sanoin vihaisesti.
"Luullakseni voi se kumminkin olla mahdollista. He eivät tiedä mitään minusta."
"Sellainen olisi kumminkin sikamaista! Ja jos he lähettävät tänne jonkun alkuasukkaan, jonkun kukoistavan neekerin, kuten Livingston niitä nimittää, niin suostutteko palvelemaan häntä?"
"Varmisti", vastasi hän vaatimattomasti, "jos se vain kenraalin mielestä on parasta."
Tuohon en voinut sanoa enää mitään.
"Nuori Luiz lähetti sinulle terveisiä, Williams", jatkoi hän sitten. "Hän sanoi tietävänsä sinun ottavan osaa hänen suruunsa ja olevansa iloinen, että taistelet hänen isänsä vihollisia vastaan. Hän ei osannut silloin aavistaakaan, vaikka luulen sananviejieni ilmoittaneen sen kylässä nyt, että hänen isänsä murhaaja oli noiden joukossa, joita vastaan olet taistellut."
"Eikö? Toivon, ettei tuo roisto olisi päässyt pakoon", sanoin kostonhimoisesti. "Onko hänen miehistään kuulunut mitään?"
"Kyllä. Useat ovat tulleet takaisin rukoillen armoa ja takaisinpääsyä vallankumouksellisiin joukkoihin. Annoin kieltävän vastauksen parille hänen upseerilleen, jotka hyvin kyllä olivat käsittäneet tänään suorittamiensa tekojen laadun. He ovat nyt vankina kunnantalossa odottaen tuomiotaan. Miehistön käyttäytymistä on kuitenkin arvosteltava toiselta näkökannalta. He ovat kotoisin Lopezin halintoalueelta ja ovat yhtyneet häneen senvuoksi etteivät he uskaltaneet menetellä muuten. Mutta Valdez-raukan veljen suostumuksella annoin heille kaikki anteeksi ja ottaisin heidät takaisin riveihin, jos he vain nyt antautuvat vangeiksi, luovuttavat aseensa ja sitoutuvat käyttäytymään hyvin tulevaisuudessa. Luullakseni suostuvat useimmat heistä ehtoihin. Kylän naiset ja lapset palailevat vähitellen koteihinsa, ja kaikki on siellä nyt rauhallista Livingstonin ja tohtori Valdezin pitäessä huolta kaikesta. Jos asiat kehittyvät hyvin täällä, palaan huomen aamulla kello yhdeksän kylään ollakseni läsnä Valdez-raukan hautajaisissa. Tämä juttu on kumminkin lopetettava ensin kunnollisesti."
"Ruvetkaa nyt nukkumaan, kenraali", sanoin hänelle. "Kasim vahtii kyllä valppaasti tuolla alhaalla ja minä pidän huolta, että täälläkin menetellään samoin."
"Tiedän sen, poikaseni", sanoi hän ystävällisesti, "mutta minulla on paljon ajateltavaa, ennenkuin voin nukkua. Mene sinä nyt pariksi tunniksi lepäämään, ja jos sitten kaikki on hiljaista, herätän sinut saadakseni itsekin hieman nukahtaa."
Olin hyvin iloinen saadessani kääriytyä huopaan ja ummistaa pakottavat silmäni. Yö oli sanomattoman ihana, sateeton ja sumuton, ja vahdissa olevat miehet makailivat läheisyydessä kasvavien puiden juurilla. Heidän päivänsä oli ollut väsyttävä ja levoton, ja koska he eivät tienneet, milloin heidän jälleen oli tartuttava aseihin, oli lepo tervetullut kaikille. Kenraali herätti minut pari tuntia ennen auringonnousua heittäytyen pitkäkseen sijalleni ja nukkuen melkein heti kun hänen päänsä oli vaipunut maahan. Mutta hän oli jo jalkeilla päivän koittaessa, sillä koska yö oli kulunut häiriöittä, tiesi hän espanjalaisten koettavan nyt viimeisen kerran saada paikan haltuunsa. He olivat olleet ankkurissa koko yön noin parin peninkulman päässä, mutta nostivat nyt ankkurin lähetettyään paljon merkkejä toisilleen ja soudettuaan laivasta toiseen veneillä, tullen peninkulmaa lähemmäksi särkkää ja ankkuroiden sitten jälleen. He olivat nähtävästi päättäneet aloittaa tämän päivän työt erehdyksettä. Ollen pienien tykkiemme ampumamatkan ulkopuolella oli heidän tarkoituksensa hävittää pieni patterimme, ennenkuin he lähettäisivät veneensä tuhoamaan kanoottejamme ja polttamaan kylää.
