HOPPEEHEÄT JA — VALLANKUMMOUS.
— Lörökki se tuo Risto on, eikä mikkää mies sen sanan suuntäyteisessä merkityksessä.
— Eikös jokkaene ou mies, joka housuja kantaa? Ja sanotaaha Ristolla olova välistä kolomettii housut jalassaa…
— Olokoo vaekka neljät, mut lörökki se kuetennii on. Otappas voan silimällä pitteekses, niin neät, että sen sekä työssä että joute olemisessa on lorottamista. Ja jos se voan ei onistunna suomaa akaksee niin tomerata ja ymmärtäväestä immeistä, ku Riikka on, tuntuu minusta yhtä varmalta, ku uskontunnustus, että se lörökki oes mänettöö lörräyttännä talosakkii. Mut ku Riikalla on nyörit käsissää, ei Riston tarvihe muuta ku löröttää.
Tässä keskustelussa maenittu lörökkisana on sattunna iha naulanpeähä, niinku taetava sepä isku vasarallaa, se Risto neät olj lörökki. Se kyllä osas miettijä lötjöttöö ja harkita, mut jos jottae pitj panna toemee, niin sillo se löräht, eikä mittää syntynnä. Ku sitä muestutettii — ja akotuttuvaa sitä ussei muestutettii —, viittiloe se voan kättää ja sano, että:
— No, tottapaha, tottapaha…
Mut sillä tavalla ei Riikka-emäntä millonkaa sanonna, joka olj niin pirree immeine, ku hyvä palonauris, sekä hyvin vällee kyken hoksantieroomaa, millonka asja on tehtävä ja mitenkä se on tehtävä. Siinä olj noapuruksina kolome talloo yksillä pelloella ja ominaesuutena on maenittava, että Riston ja Riikan talloo sanottii "akkavallaks" sekä noapurloeta "ukkovallaks" ja "tasavallaks" — tämä kaekki sitä mukkoo, kuka talossa jöötä pitj. Mut jos taloja ruvetaa toesiisa vertailemmaa, niin kyllä Riston ja Riikan talo olj parraassa kunnossa, vaekka se olj "akkavalta". Mut vaikka talo vuos vuelta nous, niinku hyvä taekina, immeiset ivvail Ristoo nimittämällä sitä emännäks ja Riikkoo isännäks. Ja toella asja sillä laella ollii, Riikka ku olj napana, jonka ympärillä koko huusholli pyörj. Ku Risto vällii sattu mietteitää ilimasemmaa ja ku pahakuriset immeiset alako virnuilla, että mittee se Riikka tästä virkkaa, tahto sen mielj myrtyvä, niin että se yksinää tuummail, että:
— Enköhää minä nosta harjaksian pystyy?
Mut samassa se toas löräht lörökiks ja tuummael sillä viisii, että mitteepä minä ruppeen reistailemmaa, ku tälläe tavalla kaekki hyvi männöö sekä ku näe on helepomp mun hengellen, eikä ruumiinkaan liijjaks rasitu…
Ja niin voan elämä samassa tahissa jatku kokonaesta viiskolomatta vuotta.
Siinä viijjenkolomatta heäpäevän lähestyissä sano Riikka, että:
— Kyllä meijjä on vietettävä hoppeeheät, koskapa niitä monet muuttii viettää.
— Mikäs sun on viettäissäs, ku sinä out sekä isäntä että emäntä. Vietä voan oekeet rytkäheät — minä mänen saunaa makkoomaa…
— Mittee se tuo mies nyt hoastaa? Yhtähyvi ne on sun heäs, niinku minunnii. Ja millonka sinuva on saunaa ajettu? Kyllä out soanna sanas saunoo ja puhhees puhuva, joskohta on ollunna tarpeellista, että mun sanan on aena ollunna viimmene… Mut näessä hoppeehäessä soat sinä olla isäntä ja meärätä sekä käskee oman tahtos mukkaa…
— No, jos tuulj siltä hollilta puhaltaa, niin vietetää voan hoppeeheät, vietetää voan.
Ja siitä hetkestä alakae ryhyttii valamistuksii, otettiin erityene laettajakkii ja lähetettiin kuhtumuksia sukulaesille ja tuttaville. Sitte hoppeeheäpäevänä soatii nähä, että jos olj paljo heävieraeta, niin olj talossa vieraene varrookii. Herkkuje hyvvyyttä ihmetellessä ihmeteltii kuetennii kaekista enimmä sitä, että koko homma käv ihtesä Riston meäräykse ja käsky mukkaa, tuljpa emäntä tuontuostae kysymää, että mitenkä mikkii kohta laitetaa. Ja näky se Risto ossoova neuvvookkii.
Sinä aekana ei pijot ollunna mitkää pijot, jos ei viinilöetä sekä mueta kalliita ulukomoan juomia ihan liemenää juossunna. Ku se hetk joutu, että pappi ilimoetti pitäväsä puhhee, kannettii pöytä kukkuroellee täysinäesiä viinpikarija eli ryyppylasija. Pappi asettu juhla-asentoo, rykästel ensi ja sitte alako puhuva paukutella, niinku pappi paukuttelloo hoastamalla rakkauvesta, avijo-onnesta, aviomiehe ja aviovaemo keskinäesestä sovusta ja yhteistyöstä sekä tasa-arvosuuvvesta yhteistä talloutta pittäissä. Ku pappi tätä kohtoo hoasto, vilikas Risto kulumiisa alta ja huohmas mone nauroo virnottava ja sillo Risto miettijä lötjötti, että etteköhä työ kohta naura toesta nauruva. Ku pappi hartaesii onnittelluehe ja siunauksii peätti puhheesa, sano Risto, että:
— Annappas, Riikka, mulle koapi avvaemet.
Vähä kummastuksissaa Riikka ne taskustaa kaevo ja lähätti Riston kouraa. Sillon Risto nost kätesä ylös, helläytti avvaemia, suorist ihtesä, niinku sotamies rintamassa, ja sano, että:
— Sinä out, Riikka, tässä talossa pitännä viiskolomatta vuotta avvaemia ja hallintovaltoo, niin että meijjä huushollija on sanottu "akkavallaks". Mut nyt otan minä viijjekskolomatta vueks avvaemet ja vallan ommaa huostaa. Kuulkoo nyt, hyvät vieraat, että minä, Risto, oun tästä hetkestä alakae isäntä talossan. (Ja sitä sannoissaa polokas Risto oekee jalakoosa lattijaa.) Olokoo hyvijä ja tarttukoo lassii kiin ja ottakoo ryypyt — kyllä lasit uuvvellee täytetää, niin että on ryypättävä pohjaa ast. Olokoo hyvijä!
Vaekka Risto puhu tosissaa, luultii sitä leikiks ja naurussa sui siinä lasiloehe tartuttii. Emäntä Riikkakii viisaana immeisenä honos, ettei heäilloo passoo sotkee ja nauramalla, jotta peä tutis ja maha hytki, otti lasin pöyvvältä ja mänj Riston kansa ensin papin kansa lasija helläyttämmää ja sitte muehe vieraehe. Ja niin lystiks siitä lähtii heäilo muuttu, että ussei ei niin hauskoo oukkaa, vaekka hoppeehäestä tulj — vallankummous.
Mut pitki iltoo astuksija roekkail Risto peä pystyssä vieraehe keskessä ja uskottel kasvaneesa puolta pitemmäks entistää. Ja vieraat kahtel Ristoo hyvi ihmeissää, joka silimänräppäyksessä olj noussunna iha suurmieheks — vallankummouksellaa.