HERMOVIKAKO VAE "VANAHA-OATAM"?

Juhannuksena se Kekkos-Jussi nimpäeveesä vietti ja sen tapana olj sannoo että:

— Min en ou Janne enkä Johannes, voan minä oun Jussi. Eikä se juhannuskaa mikkää juhannus ou, voan se on Jussinpäevä.

Vaekka vasta olj päevän ensimäene osa, oamu, kulumassa, soatto kuetennii helepost huohmata, että Jussi olj usseemma ku yhe kerra suutaa muestanna: sen henk höyräht väkevältä ja muukii olento olj niinku irt moasta. Emäntä kyllä arvas, että sillä häne Jussillaa on salakassa, koska vierasvarat olj koskemattomina. Mut se emäntä ei tahtonna näe nimpäevänä ruveta nuuskimaa ja nimpäevä-illoo häerihtemmää.

Soahaksee nimpäeväe esmakuva maestoo olj emäntä keittee hörräyttännä kahvit ja kulettanna sekä kahvin että leivokset pihamoalle laetetu lehtmaja sissää. Ja ikkäänku laettooksee juhlayllätykse emäntä kuhtu miehesä kahtomaa, minkä kumman se lehtmajasta löytää. Ku Jussi tulj ja näk, että on pötyvä pöyvvässä, sano se, että:

— Teitpä viisaast ku laetoet tällä laella, että ite soahaa ensiks hörpätä, eikä kaekkee vieraehe kittaa työnnetä.

— Lysthää se on soaha vieraeta kottiisa, ku sitä…

— Mikä mistäe tykkee, sano ennen ukko Ranetille pien poeka, joka sikkaaria polttel ja jolle Ranetti rupes puhelemmaa, että paremp oes tuommoese retukse pittee sian seitenkierteistä hampaissaa, ku sikkaaria polttoo immottoo. Niin, niin, — sillä laella se käy, että ku ite kestilöessä eli vieraisilla kuleksittaa, niin tulloo meillennii vieraeta, vieraelu, neät, vieraeluva voatii, pöyvvänpeä pyörähtämistä ja tanssimine rallatusta.

— No, elä nyt tok omana nimpäevänäs nue kylymäkiskoseks ruppee leikilläskää, ku minä kuetennii arvoon, että lyst on ihtessii huohmata ystävijä ja kylänmiehijä vieraenas. Ja onhaa nyt niin korree ilimakkii ja ihana aeka, että immeiset mielellää lähtöö lörksästelemää ja ihteesä viiluuttammaa. Mut jos silikkoo tottuutta puhun, en tahtos, että Räväkkälä Lotta tänne tulis, se ku on kovin hermostunna, että…

— Elä ruppee sinä käyttämää nykyeste tieskenteleväe immeiste sanoja, ku puhut pahakurisesta akasta. Hermostunna! Mittee ne on ne hermot ja hermostumiset? Kuka se on hermot nähnä ja kätteesä ottanna? En minä tunnusta mueta hermoja, ku nenän, jolla haestoo nuuskasen, korvat, joella kuulen, kielen, jolla maestoo lipasen, sormet, joella koittoo koplasen, ja ihonpinnan, jolla tunenn kivut ja kutkutukset. Eikähää lehtuor Melakaa, immeisruummii rustingista selekoo tehessää, hoastanna mittää hermoesta, voan sen se maeniht, että siinä on telekrahvi- eli lennätinlaetos paljo täyvvellisemp ja paremp, ku on se, jonka pylyväetä ja johtolanka on moantien varsilla. Esmerkkinä immeisruummii telekrahvi hyvvyyvestä soatii kuulla, että jos toesta pistää neulalla kantapeähä, niin kantapeästä laetetaa hetj telekrahvi peähä, jossa on peäkonttuor. Ja samassa silimänräppäyksessä peäkonttuor antaa telekrahvi kantapeähä ja käsköö, että potkaesta kimmauta sitä, joka neulalla pistelöö. Mut ku pahakurisista akoesta on puhe, niin ei pie virkkoo mittää niihe hermoesta ja hermostumisista, voan on sanottava suoraa, että niissä on joko ilikeys taekka "vanaha-Oatam".

— Vae akoessa se "vanaha-Oatam" ja ilikeys aena on, eikä miehissä millonkaa. Mut eiköö sitä passoes ommoo kohtoosa miestennii tarkastoo? Muesteleppas esmerkiks viimmevuotista nimpäevees ja sitä rytäkkätä, minkä panit toemee iha turhapäete. Mikäs se sillon sinuva riivas, oljko se "vanaha-Oatam" vae hermovikako?

