VEKSELI.
Se maakauppias, jonka Viipuriin mennessäni Savon radalla tapasin, kertoi Kuopiossa joutuneensa pieneen vekseliasiaan. Ja ne ovat niitä vihoviimeisiä näin huonona aikana.
"Yks maakauppias" ei saisi koskaan mennä kovin laajoihin asioihin. Hänen olisi otettava esimerkkiä pienemmistä "liikkeenharjoittajista" kaupungissa. Kun Kuopiossa pannaan kauppa pystyyn, niin ensiksi tehdään aukko seinään, sitte haetaan leipurilta kolme kappaletta "10 pennin korvapuustia" ja kuusi kappaletta piparkakkuja — 5 penniä pari — kuuden kuukauden myynti- ja maksuajalle. Vielä tuotetaan tehtaalta 1 kori olutta sillä puheella, että maksu seuraa joka kerran kuin "kuoret" vaihdetaan uuteen koriin. Jos nyt epäsuotuisat liikeolot tekevät asianomaiselle mahdottomaksi täyttää sitoumuksiaan ja hänen täytyy ilmottautua konkurssitilaan, niin ei kellekään siitä tule kovin tuhoavaa iskua. Suurimmalla saamamiehellä, nikkarilla, on ensimäinen kiinnitys tärkeimpään omaisuuskohtaan: puodin oveen; oluttehdas ei koskaan menetä enempää kuin yhden korin, josta kuitenkin on toivo saada takasin tyhjät ja myymättömät pullot; leipurin ei tarvitse pelätä, että olisi mitään myyty noista kuusi kuukautta sitten valmistetuista leivoksista — hän saa aina takasin sen osan, mikä ei mene velallisen ja hänen perheensä ylläpidoksi valvontapäivään asti eikä uskottujen miesten palkaksi. Enimmän kärsii tämmöisestä konkurssista seppä, joka on takonut kyltin, sillä hänen täytyy maalauttaa siihen uusi nimi, ennenkuin se kelpaa jollekulle toiselle yhtä yritteliäälle liikemiehelle. Näin oli eräskin seppä viime elokuusta marraskuuhun mennessä "valvonut" samaa kylttiä neljässätoista eri konkurssipesässä ja toivoo sen avulla pääsevänsä ennen vuoden loppua osamieheksi vielä moneen "pesään"; sillä liikesuhteet kallistuvat yhä arveluttavammalle kannalle.
Oli se ennen Kuopiossakin toinen aika. Rahaa oli ja sitä läksi. Vielä viime kevännä oli kertojani saanut Yhdyspankista vekselillä 1,500 markkaa ja sitä hän nyt oli käynyt selvittämässä. Rahansa hän oli jättänyt kotiin parempain tarpeiden varalle, sillä nykyinen aika ei ole mikään pankkien täyttämisen aika. Oli aikonut saada saman summan jostakusta toisesta pankista ja sillä maksaa Yhdyspankkiin. Vekseli oli langennut jo lauantaina, mutta meni pyhän yli maanantaihin, jolloin hän vasta joutui kaupitsemaan uutta vekseliään. Koska hänellä oli kaksi vankkaa nimeä apunaan, luuli hän paperinsa varmasti kelpaavan Suomen pankkiin. Odotettuaan sikäläisen "rippitunnin" kello 11-12, meni hän nostamaan rahoja.
"Jassoo — niin — kyllä — tuota —", juttelee pankin kirjuri, etsiessään vekseliä kaikenlaisten paperien joukosta; sitte hän kuiskaa niin hiljaa, etteivät toiset rippivieraat kuulisi: "Kyllä ne eivät hyväksyneet sitä ostettavaksi!"
No, ollaan sitte kuitit, ajatteli kauppamies. Yhdyspankki suletaan kello 1 — ennätti siis vielä käydä Kansallispankissa. Hänellä oli kymmenkunta osaketta tähän kansalliseen yritykseen; jos eivät osta sinne hänen vekseliään, niin hän myy osakkeensa juutalaisille vaikka puolesta hinnasta. Niin hän päätti. Saisivat sitte juutalaiset äänestää vaikka koko pankin nurin tulevassa yhtiökokouksessa.
