III.
Talven paahto-pakkaset olivat loppuneet ja suloinen kevät ennusti kesän tuloa. Wesiltä oli jääkansi sulanut ja auringon säteet olivat saaneet kinokset sulamaan. Jopa alkoi taas jää sulaa ruotsinkin leiristä. Kohta valkeni näet päivä, jotta övesti Gripenberg lähetti Raumalta välivääpeli Spåre'n 30 miehen kanssa katselemaan miten vihollinen Kälviän seutuja vartioinee. Ei ole helppo sanoa, lähettikö Gripenberg hänen omia aikojaan vai pyysivätkö Kälviän miehet häntä lähettämään apuväkeä itsellensä. Eräs vanhus kuitenkin muisteli heitä käyneen pyytämässä: "sinne tehtiin useampia reissuja." Kyllä se näyttääkin uskottavalta, että heidän tulonsa paraasta päästä oli talonpoikain toimittama, sillä tämä Spåre'n tänne lähettäminen olikin ainoa retki sotatuumissa noiden seitsemän häpeällisten lepoviikkoin aikana.
Näine miehineen astui Spåre Hakunin taloihin, jotka ovat noin puolen neljännestä tie-poskessa.[3] Täältä sai hän miehen soutamaan itseänsä väkineen muutaman vähäisemmän järven (Isojärven) yli; hänellä näet oli mielessä metsien läpi päästä vihollisten selkään Riipan pellolle, ja mainittu järvi oli ensinnä edessä, kun läksivät Hakunilta. Mies soutikin heidät yli järven ja toiselle rannalle päästyään virkki Spåre hänelle: "älä lähde täältä pois, jotta pääsisimme takaisin, jos hätä tulee." Siltä ei mies viipynyt kauan tässä, vaan palasi kyllä petollisesti pois, huolimatta mitään sotamiehistä. Metsän läpi Spåre kulki suoraan ja sukkelaan, kun oli saanut Ruotsalon kyläläisiä koko joukon mukaansa, jotka kyllä tunsivat radat metsissä. Talonpoikain mainitaan seuranneen häntä hyvin kernaasti sen vuoksi että oli sanonut saavansa koht'ikään apuväkeä lisäksi ruotsin leiristä, ehkä nämä ja semmoiset lupaukset olivat vaan pikku petoksia saadakseen miehiä paremmin seuraamaan. Tultuansa metsäpolkuja myöden lähemmäs Riipan taloa, laittaa hän sanan Suonperässä Kapraalin mäellä vartioiville talonpojille että ehtiä lisäksi, ja käski heidän kello 8 aikana olla saapuvilla. Ei kuitenkaan malttanutkaan itse odottaa 8 asti, vaan alkoi ennen jo hiljaa hiipiä männikössä Riipan pellon aidan taaksi, jossa viholliset oleskelivat. Ehkä Spåre alkoi vehkeensä ennen määräaikaa, oli hänen luoksensa toki karttunut aikainen miesparvi Suonperästä, heti saatuansa tiedon hänen tulostansa ja aikeistansa. Hekään näet innoissaan eivät malttaneet odottaa 8 asti, ja ehkä saattikin heidän nopea tulonsa ja malttamattomuus Spåren vehkeilemään ennen omaa määräämää aikaa. — Ennenkuin lähdettiin, muistutti Spåre talonpoikia yrityksen vaarasta ja lupasi jokaisen uskaltamattoman jäädä metsään. Taisipa aina moniaita jäädä aseitten puutteesta ja joku pelvostakin. Omat miehensä sanotaan hänen asettaneen puitten suojaan, vaan ei huolinut talonpoikain säilyttämisestä. Kyllä mainitaan hänen ensin vähän epäilleen, mutta sitten hypätä hurautti hän ensimäisnä tasakäpälässä yli aidan ja kiljaisi samassa miehilleen, jotta laukaisivat. Yleinen hämmästys nousi venäläis-leirissä. Ei se kummakaan, kun eivät olleet aavistaneet mitään. He vaan istuivat huolettomina nuotioinsa äärissä, joilla kiehua porisi kattiloita talonpojilta varastettua lihaa täynnä. Mutta nytkös kiire tuli! Männiköstä lähetettiin ehtimiseen tulisia tuliaisia ja rohki oli talonpoika-parvikin aidan yli. Pian säännölliset soturitkin samoin. Muutamia tuli-tuprakoita lähetettiin toisilleen, mutta pian kävi aika liian tiukaksi siihenkin. Pyssyin ja kiväärein ponsilla nyt käytiin toisiinsa käsiksi. Spåre itse joutui miekkasille erään vihollisen herran kanssa ja löi herralta, pyytäessään häntä vangikseen, käden kalvosesta poikki. Jo oli Spåre saamaisillansa, kun tämä urhoollinen vihollinen nakkausi pää edellä hevosensa selästä verissään aidan taaksi ja pääsi niin pakoon. Spåre, joka kyllä ei miekkaillut huonosti itsekään, sai vaan hevosen aseineen kaluineen. Kohta päällikön paettua täytyi toisten vihollistenkin paeta. He pääsivät mikä metsää, kuka tietä myöten Kokkolaan, jossa omassa leirissään tiesivät olevansa hyvässä turvassa, sillä Tutschkoff oli ja saanut apuväkeä ja lisävaroja.
