XVI.
TAISTELU MAALISKUUN VIIDENTENÄKOLMATTA PÄIVÄNÄ.
"Häpeälliset teot tahtovat tulla ihmisten tietoon, vaikka ne olisikin kätketty miten syvälle tahansa maan alle."
Shakespeare.
"Missä kapteeni on? Minut pitäisi hirttää, kun en milloinkaan muista sanoa häntä kenraaliksi!" huusi vanha Livingston syöksyessään kunnantaloon, jossa juuri järjestelin tavaroita.
"Luullakseni tulee hän sanomaan, ettei hän ole kumpikaan juuri tällä haavaa", vastasin.
"Ah, nyt se on ohi, kaikki tyyni, toivoakseni! Mitä minä teille sanoinkaan? Sanoin, ettei tämä kirottu rauha ole palaneen puupenninkään arvoinen, ja olinkin oikeassa. Se on rikottu jo, ja luullakseni voi hän nyt ruveta kenraaliksi milloin vain haluaa."
"Mitä? Onko rauha rikottu? Milloin ja kuinka? Tulkaa mukaani telakalle, Livingston. Hän on siellä valvomassa kannen paikoilleen asettamista ja hän haluaa luonnollisesti kuulla uutiset heti. Mitä tämä kaikki kumminkin tarkoittaa?"
Vanhan Livingstonin punaiset kiihtyneet kasvot muuttuivat jälleen nopeasti vakaviksi. "Sotaa vihdoinkin tähänkin maakuntaan, taistelua, jossa ei anneta armoa puolelta eikä toiseltakaan, mitä minä ainakin luulen huomaavani! Ah, tuoltapa tuo kapteeni tuleekin! Tulkaahan hieman tänne syrjään, kenraali. Minulla on teille uutisia, hyviäkö vai huonoja, riippuu kunkin mielipiteistä, mutta luullakseni on kumminkin parasta, ettemme puhu niistä nyt muille tällä haavaa. Kapina on alkanut jälleen. Leonissa tappelevat ne jo kuin paholaiset ja ovat lähettäneet pyytämään teiltä apua."
"Leonissako? Lopezhan oli- muistaakseni ollut siellä maaherrana?"
"Ja on nyt jälleen! En minä valehtele. Hän matkusti Manillaan jollakin tavoin tuon tykkivenetaistelun jälkeen, sai sieltä käsiinsä jonkun lahjottavan vaikutusvaltaisen henkilön ja osasi esittää asiansa niin hyvin, että häntä oikein ylistettiin Valdez-raukan murhaamisesta. Ihmettelen, miten hän voi kääntää asiat niin. Hänet nimitettiin jälleen Leonin maaherraksi ja hänelle annettiin suojelusvartiokin hänen valtansa turvaamiseksi. Siellä on hän ottanut käytäntöön kaikki entiset keinonsa ja viimeksi on hän ruoskituttanut muutamien kylien virkailijat bejucoruoskilla syystä että asukkaat eivät ole maksaneet verojaan."
"Millaisia nuo ruoskat ovat?" kysyin.
Kapteenin kasvot kovenivat. "Bejuco-ruoskassa on paksu bambuvarsi ja siima on letitetty piikkisimmästä rottingista. Se repii ihon kokonaan siekaleiksi ja tavallisesti tappaa uhrit."
"Niin,, ne ovat tappaneet useimmat heistä, jos vain tuon lähetin puheessa on perää, mutta heidän ystävänsä ovat nousseet kapinaan Lopezia vastaan. He piirittivät hänet Leonin kunnantaloon, mutta hän onnistui lähettämään sanan lähimmille espanjalaisille joukoille, ja nyt ne tappelevat koko piirikunnassa. Kapinalliset ovat lähettäneet tämän miesraukan, jota myöskin on ruoskittu, luoksemme näyttämään haavojaan ja pyytämään apua."
"Missä hän on?"
"Valdezin talossa. Tohtori hoitaa häntä."
"Menen hänen luokseen heti. Sillä aikaa on sinun, Amos, koottava kaikki täällä olevat miehemme ja ilmoitettava noille kymmenelle, että he valmistautuvat kokoamaan loppuja. Sinä, Williams, saat pitää huolta pyssyistä ja ampumatarpeista."
