KAHDENLAISESTA MORAALISTA.
Sananen siveellisyyskysymykseen.
Niin vanha mies kuin minä olenkin, olen kuitenkin nuorena syntynyt. Ja muutamia vuosia syntymäni jälkeen pantu kouluun.
Minä olin »parempain ihmisten» lapsi eli, toisin sanoen, vahtimestarin poika. Siitä syystä ei minun tarvinnut kouluun tullessani tuntea kirjaimia, niinkuin köyhäin poikain, jotka pantiin kansakouluun. Minä pääsin Tant Fiinan kouluun.
Siellä opin, ettei milloinkaan saanut juosta kadulla, vaan piti kävellä kauniisti, kädet ulkona taskuista; ei koskaan mennä katsomaan, kuinka sikaa tapetaan naapurissa; ei hävittää linnun pesiä, eikä koskaan puhua »housuista» — ja monta muuta kaunista asiaa.
Kerran sitte kävelin Tant Fiinan rinnalla koulusta kotiin päin ja Tant
Fiina kehui, kuinka hyvät pojat pääsevät taivaaseen.
»Vai taivaaseen tuommoinen herasilmä!» ivasi jälestäni tuleva kansakoulun poika.
Niitä oli useampia yhdessä matkassa ja tekivät jos jonkinnäköistä kujetta. Uskalsivat latoa kirjojaan Tant Fiinan turnyyrille — salaisesti kyllä — mutta toisilleen kehuivat, että »tämä poika se vedättää kirjojaan pyöreäpäisellä hevosella!» Muuan pani jotain pehmeää minun taskuuni. Arvasin, että se oli kuollut rotta.
Vähitellen pääsi minussakin se toinen moraali vallalle. Yht'äkkiä sanoin Tant Fiinalle:
»Arvaakos Tantti, mitä viemistä minulla on pikku sisarelleni tässä taskussa?»
»Rusinoita?»
»Ei!»
»Omenoitakos?»
»Ei!»
»Annappas, kun koettelen!»
Tant Fiina veti sen ulos taskusta — ja kiljasi. Minä en silloin joutanut sanomaan hänelle »hyvästiä» enkä »hyvää yötä», niinkuin oli kotona neuvottu, vaan erosin hänestä äkkiä.
Seuraavana aamuna kun tulin kouluun, sanoi Tant Fiina, että olin ollut »tuhma», ja antoi minulle kahden kesken »riissiä». Mutta kotona sain kaikkein nähden »selkääni», siitä syystä että olin ollut »sikamainen ja hävytön». Tant Fiina oli käynyt kielimässä siellä.
* * * * *
Kansakoululaiset tappelivat keskenään, juoksivat ja huusivat; viskoivat kivillä toisiaan ja muita koiria; kiroilivat keskellä katua; särkivät linnun pesiä; panivat kirjansa Tant Fiinan turnyyrille ja työnsivät kuolleen rotan minun taskuuni — kaikki ihan onnekseen. Mutta minä sain kärsiä siitä syystä, että ainoastaan arvuutin Tanttia. Pakkoko hänen oli panna kättään minun taskuuni?
Näin jouduin ensi kerran elämässäni kahdenlaisen moraalin uhriksi.
Mieleni teki pois Tant Fiinan koulusta.
Kun sieltä vihdoin pääsin lyseoon, tulin tuntemaan, että vanhempain toverien moraalina oli pehmittää heikompia. Heikompien velvollisuus oli juosta pakoon ja vaatia vahingonkorvausta vielä heikommilta.
Tunnilla saivat etevämmät nauraa toisten tuhmille vastauksille, mutta menipäs kovapäinen vetämään suutansa vinoon, vaikka kuinka olisi kutkuttanut, niin äkkiä opettaja hihkasi, ettei saa »irvistellä», ei »turskua» eikä »hirnua» — aina naurun laadun mukaan.
Sittemmin olen pitkin elämääni huomannut, että moraali aina on riippuvainen asianhaaroista.