XXI.
ASEVELJET.
"Hänen nimensä on kohtalo. Hänen tehtävänsä ja tarkoituksensa on olla onnellisten miesten kestävän ja yhtämittaisen autuuden esteenä, ikäänkuin tapa olisi sellainen, ettei kukaan kuolevainen pääse jumalien pöytään muuten kuin leikillä."
Francis Bacon.
Cavitéssa olevien joukkojen täytyi tällä haavaa miehittää pattereita tahi muuten auttaa kaupungin puolustamisessa. Joka tapauksessa ei heistä kukaan näyttänyt ajattelevankaan paenneen vankinsa kiinniottamista. Kuljimme seudun halki, Felipen toimiessa oppaanamme, vaikeudetta, tapaamatta ketään ja sivuuttaen ainoastaan kodeistaan paenneita cavitélaisia tahi antaen heidän kulkea ohitsemme.
Hevosten ja muulien selässä, puhvelien vetämissä vaunuissa ja jalkaisin pakenivat he tuhon omaksi joutuneesta kaupungista. Joukossa oli vain muutamia miehiä, mutta paljon naisia ja pieniä lapsia, jotka kuljettivat mukanaan kalleuksiaan ja sellaisia talousvälineitä, jotka eivät estäneet kulkua. He eivät ahdistaneet meitä. Heidän kaikki ajatuksensa keskittyivät vain siihen, että he löytäisivät varman suojan tykkien ampumamatkan ulkopuolelta, ja pahoitteluun, että heidän oli täytynyt jättää niin paljon omaisuutta noiden amerikkalaisten paholaisten hävitettäväksi ja anastettavaksi. Meille kerrottiin, että jos vain kaupunki valloitetaan, tappavat nuo merien takaa tulevat julmat miehet vangit ja haavoittuneet naiset ja lapset säälimättömästi ja julmasti ja anastavat kaiken, minkä he vain saavat varasteleviin käsiinsä. Meillä ei ollut aikaa kumota näitä perinpohjaisia syytöksiä amerikkalaisten luonnetta vastaan eikä se sitäpaitsi olisi ollut viisastakaan, sillä jos olisimme näyttäneet olevamme myötämielisiä vihollista kohtaan, olisimme samalla ilmaisseet olevamme kapinallisia.
Mikään varojemme mukainen lahjus ei voinut taivuttaa ketään vuokraamaan meille hevosta tahi muulia, joten meidän oli pakko kiiruhtaa eteenpäin jalkaisin niin nopeasti kuin suinkin. Pian erosimmekin sitten pakolaisjoukosta poiketen eräälle viidakon halki johtavalle polulle, joka vei kapinallisten leiriin.
Huomasimme, että etuvartijat olivat hyvin kiihtyneet haluten hyvin mielellään poistua asemistaan ja lähteä pakoon. Kuultuaan tykkien kaukaisen jyskeen olivat he luulleet espanjalaisten joukkojen lähteneen etenemään tykkitulen suojassa, eivätkä vakoilijat, jotka oli lähetetty ottamaan selvää asiasta, olleet vielä palanneet. Tulomme ja ilmoittamamme hyvät uutiset otettiin senvuoksi vastaan riemuin ja helpotuksen tuntein. Kulkiessamme vahdilta vahdille, jotka kaikki odottivat uutisia, yhtyivät he meihin huutaen äänekkäästi ja kuljettaen näitä tervetulleita tietoja toisilleen. Kun saavuimme leiriin, olimme me kolme määräyksettä poistunutta paremmin jonkun riemukulun johtajia kuin rikollisia, jotka tulivat pyytämään anteeksi laiminlyötyjä velvollisuuksiaan.
Uutisemme ja tuon hyvin tunnetun isänmaanystävän pojan pelastaminen hankkivat meille heti pienen hyväluontoisen kenraalin anteeksiannon. Hän oli tottunut niin höllään kuriin, että se olisi raivostuttanut kapteeni Hemingwayta, eikä hän näyttänyt huomaavan retkessämme mitään moitittavaa, koska se kerran oli onnistunut.
Mutta vaikka hänen miehensä eivät olleet tottuneetkaan kuriin, oli heidän innostuksensa ainakin oikea. Kaikki ryntäsivät valmistamaan pikaista poistumista tästä hauskasta paikasta, jokainen mies tarkasti aseensa, ampumavarat jaettiin ja sissijoukkojen tavanmukaisella nopeudella olimme lähtövalmiit noin tunnin kuluttua tulostamme.