Hän poistui nopeasti Valdezin taloa kohti minun palatessani kunnantaloon ja Livingstonin mennessä telakalle, jossa uutta laivaamme rakennettiin, kokoamaan miehiä. Niiden joukossa olivat omat kolme malaijiamme, nuo kymmenen ja viimeisen Tumabongissa olleen vallankumouksellisen joukon taatuimmat miehet, jotka nyt saisivat muodostaa uuden armeijan ytimen, jos nyt sellainen koottaisiin. Muista miehistämme olivat muutamat menneet kotiinsa, mutta useimmat peläten paikallisten maaherrain kostoa olivat katsoneet edullisemmaksi jäädä läheisyyteemme ja elättivät itseään nyt kalastamisella ja metsästämisellä tahi auttamalla hitaita kyläläisiä sellaisten maanviljelystöiden suorittamisessa, jotka olivat aivan välttämättömät, saaden ruoan ja asunnon palkakseen.
Tuosta niin sanotun rauhan julistamisesta oli nyt kulunut noin kaksi kuukautta. Tiedettiin Aguinaldon ja muutamien muiden kapinallispäälliköiden poistuneen maasta, ja todella, saadakseen heidät suostumaan siihen, oli heille myönnetty kaikenlaisia etuja, kun taasen muutamat muut henkilöt, jotka eivät olleet ottaneet kapinaan suoranaista osaakaan, pakotettiin maksamaan suuria rahamääriä saadakseen mennä maanpakoon tahi pelastuakseen vankilasta. Mutta lukuunottamatta tätä ei sopimuksen muita ehtoja oltu ollenkaan täytetty. Rauhoittaja — näyttää siltä kuin espanjalaisilla veronkantajilla olisi suurin oikeus tuohon arvonimeen — toimiva komentava kenraali, Primo de Rivera, oli palannut isänmaahansa nauttiakseen kapinallisen maakunnan rauhoittajalle oikeudenmukaisesti tulevasta kunniasta ja arvonannosta, ja hänen seuraajansa Augustin pappeineen oli nopeasti alkanut käyttää kaikkia vanhoja keinoja yllyttääkseen kansan jälleen uuteen kapinaan.
Kuinka pitkälle he olivat onnistuneet yrityksissään, näkisimme pian Leonin tapahtumista. Samanlaisia kertomuksia olimme kuulleet muualtakin silloin tällöin, mutta olivatko ne oikeita vai vääriä emme kyenneet saamaan selville. Tumabongissa kumminkin olimme saaneet elää ahdistamatta ja häiritsemättä. Tiesimme kyllä viranomaisten olevan selvillä siitä, että kylässä ja sen ympäristössä oli suuria kapinallisjoukkoja, jotka eivät olleet alistuneet eivätkä luovuttaneet aseitaan, mutta joko he uskoivat ilmoitukseen, että Annabel Leen lasti oli tuhoutunut laivan mukana, tahi eivät he välittäneet lähettää tarpeellisen suurta joukkoa masentamaan kapinallisia. Totta on, että kuulimme silloin tällöin huhuja vanhojen tuttaviemme, tykkiveneitten, takaisin tulosta risteilijän tahi parin kanssa puhaltamaan meidät mereen, kuten he sanoivat, mutta niitä ei ollut vielä kuulunut. Ja niin olimme saaneet rauhallisesti jatkaa työtämme, joka kokosi kyläläisiä ympärillemme kaikkina heidän runsaina lomahetkinään tuijottamaan, ihmettelemään ja arvostelemaan. Sillä kapteenin pääjohdolla, Kasimin ollessa kirvesmiesten päällikkönä, Abdulrahman kaikkien tuhattaiturien etumiehenä ja vanhan Livingstonin kielen kehoittaessa kaikkia väsymättömään työhön, rakensivat tuliset sotilaamme hyvin sievää pientä laivaa, tukevaa ja tarpeeksi kantavaa, jolla aioimme purjehtia etelään päin sellaisten toveriemme kanssa, joiden saarilta poistuminen näytti välttämättömältä, jos nyt todellakin oli niin, että kapina oli loppunut.
