TOINEN NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
(Sali kuninkaanlinnassa Lissabonissa. Sivulla suuri ristiinnaulitun kuva ja Mariankuva.)
KUNINGAS, POMBAL, SALDANHA.
KUNINGAS. Roomassa ollaan siis suopeita meidän hankkeillemme?
SALDANHA. Jos voisi kasvaa se ylpeys, jota tunnen, kun saan elää valistuneen vuosisadan valistuneimpain ruhtinasten aikana, niin olisi se todellakin tapahtunut viimein Roomassa ollessani. Kaikkialla kuulin Portugalin jaloa hallitsijaa ylistettävän Europan ruhtinasten esikuvana. Hänen Pyhyytensä itse suvaitsi, keskusteltaessa teidän majesteettinne hallituksesta, lausua: kas siinä se todellinen valistus!
KUNINGAS. Todellakin! Meistä puhutaan Euroopassa, niin, niin, ehkä ei ilman syytä. Kun ajattelen yhdeksänvuotista hallintoani, niin anteeksi-annettavalla ylpeydellä voin sanoa niinkuin hänen pyhyytensä: kas siinä se todellinen valistus! Miltä näytti sotajoukkomme, rahastomme, maanviljelyksemme ennen ja nyt? Ja tämä rakas Lissabon sitten? Voin sanoa niinkuin Augustus: sain haltuuni tiiliskivisen kaupungin ja jätän jälkeeni marmorisen; voin sanoa sen sitä suuremmalla syyllä, kun olen useimmat julkiset rakennukset omilla varoillani kustantanut.
SALDANHA. Teidän majesteettinne onkin osakseen saanut maansa rakkauden, — Europan kateuden, — jälkimaailman ihailun.
KUNINGAS. En minä yksin, — en. Myönnän mielelläni, että, jos ei ympärilläni olisi ollut sellaisia miehiä kuin te ja Pombalin markiisi, olisi minun työni ollut varsin vähäpätöistä.
POMBAL. Minua ilahuttaa, että teidän majesteettinne ei halveksi vähäisiä neuvojani, ja erittäinkin olen kiitollinen siitä, että olette, sire, suostunut siihen suureen uudistukseen, jonka kautta jesuiittain veljeskunta muutetaan meidän valtioruumiin hyödylliseksi jäseneksi.
KUNINGAS. Niin, olen sen tehnyt, — mutta vastenmielisesti. Uskokaa pois, olen yhtä innostunut kuin tekin valistuksen suurista aatteista, mutta, muistakaa, ainoastaan todellisen valistuksen. Valtiota voimme kyllä uudistaa, mutta kirkkoon — papistoon emme saa koskea.
POMBAL. Teidän majesteettinne unhottaa, että pyhä Isä itse on myöntänyt oikeiksi syyt, joista valitamme, ja itse suostunut Jeesuksen veljeskunnan uudistamiseen. Hän on nimittämällä kardinaali Saldanhan ylitarkastajaksi osottanut kuinka tärkeänä hän pitää tämän asian.
KUNINGAS. Pyhän Isän suostumus sehän se rauhoittikin omaatuntoani.
Sitäpaitse eihän tämän asian ole kiirettä.
POMBAL. Sire, minulla on julistuskirja valmiina.
KUNINGAS (tyytymättömänä). Kiireenne ei minua miellytä. Minusta meidän ei vielä pidä hätäillä.
POMBAL. Meidän täytyy kiirehtiä, etteivät jesuiitat ennakolta saisi aavistusta asiasta. Sitä paitse on paavi Benedikt huonona sairaana, — tämä asia täytyy saada päätökseen, ennenkuin hän kuolee. Kenties teidän majesteettinne suvaitsee lukea läpi julistuskirjan. (Ojentaa sen hänelle.)
KUNINGAS. Tahdon miettiä asiaa. (POMBAL ja SALDANHA vetäytyvät näyttämön perälle.) Kuinkahan pääsen selviämään tästä sokkelosta? Omatuntoni varottaa minua koskemasta Jeesuksen pyhään veljeskuntaan, mutta järkeni sanoo, että veljeskunnan toisin järjestäminen on välttämätön valtaistuimeni turvallisuudelle. (Hetken mietittyään.) Niin, niin minä teen. Allekirjoitan julistuskirjan, vaan en lue sitä; kun en tiedä, mitä se sisältää, niin voin pestä käteni. (Kirjoittaa alle. Pombalille.) Tuossa on! (Liikutettuna.) Olen nyt tehnyt teille, mitä en olisi edes itselleni uskaltanut.
