XXIII.
JÄRJESTÄYTYMINEN.
"Jalkaa, joka vetelehtii ja pyydettäessä liikkuu, ja katsetta, joka vain näyttää puoleksi tasapuoliselta käskemään, ei voida oikein kunnioittaa."
Tennyson.
"Mitä ihmettä sinä nyt olet tekevinäsi?" murahti vanha Livingston katsahtaen halveksivasti sinnepäin, jossa istuin lattialla ristissä jaloin kuin räätäli, koettaen ommella ruostuneella neulalla ja langalla, joka alituisesti katkeili "Tuolla tavoin ei ommella, sinä nuori tolvana! Pidä kangas jännitettynä, neula suorassa ja leukasi erillään koko hommasta. Peijakas, kun sinä olet saamaton?"
"Koetan kumminkin parastani", vastasin hieman kiivaasti katsellen arvostelevasti paikkaa, joka olisi ollut asetettava ja ommeltava paikoilleen kämmeneni pituudelta. "Housuni repeytyivät aivan palasiksi ajaessamme takaa noita espanjalaisia eilen. Nämä piikit tekivät suurempaa vahinkoa kun vihollisen tuli", lisäsin, vetäisten repeytyneestä vaatekappaleesta melkein tuuman pituisen hienon okaan.
"Tiedän tuolla Celebeksessä erään neekeriheimon, joka nimittelee esineitä mitä kummallisimmin nimityksin. Tuota piikkistä rottinkia sanovat he 'Petolliseksi ystäväksi', koska se pistää yhtä kipeästi kuin terävin tikarin kärkikin. Hullunkurisen nimen ovat he sille keksineetkin, eivätkö olekin?"
"Mielestäni sisältyy siihen kumminkin melko paljon viisautta", kuulin kapteenin sanovan ovelta. Hän oli tullut huoneeseen tohtori Valdezin kanssa juuri ajoissa kuullakseen viimeisen huomautuksen ja katsoi nyt työtäni hymyillen suopeasti. "Koska tuosta paikasta näyttää tulevan selvin pilkka huonoimmallekin ampujalle espanjalaisessa armeijassa, on parasta, että lähdet matkalle ennen työsi lopettamista, Williams."
"Mitä te nyt puhuttekaan, kapteeni! Tämä paikkahan on aivan ensiluokkainen", sanoin nauraen. "Mutta minne minun on lähdettävä ja milloin?"
"Kenraali on määrännyt minut lähtemään tänään iltapäivällä", vastasi kapteeni. "Minun on ryhdyttävä hoitamaan Albano-raukan virkaa. Hän on kaatunut muutamassa kahakassa, ja kenraalin mielestä on paikka siksi merkityksellinen, ettei sitä voida luovuttaa Albanon lähimmälle miehelle."
"Eikä ihmekään", sanoi tohtori Valdez päättäväisesti. "Tuolla miehellä oli kumminkin kylliksi päätä tahtoa sitä, vaikka hän ei siihen sovikaan. Hän on sivistymätön moukka, juuri sellainen kuin Lopezkin, jonka ystävä hän on ollut. Olen tuntenut tämän toisen miehen vuosikausia. Sanomme häntä 'Lyyhä-Topiksi', koska hän nilkuttaa toisella jalallaan. Ette tule pitämään hänestä, herra kapteeni."
"Minun on kumminkin koetettava käyttää häntä parhaani mukaan", sanoi kapteeni sivumennen. "Tietysti ei tämäkään paikka voi tulla toimeen miehittä, mutta koska ei ole luultavaa, että täällä tapahtuu mitään kummempaa, ja kun asiat ovat kehittyneet melko vilkkaiksi siellä, niin pyysin saada teidät, Livingstonin ja sinut, mukaani. Tiedän teidän ikävöivän töitä. Hapen tulee mukaamme myös ryhtyäkseen erään toisen ammutun miesraukan virkaan."
