MITEN MUSTALAISKYSYMYS ON RATKAISTAVA.
Surkuteltava kohtalon oikku pitää todellakin olla, etten minä — niin viisas mies kuin omasta mielestäni olen — etten minä ole vielä milloinkaan saanut istua missään valtion komiteassa. Minulle se ei itseni vuoksi ole ikävä, sillä minun lihakseni ovat sekä näöltään että tunteiltaan kaikkea muuta kuin alamaisia komiteallisia istumalihaksia, vaan valtiota minä surkuttelen, kun se on jättänyt käyttämättä minunlaiseni kyvyn. Eikä köyhällä maallamme suinkaan ole varaa heittää hukkaan tällaisia aarteita.
Aivan poikkeuksetta olen näet tehnyt sen havainnon, että kaikkien komiteain mietinnöt — vaikka olisivat olleet kuinka nerokkaita — eivät ole kyllin nerokkaita olleet minulle. Ei ainoassakaan ole aate viety perille saakka, vaan jätetty puolitiehen, niin että minulla olisi niissä aina parantamista ja parsimista, vaikka useimmiten olen viisaasti pitänyt täydennysmietteeni suuremmalta yleisöltä salassa ja itsekseni kaikessa hiljaisuudessa nauttinut maan valittujen miesten pienuudesta minun rinnallani. Vaiteliaisuudestani on kuitenkin harvoin ollut vahinkoa valtiolle ja yleisten asiain kululle, sillä minun ijässäni ei ole vielä yhtään komitean mietintöä semmoisenaan toteutettu. Useimmat ovat ikipäiviksi hautautuneet hallituksen arkistoihin, eli sanomalehtikielellä sanoen joutuneet paperikoriin. Joitakuita on osittain toimeenpantu, mutta vasta sitte kun ne on muodostettu peräti toisiksi kuin mitä ne olivat komiteamietintöinä ollessaan.
Tarkkaava lukija voipi jo näistä muutamista viittauksista nähdä, että minulla — niinkuin kaikilla muillakin kelpo miehillä — on korkeat ajatukset itsestäni ja kyvystäni. Joku heikko sielu kenties erehtyy epäilemään, ovatko nuo korkeat ajatukseni oikeutetut. Minä sen heille suon anteeksi. Mutta taittaakseni kärjen tuollaisilta epäilyksiltä, vaatii velvollinen kunnioitus itseäni kohtaan minun mainitsemaan jonkun ratkaisevan esimerkin, jonka nojalla voin huoletta jättää lukijan päätettäväksi, olenko edellisessä liiotellut vai enkö. Otetaanpa esimerkiksi vaikka:
Mustalaiskomitean mietintö,
joka tosin ei liene kaikkein mallikelpoisimpia eikä vaikeimpia arvostella, koskapa siihen on rohjennut käydä kiini esim. erään kansanvaltaisen sanomalehden toimitus, missä tiettävästi ei löydy ainoatakaan miestä, jota voisi sanoa ruudin keksijäksi — minun rinnallani. Mutta kelpo miehiä he ovat siltä, koska heillä näyttää olevan korkeat ajatukset itsestään, ainakin korkeammat kuin mustalaisista ja mustalaiskomiteasta.
Päästäksemme keskelle asiaa, annamme ensin puheenvuoron tuolle kansanvaltaiselle lehdelle. Näin siellä kirjoitetaan otsakkeella:
"Gordionin solmu":
"Mutkallinen on kieltämättä tuo Gordionin solmu, eivätkä sitä kaikki kykene aukasemaan, kaikki kun eivät ole Aleksantereja. Tuonnottain työnsä päättänyt mustalaiskomitea on kuitenkin luullut omaavansa tällaisen Aleksanterin kutsumuksen sen umpisolmun aukasemiseen, mikä kaikista kuljeksivista mustalaisista tekisi vakaasti paikalleen asettuneita kunnon kansalaisia. Ja keino on yhtä yksinkertainen kuin Aleksanterin miekan isku: asetetaan erityinen mustalaisylihallitus tarkastelijoineen, sihteerineen, vahtimestarineen ja perustetaan pari mustalaiskoulua, toinen tytöille, toinen pojille. Eiväthän kustannukset noista mitään merkitse meidän rikkaalle maallemme. Ylihallitus maksaisi arvion mukaan 12,000 mkaa vuodessa, koulut taasen yhteensä 26,500 mkaa. Ja jos joku tuhat vuosittain menisi lisäksi ylimääräisiä määrärahoja, niin täytyisihän ne myöntää, kun kerran puuhaan on ryhdytty.