Nyt Leonista kuulemamme uutiset panivat meidät epäilemään, etteivät asiat olleetkaan niin, ja puhuteltuaan tuota Valdezin talossa olevaa miesraukkaa päätti kapteeni lähteä sinne heti. Asestettuamme kaikki saatavissa olevat miehet, joiden joukkoon yhtyi muutamia vapaaehtoisia Tumabongistakin, läksimme muudatta viidakon halki viepää huonoa polkua samoilemaan päämääräämme kohti, joka sijaitsi noin kahdentoista peninkulman päässä. Siellä oli kumminkin jo kaikki loppunut. Kapinalliset olivat koonneet suuria joukkoja ja karkoittaneet Lopezin ja espanjalaiset joukot paikasta. Luultiin Lopezin matkustaneen Manillaan saamaan lisäohjeita ja otaksuttiin hänen pian palaavan kostaakseen, minkä vuoksi kapinan johtajat, joissa toimi kokonaan sotilaallisista asioista tietämättömiä talonpoikia, pyysivät kapteeni Hemingwayta rupeamaan heidän päällikökseen.
"Jos vain on olemassa hiemankin edellytyksiä tehokkaaseen vastarintaan, suostun mielelläni pyyntönne", vastasi hän heille suoraan, "mutta emme yksinämme voi vastustaa maakunnan kaikkia joukkoja. Kerroitte minulle, että Cavitéssa ja Batangassa on vielä asestettuja vallankumouksellisia joukkoja. Se on hyvä. Lähetän lähettejä heidän luokseen ottamaan selvää heidän lukumäärästään ja tarkoituksistaan, ja jos he ovat halukkaat ja tarpeeksi vahvat taistelemaan, yhdymme heihin."
Vaikka nuo miesraukat pelkäsivätkin alistumisen aiheuttamia seurauksia, ymmärsivät he kumminkin hänen todistelujensa järkevyyden.
Kolme- tahi neljäsataa talonpoikaa, joilla ei ollut varajoukkoja, eivät voisi kauan vastustaa viranomaisia, joilla oli huhujen mukaan yli kymmenentuhatta harjautunutta sotilasta käytettävänään. Mutta jos taasen toiselta puolen pari kolme muutakin paikkakuntaa oli noussut kapinaan ja noiden espanjalaisten joukkojen oli hajaannuttava pienempiin, eri paikkoihin lähetettäviin retkikuntiin, oli enemmän toivoa sellaisen hyökkäyksen onnistumisesta, johon nämä Leonin ja omat joukkomme halusivat ryhtyä. Ensimmäiseksi työksemme oli meidän saatava selville liittolaistemme asema ja voimat, ja kapteeni tiedusteli nyt vapaaehtoisia, joiden oli koetettava päästä noiden toisten johtajien puheille.
Mutta vaikka kaikki tiesivätkin tehtävän hyvin vaaralliseksi ja vaikeaksi, on hauska mainita, että suuri joukko Leonista kotoisin olevia miehiä ja koko oma joukkomme, Amos Livingstonista rauhallisimpaan ja laiskimpaan tumabongilaiseen kalastajaan asti, astuivat esille tarjoten palveluksiaan.
Kapteeni katsoi meihin iloisesti hämmästyneenä. "En voi lähettää teitä kaikkia, ja mitä upseereihin tulee, niin ei ainakaan sinun vähäinen kielitaitosi, Amos, riitä tähän tarkoitukseen, eikä Williamsinkaan."
"Mutta minähän osaan hieman tagalogin kieltä", sanoin pyytävästi.
"Et kumminkaan tarpeeksi, poikaseni. Tohtori, te olette liian tarpeellinen mies pantavaksi vaaralle alttiiksi, ja Luiz on jo osaltaan täyttänyt velvollisuutensa."
"Mutta minähän pääsin takaisin ehein nahoin, pätevin syy, miksi minut on jälleen lähetettävä. Saanko, kenraali?" lisäsi hän rukoilevasti.
"No olkoon! Te ja Felipe olette mainioita vakoilijoita ja saatte senvuoksi lähteä Cavitéhen. Nyt haluan saada vielä pari miestä, jotka tuntevat Batangan seudut hyvin, lähtemään sinne."
Muudan Leonin mies ja yksi noista kymmenestä, molemmat alkujaan Batangasta kotoisin olevia alkuasukkaita, valittiin lopulta ja kaikki neljä aloittivat heti välttämättömät matkavalmistuksensa. Pääasia oli tietysti, että he herättäisivät niin vähän huomiota kuin suinkin. Luiz pukeutui kerran vielä naiseksi ja Felipe, ollen muka hänen miehensä, sai näytellä jonkunlaista kulkukauppiasta, joka kaupitteli pieniä esineitä kulkiessaan kylästä kylään.