POMBAL. Armahin kuninkaani!
KUNINGAS. Kardinaali Saldanha, eikö teillä ole muuta minulla ilmoitettavaa Roomasta?
SALDANHA. Ei, teidän majesteettinne.
KUNINGAS. Siis on audienssi päättynyt, hyvät herrat. Toivon jälleen näkeväni teidät tänä iltana Aveiron herttuan luona.
TOINEN KOHTAUS.
KUNINGAS, myöhemmin TEXEIRA.
KUNINGAS. Olen siis ainakin hetkeksi päässyt noista suututtavista hallitushuolista! (Soittaa. Kantapoika tulee.) Onki Texeira etehisessä?
KANTAPOIKA. On.
KUNINGAS. Kutsu hänet sisään! (Kantapoika menee. TEXEIRA tulee.) Mutta, pyhän Sebastianin nimessä, näytättehän lopen kuihtuneelta, ystävä! Ettehän tietenkään ole käynyt karmelinunnain luostarissa päin? Ha, ha, ha!
TEXEIRA. Tulen ruumiin luota, sire.
KUNINGAS (ilkeästi ällistyneenä). Mitä aioinkaan sanoa? Tulettehan tänä iltana Aveiron herttuan naamiaisiin?
TEXEIRA. Sire, minä tulen sisareni ruumiin luota.
KUNINGAS. Mitä sanot, mies? Kauniin Ferdinandanko? Eihän toki?
TEXEIRA. Totta. Hän on epätoivoisena hukuttanut itsensä; abbedissa oli saanut tietää kaikki. Mutta ennen kuin hän menetti itsensä, haastoi hän meidät molemmat Jumalan tuomioistuimen eteen.
KUNINGAS. Pyhä Sebastian! Ole minulle armollinen! (Horjuu) vereni hyytyy kauhusta. Mutta, jumal'auta, syytön olen minä. Kuka olisi luullut, että se häneen niin kovasti koskisi? Mutta puhuhan, mies! Mitä siinä seisot ja tuijotat?
TEXEIRA. Sire!
KUNINGAS (keskeyttäen). Vai niin, tahdot syyttää minua. Minä kai se ensin toin hänet nähtävilleni, minä kai se itseäni kiihoitin kuvailemallani hänen kauneuttaan! Kirottu tuo sinun avuliaisuutesi! Nyt minä siitä kärsin. Eikö ole niin kuin tuo vainaja seisoisi keskellämme ja syytellen tuijottaisi kiillottomin silmin taivasta kohti? Näetkös? (Hurjistuen.) Kas tuossa! (Hänen katseensa osuu ristiinnaulitun kuvaan.) Olen unohtanut tänä aamuna lukea isämeitääni. (Tarttuu rukousnauhaansa ja rukoilee hartaasti.)
TEXEIRA. Sire, rauhoittukaa! Minä otan päälleni kaiken syyni kun hän meitä Kaikkivaltiaan edessä syyttää. Mitä minulle tapahtuneekin, niin se ei ole mitään sen suhteen, että menettäisin armaan kuninkaani suosion. Minä se teitä viettelin ja salasin teiltä, että hän oli nunna.
KUNINGAS. Tietenkin, tietenkin! Sinä olet ystäväni, ainoa ystäväni. Sinä vastaat puolestani. Ah! Kevennät omaatuntoani. Minä olenkin syytön. En todellakaan tiennyt, että hän oli nunna; luulin että hän vain oli noviisi. Sinä vastaat kaikesta, minä olen silloin levollinen. Me luetamme messuja hänen sielunsa pelastukseksi, sata vahakynttilää pannaan palamaan. Sinä saat itse rahastohuoneesta ottaa niin paljon rahaa kuin tahdot. (Hetken kuluttua kauhistuneena.) Luuletko todellakin että hän syyttää meitä — sinua, aioin sanoa, — Jumalan istuimen edessä?
TEXEIRA. Sire! Verenne on häiriössä. Eikö koko Europa teitä ylistä hurskauden esikuvana? Eikö hänen paavillinen pyhyytensä antanut teille siunattua kultaruusua? Eikö teillä ole pullollinen sitä oikeata verta, jota yksi ainoa pisara jo ottaa pois kaikki synnit?
