V.

Taas täytyy katkaista tapahtumain juoksu näillä seuduin, katsellaksemme mitä muualla mahdettaisiin toimia samana aikana. — Pirttikylän kappeli on uuden tien varrella, Waasasta noin 4 peninkulmaa Ristiinan kaupunkiin kuljettaessa. Jo Kesäkuun 24 levesi tännekin huhu Ruotsalaisten vehkeistä ja ruotsalais-sotajoukon tulosta. Eipä ollut täälläkään asukkaille vasten-mielistä, tehdä samoin kuin rautakylissäkin, jos vaan tilaisuutta saataisiin; täällä näet ei ollut eikä tarvittu niitä vartiajoukkoja, joita merikyliin oli asetettu. Kerkeästi sentään saivatkin tilaisuuden hekin, tehdä pahuutta viholliselle, kun samana iltana tuli ohrakuormasto Waasasta, jota vedättämässä oli aina 80 hevoista. Tämä kuormasto pysähtyi yöksi Erkkaan keskievariin, pitkittääksensä matkaa huomenisna. Kuljettajat olivat enimmäksi Mustasaarelaisia, jotka hyvin haluttomasti vedättivät heidän omilta seuduiltansa rosvottuja viljavaroja. Tästä vastahakoisuudestansa haastoivatkin iltasella keskievarituvassa muutamille Pirttikyläläisille. Siitäpä lähtikin kohta muutamia Pirttikyläläisiä hiljaisuudessa ulos. Nämä näet läksivät naapuriensa ja kyläläistensä kanssa tuumimaan, miten ryöstää kuormasto ja saada sen vartiat, joita oli 25 miestä, vangiksi, sekä saada Mustasaarelaiset vapaiksi koko häijystä vedättämisestä.

Eipä aikaakaan, niin oli heillä jo tiedossa tarpeeksi miehiä, ja sitten neuvottelivat miehissä, miten ryöstö parahiten onnistuisi. Mietittyä ja päätettyä meni kukin kotiinsa yöksi, taas kokoontuakseen varhain aamusella määräpaikalle, päätöstä tuleennuttamaan. Huomis-aamuna kokousivat he kappaleen matkan päähän keskievarista, ja 3 heitä läksi ennakolta keskievariin, kenenkään huomaamatta mitään erinomaisempaa, valtaamaan toista ulkoporttia, ett'eivät viholliset sieltä pääsisi pakoon. Se onnistuikin mieltä myöten, vaikka muutamat kartanolla seisovat venäläiset vähän kantoivat epäluulojansa, tuon kolmikunnan aikomuksista näin varhain aamuselle ja murisivat siitä vähän mennessään tupaan. Kohta jälestä tuli toisiakin, jotka sulkivat toisenkin veräjän. Talonpojat riensivät tupaa kohden; mutta heitä vastasi portailla sieltä työtäävät viholliset. Nyt ei muuta avuksi, kuin alkaa tapella. Niin kolhivatkin siinä toisiansa seipäillä, kiväärinponsilla, kivillä ja nyrkeilläkin, kunnes eräs ensinnä tulleista 3 miehestä näki kasalta kiväärejä yhden kuorman päällä ja viskasi niitä tovereillensakin, itse taas juosten paikallensa jott'ei vihollisia pääsisi pakoon. Kun talonpojat saivat kiväärit, täytyi vihollisen antautua ja he sekä kuormasto joutuivat talonpoikain valtaan.

Ehkä talonpojat kokivat kaikin puolin olla varoillansa, oli kuitenkin yksi sola jäänyt vartioimatta, jonka vuoksi muutama vihollinen oli päässytkin pakoon. Tämäpä voiton ilon hämmentikin, kun nyt saivat pelätä hänen pääsneen kertomaan tapahtumaa muille vihollisille, jotka arvattavasti eivät viivyttelisi kauan ennenkuin tulisivat kostamaan. Siitä neuvoteltiin kahda-käteen ja oltiin se päivä vielä yksissä. Maantie vartioitiin kovasti, eikä kukaan, ei talonpoika eikä muu, pääsnyt kulkemaan kummallekkaan haaralle. Se olikin sangen tarpeesta, sillä ei mailma silloinkaan puuttunut pettäjiä eikä halpoja oman pyyntönsä hakioita. Senkin vuoksi oli se välttämätöntä, ett'ei vihollinen saisi kurierejansa kulkemaan. Siinäpä saivatkin useampia kuriereja, joiden joukosta mainitaan erästä, jolla olisi ollut hyvin tärkeitä tietoja vietävänä ynnä aika suuri rahasumma. Saatiinpa kiinni sama sotamieskin, joka oli karannut Erkkaan keskievarin kartanolta ja joka jo kulki muutaman kurierin kanssa, jonka paetessansa oli tavannut tiellä ja jolle jo oli jutellut kaikki; kurierikin otettiin.

