MITENKÄ KAUPPANEUVVOS SISARESA POEKOO OPETTI.
Se olj se kauppaneuvvosvaenoo ottanna sisaresa poejja Kustin konttuoriisa, ei oekeeks konttuornihiks, voan harjottelijaks eli paremmi sannoissa joukonjatkoks. Sekös poejja mielestä maestu apilaalta! Eipä nyt ennee tarvinna kouluu kulukee jutkittoo, mikä olj kovi vastenmielistä, ku läksy olj lukemata — ei muuta ku voan parraa koulumaesteri tavalla astu konttuorpöytäsä eäree, niinku maester opetustuolillee. Ja vaekkei kyvennä paljo mittää tekemää, sae ies nostella suurija kirjoja, avvaella niitä ja kaekenlaesia paperloeta kuletella. Ku sitte peällepeätteeks kauppaneuvvos olj vielä oma eno, uous nenä iha itestää pystyy ja mielj tahto uskotella, että tässä se on koko konttuori peäjehu.
Ja tahto se nenä nousta konttuori ulukopuolellae. Ensinnäe olj käytävä tilloomassa reätällöeltä ja suutarloelta viimmeisimmä muojji mukkaeset puvut ja jalakineet sekä olj sormikkaat ja kävelykeppi ostettava. Mut ei tässä vielä ollunna tarpeeks ast. Iha alakukuukausina ost Kust-herra itellee koerra ja — hevose. Raha tahto tehä kiusoo, mut jollae pelillä ne vehkeet tulj hankituke. Ja silloinpa miehestä tulj täys herra!
Eno, se vanaha kauppaneuvvos, seuraa kaekkiinnii allaestesa elämee ja elämäntapoja. Ja sisaresa poekoo se vielä erityesemmi pitj silimällä, eikä siltä ollunna jeännä huohmoomata mitkää Kust-herra eisottamiset. Ku sitte joutu aeka ruveta eisottamisia rajoettammaa, kuhtu se sisaresa poejja puhheillee ja sillon synty seuroova keskustelu:
— Kuuleppas nyt, Kusti! Min oun aekonna lähettee sinuva kauppamatkoelle.
Kust-herra silimät kirkastu ja se sano, että:
— Hartae halun on täyttee enon tahto teijjä täyvvelliseks tyytyväesyyveks.
— Hauskoo kuulla. Mut outkos sinä hankkinna kävelykepi itelles ja sormikkaat?
— Kyllä mulla ne jo on valamiina, vastas Kust-herra ilosest, se ku luul, että ne kuuluu "virkapukkuu".
— Onkos sulla myössii hevone ja koerra?
— On, hyvä eno. Mut se hevone ei ou vielä mikkää syöttiläs, eikä ou…
— Elä ou milläskää. Minähää ymmärrä, ettet sin ou voenna moalimankuuluva hevosta ja koerroo hankkijakkaa. Mut sitä min en ymmärrä, mittee sunlaeses mies hevosella ja koerralla tekköö. Ja yhtä tarpeettomat ne on sormikkaat ja kävelykeppikii. Ku minä ite elämänurroo alotin, saen laenakengät jalakaan männessän pyrkimää lattijanlakasijaks kauppijas Röystii. Mut mulla olj halu oppija työhö, eikä ylypeilemmää. Otappas sinä enostas esmerkki ja eskuva. Ja ku sanot hartaasta halusta tahtovas mun mieltän nouvvattoo, niin mäne nyt kohta myömää sormikkaas, kävelykeppis, koerras ja hevoses. Tule sitte mulle ilimottammaa, ku kauppamatkas out suorittanna. Kas niin! Kust-herra läht kauppamatkallee, eikä nenä ollunna pystyssä konttuorissa, eikä muuvvallakkaa.