"LIIKEMIEHE" SOTAMUISTELMIJA.
"Liikemieheks" ne sitä kaekki nimitti sillä perustuksella, että se aina olj liikekannalla taekka oekeemmi liikkuvalla kannalla. Mittää vakinaesta kotija ei sillä ollunna, voan oleks päevän siellä, toese teällä. Missä toas kolome vuorokautta olj, sitä se jo kolinaa pitj, niinku koerrae tekköö. Ku sitte se suur moalimansota alako, läks sottoo käymää, soahaksee kerrannii tapella iliman että siitä sakotettaa.
Ilimestyvesaää kotjpuolelle toassiisa olj sillä jonniimoene sinellirutale, sotilassoappaat ja sotilaslakki. Mut oljko se sotatantereella käynnä, sitä ei kukkaa tiennä, eikä taejjeta tulla tietämäänkää. Mut aenakii sillä olj kerrottavanaa oekee ihmeellisiä sotamuestelmija, joeta iltakauvvet ja oamupuhteet jutella lohko ja joeta se käytti maksuvälineenää yökorttierista ja ruuvvasta.
— No, mut outkos sinä ollunna iha oekeessa tappelussa?
— Minähä sitä olinnii, ku tappelin sekä viholliste että ryssäe kansa.
— Mittees sinä niihe ryssäe kansa tappelit?
— Ku minä en ymmärtännä niihe polittamista, niin jos ne voan mulle rupes liijjaks lurpaelemmaa, sillon minä aion tapella ja lyyvvä, niinku halonhakkooja.
— Jopa nyt tulloo sekä lievee että kieree. Jos sinä niin oesit tehnä, kyllä sinusta vällee oes nirri otettu.
— Ei lie uskaltanna, minut ku huohmattii pelekeemättömäks ja urhoolliseks. Lisäks olin tehnä maenioeta keksintöjä, minkä tähe minuva ruvettii suojelemmaa, niinku ihteesä keisarija.
— Sinäkö keksintöjä — ja minkälaesija?
— No, esmerkiks tämmöese. Itärintamalla olj meitä viistuhatta miestä etupostissa jonnii virran rannalla tihheessä pajukossa vahtimassa, ettei viholline peäse ylj tulemaa. Minun ehotuksestan yhtenä iltana haettii suuresta tehtaasta tappuroeta, niistä tehtii tulloja, joehenka sissää pantii palavija hiilijä. Ku sitte viholline läks lautoella ja venneillä virra ylj tulemaa ja peäs synkässä pimmeyvessä lik rantoo, sillon joka mies tunk tullo suuhusa ja alako puhaltoo henkeesä ulospäe. Hetj rupes hiilet tappuroessa hehkumaa, avonaene suu näytti paholaese kulukulta ja ku peällepeätteeks ryssäe noamat olj likaesija partajetsikoeta, näytti se niin hirmueselta, että viholliset luul joutuneesa ihtesä pahanpaekan portille. Ja se se vasta kiirettä olj, mikä niille tulj lauttojesa ja venneihesä keäntämisessä sekä pakkoo pyrkimisessä. Hyvi paljo niitä siinä rytäkässä putos jokkee ja hukku. Ne niistä, jotka toeselle rannalle peäs, pötk pakkoo, niinku ampiaespesältä. Huommisoamuna myö soatii paljo niihe asseita ja evväetä. Siitä keksinnöstä anto ite keisarj mulle yrjönristin.
— Vae ite keisarj anto. Mut teitkö muetae keksintöjä?
— Tottapa niitä lie tullunna tehyks, koskapa keisarilta saen vielä toesennii yrjönristi. Se tapahtu sillon, ku minä tihheessä kuusikossa komensin tuhansija miehijä nousemaa puehe. Vihollise lähestyissä ne miehet minun neuvvostan räjäht yhtäkkijä kovvaa nauruu ja nauroo rätkätti mikä kulukusta suennii läks. Mut sitäkös viholliset säekäht! Ne pyöräht hetj ympärj, niinku tuulmyllyn siivet, ja pakkoo kapristaissaa ne puottel evväetää ja asseitaa koko metä täytee. Siitä se keisarj anto mulle toese yrjönristi. Mut jos kellä on kaks yrjönristijä, niin sitä jo sillon nousoo semmoeseka herrayötöks, ettei ennee tarvii tapella, voan peäsöö muehi toemii, etupeässä neuvvonantajaks keisarille.
— No, osasitkos antoo neuvvoja keisarille?
— Osasimpa tok montae. Niimpä kerrannii, ku vihollismoan keisarj laetto meijjä keisarille haukkumakirjan, neuvvon minä lähettämmää sille viis kulija kauroja sekä ilimottammaa, että keisarilla on matkassaa niin monta sotamiestä, ku on kauranjyvijä niissä kuhiloessa. Mut se vihollismoan keisarj laetto toese haukkumakirjan ja pyys tulemaa niin lähelle, että sen Hintenpur-nimine ori soa ne makkeina paloenaa syyvväksee.