KUNINGAS. Olet oikeassa. Muista, kuinka suuren summan tahdot rahastosta. Olen viimeaikoina jättänyt kirkonkäyntini, semmoista ei saa enää tapahtua. En koskaan enää tahdo olla tekemisissä nunnain kanssa, sen lupauksen teen pyhälle Sebastianille. (Haaveksien.) Ja kuitenkin hän oli niin kaunis! Nyt vasta tunnen, kuinka kaunis hän oli. Tekisi mieleni loihtia esiin kuvasi. (Äkisti.) Pois, jumalattomat ajatukset! En tahdo enää häntä ajatella. (Tarttuu rukousnauhaansa ja rukoilee.)
KOLMAS KOHTAUS.
(Pieni kabinetti Aveiron herttuan asunnossa, koristettu kukilla ja kasveilla. Oikealla ryhmä, joka kuvaa pyhän Sebastianin marttyyrikuolemaa. Perällä useampia rintakuvia. Vasemmalla ja perällä ovia.)
MOREIRA, SOUZA, MATHOS, myöhemmin AVEIRO.
SOUZA. Voimme viipyä vielä hetken. Juhla ei vielä ala. Tämä kabinetti on viehättävä. Herttualla on aistia, se täytyy myöntää.
MOREIRA. Veljeskuntamme päällikkö uskoo siis, että se koski vain erivapautusta, tuo kardinaalin käynti Roomassa.
SOUZA. Kaikki toimitettiin mitä suurimmalla varovaisuudella. Veljeskunnan päällikkö ainakaan ei voinut saada selvää salaisista sopimuksista, jos sellaisia oli olemassa.
MOREIRA (miettiväisenä). Salaisuuksia veljeskunnallemme! Te koititte kai kaikkia diplomaattijuonia, joita Pariisissa olitte oppinut, saadaksenne tietoonne salaisuudet?
SOUZA. Kaikki koitin — mutta turhaan. Ei edes se ystävyyskään, jota paavin veljentytär minulle osotti, mitään auttanut. Onneksi… (Huomaa MATHOSEN ja rupeaa hurskaan näköiseksi.) Sen pahempi, on hänen pyhyytensä sairas.
MATHOS. Jumalan viittaus, että hän ei menettele oikein Jeesuksen veljeskuntaa kohtaan. Rukoilkaamme hänenkin, niinkuin kaikkein vihollistemme puolesta!
MOREIRA. Meille olisi hyödyksi, jos hänen pyhyytensä sairaus ei kestäisi kauan.
SOUZA (painavasti, katsahtaen Moreiraan). Luultavasti se ei olekaan pitkäaikainen. Veljeskuntamme päällikkö on hänelle suositellut erästä taitavaa lääkäriä, joka on tunnettu hyvistä parannuskeinoistaan.
MOREIRA (syrjään, pikaisesti). Se oli pirullinen ajatus. Mutta, Herra, tapahtukoon tahtosi!
MATHOS. Nähkääs, kuinka väärin maailman lapset soimaavat jesuiittoja kostonhimoisiksi ja viekkaiksi! Eikö kunnianarvoisa päällikkömme näin osottaudu Vapahtajamme arvokkaaksi seuraajaksi, kun tämä sanoo: "tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat?" Paavi vainoo Jeesuksen veljeskuntaa, ja nyt tämä koittaa kostaa pahaa hyvällä ja pelastaa hänen henkensä ajallisesta kuolemasta.
SOUZA (hiljaa Moreiralle). Miten te aiotte tuota miestä käyttää valtioasioissa?