Täll'aikaa lisäytyi Suonperästä ehtimiseen väkeä, mutta nämä eivät enään ennättäneet paraasen pöläkkään, kun jo kello 7 aikana kuulivat tiheän ammunnan ja he siis hiljastuivat. Wihollisen miestappiosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta muudan vanhus arveli noin kymmenkunnan vihollisia tapetuksi ja saman verran eli useampiakin haavoitetuksi. Talonpojille ei tullut muuta vahinkoa kuin että Järvenaution isäntää ammuttiin käsivarresta läpi, kun laahasi pyssyänsä. Tätä vikaansa parannuttamassa oli hän kauan ruotsin leirissä, jossa häntä muutoinkin kohdeltiin hyvästi niinkuin sopikin.
Kun Riipassa oteltiin olivat ne 10 miestä — 8 sotamiestä ja 2 "korkeampaa" —, jotka muistamme asetetuiksi neljänneksen päähän Riipasta kirkolle päin, kahdella päällä mitä tehdä: lähteäkö sinne mistä ammunta kuului, vai pysyä paikoillansa niinkuin käsky oli ja velvollisuus siis vaati. Paikoilleen päättivät jäädä, arvellen venäläisten voittavan kun heitä oli siksikin monta. Waan tästä luulostansa pian pääsivät kun näkivät jonkun ajan kuluttua Spåren väkineen ja talonpoikineen astuvan Riipasta. Wenäläiset näkivät kohta että ainoastansa pikanen pako metsään voisi tarjota pelastusta. Kohta juoksivatkin metsään. Mutta täällä eivät tavanneetkaan toivottua turvaa, sillä talonpojat eivät tyytyneet heidän pakoansa katselemaan vaan ajoivat heitä takaa. Täällä metsän sisällä syntyi kovia yhteenottoja ja hirmuisuuksiakin, kun yksi tulvillaan oleva oja teki vihollisten etemmäksi pakenemisen tätä suuntaa mahdottomaksi. Talonpojat olivat menestyksestä Riipassa hyvin innostuneet ja juoksivat ympäri metsiä saavuttaaksensa vihollisiansa. Mainitun ojan reunalla tapasivatkin moniaita. Eräs esimerkiksi juoksi heti ojan tykö kun tuli maille ja näki mihin vihollinen mieli. Täällä hän kohta kohtasi 3 vihollista ja saavutti juoksemalla jälkimäisen heistä, tarttui takin kaulustasta häntä ja paiskasi maahan. Tässä löivät painia kotvan, vihollinen alla, hän päällä pieksäen aika lailla hangasteliaansa. Mutta kohta lakkasi tämä leikki. Talonpoika huomasi samassa noiden kahden toisen vihollisen aikovan käydä häneen käsiksi kivääreillään; nämä näet tuumasivat kolmen päästä tuosta painajaisesta, kun näkivät miehen olevankin aivan yksin. Pahoin näyttikin jo käyvän ukollemme, kun oli aivan aseitta, mutta samassa tuli toki toisia tovereita hänelle avuksi. Heidän avullansa saikin hän nyt nämä kaikki kolme vihollistansa kiinni. Kaksi husaaria oli myös kätkeynyt muualle metsään ja olisivat luultavasti jääneet löytämättä, ellei sattuma olisi toisin sallinut. Jo palattiin metsästä kun kuultiin hevosen hirnuvan. Heti hyppäsikin miehiä hirnuntaa kohden, jotka kohta löysivät kaksi hevosta sidottuina puihin. Siitä arvasivat hevosten omistajainkin olevan lähellä. He siis hakemaan, kunnes löysivät husaarit, jotka olivat lymynneet tuuheaan katajikkoon, luullen tässä säilyvänsä. Toisaalla oli eräs lyhytläntä, mustanverinen ja matala-otsanen pyssynseppä juosnut metsään, piilonnut risukkoin ja pensikkoin ta'a, josta hänen sopi tehdä tekojansa. Aina kun hänen sivutsensa juoksi ryssiä, niin ampui takavarikostaan heidät hartioista läpi. Hänen mainitaan olleen pelkurin, jott'ei uskaltanut ampua edestä, peläten heidän ampuvan takaisin. Niin sai ammutuksi kolme vihollisparkaa, jotka eivät mitään vaaraa täältä odottaneet. Paikalle eivät siltä kaatuneet; totta vääntyivät johonkin metsään: "heidät olisi kyllä löynnyt, jos heistä vuotavia veripilkkoja olisi seurannut."