"En pidä Hapenista", sanoi Livingston äkkiä. "En ole sietänyt häntä milloinkaan ja sitten Cuevasin kuoleman vielä vähemmän kuin ennen. Hän luulee olevansa tarpeeksi viisas hallitsemaan näitä saaria, yksin."
"Leirissä puhutaan liian paljon", sanoi tohtori Valdez pahoillaan, "ja Hapen on viime aikoina seurustellut suurimpien lörpöttelijäin kanssa, jotka kiihkeimmästi syyttävät kansalaisianne, herra kapteeni."
"Ah, kyllä hän sen pian lopettaa", sanoi kapteeni välinpitämättömästi. "Puhun hänelle ja selitän, kuinka asiat todellisuudessa ovat, ja isken hänen tyhmään päähänsä enemmän tietoja kunkin mahdollisuuksista. Kyllä hän korjautuu."
"Kunpa toivonne toteutuisi, herra kapteeni", sanoi tohtori epäilevästi.
"Kuinka monta miestä otatte mukaanne?"
"En yhtään! Siellä on tarpeeksi joukkoja pitääkseen aseman hallussaan enkä halua heikontaa tämänkään paikan puolustusjoukkoa. Otan ainoastaan omat kolme malaijiani palvelijoiksi."
Tohtori näytti vakavalta. "Entä minä, herra kapteeni? Onko minun lähdettävä mukaan?"
"Ei, tohtori. Te olette liian hyvä lainattavaksi, luullakseni", sanoi kapteeni ystävällisesti. "He tarvitsevat teitä täällä. Mutta minun on turha mainitakaan, miten iloinen olisin, jos vain saisin teidät mukaani."
"Kiitoksia, kapteeni!" Tuon pienen miehen silmissä oli todellista myötätuntoa, kun hän puristi ystävänsä kättä. "Haluaisin mielelläni tulla kanssanne, mutta ellei se käy päinsä, niin ettekö halua ottaa Luizia ja noita jäljellä olevia — voi, miten heidän joukkonsa on jo supistunutkin pieneksi — noista viidestäkolmatta mukaanne?"
"En! Kenraali on jo määrännyt nuorelle Luizille erikoisen tehtävän, johon hän on oikeutettu isänsä poikana, ja haluaa pitää hänet esikunnassaan. Mutta luullakseni en tarvitsekaan mitään suojelusvartiota, herra tohtori", sanoi hän iloisesti. "En lähde tästä millekään seikkailuretkelle vihollisen leiriin, vaan erään omamme päälliköksi. Nyt, pojat, on teidän jouduttava. Anna minulle kenraalinvaltakirjani, Williams, ja tule mukaani auttamaan minua sen selittämisessä seuraajalleni. Taitoni tagalogin kielessä on hieman vaillinainen vielä ja — pyydän teiltä anteeksi, herra tohtori — muutamat kansalaisenne ovat yhtä paksupäisiä kuin ennenkin."
"Muistakaa heidän kouluutustaan, herra kapteeni", sanoi tohtori surullisesti ja kapteeni nyökäytti päätään.
"Viis siitä! Olkoon nyt opetus ollut millaista tahansa, on se kumminkin kyennyt luomaan muutamia oikein kunnon miehiä, Valdez", sanoi kapteeni lämpimästi. "Toivokaamme, että löydämme sellaisia useampia tuolla uudessa paikassa."
Mutta ei kulunut kauan, ennenkuin aloin olla tuosta asiasta aivan toista mieltä. Tullessamme tuohon uuteen paikkaan ei syrjäytetty komentava upseeri koettanut ollenkaan peittääkään mielipahaansa, että muukalainen oli tunkenut hänet tieltään, ja jokainen joukkoon kuuluva mies, hänestä itsestään viimeksi otettuun rekryyttiin asti, tervehti uutta johtajaa niin kylmästi ja töykeästi kuin suinkin vain voi.