Katsoin kapteeniin, joka näytti yhtä tyyneltä kuin ennenkin. Mitä hän sitten lienee ajatellutkaan ei hän kumminkaan näyttänyt levottomuuden merkkiäkään. "He tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä", sanoi hän harkitusti, "mutta silti ei ole sanottu, tietävätkö he, miten se on tehtävä. Heitä sanotaan maailman huonoimmiksi tykkimiehiksi. Toivoakseni on tuo joukko heidän kykenemättömintä väkeään."
Ja he olivat, meidän suureksi onneksemme. Jos tykkejä olisi taitavasti käsitelty ja hyvin suunnattu, olisi noista molemmista tykkiveneistä suunnattu tuli tuhonnut heti pienet varustuksemme jättämättä meistä ketään henkiin kertomaan tapauksesta. Luulimme kummassakin laivassa olevan yhden kuusituumaisen B.L.- tykin, jotka olisivat voineet ampua sadan naulan painoisia kuulia kylään niin lyhyeltä ampumamatkalta. Sitäpaitsi oli molemmissa laivoissa vielä pari pienempääkin tykkiä, joilla englantilaiset tahi amerikkalaiset sotilaat olisivat muutamissa minuuteissa hävittäneet patterimme ja kanavien suihin rakentamamme padot. Kapteeni oli nähnyt suurten tykkien toimivan ennenkin ja tiesi siis, millaista se on. Jos ampuminen luuloistamme huolimatta osoittautuisi tehokkaaksi, olisi tuhomme aivan varma.
Miehillämme ei näyttänyt olevan aavistustakaan vaarasta, mikä ehkä olikin parasta. Ja todella, eivät ketkään olisi voineet olla riemuitsevampia ja luottavaisempia kuin he. He olivat saaneet sata miestä avukseen kylästä, jossa ei ollut enää puutetta jauhoista, ja raskaan unen ja aamiaisen virkistäminä sanoivat he olevansa valmiit mihin tahansa. Eilinen voitto oli lisännyt suuresti heidän innostustaan ja rohkeuttaan, ja uudet tulokkaat, joiden joukossa oli yhdeksän tuosta päättäväisestä "kymmeniköstä", huolellisesti jaettuina noihin harjautumattomiin joukkoihin tukemaan ja rohkaisemaan heitä, olivat yhtä päättäväiset näyttämään mihin he tänään kykenisivät. Sitäpaitsi ei uuden kenraalimme tyyneys voinut olla vaikuttamatta meihin kaikkiin rohkaisevasti.
Vihollisemme näyttivät heti alussa, miten saamattomia he olivat. Sen sijaan että he olisivat koettaneet säikähdyttää ja masentaa harjaantumattomat joukkomme oikealla luotisateella, ampuivat he harvaan pitkin väliajoin ja tähdäten äärettömän huonosti. Luodit lentelivät joko ylitsemme viidakkoon katkoen puita tahi putosivat kauaksi päämäärästään lantaaseen tahi jokeen pärskäytellen vettä korkealle. Heidän oli kiittäminen ohjelman ensimmäisen osan suorittamisen epäonnistumisesta kokonaan huonoa tähtäystaitoaan, sillä ei yksikään luoti sattunut patteriin, eikä niiden kanavien suihin paaluista ja risukimpuista rakennetuille padoillekaan aiheuttama vahinko ollut suuri. Toisen osan päättyminen tappiolla oli myöskin melkein varma, kun otettiin huomioon johtajamme henkilökohtainen vaikutusvalta ja eilisen voiton suomat edut.
Kanooteillamme ei ollut mitään vaaraa. Kuten eilenkin vietiin ne nytkin pois näkyvistä ylemmäksi joelle kokonaan ampumamatkan ulkopuolelle. Mutta niin kauan kuin miehemme olivat patterin suojassa ja joen kummallakin rannalla kasvavissa viidakoissa, oli kohtuutonta toivoakaan, että vihollisen heihin kohdistama rumputuli jättäisi heidät säikähdyttämättä, ja osaksi lannistamatta heidän rohkeuttaan. Kun suuret projektiilit vihelsivät heidän yläpuolellaan, murskasivat ja katkoivat suuria puita, irroittivat palasia kallioista hieman heidän alapuoleltaan, ja parissa tapauksessa, kun tähtääminen onnistui, osuivat heidän ystäviensä ja toveriensa joukkoon muuttaen toivosta ja jännityksestä vapisevat miehet yhdeksi veriseksi lihakasaksi, oli aivan luonnollista, että he vapisivat ja epäröivät. Muutamat läksivät pakoonkin, mutta heidän johtajansa ankarat käskyt ja muutamien mukana olevien joko malaijien tahi noiden kymmenen halveksiva nauru palautti heistä useimmat paikoilleen, harmain kasvoin ja vapisevin polvin, se on kyllä totta, mutta luottamuksella, joka vain eneni joka minuutilta, jonka he vielä saivat elää.