Ehkä saivat muutamia kuriereja kiinni eivätkä tienneet, olivatko viholliset saaneet vihiä heidän vehkeistänsä, pelkäsivät he kuitenkin kostoa. Mutta voitetun kuormastonsa he ainakin tahtoivat säilyttää; jos eivät itsekään saisi sitä pitää rauhassa, eivät aikoneet antaa sen joutua jälleen vihollisenkaan valtaan. Siksi päättivät lähettää sen Sundom'issa olevaan laivaan ja seuraavana päivänä huomeneltain lähdettiinkin matkaan. Samat miehet, jotka sen toivatkin, läksivät mielellänsä viemäänkin, kun niin pääsivät kotiinsa. Nämä olivat olleet rauhassa sen aikaa, kun toiset taisteli; taisipa se ollakin parasta, kun voittajasta ei tietoa ja he olivat voittavan hallussa. Kyllä toki olisivat hekin menneet joukkoon, mutta eivät tienneet mistään mitään, ennenkuin omin silmin näkivät; hämmästyneinä olivatkin katselleet tuota äkkinäistä hyökkäystä ja kuumaa taisteloa, joka kerkesi loppua, ennenkuin oikein älysivät asian; sillä mitä viidessä-kolmatta vihollisessa niin monta vastaan? Kun kuormastoa vietiin Sundom'iin läksi Pirttikyläläisiä sitä suojelemaan. Koko sen ajan, jonka viipyivät siellä, vartioittiin maantie, samoin kuin muutamia päiviä jälemminkin, kunnes käsky tuli miehen talosta kokoutua Närpiölle.

Samana iltana tuli hämäriä puheita kuormaston ryöstön onnistumisesta Övermarkun kylään, jossa oli oma rukoushuoneensa ja joka on etelään ensi kylä Pirttikylästä. Samalla tiettiin myös kertoa eräästä etelästä tulevasta kuormastosta. Kuormasto tulikin oikein; sen määrä oli kulkea Waasaan. Päälle-päätteeksi sen puhuttiin olevan rahakuormaston. Sillä olikin 100 sotamiestä vartiana, ja sitä vetämään tarvittiin vaan 7 eli 8 hevosta. Nyt Markkulaisten teki mieli ryöstää tätä. Kuu näet tiesivät sen tulosta jo edeltäkäsin, olivat he jo tuumanneet tuumansakin valmiiksi. Alku oli se, ett'ei ollut hevosia koko kylässä, joten saataisiin kuormasto yöpymään siihen. Kuormasto kun ei arvannut mitään ja olikin yö tulossa, jäi huomiseksi hevosia odottamaan. Wasta aamulla annettiin hevosia, aikoivat antaa sen väijymättä kulkea vähän matkan päähän kylästä, kunnes joutuisi tuolle puolen muutamaa vähäistä siltaa; sitten karattaisiin muutamassa tien mutkassa vihollisten päälle. Mutta jott'eivät pääsisi pakenemaan Orloff-Denisoff'in luoksi jälleen, joka oli Lapväärtissä, piti mainittu silta hävitettämän vihollisten mentyä sen yli. Sitä varten olikin laitettu sillan alle jo valmiiksi tuohta, risuja, tervatynnyriä ja kaikenlaista herkkäpaloista ainetta. Tämä tuumittiin näin lauantaina. Seuraava Heinäkuun 26 p. oli rukouspäivä. Aamusella kävivät kuormaston vartiain johdattajat eineelle vierashuoneesen, jolla aikaa olivat käskeneet valjastaa hevosia kuormiensa eteen; mutta hevosia ei löytty nytkään mistään. Keskievarin tallista hirnahti hevonen; lähdettiinpä sinne katsomaan. Mutta jäykkä ja äkäinen keskievari, nimeltä Abram Brenn, ei päästänyt sinne ollenkaan. Brenn kun näki vihollisten sinne aikovan, juoksi oitis oven eteen ja sai käsiinsä re'en, jolla alkoi hosua ympärillensä niin sukkelaan ja rohkeasti, että siihen kokouneiden sotamiesten piti peräytyä. Kun eivät nähneet muun auttavan, niin käskivät herrat ampua tuon äkäisen ukon. Sen tekivätkin, mutta kun eivät osanneet, ei tämäkään jo 70 vuoden vanha, mutta vöyräs äijä herjennyt hosumasta re'ellänsä. Jo astui eräs vihollinen lähemmäs ja ojensi kiväärinsä Brenn'in rintoja vasten, kun samassa tuli toisaalta eräs talonpoika ja ampui tämän paikalle. Kaikkein silmät kääntyivät sinne mistä luoti tuli. Kerteästi joutui useampia talonpoikia saapuville, ja kun oli monta molemmin puolin, syntyi taas kova yhteen-otto. Kahakka kääntyi talonpoikain tappioksi. Eipä se kummakaan, kun ei puoletkaan kylän miehistä ollut tässä saapuvilla, vaan vartosivat määräpaikalla. Brenn'in ukolla oli ollut pitkin matkaa omat tuumansa, joita piti toisten päätöksiä parempina. Tässä kartanolla hän teki oman päänsä jälkeen, huolimatta toisten päätöksistä. Hän oli saanut muutamia aluslaisiansa ja muitakin suostumaan hänenkin tuumiinsa; tämä kohta tappeli jo kartanolla, toisten tien mutkassa sillan takana vartioidessa. Kaikesta näkyy toisten päätöksen olleen paljon pätevämmän tätä äkäisen Brenn'in ukon mielettömyyttä, jonka vuoksi yrityksen kävi huonosti. Tässä tappelussa 3 talonpoikaa heitti henkensä paikalle ja neljäs murhattiin sittemmin syyttömästi. Tämä näet kävi näin. Jonkun päivän perästä vaelti eräs vanhus Kotnäs'in (Kotaniemen) kylään Närpiölle, jonka muutama kasakka huomasi. Hän toisten kanssa ukkoa kiinni ajamaan, luullen hänen olevan keskievari Brenn'in. Saavuttivatkin ja antoivat hänen, ansa kaulassa ja käsivarressaan, juosta kahden kasakkahevosen välissä Lapväärtiin, jossa ukkoa tutkittiin tuiki tarkkaan. Luonnollisesti ukko ei osannut antaa mitään tietoja, semminkin Markun tapahtumista, kun ei ollut maillakaan. Mutta äijän tietämättömyyttä pidettiin teeskenteleväisyytenä, kun olivat olevinaan aivan varmoja siitä, että ukko ei olisi kukaan muu kuin äijä Brenn. Sen vuoksi hän kidutettiin kuoliaaksi Lapväärtissä olevan kenraalin käskystä keihäin pistämillä ja miekan pykällyksillä. — Tappelun kestäessä oli eräs talonpoika vetäynyt muutamaan myllyyn ja ampui sieltä Wenäläisiä, jotka vaan varovasti uskalsivat lähestyä myllyä. Sillä joka kerta kun yrittivät likemmäs saivat vastaansa laukauksen, joka aina kellisti miehen. Kun sitten kotvaan eivät kuulleet myllystä napsaustakaan, astuivat he taas lähemmäs; vaan samassa räjähti vielä kerta laukaus, joka kaatoi miehen. Mutta tämä oli viimeinen laukauksensa; sillä miehellä ei ollut enään millä ampua. Taas arvelivat vähän, mutta kun vielä kerran koettelivat lähestyä myllyä, ei tullutkaan enään mitään laukausta. Siitä he tulivat rohkeammiksi, ryntäsivät myllyyn, ampuivat hänen ja rääkkäsivät hänen ruumistansakin kuoleman jälkeen kaikin mokomin.