MOREIRA (samoin). Hän on lähetettävä Wieniin, missä hän hurskaudellaan ja opillaan voittaa keisarinnan puolellemme pikemmin, kuin jos olisi suurin diplomaatti. Teidän tulee vielä tänään lähteä Pariisiin. Tiedätte, että Pombal on pian kukistettava. Se tulee saamaan muutoksia aikaan koko meidän ulko-politiikassamme. Meidän, täytyy erottaa kaikki ulkomaiset kenraalit armeijastamme, jonka — se tulee meidän myöntää — vihamiehemme on järjestänyt loistavalle kannalle. Sota Ranskaa ja Espanjaa vastaan on siis jätettävä. Meidän täytyy rikkoa kaikki välit harhaoppisen Englannin kanssa. Teidän tulee Choiseulille kuvailla liiton mahdollisuutta Portugalin kanssa, jos hän antaa Jeesuksen veljeskunnan olla rauhassa. Muistakaa, nyt koitellaan teidän valtiotaitoanne. Pompadouria te imartelette, hovikot ostatte, kuningasta peljätätte helvetillä, Choiseulin tunnustatte ylimmäksenne, hän on aina mielellään ensimmäisenä. Tärkeintä on varovaisuus. Ei mitään ylellistä prameutta, nöyrää mieltä vain, niinkuin munkille sopii, ja hurskautta, joka soveltuu siihen ahdinkotilaan, missä veljeskuntamme nykyään on.
SOUZA (hymyillen). Olkaa varma, että messua lukiessani lumoan naiset niin, että puoli Pariisia kääntyy.
MATHOS (hiljaa Moreiralle). Kuinka voitte käyttää Jumalan töihin tuota, joka on niin takertunut maailman turhuuksiin?
MOREIRA (hurskaasti). "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita". Irstaassa Pariisissa hän hyödyttää asiaamme enemmän, kuin jos hänellä olisi Paavalin into ja Johanneksen hurskaus.
AVEIRO (tullen sisään). Arvoisat isät, suokaa anteeksi että häiritsen keskusteluitanne, mutta vieraita jo kokoontuu, ja pelkään että voitte joutua ilmi.
MOREIRA. Hyvät veljet, tulkaa minun huoneeseeni. Siellä jatkamme neuvottelujamme. (Hiljaa Aveirolle.) Oletteko pannut kutsumaan vasalleitanne? Ovatko he aseelliset?
AVEIRO. Niinkuin tiedätte, olen ottanut asettaakseni vapaan joukon, jos sota syttyy Espanjaa vastaan. Heidän asestamisensa ei siis ole mitään epäluuloa herättänyt. He saapuvat Lissaboniin ensi tiedon saatuaan.
MOREIRA. Hyvä. Ehkä piankin heitä tarvitaan.
AVEIRO. Oletteko saanut vihiä mistään?
MOREIRA. En, mutta saan tänä iltana kuninkaalta tietää kaikki.
Millaisella mielellä on hän?
AVEIRO. Tavattoman levoton. Hänen kamariherransa, Texeira, on kertonut hänellä olleen omantunnon vaivoja siitä, että yksi hänen monista lemmityistään on hukuttanut itsensä.
MOREIRA. Muistakaa pitää silmällä, ettei kukaan meitä yllätä.
AVEIRO. Minuun voitte luottaa. (Avaa salaoven, jonka peittää peili.
Jesuiitat menevät.)
SOUZA (mennessään). Tämä on todellakin hiipaisevaa. Voisipa vannoa, että tämä tie viepi kaunottaren kammioon, eikä pater Moreiran luo.
AVEIRO (yksin). Tuo Moreira kohtelee minua aivan kuin koulupoikaa; aina on salaisuuksia, joista minä en saa mitään osaa. No, kun aika on joutunut, niin nähdään, kuka tulee ministeriksi. (Menee.)
(Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä. Tanssisoitantoa kuuluu! Silloin tällöin joku naamio vilkaisee sisään, mutta poistuu heti.)
NELJÄS KOHTAUS.
KUNINGAS, sitten MOREIRA.
KUNINGAS. Theresiaako se herttua ehkä tarkoitti, kun sanoi jonkun tahtovan tavata minua täällä kabinetissa? Ei, — hän on nyt ollut ylpeämpi minua kohtaan kuin koskaan ennen. Enkö siis voi taivuttaa tuota naista, tuota ainoata, joka on minua vastustanut? Miesten edessä tunnen usein semmoista heikommuutta, että heitä vihaan, mutta naisen, olkoonpa vaikka kuinka suuri, tiedän toki voivani voittaa. Täällä ei ketään näy. (Aikoo kääntyä takaisin. MOREIRA on tullut sisään salaoven kautta.) Te täällä! Kuinka rohkenette? Haa! Ettehän vain aikone käydä henkeeni käsiksi? Vahti tänne!
MOREIRA. Noinko te kohtelette entistä rippi-isäänne?