— Joka entisiä muesteloo, sitä tikulla silimään.

— No, en minä muestellaksen maeninnakkaa, voan sanoen iliman sannooksen sen tautta, ku aena kaekki paha naeste syyks pannaa.

— Kukas käsk sillonkaa naeste suutaa tulukuttammaa?

— Mut mittees siinä muutakaa soatto tehä, ku sinä vakkaene mies rupesit väettelemmää salaka ja mueku tuntomerkistä ja lopuks nostit semmoese nuoha, että toeset vieraesta pelästy ja toeset mänj poes, eikä kiellotkaa auttanna.

— Ja minun sitte oes pitännä ruveta tuppisuuna kuulostammaa akkae irvistelyvä, niihe taulapäehe…

— Elä, veikkone, peästä kiukkuva valloellee, ettei tämäk…

— Mittees sinä aloet kiusotella ja entisiä muestella?

— En ala, enkä muestele. Minä voan tuossa sivumänne tulin sanoneeks, että sinä viimme nimpäevänäs suutuet ku tupakka iha ilima syytä. Ku siinä juteltii, että pienijä salakoeta ja muekkuja on vaekee erottoo toesistaa, niin sinä sannoo paukautit, että se on heleposta heleponta tehtävee, ku muka toesilla on alahuul lyhemp ja yläliuul pitemp…

— Kuule! Anna sen jupaka nyt olla penkomata — kuuletko?

— Kyllä minun puolestan. Mut tuntuu se voan ouvvolta, ku vakkaene mies ilimottaa tuntomerki, eikä sitte kykene sanomaa, kumpasellako, salakalla vae muekullako, alahuul on lyhemp ja ylähuul pitemp.

— Tietyst se on toesella niistä. Ja eikö sitä jo siitä ymmärrä, kun tietää, että toesella on? Mut mittees ne akat ymmärtää?

— Etpä tuota näytä ymmärtävä itekkää, vaekka out mies olevinas…

— Leipälinkku kiin ja hetj paekalla.

— No, elä nyt toas kiivastu. Enhää minä mittää muuta tarkota, ku voan sitä, että soatot niin turhasta suuttuva ja vielä niin silimittömäst. Jos sinä kerra tiesit, kumpasellako sortilla se ja se huul…

— Minkätähe minä en tietännä ja tiijjä. Mut turha on ruveta akkaväelle selittämmää, jotka ei mittää ymmärrä. Ja nyt sanon laetimaese kerra, että tätä juttuva ja jupakkata ei jatketa.

— Ei jatketa, ei jatketa, vaekka en kuetenkaa malta olla sanomata, että vakkaene mies ruppee tuntomerkkijä selittämmää ja ku sitä ei tiijjä, sillon suuttuu ja laettaa hirvee rytäkä, että koko talo tahtoo koatuva…

— Suu kiin, karjas Jussi, nimpäeväsä sankar, kovaeänisest. Samalla se tapas lyyvvä nyrkkijää pöytää. Mut isku sattu kahvipannuu, joka mänj luttuu, niinku moakarvasaralla oes paeskattu, ja pannu sisällys purskaht pöyvvälle sekä sankari silimille, ryvettäe häne juhannuspuhtaa paetasa ja korree pöytävoattee. Muutama parj kahviknppija ja retnekka eli kermakuluppo sekä sokursipaleet tek ensaluks vappaeta ilimahyppyjä sekä lopuks kimpoel moaha, muutamat kupit särkyneinä. Vehnäset ja muut köhnikkäät lentel hueskihaeski. Emäntä juosta pingers tuppaa pakkoo, jonne Jussi tulj perästä verise nyrkkisä kansa. Sitä ryhyttii kiiree kaupalla sitomaa ja huusloaroomaa…

Mitenkä sitte varsinaesille nimpäeville vieraehe tultuva käv, sitä en tiijjä, ku en uskaltanna männä kahtomaa ja kokemaa. Mut jos kuka on kuullunna, ilimottakkoo ystävällisest, sillä sitä oes lyst sekä minun että kukaties muehennii tietee. Eikä kaeketi sitäkää pahaks pantaes, jos samalla lausuttaes, luuletteko Jussissa ollee hermovian vae "vanaha-Oataminko"…