Tarpeelliset matkapassit voitiin heille myöskin hankkia. Toiset kaksi, lopetettuaan muka kuvitellun työnsä eräällä tupakkaviljelyksellä, palasivat nyt Batangassa oleviin koteihinsa, ja ehkä ensimmäisen kerran moniin vuosiin toinen heistä matkusti nyt omalla nimellään. Heidän passinsa olivat ainoat heidän mukanaan kuljettamansa paperit, sillä, lukuunottamatta vaaraa pitää hallussaan epäilystä herättäviä papereita tällaisina aikoina, oli hyvin epävarmaa, saisivatko, kapteenin ilmoitusten vastaanottajat selvää koko tiedonannosta, jos se olisi kirjoitettu paperille.
Katsoimme heidän lähtöään hieman kateellisesti ja ryhdyimme sitten odottamaan heidän paluutaan niin kärsivällisesti kuin meille oli mahdollista. Emme kuluttaneet kumminkaan aikaamme toimettomuudessa. Meidän oli oltava alituisessa yhteydessä Tumabongin kanssa ja laitettava molemmat paikat puolustuskuntoon mahdollisesti joko maan tahi meren puolelta tapahtuvien vihollisten hyökkäysten varalta ja harjoitettava alituisesti suurenevaa pientä armeijaamme tulevaan tehtäväänsä. Mutta kumminkin tuntui aika hyvin pitkältä, ennenkuin ensimmäinen lähetti palasi.
Hän oli noiden kymmenen joukkoon kuuluva batangalainen. Hän oli joutunut vangiksi tovereineen, ja luullen sen lisäävän heidän pakenemismahdollisuuksiaan, olivat he selittäneet olevansa aivan outoja toisilleen sanoen tutustuneensa toisiinsa matkalla. Tämä oli epäilemättä ollut onneksi toiselle miehelle, sillä hän oli kertonut juttunsa niin uskottavasti ja iloisen rohkeasti kuin ainoastaan pitkäaikaisesti vankiloihin ja tutkintoihin tottunut voi tehdä, että hänet oli vapautettu. Hänen toverinsa oli pidätetty epäiltävänä, "joka tarkoittaa", sanoi ystävämme tunteettomasti, "että hänet ammuttiin seuraavana aamuna. En jäänyt kumminkaan sitä katsomaan."
Johtajamme ei voinut moittia miestä. Hänelle uskotun ilmoituksen turvallisesti perillevieminen oli hänen toverinsa henkeä arvokkaampi, vaikka hänen välinpitämättömyytensä loukkasikin hieman tunteitamme. Hän oli vienyt sanan oikeaan paikkaan ja toi nyt vastauksen, joka tyydytti jotensakin meitä. Noiden johtajien joukot oli asestetut ja valmiit, odottaen ainoastaan merkkiä noustakseen kapinaan. "Ja tuo merkki", lisäsi mies merkitsevästi, "saapuu Hongkongista."
"Aguinaldoltako?" kysyi kapteeni nopeasti. "Onko hän siellä?"
"Kyllä, kenraali."
"Sitten hän ei olekaan petturi", sanoi tohtori Valez hyvin huojentuneesti. "Hän on vain ottanut rahat espanjalaisilta hankkiakseen enemmän sotatarpeita kapinallisille."
Olisi ollut aivan hyödytöntä ruveta todistelemaan tuollaisen teon kunniattomuutta, sillä olisi ollut ehkä kohtuutonta vaatia kunnian käsitteiden voimassa pitämistä tällaiselta orjuutetulta ja sorretulta kansalta. Kumminkin hämmästyimme hieman kuullessamme tohtori Matteo Valdezin, joka oli mielestämme niin kunnon mies, iloitsevan niin avoimesti heidän puolueensa johtajan ja oman veljensä ystävän tekemästä kepposesta.
Päivät kuluivat hitaasti, mutta muut lähettimme eivät palanneet. Heidän turvallinen paluunsa pitkän viipymisen jälkeen ensimmäisellä kerralla piti yllä toivoamme jonkun aikaa sen jälkeen kuin heidän otaksuttu paluunsa olisi pitänyt tapahtua, mutta sitten aloimme saada varmuuden, että heille oli sattunut joku onnettomuus. He olivat poistuneet luotamme maaliskuun puolivälissä, ja vaikka suurin osa seudusta, jonka kautta heidän oli kuljettava, kasvoikin tiheätä viidakkoa, olisi heidän kumminkin tavallisten olosuhteitten vallitessa ja näin kuivana vuodenaikana pitänyt saapua Cavitéhen neljässä tahi viidessä päivässä. Mutta kuukausi loppui ja huhtikuun ensimmäinen viikko kului, ennenkuin Felipe saapui väsyneenä, masentuneena ja yksinään.