KUNINGAS (itsekseen). Tunnen aina kummallista rohkeuden puutetta, kun näen tuo miehen. (Ääneen.) Voisivat nähdä meidät yhdessä! Mitä siitä Pombal? sanoisi|? Poistukaa! En tahdo teitä ilmaista. Miksi olette tänne tullut?
MOREIRA. Pelastaakseni teidät, sire. Olen uskaltanut henkeni vapahtaakseni sielun, joka on kadotuksen partaalla.
KUNINGAS. Mitä, jos joku tulisi! Ei maksa vaivaa teidän puhua. En kuitenkaan teitä usko.
MOREIRA. Olen ryhtynyt toimenpiteisiin, ettei kukaan tule.
KUNINGAS (tyynemmin). Vai niin! Puhutte vaarasta. Eihän toki täällä tänä iltana?
MOREIRA. Viimeistä kertaa varotan teitä oman itsenne, uskonnon ja maan suurimmasta vihollisesta ja vaarasta — Pombalista. Häntä minä tarkoitan. Pirullisilla juonillaan hän on lumonnut teidät ja houkutellut teitä leveälle tielle, ja tiedätte, sire, mihin se tie johtaa.
KUNINGAS. Käytte asiaan liian kiihkeästi. Sielustani minä vastaan rippi-isälleni, Santaremin piispalle.
MOREIRA. Piispa on hurskas mies. Kuitenkaan en käsitä, kuinka hän on voinut antaa teille synninpäästön teosta niin jumalattomasta, kuin pyhän Malagridan vangitsemia nen on.
KUNINGAS. Pyhän Malagridan vangitseminen! Vakuutan teillä että se on tapahtunut minun tietämättäni.
MOREIRA. Sire, häntä, jonka rukoukset kymmenen vuotta sitten pelastivat teidät kuolemasta, häntä te nyt noin kohtelette. Olisin ennen suonut, että äitini olisi minut kuurona synnyttänyt, kuin että korvaini nyt pitää moista kuulla.
KUNINGAS. Mutta vakuutan, että olen syytön. En ole tiennyt tuosta tään taivaallista. Puhelen siitä markiisin kanssa, ja voitte olla varma, että puhun hyvää hänen puolestaan.
MOREIRA. Ja noin haastaa Portugalin yksinvaltias!
KUNINGAS. Tiedättehän, että olen jättänyt kaikki hallitustoimea markiisille.
MOREIRA. Sire, olen tullut turhaan. Että sielunne pelastus on teistä joutavaa, sen olen jo kauan surukseni huomannut! Mutta luulin, että ainakin tahtoisitte pelastaa sen, joka kerran pelasti teidän sielunne ja ruumiinne. Sire, me eroamme nyt kenties — (painolla) ijäksi.
KUNINGAS (syrjään). Ah, silloin hänestä pääsen! (Mielistellen, ääneen.) Erehdytte kerrassaan, jos luulette, että minulla on nurja mieli teitä tai Jeesuksen veljeskuntaa kohtaan. Sydämmeni on kokonaan heidän. Tahdon kardinaali Saldanhalle puhua hyvää isä Malagridan puolesta. Hänellä on suuri vaikutusvalta markiisiin. Nyt hyvästi! Minä en teitä ilmaise, siitä olkaa varma.
MOREIRA. Minä menen. Mutta vielä viimeinen kysymys. Siitä riippuu,
voitteko toivoa minulta esirukouksia vai ettekö. Ovatko Pombal ja
Saldanha sommitelleet jotakin uutta vainoa jesuiittoja vastaan?
Tiedämme että pyhä Isä on antanut lupauksen. Mitä se lupaus koskee?
KUNINGAS. Erehdytte. Roomassa vain sovittiin tyttäreni naimisesta, uskokaa pois.
MOREIRA (syrjään). Valhe puhuu noiden pelkurimaisten kasvojen jokaisesta jäntereestä. (Ääneen, osottaen pyhän Sebastianin rintakuvaa.) Vannokaa suojelushaltijanne, pyhän Sebastianin, kautta, jonka esirukouksia teidän tulee kaikesta kiittää! Astukaa hänen kuvansa eteen tuohon, pankaa kätenne hänen haavoilleen ja vannokaa: en ole mihinkään ryhtynyt Jesuiittoja vahingoittaakseni!
