PARTURJ PURK KAUPPASA.
Kuuloo vällii jutustettava, että on ollunna kaksosia, jotka on ollunna niin yhennäköesiä, että on pitännä pittee erjvärisiä voatteita niine pukimina, jotta ossoes ne toesestaa erottoo. Mut herrat Rikkine ja Nikkine ei ollunna kaksosia, voan siitä huolimata ne olj ku samassa kauhassa valetueta ikkää, niin että Rikkine, katellessaa Nikkistä soatto arvella, että:
— Onkoo tuo Nikkine vae ounkoo siinä minä ite?
Ja varmaa se Nikkine monta kertoo arvel samalla laella.
Ku ne kumpanennii olj nuorija miehijä ja veitikkamaesia, nii sattu monenmoesia kommelluksia. Mut niistä useimmite selevittii sillä laella, ettei voetu peästä perille, kumpanenko syylline on — ja nii aena asjat unehtu. Muun yhennäkösyyvve lisäks olj sekkii merkillistä, että niin toesella ku toesellakkii olj tukka paksu ku katajapensas ja parta pitkä sekä levvee, niinku hyvä kylypyvasta. Näestä koristuksistaa ne tykkäs niin paljo, ettei ne hinnalla millää oes sallinna, että hivuskarva oes peästä puonna taekka haeven parrasta.
Sattu sitte kaupuntii tulemaa uus parturj. Katuva astuissaa pist herra
Rikkise peähä konnankoukku. Se mänj sisälle ja kysy parturilta, että:
— Onko teillä tapana tehä vueskauppoja ja mitä ajelemine ja tukanleikkuu maksaa vuelta?
Parturj kahtel tuuheeta tukkoo ja runsasta partoo sekä sano, että:
— Yhtä kernaast tien vueskauppoja ku ajelen ja leikkoon kertakäynniltäe. Ku teillä, arvosa herra, on voemaperräene tukka ja parta, rohkenen arvella, etten voajji liikoo, jos pyyvvän 75 markkoo vuelta.
— Mutta tahon huohmauttoo, että minun täytyy käyvvä ussei parturilla.
— Suvatkoo tulla, mite ussei voan haluvatte.
Sillon anto herra Rikkine nimkorttisa, jonka parturj pist seinällä olevaa roamii eli puetteisii. Ja herra Rikkine istu tuolille ja sano, että:
— Leikatkoo tukka lyhyveks ja parta ajetaa kokonaa poes.
Hikpäesenä siinä sae parturj liepsuva, ennenku puhas tulj. Ku tehtävä olj suoritettu, poestu herra Rikkine ja mänj suoroo peätä herra Nikkise luo, jolle sano, että:
— Minä tein vueskaupan parturin kansa ja suoritin jo maksun puolelta vuelta. Mäneppäs sinä päevvällä minuna uuvvestaa, istu tuolille ja käske laettamaa samanlaeseks ku oamulla laetettii.
Se olj mieleine tehtävä herra Nikkiselle. Tuossa nue kello kahe aekaa se astuva porskuttel parturii, riisu palttoosa, istuutu tuolille ja sano, että:
— Samalla tavalla ku tässä oamullae.
Parturj keähkäil, kiertel ja tarkastel. Olj terottavinaa veistää ja silimäil joka hollilta. Mut ei peässynnä muuhu, ku voan vahvistu siinä uskossa, että siinä on sama herra, jonka oamusella puhist iha karvattomaks kasvoeltaa sekä lyhens tukan mahollise lyhkäseks. Ja nyt on toas tavaton pösylä leuvvassa ja karho peässä! Ku ei sitä osanna kumniituksenakkaa pittee, olj ruvettava työhö.
Ja puhistettuna läht herrasmies mänemää. Ovella se kuetenni seisaht sekä kysäes, että:
— Minnekkä ast työ iltasella piette liikkeenne auk?
— Kello kaheksaa ast.
— Hyvä. Minä tulen kello seihtemä aekaa toassiisa tänne, ku aekomuksen on kello kaheksa männä tijjaatterrii. Varatkoo sillon minulle tillaesuus, jotta soan asjanmukkaese puhistukse ja siivoukse.
Mut vapisovalla eänellä rupes parturj puhumaa, että:
— Kuulkoo, hyvä herra. Kyllä minun täytyy perruuttoo tämänoamune kauppa. Minulla on vaemo ja 5 lasta. Työ varmaannii ymmärrättä, että minun pittää soaha muehennii leukoja koaputtoo ja päetä siivota, eikä voan teijjä, jos tässä ruppee leivissä pysymää. Minun voatimuksen on se, että työ maksatte joka kerra, ku käytte.
Kovast naurae mänj herra Nikkine poes. Mittee sitte tapahtu, sitä en tiijjä. Voan luultavast parturikkii nauro, ku sae kuulla asjan oekee laejja.