"Mustalaisten luvun maassamme laskee komitea noin 2,000 hengeksi. Pienihän olisi siis valtion kustannus näistä. Ainoastaan parikymmentä markkaa henkeä kohti. Mielelläänhän tuon maksaa, kun sillä saisi niin paljon hyvää aikaan!
"Löytyy kuitenkin paljon epäuskoisia Tuomaita, jotka eivät luota komitean ehdottaman ylihallitusjärjestelmän autuaaksitekeväisyyteen. Mekin kuulumme niihin ja pidämmepä vielä komitean palkkoihin ja muihin käyttövaroihin kulutetut rahat hukkaan menneinä, ellei niistä ole tuloksena muuta kuin uusi ylihallitus, uusia virkamiehiä. Sitä lajia on meillä jo entiseltäänkin liikenemään asti, joten ei suinkaan uusia tarvittaisi. Ja lisäksi on meillä asetuksia maankiertäjistä, irtolaisista, hengille-kirjoittamisesta. Tarvitaanko vielä erityinen ylihallitus, että mustalaiset saadaan näiden asetusten alaisiksi? Luulisi toki, varsinkin silloin, kun monen moni kansalaisten taloudellista ja henkistä tilaa kohottava pyrintö, moni kansamme elinehdoista kaipaa tehokkaampaa kannatusta hallituksen puolelta.
"Epäilemättä voidaan mustalaisten hyväksi toimia paremmin muulla tavoin kuin uusia virastoja perustamalla, uusia virkamiehiä asettamalla ja kansan varoja niihin tuhlaamalla."
Millä muulla tavoin? kysyn minä — todistaakseni äskeistä väitettäni, että ne herrat eivät ole ruudin keksijöitä, jos kohta osaavatkin moittia toisten keksintöä. He eivät ole Aleksantereita, joshan ei mustalaiskomiteakaan ollut.
Heidän ajatuksensa, että oman kansamme elinehtojen parantaminen kipeämmin kaipaa hallituksen huolenpitoa ja yhteisiä varoja kuin mustalaisten raahaaminen samaan yhteiskunnalliseen kurjuuteen ja työnorjuuteen, missä itse huokailemme, ei edes ole alkuperäinen. Sen lausuu Blatchford "Iloisessa Englannissa" — tuossa tusinasosialistien pipliassa — seuraavin sanoin:
"Olen usein nähnyt teidän ylenkatseellisesti nyrpistävän nenäänne nähdessänne mustalaisen. Mutta mustalainen on terveempi, vahvempi, urhoollisempi ja viisaampi ihminen kuin te, ja elää hauskempaa, vapaampaa ja luonnollisempaa elämää kuin te. En sillä tosin tahdo väittää, että mustalainen olisi kansalaisen malli. Mutta te voitte paljon oppia häneltä, ja minä epäilen, ettei ole mitään, mitä hän voi oppia teiltä."
Sen mahdollisuuden varalta, että epäilisitte meidän mustalaisia heikommiksi ja vähemmän tarmokkaiksi kuin Englannin mustalaiset, kerron tapauksen, jonka itse olen omin silmin nähnyt ja jonka kaltaisia voisin kertoa kymmenittäin hyvin luotettavain kuulopuheitten nojalla.
Oli kaunis kesäilta, vähä jälkeen iltahuudon. Me valkohousuiset isänmaan puolustajat (olin silloin niitä mustahousujen seläntakaisia "reservimiehiä") valmistausimme käymään levolle kasarmiimme, kun muutaman kilometrin päässä olevasta metsämökistä tuotiin sana kiireinen, että mustalaisjoukko siellä oli tekemässä tuhojaan, aikoen tappaa koko mökin väen ja ryöstää sen aarteet. Mökki oli meille kaikille hyvin tunnettu salaisena viinakauppana, joten emme millään ehdolla voineet sallia sen varojen joutuvan vieraitten valkoihoistenkaan suihin, saatikka mustalaisten.
Puolessa minutissa muodostui kymmenkunta valiomiestä patrulliksi, pistimet vyölle, ja kuin vihaiset sonnit hyökättiin — ei, lennettiin metsän läpi taistelupaikalle, varmasti päättäneinä voittaa taikka kuolla. Perille tultua havaitsimme "mustalaisjoukossa" olevan yhden miehen. (Autettavien mökin asukasten luvussa oli kolme miestä, paitsi vaimoväkeä ja lapsia.) Kunnioituksesta kansallista puolustuslaitostamme kohtaan vaikenen taistelun yksityiskohdat, sillä olihan loppu mielemme mukainen. Taitavilla saartoliikkeillä saimme mustalaisen vastarinnan vihdoin masennetuksi ja hyvin osatuilla nyrkiniskuilla hänet kaadetuksi maahan. Silloin vasta muistuivat meille pistimet mieleen. Kunnia kruunun aseelle! Takimaisetkin nyt tunkeutuivat esiin, ja työntäen ennen lyöneitä syrjään, sähisivät hampaitaan kiristäen: "Annas, kun minäkin lyön!" Niin sitä iskettiin miestä, joka jo aikaa oli maannut liikkumatonna, iskettiin iskemästä päästyäkin.