KUNINGAS (syrjään, epäröiden). Pyhän Sebastianin kautta! (Ääneen.)
Vannon Vapahtajan kuvan kautta, että puhun totta.
MOREIRA (koleasti). Nyt Juudas Iskariot iloitkoon, sillä hän on saanut kanssaveljen. Te valehtelitte, sire, — tiedättekö, mitä se merkitsee pyhän Kaikkivaltiaan edessä? (Kiihtyneenä.) Ettekö näe, pyhä kuva kääntää pois kasvonsa teistä? Hän, jonka katse kuitenkin kohtasi pahantekijää ristinpuussa? Polvillenne langetkaa, jos ette tahdo tämän katseen polttavan teitä tuhaksi! (Kuningas laskee konemaisesti polvilleen.) Haa! Näen teidät jo luurankona, ruumiinne verho ei enää voi peittää syntisiä ajatuksianne, vaan nämä matelevat kuin käärmeet värisevien luunikamien välissä. Ajatelkaa tuomiopäivää, jolloin Jumalan vihan silmäys leimuna hävittää maailmat ja polttaa tyhjäksi avaruudet; silloin ne haudoista nousevat, joita olemme vietelleet, virtojen mustasta syvyydestä kaameat kasvot tuijottavat — —
KUNINGAS (kiljahtaen). Ferdinanda!
MOREIRA. Tahdotteko siis, että pyhyys itse astuisi alas kaikkisuuden istuimelta todistamaan teitä vastaan?
KUNINGAS. Tuska minua polttaa. Mitä tulee minun tehdä?
MOREIRA. Poistaa valhe totuudella.
KUNINGAS. Kysykää! En voi koota ajatuksiani kertomukseksi. Te olette kauhea!
MOREIRA. Vastatkaa: ovatko kerettiläiset, joiden nimiä en tahdo mainita, päättäneet jotakin Jeesuksen pyhää veljeskuntaa vastaan?
KUNINGAS. Ovat. Paavi on suostunut, että veljeskunta Portugalissa on toisin järjestettävä. Kardinaali Saldanha on nimitetty ylitarkastajaksi.
MOREIRA. Tuota en olisi aavistanut. Ja te, sire, — toivon, ettei alttiutemme ole niin pitkälle mennyt, että olette siihen myöntynyt.
KUNINGAS. Vannon, että tällä vain tarkoitetaan veljeskunnan parasta. Veljeskunnan säännöt ovat tosin jumalallisia, mutta ihmiskäsissä tarttuu niihin kuitenkin jotakin inhimillistä. Jos nyt säännöt muutetaan, niin veljeskunta siitä vain hyötyy.
MOREIRA. Sint, ut sunt, aut non sint.
KUNINGAS. Jos niin on, niin olen todellakin lohduton. Niin, kuinka saada asia korjatuksi? Kauheata, mikä kiire! — No niin, minun täytyy tunnustaa, että jo olen allekirjoittanut julistuskirjan.
MOREIRA (syrjään). Arpa on langennut: nuo sanat ehkä työntävät kruunun päästäsi.
KUNINGAS. Jos suvaitsette, niin lopetamme tämän keskustelun. Minä en voi hyvin.
MOREIRA. Vielä yksi asia: Malagridan vapauttaminen.
KUNINGAS (syrjään). Luulen että tässä huoneessa lopulta tukehdun, niin ahdistavalta täällä tuntuu. (Ääneen.) Olkaa varma siitä, kyllä minä hänet vapautan, — niin, huomenna tahdon —
MOREIRA (ilkkuen). Puhua siitä kardinaali Saldanhan kanssa. Ei, sire, olen kirjoittanut tässä käskyn S:t Julianin linnan päällikölle. Teidän ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa nimeni alle, ja kaikki on selvää.
KUNINGAS. Olette rohkea mielettömiin asti. Mutta, päästäkseni teistä, niin (allekirjoittaa) tuossa on! Toivon että nyt annatte minulle siunauksenne.
MOREIRA. Onhan teillä, herra majesteetti, rippi-isänne, Santaremin piispa, mitä te minua tarvitsette?
KUNINGAS (kylmästi). Hyvä! Hyvästi! (Menee.)
MOREIRA (yksin). Tämä oli tukala hetki. Tahdon lopun yötä rukoilla ja tunnustaa syntejäni. Ah, ei! Ei ole aikaa semmoiseen.
