KU KASVOJA PITJ LAETTOO.
Ei tarvinna "Isäntä Wesose" valitusvirttä vettee, niinku Voalstein sano turki laulava, että:
"Ei minuva Moaninka tunnekkaa, eikä koko Tuovilanlahti: Ei ne tunne turki tarpevuutta, sillä palttooll' on paremp' mahti."
Asja on nimittäe sillä laella, että "Isäntä Wesone" tunnettii paljo loajemmalla alalla, ku Moaninka ja Tuovilanlaht onkaa, eikä taejja erreystä tapahtuva, jos sannoo, että se mies olj koko Savonmoan tuttu. Ja kukapa sen niin tarkkaa tietää, vaekka se oes ollunna, niinku Hakolahe Olli ja Iippervaenoo, ihtesä keisarinnii tuttu. Mut se mies olj koko pitkä ikäsä liikeliepeellä ollunna ja moat sekä mantereet miilustellunna. Talavet se kyllä olla körnötti, niinku karhu pesässää, voan varraesesta kevväestä se syksymyöhää ast liikku niin hyvi viljelysmaella ku korpiloehe syvimmissä pohjukoessae. Siitä toas olj seurauksena, että se joka paekassa tunnettii ja että se olj kaekkii tuttu.
Vähemmässäe reäkissä immeine kulluu ku siinä, että talavet ahers kammarissaa ja kesäkauvet sorkki soeta ja kapus kallijoeta, niinku sen tehtävä voatj. Miten tuo kerta sitte lienöö sattunna vilikasemmaa peilii, vaekkei se muotleijjoona ollunnakkaa, ja huohmanna, että nuoruuve vihannuus ja nuoruusruusut ei ennee noamatauluva korista. Joko iha samana päevänä taekka huommenna se tapas Kuopijo katuva pasieratessaa moalarmestärj "Setä Röönholomi". Hyvinä tuttavina ei ne miehet toesijaa sannoo vaehtamata sivvuuttanna eli männä eänettominä, niinku tienviita sivute männää. Kieleltää kerkeempänä alako "Isäntä Wesone" jutustoo ja sano, että:
— Onko sulla hyvi kiireitä ketreemisiä?
— Ei mulle kiirettä ies tulekkaa, minä annan kiiree männä eille ja kulen ite perästä. Sen lisäks pistäännyn tässä Jyväskylässä sikäläesiä tukkisaksoja opettamassa lukemaa neljä kuninkaa kirjoo ja sieltä takastullessa otin Laukaasta aekoo Aekalasta, niin ettei nyt muuta ku köllöttelen voan. Mut mittees varte sinä niin taktillaa tahot tietee minun kiirettän?
— Katoppas tätä mun noamatauluvan. Eikös se jo näytä ruppeevan liijjaks aejjaskoetumaa ja kurruuntummaa? Jos sattus tässä vielä peähä pistämää männä lystiksee naemisee, niin ei taejja nuoret tytöt kurunoamasta huolia, eikä toas ikäloppu soa toese ikälopu verta heilahtammaa… Tätä tuummaelleesan olin tulossa sinulta tiijjustammaa, että mittees arvelet, jos ottasit minun noaman paklatakses, vitliimatakses ja kaeklpuoli koristellakses?
— No kyllähää minä vanahoesta talorähjistä oun uusia pensselillän tehnä ja kuluneita kellotauluja kirkastanna. Mut suoraa tunnustooksen en vielä millonkaa ou immeise noamatauluva uuvvistanna. Ulukomaella ne taetaa ylleesest kasvojaa moalata ja sanotaa teällä meijjä hyvässä Kuopijossae olova akkaväkkee, jotka moalpurkista ottaa korreutta kasvoellee, joskohta ykskää ei ou minun puoleen keäntynnä. Vae mahtasko nuo sitä pelätä, että ku minä oun vanahapoeka, niin en muka moalatusta huolis, jos naemakuume ruppeis minussae nousemaa, niinku sinussa tuntuu tekövä. Mut siinä ne naeset erehtyy, moalatusta minä tykkeen, etennii jos minulla moaluutettaa…
— Jos niin on laeta, soat sinä minut hetjpaekalla koristellakses, ku mestärjnäytteekses ikkää.
— Ei siitä nyt tässä silimänräppäyksessä mittää tule, ei mulla ies ou komppeitakkaa muvassan, eikä vielä ou kustannusarviotakaa valamistettu.
— Oekeessa out. Eikä ou mullakaa haluva iha urkommissa työallaeseks ruveta.
— No, lähetää meille kottiin, niin siellä soahaa asja harkita ytimijjää ja munaskuetaa myöte.
Ja sinne sitä lähettiinnii astuva poksuttammaa. Moalarmestärj otti hetj käsillee mittanauha ja tuummastukkisa, tutk, mittael ja tarkastel noamatauluva, joka olj kookas ja levveelaene, vaekkei kuetenkaa niin levvee, ettei oes kuontunna muusta astijasta ryyppeemää, ku paestinpannusta, niinku Kauppila vävy. Kauvva aekoo sitte moalarmestärj istu pöytäsä eäressä ja tek rätinkijjää. Lopuks se sano, että:
— Kyllä tästä tuntuu tulova kallis yritys. Tähä nimittäe tarvitaa säkki vehnä- ja puolsäkkijä kalakkijauhoja, pien tynnör parraenta liinöljyvä, kymmene leiviskätä liitujauhoo ja vielä jottae muutae aenetta, minkä hintoo en näe äkkipeätä kykene sanomaa. Mittees alat arvella?
— Annetaa noama olla semmoesennaa ku elämä on sen muilanna. Mut jos tässä naemainto yhä voan ruppee nousemaa, pittää tiettee uus kommee muntierink eli puku ja leikellä paperrahhoe kokkoesia paperliuskoja sekä asetella niitä paperrahhoe vällii rihmalla solomiimalla. Ku sitte uutta muntierinkijjaa näyttelöö ja paksuja rahapakkoja taskuestaa nosteloo, soattaa tytöt ihastuva, vaekkei noamataulu ennee kevätkukoestuksessaa oukkaa. Vae mittee arvelet sinä?
— Sammoo ku sinä itekkii. Ja kaeketippa out kuullunna, että kolomee kohtaa naeset miestä jahatessaa kahtoo, nimittäe noamaa, voatteisii ja kukkaroo…
Yhteesest nauramalla sillon keskustelu noamataulu laettamisesta lopetettii. Mut ikkääku harjakaesiks taes tuttavukset ottoo yhe ja toese nokkerstoo sekä haukata sokerija peälle.
Eikä "Isäntä Wesone" männä avioliittoo eikä sen koposekoomi noamataulustaa huolehtinna, ennenku — kuolintauvvissaa. Sillon se olj eanonna, että:
— Antakeepas mulle peil, että soan nähä, miltee noama lähtiissä näyttää…
Mut ennenku peil tuotii, ennätti se nukkuva ijjäesee unnee ja niin siltä jäe sanomata, minkälaeselta noama näytti. Mut vaekka se oes peilin soanunnae, niin sanomata se oes jeännä, eihää se neät oes kuoltuvaa puhellunna…