Hänen kertomansa juttu oli peloittava. Luiz ja hän, ihmeellisten valepukujensa ja taitavuutensa turvissa, olivat kulkeneet levottoman maakunnan ja myöskin espanjalaisten joukkojen miehittämien paikkojen kautta onnettomuuksitta. He olivat tavanneet tyytymättömien johtajat Cavitén maakunnassa ja vaaratta ilmoittaneet heille viestin. Kaikki siellä asuvat ihmiset olivat olleet äärettömästi tyytymättömät espanjalaisiin ja valmiit lähtemään sotaan, joka näytti ilahduttavan heitä. He huomasivat niin ollen mielihyvällä, että tämä nykyinen liikehtiminen ulottui laajalle, ja saivat myös kuulla Hongkongissa ja muissa paikoissa olevien salaisten johtajien toivovan, että kapina puhjettuaan muuttuisi aivan yleiseksi. Luiz tiesi kapteenin toivovan juuri tätä samaa ja jäi sen vuoksi mielellään vielä muutamiksi päiviksi uusien ystäviensä luokse saadakseen tarkemmin määriteltyjä tietoja Leoniin vietäviksi.
Niin pitkälle siis oli kaikki mennyt hyvin, mutta sitten tapahtui onnettomuus. Muutamat johtajat, heidän joukossaan Luiz, olivat matkustaneet Manillaan neuvottelemaan muiden kapinallisten kanssa. Felipe oli seurannut nuorta herraansa sinne, mutta ei ollut ollut läsnä keskustelutilaisuudessa. Pidettiin kokouksia sekä yleisempiä että yksityisempiä jotka, vaikka ne kaikki olivatkin enemmän tahi vähemmän valtiollisia, eivät suinkaan kaikki olleet kapinallisia luonteeltaan. Useimmat olivat tyytymättömät saarten hallintoon ja olisivat mielellään uhranneet paljonkin saadakseen olosuhteet muuttumaan, mutta he pelkäsivät sisällistä sotaa ja eräässä kokouksessa ehdottivat toisia rauhallisempia keinoja vääryyksien lopettamiseksi. Felipe luuli erään maaliskuun viidentenäkolmatta päivänä pidetyn kokouksen olleen sellaisen.
Kuinka se sitten lieneekään tapahtunut, oli juuri tämä erityinen kokous joutunut viranomaisten tietoon erään papin välityksellä, joka toimi vakoilijana. Talon, jossa kokousta pidettiin, ympäröivät nopeasti sotamiehet, jotka murtautuivat sisään tappaen jokaisen hiemankaan vastustelevan ja vangiten muut. Tietysti oli heillä oikeus menetellä niin, ja jos Luiz Valdez olisi tapettu hänen taistellessaan joukkoja vastaan, olisimme ainoastaan voineet syyttää hänen surmastaan huonoa onnea sodassa. Mutta Felipe oli nähnyt nuo ammutut henkilöt ja hän voi varmasti sanoa, ettei hänen nuori herransa ollut niiden joukossa.
Sitten jatkui kertomus kumminkin niin, että se sai meidät kaikki raivostumaan ja kiihoitti kaikki saarten tyytymättömät toimimaan heti, kun he kuulivat sen. Nuo onnettomat ja puolustuskyvyttömät henkilöt, jotka olivat antautuneet joukoille, vietiin vankilaan ja ammuttiin seuraavana aamuna heitä sen paremmin tutkimatta.
Kun Felipe oli kuullut uutisen, oli hän aivan raivostunut surusta ja koettanut kaikin mahdollisin keinoin saada tarkemmin selville Luizin kohtalon, mutta ei ollut kuullut sen enempää. Hänen kysymyksensä olivat kohdistaneet epäluulot häneen itseensä ja hänet oli vangittu ja asetettu monien kuulustelujen alaiseksi, mutta hän oli onnistunut pettämään vangitsijansa ja oli palannut nyt tuomaan noita pahoja viestejä johtajilleen, jotka olivat hänet lähettäneet. Nämä olivat käskeneet hänen heti mennä kapteeni Hemingwayn luokse sanomaan tälle, että hän heti lähtisi joukkoineen liikkeelle ja yhtyisi heihin, sillä he aikoivat kohdistaa iskun vihollisiin niin pian kuin olosuhteet sen vain sallisivat.