VIIDES KOHTAUS.
MOREIRA, AVEIRO, TAVORA.
AVEIRO. No, voittoko vai tappio?
MOREIRA. Se riippuu meistä itsestämme. Ensi yönä pitää ruutisuonet räjähyttää, jotka lennättävät Pombalin ilmaan. Jos Lafoensin herttua ei olisi matkustanut pois, niin olisi kuningaskin saatettava hengiltä.
AVEIRO. Kautta kunniani! Ettehän vain aikone tehdä tuota huimapäätä Lafoensia kuninkaaksi? Sitäkö olisi puuhamme tarkoittanut? Ei, ennen luovun teistä ja ilmoitan kaikki kuninkaalle.
TAVORA. Pyhä madonna meitä varjelkoon! Pilasi ei ole paikallaan. Eikö olisi viisaampaa mennä pater Moreiran huoneeseen? Täällä voivat pian meidät yllättää. Syystä arvelen, että meidän ei tule millään varomattomalla teolla saattaa itseämme vaaraan.
MOREIRA. Olette oikeassa.
(Poistuvat salaoven kautta. Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä.)
KUUDES KOHTAUS.
LAFOENS.
Mihinkä häipyi? Tuhansista hänet
Sydän huomaisi ja ilost' ailahtaisi.
Petyinkö ehkä? En, en; se on hän.
(THERESIA tulee.)
Taas näet mun täällä. Anteeks, anteeks anna
Nuo karvaat sanat, joilla mieles rikoin;
Ne suuni lausui eikä sydämmeni;
Hylätty rakkauteni vihaan syttyi
Ja tahtoi jalot sanas väännellä.
Mut laivassa kun Lissabonin jätin,
Niin oli, niinkuin oisin unohtanut
Lukea kuolinhetkell' isämeitää.
Näin aina isänmaani, sinun näin
Ristissä käsin mua kiroilevan.
Mun valtas silloin halu sinun kanssas
Nuo hurjat liekit johtaa suuriin töihin,
Tai tuo jos tyhjiin raukeis, niihin kuolla.
Haluni voima näytti laivaa maissa
pitävän kiinni: helmast' aavan meren
Sen ajoi kotirantaan vastatuuli.
THERESIA.
Ma tiesin kyllä sinun palaavan.
Vaikk' oisit kuolevana kaukomailla,
Ei henkes ennen maasta eriäisi,
Kuin jättänyt ois mulle hyvästi.
Pois maastas olet ollut neljä päivää,
Mut tässä vuosisadassahan päivät
On yhtä tärkeät kuin muissa vuodet.
Vain neljä päivää, niin on kaikki toisin!
O, Miguel, viel' uskon voittoosi;
Tulevaisuus sinun kasvoistasi loistaa
Niin kauniina kuin koskaan menneisyys.
Min' olen mennyttä.
LAFOENS.
Mik' ongelma!
THERESIA.
Miks pois mun työnsit neljä päivää sitten?
Se vallan, kunnian ja loiston kruunu,
Min sullen taiston palkaks osotin,
Erottuamme mult' on varastettu.
LAFOENS.
Siis maatani en pelastaa voi enää!
THERESIA.
Sen kyllä voit. Mut Theresias ei
Saa sulle antaa kruunua. O, viimein
Kun tavattiin, Theresia oli rikas:
Maailman omas, ystävän kun omas,
Jonk' elämä ja tulevaisuus oli
Hänelle kaikki. Nyt ei hällä mitään.
LAFOENS.
On, Miguelin ystävyys.
THERESIA.
O, prinssi,
En ole siihen enää kelvollinen.
LAFOENS (ihmeissään).
Mik' on sun muuttanut?
THERESIA.
Ei mikään — kaikki
Jos neljä päivää sitten kävit toimeen,
Niin oisimme me olleet ensimmäiset.
Nyt jesuiitat ehkäisseet on meidät.
He ehkä huomenna jo ovat valmiit.
Moreiran mene luo, hän sua suosii;
Nyt häneen täytyy täysin turvata.
Maan ja sun onnes käsissään hän pitää.
Sanoisin paljonkin, mut rientää täytyy.
Pois tule!
LAFOENS.
Minnekä?
THERESIA (menee ja avaa salaoven).
Moreiran luo.