Kapteeni ei näyttänyt kumminkaan välittävän siitä juuri ollenkaan. Hän ei halunnut tavoitella alaistensa suosiota, vaan kouluttaa heistä kunnollisia sotamiehiä, huomaten kumminkin pian, että siihen tarvittiin sekä aikaa että kärsivällisyyttä. Viimeinen päällikkö oli ollut komeileva sotilas, mutta huono pitämään miehiään kurissa, ja hänen alipäällikkönsä olivat vieläkin veltompia, vaikkakaan eivät yhtä komeilevia. Vartiopaikka oli merkityksellinen, koska siitä voitiin pitää silmällä erästä Manillaan johtavaa päätietä. Asuntoina oli erään palmuistutuksen vieressä sijaitsevia ohutseinäisiä majoja, jotka oli rakennettu erään Pasigin sivujoen rannalle.
Uuden päällikön ensimmäinen määräys oli välttämätön, mutta hyvin suututtava. Kaikki miehistömme majojen läheisyydessä olevat kookospalmut ja muut puut oli hakattava poikki, sillä vihollinen voi niiden turvissa huomaamatta lähestyä paikkaa, ja sitäpaitsi estivät ne meitä näkemästä kokonaan kaupungista johtavan tien. Tuntui hyvin kummalliselta, että viimeinen päällikkö oli antanut niiden olla pystyssä, sillä ne olivat alituisena vaarana paikan puolustuskelpoisuudelle.
Suureksi ihmeeksemme kuuntelivat sekä upseerit että sotamiehet määräystä hyvin vastenmielisesti. Sitä toteltiin kyllä, mutta hyvin vihaisesti ja vastahakoisesti, emmekä voineet olla kuulematta sen aiheuttamaa murinaa. Puut olivat aina olleet siinä; miksi ne siis nyt oli hakattava pois? Vihollinen ei ollut käyttänyt niitä milloinkaan ennenkään hyödykseen; miksi siis luultiin, että se nyt muuttaisi mieltään? Miksi hyvät hedelmäpuut tuhottiin?
"Teillä on niitä kyllä tarpeeksi jälleen sadan vuoden kuluttua, te kirotut murisevat tolvanat!" jyrisi vanha Livingston omituisella kielisekasotkullaan, jota he eivät luullakseni ymmärtäneet juuri ollenkaan. "Ja lukuunottamatta pähkinöitä on teillä enemmän rehua kuin syödäkään jaksatte. Voidaksenne puhua vastoinkäymisistä, on teidän ensin oltava mukana jossakin haaksirikossa tahi kuukausimääriä päiväntasaajan tyvenessä. Toivon, että saisin teidät mukaani merelle, poikaseni."
Kokospalmut olivat vain alkuna. Seurasi alituisia kahnauksia, murinaa ja viittauksia muukalaisuuteemme ja tapoihimme. Se oli vihan todellinen syy. Olimme muukalaisia, amerikkalaisia, eikä mikään tekomme voinut muuttaa sitä asiaa.'