Toese kerra annoen neuvvo keisarille sillon, ku loppu rahat, eikä tiijjetty, mitenkä kyvetää sottoo jatkamaa. Minä käskin pyytämään laennoo Ameriikan restentiltä. Ja hetj läks ite keisarj matkalle. Mut vihollismoan keisarj olj siellä eiltäpäe samanlaesella asjalla. Vaekka ne kaks keisarija olj kyllä toesesa tuntenna, ei ne ies ollunna toesiisa kahtonna, voan vihaesina porstuvassa istuva murjottanna. Se vihollismoan keisarj peäs ensiks restenti puhheille, ku se olj ensiks tullunnakkii. Mut se restentti olj ollunna pahalla peällä — liekkö tuo sinä oamuna noussunna takaperi yllää —, eikä ollunna luvanna laennoo antoo millää eholla. Ku meijjä keisarj huohmas, että se toene keisarj tulj nörpällä neni ja häntä koepii välissä restenti huoneesta poes, arvas se paekalla, että sen laennayritys on männä musukoppaa. Se alako itekkii lähtee niine niminee takas. Mut arvel sitte, että parasta on kuetennii tiijjustoo. Ku restentti olj soanna kuulla, että keisarilla on pienistä puute, olj se naurusuesena sanonna, että:
— Kyllä teille voejjaa rahalaenna antoo.
Työ outte semmoene mies, että jos työ tappelussa voetatte linnoetuksennii, työ kohta luovuttoo lörräytätte sen takas. Ja semmoene mies maksaa velekasakkii. Voan jos tuo toene keisarj minkä soa, se ei ennee tässä moalimassa toese kättä lämmitä, eikä se sillon maksa velekoosakkaa.
Ja keisarj sae pyytämäsä laennan, niin että sottoo voetii jatkoo. Mut minu tehtäväksen tulj kahtoo perrää, ettei sotamiehijä soanna karata. Ku sotamiehijä olj miljuonittae, sae siinä pittee silimäsä auk,
Muutamannii kerra jouvvun kahta karkulaesta apulaesten kansa jälestä ajamaa lähes kaks viikkoo. Ensimäene myö tavattii pari päevä kuluttuva ja minä tuomihi sen suomaa sata ruploo sakkoo taekka ottamaa selekäsauna. Se valiht selekäsauna, ku muka rahhoo on vaekee soaha, mut nahka kasvaa selekää itestää. Minä komensin apulaesijan kilijumalla, että:
— Karasinkkaa, karasinkkaa…
Se merkihtöö sitä, että lyökee pinta pehmeeks. Ja kyllä se karkurj sae niin hyvä löyly, että kuukausia on kulunna, ennenku uus nahka on selekää kasvanna — olokoompa, että se on tullunna iliman eistä.
Ku se toene karkurj sitte kottoosa tavattii, olj se miesparka ihtesä niin nihk uuvuttanna, että se kuolta kurnaht. Meille takkooajajille oes ollunna paremp tavottoo se elävänä, niin mahollisest ei oes tarvittu kuulla sen akan suunsiivoo, se akka ku olj semmoene mestärj haukkumaa, että turhoo tuhlausta on siinä huushollissa ollunna koerroo elättöö, jos lie koskaa elätettykää… Kaeke muu hyvän lisäks se syytti meitä siitä, että myö on varastettu mieheltä lankapaeta, joka sillä kottoo lähtiissää olj peällää. Voan ku siinä ruummista pestä hoskattii hiekalla ja huosiaimella, ku saeppoota ja suopoo ei ollunna, alako ihosta kuumottoo jottae punaesta. Ja kolttoomista jatkettaessa ilimesty — likakerrokse alta punaene lankapaeta! Mieljhyillää akka sen kisko kässiisä ja vähä sitä huljuteltavaa asetti sen kuevamaa orrelle.
Mut sillon rupes minuva niin kovast kutkuttammaa, että peäti lähtee tänne kotjpuolelle kylypemää, siellä ku ei saunoja ollunna — ja sillä tiellän minä oun vieläe.
— No, missees ne on sun yrjönristis?
— Niin, — kahtokeepas ku Pietarissa katuva kulukiissan sattu keisarj tulemaa vastaan. Se tiijjust, että mihinkä minä oun mänössä. Ku ilimoetin lähteneen kotjpuolelle kylypemää kovan kutkan tähe, sano se minulle, että:
— Anna nuo kunniamerkkis mun talteen, niin ne on varmassa säelössä ja sinä tulet paremmi takas, ku sinuva tarvitaa.
Ja minä vastasin, että:
— Kyllä vissii ne teillä tallessa pyssyy, koskapa Ameriiki restenttikii teihi luotti. Ja takas minä kyllä tulen, millon miestä tarvitaa…
Samalla minä pistin kunnijamerkit keisarin kättee. Se läks mämemää omalle suunnallee ja minä omallen. Mut sitte tulj se vallankummous ja kaekki mänj sekas, niinku Haminan kaupunt. Ja siihe sotkuu sotkeetu minun yrjönristinnii…