KASARMIIN TULTUA. — ENSIMÄISET TUTTAVUUDET.
Tyhjää, kylmää, kolkkoa, pimeänlaista. Ei ketä käskeä, ei yhtä piian palleroa. Pane itse oljet polsteriisi, polsteri hinkaloosi, hae itse juotavasi — sekin on vettä, ei muuta.
Vähitellen kasarmi kansoittuu. Väännäksen jonkinnäköistä ukkoa: suutaria, räätäliä, renkiä, talon jälliä, herran heikaletta. Viulujakin on joillakuilla, ketä lienevät kylän pelaria; heittiömiehiä kait. Vielä toki on kello tallella taskussani. Pannaan vaan polkaksi, kylmähän täällä on.
Uhkeita miehiä nuo aliupseerit. Kenen heistä saanee lähimmäksi päällikökseen. Täytyy varoilta antaa heidän voittaa sormikoukussa itsekunkin.
Talosta iltanen. Puuro näköjään riittää. Maitoa määrältä. Vieläkö tässä ruokaluvut? Mutta onhan kruunulla aikaa.
Ja sitte maata. Hitto tässä kotia muistelkoon! — Kyll' on kova vuode, ja peite kuin hevosloimi. Pari sataa miestä yksien seinäin sisällä, kaikkea säätyä, sama vapaus kaikilla. Tympeyttää vähän tämä "kansallishenki." Olisipa saanut olla puuroakin määrältä.
* * * * *
Aamusella viedään tukka kuin vesileipäläisiltä. Sitte selkään kruunun hallava takki, jalkaan housut. Ja minkälaiset housut! — Liiviä ei anneta. Vähänpä tulee tälle kesälle taskuja. Takissakaan ei ole kuin yksi, vuorissa. Saappaat sangen neliskulmaiset, päälliset ainoastaan hiukan ohuemmat kuin anturat. Ja leukalappu — aikuisille miehille! Vyö vielä, "hihnainen vyö", sinelli ja lakki kuin marjatuohinen.
"Jopa on tuolla Korpelaisella päätä! Tässä nyt on komppanian suurin lakki, joka riittäisi silppukoriksi pikku taloon, mutta hänellä se on kuin olisi tulitikkulaatikko päälaella."
Korpelainen oli Hankasalmen sydänmailta, Mikko Annaliisanpoika Korpelainen. Äitinsä ainoa poika, "ja se oli leski", elävän miehen leski. Kehuttiin olevan hyvänlainen hevosvaras ja kahdesti istunut linnassa viinankeitosta. No, terve mieheen, koska tässä tullaan yksiin leipiin!
Sitte ruvetaan riviin, lyhyet vasemmalle päin. Katsotaan, kuinka sotahaarniska istuu. Saksilla tasataan virkatakkien helmuksia. Valmista sotaväkeä, ja vähällä vaivalla. Aika pulskaa väkeä. Mitä ne kasakat meihin nähden!
"Miks'ei Ryhänen pysy ojennuksessa?"
Ei voi. Jos jalat asettaa riviin, menee vatsa yli puolen metrin ulommaksi muita; jos vatsan panee muiden tasalle, jäävät jalat yli puolen metriä rivin taakse.
"Rovastiksi piti ruveta."
"Mutta tuli sotaherra."
"Valmis parooni."
Tuo viimeinen arvostelu oli Ryhäsen oma.
Lopuksi lääkärintarkastus, yksityiskohtiin menevä. Sairaille ja raihnaisille annetaan omat vaatteensa takaisin ylleen, ja he saavat lähteä hiljakseen kotia kohden. Toiset vielä ilkkuivat portilla:
"Maalta olet sinä tullut ja maalle pitää sinun jälleen menemän."