Ehkä, jos nuo molemmat Valdezit tahi tuo ritarillinen jäännös noista viidestäkolmatta olisivat olleet kanssamme puhumassa uusille tovereillemme kaikesta, mitä heidän uusi päällikkönsä oli tehnyt kapinallisten hyväksi, olisivat asiat muuttuneet toisenlaisiksi. Jos vain joku heikäläinen olisi kertonut heille Annabel Leen yöllisestä paosta, jolloin se uhmasi rannikon patterien tykkejä viedäkseen ahdistetut kapinalliset pois Manillasta, pitkän takaa-ajon aiheuttamasta vaarasta, kuunarin menettämisestä, Tumabongin puolustamisesta, väsymättömästä käskyjen seuraamisesta tuossa pari päivää kestävässä taistelussa Manillan etuvartiojoukkoja vastaan, lukemattomista kahakoista, vuorokausia kestäneestä yhtämittaisesta kovasta työstä, jolloin harjoiteltiin, järjestettiin, marssittiin, suunniteltiin taisteluja ja korjailtiin muiden erehdyksiä ja tyhmyyksiä, olisi heidän uusi päällikkönsä varmasti saavuttanut heidän myötätuntonsa puolelleen. George Hemingway oli viimeinen ihminen maailmassa kehumaan omia tekojaan, ja vanha Livingston halveksi siksi paljon noita "kapinallisia neekereitä", kuten hän heitä nimitti, ettei hän ajatellutkaan mitään sovittavaa, ja minuun, ajattelemattomaan poikaan, vaikuttivat perämiehen osoittama halveksiminen ja kapteenin välinpitämättömyys niin, etten milloinkaan uneksinutkaan sellaisten keinojen käyttämisestä.
Jos vain Hapen olisi ollut uskollinen tahi jos olisimme aavistaneet hänen petoksensa suuruuden, olisi selkkaus mahdollisesti voitu välttää. Ollen uskollinen tohtori Valdezille antamalleen lupaukselle oli kapteeni puhunut Hapenille miehistön keskuudessa olevasta tyytymättömyydestä amerikkalaisten yksinvaltiutta vastaan teroittaen hänen mieleensä sen välttämättömyyttä ja kieltämätöntä hyötyä.
"Vaikka Yhdysvaltain hallitus suostuisikin luopumaan voittonsa hedelmistä, mikä luullakseni ei voi tulla kysymykseenkään", sanoi hän vakavasti, "eivät filippiiniläiset kuitenkaan voisi tulla toimeen avutta. Ne joutuisivat vain kerran vielä jonkun mahtavan saaria himoitsevan valtakunnan orjiksi, joko Espanjan jälleen tahi Saksan tahi jonkun muun noista monista valloista, jotka ovat tarpeeksi voimakkaat lannistamaan vastustuksenne tuntemattakaan sitä. Teillä ei ole tarpeeksi voimia yhtyäksennekään yhdeksi valtakunnaksi. Maanne on jakautunut satoihin saariin, melkein yhtä moniin ihmisrotuihin ja varmasti yhtä moniin eri pyrkimyksiin. Etelässä asuvat malaijit eivät alistu Luzonin tagalogien hallittaviksi eivätkä tagalogilaiset malaijien. Suoraan sanoen, kaikki näillä saarilla olevat heimot tahtovat elää erillään muista. Te ette halua sellaista armeijaa, johon kuuluu puolet saarten miehistä, ja laivastoa, johon kuuluvat loput, suojelemaan riippumattomuuttanne, jos nyt onnistuisitte sen saamaan. Olen sanonut tämän teidän johtajillenne neuvottelussa ja toistan sen teille nyt tässä, koska kuulen enemmän kuin haluankaan teidän kansalaistenne puheista. Itsenäisyys kuulostaa kyllä kauniilta, mutta ainoastaan siten voitte säilyttää maan kansalle, että suostutte sellaisen vallan yliherruuteen, joka voi karkoittaa muut loitolle."
"Mutta teidän maannehan on vapaa maa. Miksi ei meidän voi tulla sellaiseksi?" vastusteli filippiiniläinen aivan kuin hän olisi toistanut jotakin ulkoa opittua läksyä.
"Vapaahan siitä tuleekin, aivan yhtä vapaa kuin kaikki muutkin Yhdysvaltain osat — vapaa sortavista maaherroista, tarkastamattomista tuomioista ja pappien tyranniudesta. Williams, onko hän ymmärtänyt puoliakaan selityksestäni?"
"Luultavasti, kapteeni."
"Ellei, niin iske se hänen kalloonsa ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa. Ehkä hän sitten vaivautuu selittämään sen muille."
