TOINEN ILTA.
Oli aamusta ja päivästä tullut toinen ehtoo. Ystävykset istuivat taas entisellä paikallaan pyöreän pöytänsä ääressä. Torkkeli oli kertomassa.
"Minä tulin Viipuriin aikaseen aamulla. Ajoin näet loppumatkan junalla."
"Junalla?"
"Niin, junalla. Voin kyllä arvata, että veljet eivät tunne sitä kulkuneuvoa. Outo laitos se oli minullekin, enkä vieläkään ole sen salaisuuksista täysin selvillä. Siinä oli joukko vaunuja, joita veti raudasta rakennettu hevonen. Kulkuvoima saadaan jonkunlaisella koneella, jossa pääasiana on veden kuumentamisesta syntyvä höyry. Samanlaatuinen kone kulettaa myös laivoja, joten soutaminen ja purjeiden käyttäminen on vähentynyt. Junat liikkuvat erittäin rakennettuja n.s. rautateitä myöten, pitkin maita mantereita ja tekevät hevoskyydin harvinaiseksi. Sentähden onkin hevosen hoito laiminlyöty. Ennen niin kuuluisa Karjalan hevonen on menettänyt kaiken ryhtinsä, niin että maan ratsuväelle tarvittavat hevoset täytyy tuoda Venäjältä. Ihme vaan, etteivät vielä ole keksineet höyryllä käypiä sotahevosia. Tosin sain monestikin nähdä ratsastajia, joilla hevosen asemesta oli allaan suuri pyörä; sitä jaloillaan kiertäen he kiitivät huimaa vauhtia. Mutta siinä olivat ratsastajan kädet ja jalat kiini koneen hoidossa, niin että heillä ei olisi mahdollisuutta taisteluun muilla aseilla kuin ehkä hampaillaan."
"Kulkiko juna nopeasti?"
"Sangen nopeasti. Ja mukava siinä oli matkustaa. Viipuriin tullessa alkoi niissä vaan tuntua omituinen tuoksu. Sierameni laajenivat uteliaisuudesta, ja ennen pitkää ne huomasivat kohdanneensa tuttavan entisiltä ajoilta. Vanha aatelisnenä ei petä. Paljo on 600 vuoden kuluessa muuttunut, mutta musikan haju on ennallaan, ryssän musikan haju. Sen laadun voitte arvata, kun ajattelette, että nenäni näin kauan oli siitä säilyttänyt katkeran muiston. Kaikissa venäläisissä ei kuitenkaan ole tätä hajua; oli toisia, joilla oli hieno hipiä, parrattomat kasvot ja visertävä ääni. Ne ovat venäläisiä naisia, ja he miellyttävät yhtä suuressa määrässä kaikkia aistimiamme. Pääkansallisuutena Viipurissa ovat kuitenkin suomalaiset, enimmäkseen karjalaisia."
"Kumpiko kansallisuus nyt kaupunkia hallitsee, venäläinen vai suomalainen?"
"Ei kumpikaan. Ja sepä se onkin ihmeellistä. Hallitsevana osana on kansa, jota ei kertaakaan mainita raamatussa ja jota minun tietääkseni ei ihmiskunnan historiakaan tunne — ikkefennomaanien kansa. Minulle se oli ollut ihan tuntematon tähän asti, ja tietysti teille myös. Tosin olemme tänne tulleiden edustajain kautta saaneet tietää monta uutta kansaa, niinkuin tsheremissit, syrjäänit, hererolaiset y.m.m., joista meillä ei ennen ollut aavistustakaan, mutta ikkefennomaanien kansasta ei tänne ole saapunut ainoatakaan näytettä. Ja kuitenkin ovat he kristityitä eivätkä ylimalkaan näyttäneet elävän suuremmissa paheissa kuin heidän ympärillään asuvat kansat. Syynä lienee joku kirous vanhoista synneistä. Muutamat ikkefennomaanit arvelevat olevansa Aasain sukua, niinkuin mekin, ja siihen heidän kielensä hiukan viittaakin. Mutta heidän luonteensa ja tekonsa puhuvat tätä olettamista vastaan. He ovat yhtyneet ryssiin ja pitävät niiden avulla kaupunkia vallassaan. Myös näyttävät he kavaluudessa olevan ryssien vertaiset, ellei etevämmät näitä. Rauhallisen luonteensa takia ei suomalainen kansa, vaikka onkin paljoa voimakkaampi, ole kukistanut ikkefennomaanien valtaa. Yhteisissä asioissa tyytyy suomalainen äänestämään i ja 2 äänellä, samalla kuin ikkefennomaanit äänestävät 25:llä. Heillä on näet semmoinen laki, ja suomalaiset pitävät pyhänä kaikkea lakia."
"Sillapa niitä on niin helppo kenen tahansa pitää orjuudessa", huomauttivat toiset.
Hetken vielä näistä asioista juteltuaan kääntyi Torkkeli puhumaan
Viipurin kaduista.
"Muutamat niistä olivat suorat ja leveät, ja pitkin niiden vartta oli korkeita patsaita, joihin oli kiinnitetty suoraksi pingotettuja rautalankoja. Ensin ajattelin niiden olevan sitä varten, että jos tulipalo hävittäisi kaupungin, jäisivät kuitenkin nämä langat osottamaan katujen paikkaa ja niiden avulla voitaisiin kaupunki uudestaan jakaa tontteihin. Mutta kun olin muutamia päiviä oleskellut kaupungissa, sain selville, että näitä lankoja myöten kulkee ääni pitkiä matkoja, joten ihmiset toistensa kanssa puhellessa saattavat istua kukin kotonaan. Se vähentää jalkavaivoja ja helpottaa suuresti ihmiselämää."
"Mutta eikö se saata ihmisiä vieraantumaan toisistaan?"
"Kyllähän se muuten voisi laimentaa seuraelämän tykkänään, jos ei olisi vekseleitä."
"Mitä ne ovat?"
"Paperinsuikaleita, joilla pankeista lainataan rahaa. Niihin tarvitaan useampia nimiä, jotka ovat jokaisen omakätisesti kirjoitettavat, ja sentähden täytyy miesten käydä toistensa luona. Muutamista tuleekin sillä tavoin hyvin ahkeria kylänkävijöitä ja miellyttäviä seuramiehiä."
Sitte Torkkeli taas palasi jatkamaan kuvaustaan Viipurin kaduista. Meille siinä ei ollut mitään uutta, vaan kyllä hänen kuulijoilleen. Enimmän he ihmettelivät viipurilaisten huonoa muistia, kun melkein jok'ainoan täytyy maalata nimensä kadunpuoleiselle seinälle, että naapurit tietäisivät, kuka missäkin paikassa asuu.