Erästä Linholm'aa ja ukko Brenn'ia syytetään tämän yrityksen menestymättömyydestä; sillä hehän eivät malttaneet mieliänsä eivätkä seuranneet toisten paljon älykkäämpää tuumaa, joka, niinkuin näimme, oli karata vihollisen päälle vasta metsästä, kun jo silta ja niin palaamisen mahdollisuus olisi hävitetty.

Karkoitettuansa talonpojat kartanolta, hankkivat sotamiehet itse hevosia kuormastolle, joka heti läksikin matkaan. Mutta niinkuin aikomus alusta oli ollut, karkasi heidän päällensä tien varrella varttoneet talonpojat. Waan edellisestä karkauksesta Brenn'in keskievarissa olivatki varuillansa, ja talonpoikain täytyi tässäkin paeta, pait ne muutamat jotka kuolivat tai joutuivat vangiksi. 2 talonpoikaa ammuttiin tässä toisessa rymäkässä; 2 lisäksi kuoli haavoistansa. Neljä tai viisi miestä joutui vangiksi ja vietiin Lapväärtiin, jossa kuolivat kauheista kidutuksista ja julmista rääkkäyksistä, pait eräs vanhus, jonka päästivät irroillensa kotiojääneille kertomaan toveriensa onnettomuuksia ja surullista loppua. Kuormasto toki ei uskaltanut enään pitkittää matkaansa, vaan palasi Lapväärtiin, kun näki teitten olevan näin rauhattomia. Eipä se olisi rauhassa pääsnytkään kauas kulkemaan, kun Pirttikylässä vielä yhtä mittaa vartioittiin.

Tämän yrityksen näin pahoin onnistuttua paraasta päästä äkäisyyden ja omapäisyyden vuoksi, loppuivat talonpoikain kapinalliset vehkeet näillä paikoin ja koko tämän tienkin varrella.