Tämän kauniin piirteen ihmisluonteessa olen sittemmin tavannut monasti, en ainoastaan ruumiillisissa tappelutilaisuuksissa, vaan myös henkisissä otteluissa. Moni, joka ei pysty kuusta kaatamaan, on suorastaan sankari oksien taittamisessa. Missä määrässä tämä luonteenominaisuus on kehittyneempi suomalaisilla kuin muilla kansoilla, en voi varmuudella sanoa, sillä tämä kerta oli ainoa, mitä olen tapellut muita kansoja kuin suomalaisia vastaan.
Kun mökin miehet vielä olivat varmuuden vuoksi pistäneet makaavaan mustalaiseen muutamia puukonhaavoja ja akat lyöneet halolla, veimme hänet kaupungin poliisikamariin — lailla rangaistavaksi. Miestä oli pahanlainen kantaa, se kun oli niin hervoton ja pehmeä kuin onkiliero. Sillä jok'ainoa luu oli poikki, minkä vaan voi poikki saada, pitemmät luut monesta kohti; esim. molemmista sääristä sanoivat reservipojat koetellessaan matkalla niitä pyöritellä, että ne olivat "kolmesta kohti ympäripoikki." Ja kun mustalainen heitettiin putkan nurkkaan, olisi häntä ollut vaikea ottaa sieltä kokonaisena muutoin kuin lapiolla. Mutta henki siinä oli.
Meidät käskettiin aamusella poliisitutkintoon "todistajiksi", mökin miehet asianomaisiksi "päällekantajiksi". Ja me menimme. Mutta meitä ei siellä tarvittu.
Sillä mustalainen oli yöllä — karannut putkasta! Lurjus, karannut hyvin ansaittua rangaistusta pakoon!
Rakas lukija, elä luule minun tekevän sinusta pilkkaa! Tämä on totta sanasta sanaan. Jos ei ole, jääköön sille puheelle, että saat minulle antaa tuon mustalaisen kurin.
Siitä päivästä olen tavallaan (huom.! tavallaan) ihaillut mustalaista. Sillä minussa tuskin olisi miestä karkaamaan putkasta terveenäkään.
Toivoen, että nyt ymmärrämme toisiamme, ryhtykäämme todenteolla miettimään, mitä voisimme tehdä tuon lainrikkojan, karkulais- ja hylkyläiskansan hyväksi. He tosin eivät ole meiltä tällaista apua pyytäneet, joka kyllä on huomioonotettava asianhaara, kun on kysymys mustalaisista, sillä he harvoin jättävät pyytämättä, mitä suinkin luulevat tarvitsevansa.
Minä puolestani en hennoisi ihan könttänään heittää nurkkaan komitean mietintöä, kun sen valmistamisessa kumminkin on paljon tehty arvokasta työtä ja istuttu monta ikävätä iltaa. Olisihan se henkisen kansallisomaisuutemme hukkaamista, jos niin suuren työn tulokset semmoisenaan hyljättäisiin.
Ei, mustalaiskomitean mietinnössä ei ole muuta vikaa kuin se tavallinen, että aatetta ei ole jaksettu viedä perille asti, vaan on pysähdytty puolimatkaan. Sitä tarvitsee vain vähä kehittää, niin siitä, tulee hyvä. Valistusta on mustalaisille annettava, niinkuin komitea aivan oikein ehdottaa, sillä valistus on kaiken parannuksen alku ja juuri. Mutta miksi ainoastaan kansakoulusivistys Jyväskylään ja Sortavalaan perustettavissa kouluissa? Miks'ei kerralla yliopistosivistys? Johan siitä on aikaa, kun tohtori Kilpis-vainaja lahjotti pohjarahan sitä varten, että tulevaisuudessa saataisiin syntymään uusi yliopisto Jyväskylään. Siitä muodostukoon mustalaisten yliopisto, yhteinen molemmille sukupuolille.
Mitäkö he niin paljolla sivistyksellä tekisivät?
Malttakaahan aikaa, niin se tarvitaan makeina paloina.
Komitea luettelee suuren joukon asetuksia, joita noudattamaan nykyiset kruununpalvelijat eivät ole kyenneet mustalaisia taivuttamaan. Vuosisatojen kuluessa eivät ole saaneet heidän suhteensa täytäntöön asetuksia maankiertäjistä, irtolaisista, henkikirjoituksesta, rokotuksesta, puoskaroimisesta, eläinrääkkäyksestä, varkaudesta, kerjäämisestä — sanalla sanoen, ei ainoatakaan asetusta, minkä rikkomisesta mustalaisille on hauskuutta ja mukavuutta. Voimat ovat pettäneet.