Tein kuten minun oli käsketty, ja Hapen kuunteli puheitani kohteliaasti yhtä tyhmin ja ikävystynein ilmein kuin kapteeninkin selityksiä. Hän tuntui meistä vielä tyhmemmältä kuin ennen eikä mieleemme juolahtanutkaan, että tuon tyhmyyden alle kätkeytyi arvaamattomia petossuunnitelmia. Saimme tietää sitten myöhemmin, että ennen kenraalin leiristä poistumistamme oli hänen turhamainen ja tyhmä järkensä alkanut uneksia mahdollisesta ylennyksestä, jonka tiellä hän luuli kapteenin olevan. Leirissä olevat tyytymättömät, joiden mieli paloi ryöstöjen, ja kostonhimosta, olivat lietsoneet hänen toivonsa liekkejä, ja nyt "Lyyhä-Topi", joka oli yhtä kunnianhimoinen, nähden saman kilpailijan tiellään ja aikoen nähtävästi käyttää tuota lyhytjärkistä toveriaan pelkkänä välineenä omien tarkoitustensa saavuttamiseksi, oli lisännyt johtopäätöksensä toisten neuvojien todisteluihin. Jos Hemingway vain saadaan pois tieltä, valitaan joku syrjäytetty upseeri hänen sijaansa. Tuon muukalaisen vaikutusvalta oli ollut Hapenin ylenemisen este näinä kuukausina ja nyt se oli estänyt Lyyhä-Topinkin ansioiden palkitsemisen. Kumpikaan ei voinut toivoa mitään tilaisuutta kykyjensä näyttämiseen, sopivan korvauksen saamiseen eikä tyhjän kukkaronsa täyttämiseen ennen Hemingwayn poistumista tieltä. Tähän yhtyi nyt vielä kapinallisten keskuuteen yleisesti levinnyt pelko, että filippiiniläiset olivat vain vaihtaneet toisen muukalaissorron toiseen, ja otaksuma, että kansallinen vapaus voitiin saavuttaa vain kaikkien muukalaisten karkoittamisella saarilta.
Emme tietysti ensin huomanneet paljonkaan tästä meitä kohtaan osoitetusta vastenmielisyydestä. Miehet, niiden joukossa Hapen ja Lyyhä-Topikin, käyttäytyivät kyllä kylmästi ja vihamielisesti, mutta lukuunottamatta töykeyttä ja haluttomuutta, tottelivat he kumminkin vastustelematta. Ainoastaan noita kolmea malaijia kohdeltiin peittelemättömän raa'asti, kartettiin ja syrjäytettiin jokaisessa sopivassa tilaisuudessa, mutta kun tiesimme, kuten hekin, tuon vanhan filippiiniläisten ja malaijien välillä vallitsevan vihamielisyyden ja sen, että nämä viimeksi mainitut auttoivat parhaillaan espanjalaisia etelässä olevilla saarilla puhjenneen kapinan kukistamisessa, emme ollenkaan ihmetelleetkään, että nämä miehet kohtelivat heitä niin töykeästi. He eivät vielä tienneet, miten monta tehokasta lyöntiä merirosvomme olivat sivaltaneet heidän asiansa puolesta, ja vaikka koetimmekin asianomaisesti valaista heille asian oikeaa laitaa, ei saavutuksemme ollut kuitenkaan aivan tyydyttävä, ja malaijit saivat pysytellä edelleenkin syrjässä.
Se oli sitäkin onnettomampaa koska he eivät siten saaneet kuulla mitään miesten aikeista. Jos Kasimin terävät silmät ja tarkat korvat vain olisivat saaneet koota, lisätä ja vähentää, päättää ja otaksua toisten huolettomista puheista, millaisia suunnitelmia ja vehkeitä nuo ovelat aivot ajattelivatkaan, olisi vaara ehkä vieläkin voitu välttää. Mutta asiain näin ollen kohtasi se meitä varoituksetta.