Tuo puolituntinen oli kumminkin hirveä ja minäkin muiden mukana iloitsin nähdessäni valkoisten veneiden vihdoinkin eroavan laivoista. Luodit vihelsivät yläpuolellamme vielä muutamia minuutteja, mutta miehemme suhtautuivat nyt vaaraan rohkeammin ja korjasivat varustuksiimme syntyneet aukot tyynemmin huomattuaan veneitten alkavan lähestyä meitä kohti. Kun ne olivat päässeet ampumamatkalle, alkoivat niiden konekiväärit heti paukkua.
Vihdoin he tulivat meidänkin ulottuviimme ja silloin me korvasimme heille tuon peloittavan puolituntisen, jolloin meidän oli ollut pakko olla toimettomina. Ammuimme heidän ollessaan lantaassa yhteislaukauksen yhteislaukauksen perästä heitä kohti, ja täyteen ahdetut veneet olivat hyviä pilkkoja.
Heitä hämmästytti selvästi tervehdyksemme lämpimyys, mutta epäröityään hetkisen läksivät he jälleen eteenpäin jakauduttuaan kahteen osastoon, joista toinen suuntasi kulkunsa rannalle vähän itäänpäin patterista ja toinen jokea kohti. Rantatörmällä kasvavaan viidakkoon kätkeytyneet miehemme lähettivät kumminkin oikean luotituiskun ensimmäistä vastaan ja toista kohti suunnattiin kaikkien patterien tykkien ja muskettien tuli. Tulos oli heti selvä heidän päästyään ampumamatkan sisäpuolelle, vaikka he molemmissa paikoissa ponnistelivatkin toivottomasti murtaakseen vastustuksemme.
Joen suuta suojeli kumminkin vielä vahva pato, ja miehet, jotka rohkeasti kyllä koettivat särkeä sitä, joutuivat parhaimpien patterin suojassa olevien ampujiemme uhreiksi. Jonkun ajan kuluttua saivat vapaaehtoiset uhrata henkensä tuohon työhön, ja kun meidän kanoottilaivastomme ilmestyi joen mutkasta, käski veneitä komentava upseeri kaikkien kiireesti peräytyä. Hän huomasi suunnitelman mahdottomuuden yhtä pian kuin hänen rannalla olevat toverinsakin.
Piilouduttuaan varmasti viidakkoon voivat miehemme ampua suojatonta vihollistaan koko ajan sen koettaessa nousta maihin. Kuusi miesraukkaa kaatui heti ja useat haavoittuivat niin pahasti, etteivät he tahtoneet päästä enää veneihinsäkään takaisin. Jäljellä olevia ei ollut enää tarpeeksi suunnitelman toteuttamiseksi. Heidät työnnettiin takaisin kerta kerran jälkeen ja kun miestemme riemuhuuto pani heidät katsomaan ympärilleen ja he näkivät, miten heidän toverinsa pakenivat joelta luotien kirjaimellisesti sataessa heidän ympärilleen, huomasivat he myöskin, että voitto oli mahdoton. He pakenivat veneihinsä ja soutivat toisten jälkeen lantaalle niin nopeasti kuin suinkin.
Kun ne lähestyivät laivoja ja pääsivät pois ampumalinjasta, alkoivat suuret tykit paukkua kerran vielä niin hurjasti, että, jos ampumista olisivat ohjanneet hyvät tähtääjät, mitättömät varustuksemme ja pienet joukkomme olisivat heti tuhoutuneet. Nyt ne eivät kumminkaan saaneet sen suurempaa vahinkoa aikaan kuin että tekivät neljä miestä taisteluun kelvottomiksi ja särkivät muutamia tonneja kiviä ja maata rannalta ja patterin edustalta. Tätä kesti noin tunnin tahi hieman enemmänkin, mutta sitten saatuaan varmuuden, luullakseni, että paljon suurempi voima kuin minkä he voivat lähettää maihin — niissä ei ollut kummassakaan sataakaan miestä — oli tarpeen niin vahvan paikan valtaamiseksi, nostivat ne ankkurinsa ja läksivät vastahakoisesti Manillaan päin.
Kuulimme sitten myöhemmin heidän ilmoittaneen tuhonneensa Annabel Leen lasteineen ja kokonaan hävittäneensä Tumabongissa olevat vallankumouksellisten varustukset. Se oli kumminkin vain tavallinen espanjalaisten tapa salata tappioitaan. Kaikki sodan kestäessä sattuvat taistelut merkittiin voitoiksi, vaikka kapinalliset pitivät puoliaan kaikilla linjoillaan koko sen ajan ja heidän lukumääränsä lisäytyi moninkertaiseksi.