Mitä silloin tehdään, kun hevonen väsyy? — Ka, hevonen rekeen ja mies aisoihin! Niin teki Ravan-Jaakko, ja se oli miehen teko.
"Tarvitaanko vielä erityinen ylihallitus, että mustalaiset saadaan näiden asetusten alaisiksi?" rohkenee se kansanvaltainen lehti kysyä.
Tietysti tarvitaan — tarvitaan monta kymmentä ylihallitusta, eikä niitä saada alistumaan sittenkään. Onhan se jo koetettu asia.
Mutta —- kuka on sanonut, että mustalaiset on saatava noiden kaikkien asetuksien alaisiksi? — Kun kontti ei käy, niin sitä kannetaan.
Pantakoon mustalaiset noiden asetuksien vartijoiksi. Kaikki nykyiset kruununpalvelijat viralta pois — satavuotisesta kykenemättömyydestä ja laiminlyömisestään — ja mustalaiset sijaan!
Mustalaisia sanottiin olevan noin 2,000. Nykyisiä kruununpalvelijoita lienee perheineen jonkun verran enemmän, mutta pantakoonpas heille keppi käteen ja tie eteen sekä mustalaiset kruununmiehiksi, niin nähtäisiin, montako päivää rikottaisiin tässä maassa irtolais- y.m. asetuksia. Sillä mustalainen on liukas ja liikkuva mies, joka pysyy hevosenkin selässä, eikä valittelisi jäsenkolotusta, kun on mentävä kiinipanemaan kuljeksivaa kruununvoutia tai kerjäilevän vallesmannin perhettä.
Ja kuinka puhtaasti toimittaisi mustalainen ulosoton eli ryöstön! Minä uskon, ettei jäisi yhtä penniä verorästejä koko Suomeen.
Miks'ei käytetä itsekutakin kansan-ainesta sille alalle, jolle luonto viittaa, vaan esim. poliisimiehiksi pannaan kaiken maailman vetelyksiä, vaikka olisi saatavissa niin loistavia kykyjä kuin mustalaiset? Ihmekö sitte, etteivät meidän kruununmiehet ole mustalaisille mitään voineet, sillä järjetöntähän on pakottaa sammakkoa kilpajuoksuun hevosen kanssa. Vaikka se kuinka ponnistelisi, niin se ei piisaa, kun se on sammakko.
Kolmekymmentä meikäläistä poliisia ei kykene hevosmarkkinoilla herättämään sitä kunnioitusta kuin kolme hurjanpuoleista mustalaista.
Eikä sillä yliopistollakaan erinomaista kiirettä olisi. Kilpis-vainaan raha joutaisi kyllä kasvamaan, kunnes riittäisi tarkoitukseensa. Sillä mikään opetus ei vastaa verrattomia luonnonlahjoja.
Poliisimiesten sivistyskannassa tuskin huomattaisiin pienintäkään erotusta tapahtuneen, vaikka mustalaiset ihan nykyiseltään pistettäisiin univormuun. Ehkä paikoin vähä siunailtaisiin, mistä nyt on saatu niin siivoja poliiseja — niin että muutos minkä tuntisi, olisi parempaan päin. Tietysti vaatisi tulevaisuus mustalaispoliiseilta vielä suurempaa sivistystä, mutta kyllä Jyväskylän yliopisto sitä jakaisi jo siksi kuin meikäläisetkin poliisimiehet sivistyisivät.
Niin — minä en väitä olevani mikään Aleksanteri, vaikka olen avannut "Gordionin solmun." Eihän ole sanottu, että se solmu piti juuri miekaniskulla avattaman. Komitea avasi sen puoleksi, mutta väsyi kesken — 40 tuhannella markalla keksi niin vähä uusia virkamiehiä. Nyt on solmu auki. Niin paljo uusia virkamiehiä — mustalaiskysymys lopullisesti ratkaistu — eikä se maksa valtiolle penniäkään koko juttu — ei yhtä komiteamiehen päiväpalkkaa.
Sillä viisaus on ilmaiseksi annettu ylhäältä. Sentähden minä en siitä ota mitään maksua. En lukijoiltakaan pyydä muuta kuin sen myönnytyksen, että alussa lausumani vaatimattomat ajatukset itsestäni ja kyvystäni eivät suinkaan olleet liioteltuja. Yhdessä siis voimme surkutella hallitusta, jolla ei ole silmää käyttää komiteoihinsa sellaisia neroja kuin minua.