III.
Ken oli tuo Ojalan Kaarlo, jota Maria niin rakasti? Niinkuin tiedetään, on Niemelä lahden rannalla; sen lahden toisella puolen on Ojala, Kaarlon koti. Se oli pieni, vähävarainen talo; ja siinä oli Kaarlo ollut isäntänä kolme vuotta, eli isänsä kuolemasta saakka. Siitä ruveten oli Ojalassa riittänyt tarpeet, sillä Kaarlo oli ahkera ja kunnollinen työntekijä. Sitä paitsi oli hän sivistystä harrastava, sillä hän tilasi sanomalehtiä ja luki kaikkia kirjoja, mitä vain käteensä sai, ja näin tavoin oli hän koonnut itselleen joltisetkin tiedot kaikenlaisista asioista ja tapahtumista. Sen tähden katseli Niemelän isäntä Kaarloa omituiselta kannalta, eikä sanonut työmiehen tarvitsevan muita kirjoja lukea — niihin aikaansa ja rahaansa tuhlata — kuin mitä tavallisesti lukukinkereillä vaaditaan. Siitä huolimatta Kaarlo lainasi sopivia ja hauskoja kirjoja Niemelän Mariallekin, joita tämä luki oikein ahmimalla, sillä olihan Kaarlo sanonut niiden olevan arvokkaita. — Tiedetäänhän, että lemmen seppele oli heidän välillään sidottu, joskin siinä löytyi paljon pistimiäkin, mutta rakkaus on kärsivällinen. — "Rakkaus on luja kuin kuolema," huokaili Kaarlo usein, — mutta epätoivo ei kuitenkaan heittänyt häntä rauhaan — se kolkutti hänen sydämensä ovella ja väliin se valtasi hänet kokonaan. Toisinaan se taasen helpoitti niin paljon, että hän ajatteli: Ehkä Maria saa taipumaan isänsä mielen, vaikkapa se omituinenkin on. Yksi arvoton seikka vaivasi Kaarloa muun mukana: se, kun hänen isänsä ja Niemeläinen olivat ennen olleet vihamiehet keskenään, niin siitäkin syystä epäili Kaarlo aran asiansa menestymistä. Vaikka kyllä isänsä oli kuolinvuoteellaan pyytänyt Niemeläiseltä kaikkia anteeksi, hän kuitenkin pelkäsi vielä olevan Niemeläisen itsekkäässä sydämessä jotakin kaihoa.