Matkamme kestäessä yhtyi meihin vakoilija vakoilijan jälkeen vahvistaen uutisiemme totuuden. Viimeiset tulijat olivat saaneet jollakin tavoin selville, että Aguinaldo oli joko laivaston mukana tahi aikeissa yhtyä siihen. Hänen sanottiin sitten tulevan maihin amerikkalaisen päällikön kanssa järjestämään vallankumouksellisia joukkoja. Viime vuoden suunnitelmien raukeneminen oli jo unhotettu. Muistettiin ainoastaan, että hän johtaen mitä kirjavimpia joukkoja oli keskeytymättä kapinoinut espanjalaisia vastaan melkein kaksi vuotta. Hänen palaamisensa merkitsi vanhan innostuksen uudistamista ja runsasta vapaaehtoisten tuloa sekä kasvatti jokaisen miehen toivon moninkertaiseksi: Kun nyt uudet liittolaiset olivat tuhonneet espanjalaisten laivaston ja tykistön ja kun nuori päällikkö, joka oli niin usein ennenkin johtanut kapinalliset voittoon, oli valmis johtamaan heitä jälleen, näytti unelma "vapaista Filippiineistä" olevan lähellä lopullista toteutumistaan.
Kuljimme eteenpäin iloisesti ajattelemattakaan väsymystä. Pitkät tomuiset tiet, okaiset viidakkopolut, kahlattavat joet, kuumuus, jano ja väsymys eivät tuntuneet miltään. Edessämme olivat kansallisen vapauden häikäisevä mahdollisuus, henkilökohtainen onni ja yhteinen varallisuus, kaikki seikkoja, jotka jollakin tavoin aiheutuisivat tuolta vapaasta tasavallasta tulleiden ystävällisten valkoisten miesten sekautumisesta asiaan. Kukaan ei enää ajatellutkaan mahdollista onnistumattomuutta. Nuo valkoiset vapauttajat olivat kuin jumalat, jotka olivat laskeutuneet odottamatta ja niin taipuvaisina auttamaan, ettei sitä oltu osattu toivoakaan, jostakin tuntemattomasta avaruuden valtakunnasta juuri oikeaan aikaan. Koska olin englantilainen, jotka heidän mielestään olivat jonkunlaisia noiden ylistettyjen amerikkalaisten kokoserkkuja, jouduin suurten huomionosoitusten ja ylistysten esineeksi. Se ei ollut kumminkaan mitään verrattuna siihen, joka seurasi, kun saavuimme omien tumabongilaisten joukkojemme näkyviin. Kapteeni Hemingway seisoi miestensä sivulla ja hänen rehelliset vanhat kasvonsa loistivat onnesta, mikä ilmaisi, että kysymys: oliko hän kuullut hyviä uutisia, oli tarpeeton.
Eikä siinä todella ollutkaan aikaa kysellä mitään keltään. Tullessamme näkyviin ilmaisin viittauksin, että tuo puhtaaseen khakiunivormuun pukeutunut mies oli amerikkalainen, ja heti puhkesivat sekä upseerit että miehet oikein myrskyisiin ylistyshuutoihin. Uudestaan ja aina vain uudestaan kajahti tuo myrskyisä "Eläköön!", jolla tarkoitettiin sekä amerikkalaisia yleensä että kapteenia itseään ja filippiiniläistä armeijaa — huuto, joka näytti kohoavan jokaisen miehen sydämestä, vaimentaen tykkien kaukaisen jyrinänkin.
Hän seisoi siinä paljain päin odottaen, kunnes huudot hiljenivät. Sitten hän kiitteli heitä muutamin sanoin ja huomattavalla mielenliikutuksella, jonka jälkeen me taasen hurrasimme.
Sitten hänen katseensa sattui Luiziin, joka seisoi varpaisillaan vieressäni heiluttaen vanhaa rikkinäistä hattuaan miekkansa nenässä ja kiekuen kuin nuori kukko, ja hänen kasvoilleen ilmestyi kieltämätön hämmästyksen ja ilon ilme.
"Luiz! Olette siis vielä hengissä?" huusi hän.
Poika juoksi esille ottaakseen vastaan hänen onnentoivotuksensa ja tohtori Valdezin ja vanhojen toveriensa iloiset tervehdykset. Sitten hän kertoi pelastuksestaan sellaisella tavalla, että me kolme vihollista jouduimme vielä kerran suurten ylistysten esineiksi. Mutta kapteenin silmissä oli kumminkin sellainen ilme, joka pani minut ymmärtämään, että hän tiesi asiasta enemmän kuin hän halusi sanoakaan. Tällä ilon hetkellä ei hän kumminkaan halunnut ruveta meitä moittimaan.
Toivon, että voisin lopettaa kertomukseni tähän, jolloin kaikki olimme kokoutuneet tuon rakastettavan vanhuksen ympärille puristamaan hänen kättään ja onnittelemaan häntä. Hänen ylpeytensä kansalaistensa menestyksestä oli ilmeinen ja hänen onnentoivotuksensa uusille tovereilleen vilpittömät ja epäröimättä sanotut. Nämä viimeksi mainitutkin olivat hyvin sydämelliset ja ystävälliset, eikä missään voitu huomata tulevien onnettomuuksien, kateuden tai erimielisyyden merkkiäkään. Vanha Livingstonkin unhotti murinansa, ollen yhtä toivorikas kuin muutkin. Englantilaiset, amerikkalaiset, filippiiniläiset, malaijit ja siamilaiset — viisi eri kansallisuutta — oli edustettu tässä joukossa, ja kaikkia näytti sitovan yhteen veljeyden ja suopeuden side.