Tämä kaikki tapahtui metsässä. Mutta tielläkin sattui sattuma, jossa eräs mies sai näyttää kuntoansa. Kun näet näki toisen näistä kahdesta korkeammasta vihollisesta ajavan hänen sivutsensa pakoon, niin juoksi herran rinnalle ja kun oli aivan aseetta, repäisi sen käsivarrella huiskaavan karpiinan. Sitten kävi hän hevosen päähän käsiksi, josta herra häntä hosumaan miekallansa. Jo olisikin miehemme tainnut käydä pahoin, ellei olisi takaa ammuttu herraa käsivarresta läpi, jotta miekka putosi. Itse ei antaunut ammuttunakaan, vaan käski hevostansa ja ajoi matkoihinsa ehkä pahoin haavoitettuna. Tämän nuorukaisemme isä oli ruotsin väessä ja hän itsekin Tyrnävän kappelista, mutta hänen nimensä on jo unohtunut.
Samalla tiellä oli Spåre'nkin käydä pahoin, ehkä oli äsköisistä riitapaikoista metsässä erillään. Hän näet ratsasti Suonperän taloja liki, Kapraalin mäen alle, jolla tiedämme talonpoikain entistä paremmin varustauneina vartioivan. Nyt oli Spåre'lla päässä melkeen samanlainen korkea hattu kuin venäläisherroillakin tavallisesti oli. Jakob Suonperä jo valmistausi ampumaan, luullen hänen olevan vihollisia, varsinkin kun toinen lähellä oleva mies yllytti häntä laukaisemaan. Se toki arvelutti Suonperää itseä, että miten yksinäinen vihollinen uskaltaisi tulla kahden tulen keskelle — Spåren oman väen ja talonpoikain. — Samassa huusi Spåre'kin: "älkää minua ampuko; minä olen ruotsin herroja." Siten pääsikin hengissä.
Tämä kaikki tapahtui lauantai-iltana Toukokuun 21 p.[4] Ruotsalaiset saivat talonpoikain avulla näissä taisteluissa 8 vankia — missä ja miten ne kaikki saatiin, on nyt jo hyvin vaikea sanoa, — hevosta ja muuta kalua kuormallisen: kiväärejä, miekkoja, satuloita ja muuta, jota ei viety Raumalle. Kansa sai jälleen kattilat lihoineen päivineen, rosvottuja vaatteita j.n.e. Muutamassa muuripadassa kiehui kokonainen sika, jonka, Krekelän ison talon nyt ainoan eläimen, olivat ottaneet. Siasta saivat Spåre'n miehet aika aterian, josta sotamiehet kokivat lyödä laukkuihinsakin sian-lihaa. Eivät suinkaan viholliset aavistaneetkaan tuon komean saaliin jäävän heiltä syömättä ja joutuvan heidän vihollistensa ravinnoksi. Pyhänä palasi Spåre Raumalle, josta oli tullutkin.
Ennen yritykseen ryhtymistään lupasi Spåre joka miehelle, joka ottaisi osan taisteluun aika rehevästi 2 riksiä; "mutta eipä tullut tuon enempää." Wanhukset täällä tahtovat syyttää Spåre'a uskalluksen puutteesta, vaan liekö siinä syytöksessä perää. Ainakaan ei hänen rohkea käytöksensä Riipassa kantele hänen pahaksensa. Sitä myös nurkuvat vielä, että aina tahtoi säästää omia miehiään ja pani talonpojat sinne missä vaarallista. Toisen ja vähäisemmän edusvartiakunnan paettua metsään, asetti hän myös omat miehensä maantielle seisomaan, mutta yllytti talonpoikia juoksemaan metsään ajamaan vihollisia takaa. Siten olivat useat vangitkin talonpoikain saamia, ehkä Spåre ei mainitse luultavasti virkakirjassaan talonpojista ollenkaan eikä anna siis heille ansiotakaan, että olisivat saaneet kiinni vangit. Jos Spåre taas olisi maininnut talonpoikain avusta mitään, niin olisi varmaan Montgomery'kin seurannut hänen virkakirjaansa. Wieläpä kummastuttaa tuokin, että tämä tapahtuma Kälviällä on mainitussa historiassa joka kohdassa väärin selitetty, johon vääryyteen nähtävästi käsillä olleen (Spåren?) virkakirjotuksen vääryys on ensi syynä.
Samana iltana oli virkeä liike vihollisenkin leirissä, kun paenneet viholliset tappiostaan toivat sinne sanan. Witikan sen-aikuiseen keskievariin vietiin tykkejä ja kovasti väkeä. Witikkaa vähän pohjoisempana laitettiin ammunta-varustuksia tykeille. Lähellä olevan töllin ulkokatto purettiin maahan ja välikatolle pantiin kasakoita vahtiin, josta voivat katsella Kälviän kyläntietä vähän matkaa. Hämmennystä enentämään tulivat Jatkojoellakin olleet vahdit, jotka olivat lähteneet matkoihinsa kun Riipasta kuulivat ammunta-räiskeen. Kasakoita lähetettiin nyt kahdelle haaralle, valtatietä ja Kälviän tietä, katsomaan, tuleeko koko ruotsin väki nyt heitä vastaan. Samana iltana tuli Suonperäänkin asti kaksi kasakkaa, mutta talonpojat alkoivat ilman-aikojansa ampua heti heidät nähtyään. Siitä nämä palaamaan aika vonkaa, jotta vaan kavioin kapse iltamassa kajahteli.