Kalpeana otti Kansallispankin johtaja paperin käteensä, ja yhä enemmän kalpeni, kun näki sen kulmassa niin pelottavan suuren summan kuin "Smk. 1,500:-". Aijai, kuinka pahoissa asioissa miesparka liikkuu!
Kovasti epäili johtaja, voisiko pankki ostaa noin suurta vekseliä edes kuukauden päästä. Tällä hetkellä ei puhettakaan. Meni kumminkin "sakaristoon" hankkimaan vahvistusta käsitykselleen.
Mutta yhä toivottomampana hän palasi.
"Ei voi, hyvä veli, aivan totisesti ei nyt voi! Ei muuta kuin uudistaa entisiä. Helsingistä tulee myötäänsä kovia kirjeitä, eikä ole rahaa. Ihmiset ottavat ulos kaikki talletuksensa — olisitpas nähnyt sitä vilskettä tänäkin päivänä! — Ei, ei voi mitenkään, ei millään tavalla. Nimiä vastaan ei ole mitään, mutta kun ei voi! Anna nyt, hyvä veli, anteeksi!"
Täytyihän se uskoa.
Mutta viikon sisään tulee kymmenen juutalaista Kansallispankin osakkaiksi. Ei hän muuten olisi niin kiirettä pitänytkään Helsingin matkallaan. Kuopion juutalaiset ovat kaikki kääntyneet kristinuskoon, jonkatähden hän ei heitä hyväksynyt. Piti saada oikeita israeliittoja.
Nyt olisi kauppias voinut mennä kumartamaan vaikka Pohjoispankkia. Mutta se oli sulettu jo kello 12, ja nyt kello pitkillä askelilla harppaili jo lähemmä yhtä.
Kun on oikein hätä, niin se tuopi ajatuksia ja neuvoja, joita ei tavallisissa oloissa keksisi, ei kuolemakseen. Kuin salama, iski kauppiaan mieleen, että hänellä on tässä kaupungissa vanha, hautaan kaatuva täti, jonka luona hän ei ollut käynyt kymmeneen vuoteen, se kun oli niin kirotun jumalinen. Ei muuta kuin sinne ja heittäytyä katuvaiseksi syntiseksi.
Täti ei tainnut häntä ensin tuntea. Alkoi kertoa, että hänellä kerran nuoruutensa aikana oli ollut rahoja aina neljäänsataan markkaan, mutta ei saanut pidetyksi niitäkään. Olivat menneet.
Viimein täti kumminkin pääsi asian perille.
"Vai Aatu se on! Niin kovin muuttunut! — Minulla käypi rahankysyjiä joka päivä. Ainahan minulla toki on Aatulle antaa. Kun, näet, vielä muistaa tätiään! — Istuhan nyt, että saan tämän vellipadan pois tulelta, ei sen enää tarvitse kauan kiehua."
Aatu oli kuin tulisilla hiilillä. Hänelle oli joka silmänräpäys kallis. Viimein täytyi hänen ruveta hämmentämään velliä, siksi aikaa kuin täti haki rahoja kätköistään. Siitä oli vuosia, kun hän viimeksi oli seissut tätinsä vellipadan ääressä, pikku poikana ollessaan.
Mutta nytpä hän olikin pelastettu. Suuteli vielä tätiä puhtaasta kiitollisuudesta.
Juuri kellon yhtä lyödessä miehemme astuu Yhdyspankkiin ja alkaa rauhallisesti selittää asiaansa:
"Sivukulkiessa muistin, että minulla on täällä vekseli, jonka pitäisi näinä aikoina langeta. Olen unhottanut päivämäärän."
"Se jo lankesi lauantaina. Tänään sen vielä voi maksaa."
"Vai niin! Olipa hyvä, että poikkesin sisälle. — Kuinka iso se olikaan?"
"Puolitoista tuhatta."
"Niille paikoin se kyllä oli."
Yhdyspankki lie ollut vähä paremmilla pohjilla kuin toiset, koskapa eivät siellä sentään pyörtyneet, nähdessään yhdellä miehellä sellaisen rahasumman. Hyvin totisiksi vaan menivät.