V.
Noin klo 11 pysähtyy laiva. Kuuluu ketjujen ratinaa. Ankkuria ei sentään lasketa, vaikka ankkurivinssi on täydessä käymäkunnossa keulassa ja miehet valmiina tottelemaan ensimäistä määräystä.
Vihdoin tulee lähtökäsky. Kellä matkatamineita on, tarttuu niihin.
Mennään keskikannelle. Siellä odottavat jo naiset.
Rantaa valaisevat muutamat häikäisevät hehkulamput. Niitten valossa kohoavat rannalta valtavat nostokraanat, joitten taustaksi nousevat suurpiirteiset ja jykevät punaiset mustilla ovilla ja ikkunaluukuilla varustetut varastohuoneet. Ne muodostavat teräviä ulokkeita laiturille ja avautuvat kapeiksi, synkiksi ja salaperäisiksi kaduiksi, jotka johtavat kaupunkiin.
Rantalaiturilla odottaa sotaväki kotkakypäreineen ja kivääreineen. Kansaa on sankoin parvin. Nähtävästi ovat langattomat sähkösanomat jo edeltäpäin kertoneet tulostamme.
Matkatavaroinemme siirretään meidät laiturille. Lukemattomat uteliaat ja vahingoniloiset silmät seuraavat jokaista liikettämme.
Toimitetaan nimenhuuto. Senjälkeen asetutaan kaksimiehisiin riveihin. Suomalaiset etunenään, englantilaiset viimeisiksi. Sotamiesketju ympäröi meidät.
Marssi alkaa. Utelias, riemuitseva kansa seuraa jälessämme ja sivuillamme.
Kuljemme pimeitä, kapeita katuja, joitten kummallakin puolella kohoavat kaksi- ja kolmikerroksiset valkeat rakennukset, joitten ikkunat ovat pienet, ovet matalat, päädyt useimmiten kadulle päin, joiden kaikki kulmat eivät enää ole kovinkaan vinkkelissä ja vatupassissa, eivätkä seinän pinnat täysin luotisuorassa.
Vihdoin pysähdymme pienelle aukeamalle. Vasemmalla, laidassa on synkkä puistikko. Sen jatkona suuri, punainen saksalaista rautatieasemaa muistuttava rakennus, rautaristikkoineen ja rautaportteineen. Oikealla on myöskin suuri tiilirakennus, suurine mustine ovineen alakerrassa. Lieköhän paloasema?
Ja perällä kohoavat valkeat, vanhat kivirakennukset, joitten ääriviivat vain aavistaa pimeässä.
Täällä jakautuu joukkomme kahtia. Naiset, kapteeni, ensim. koneenkäyttäjä, luotsioppilas ja molemmat "Kallet" ovat joko yli- tai ali-ikäisiä. Siis kelvottomia sotaan. He joutuvat toiseen joukkueeseen. Samaan parveen erotetaan myös itävaltalaiset ja ruotsalaiset sekä eräs venäläinen, Ruotsin konsuli Jeketerinowburgissa. Nämä ovat sitä joukkoa, jonka vapaus ei pitäisi olla kiistanalainen ja joitten huhuillaan pääsevän pois jo ensitilassa.
Mutta meille ilmoitetaan sitävastoin, että meidän on jäätävä vangiksi — ja tässä eroavat tiemme.
Siinä seisoessamme hajallaan ja hämmästyneinä, kuin pesästään ajetut linnut, saamme ensi kerran kokea raakaa kohtelua saksalaisten taholta.
— Pysykää rivissä, taikka näytän! ärjäisee saksalainen sotilas takanamme ja on lyödä pyssynperällään.
Silloin kuohahtaa toverini hämäläisveri.
— Lyönkö tuota perkeleen roistoa? hän ärjyy korvaani.
Saan kuitenkin hänet rauhoittumaan ja käsittämään, että olemme sotavankeja. Sellaisessa asemassa katsotaan jok'ainoa vastustusyritys kapinahankkeeksi ja seuraukset sellaisesta voivat koitua kaikille mitä kalliimmaksi.
— Mutta on toki aseetonta ihmistä kohdeltava inhimillisesti, hän sanoo.
— Sotamiehen ei tarvitse tuntea inhimillisyyttä, ei ainakaan
saksalaisen, selitän. Esikuvana on pidettävä itse Saksan keisaria, joka
Europa-uhmassaan hiljattain huusi: me emme pelkää muuta kuin Jumalaa!
Miten voisi yksinkertaiselta sotamieheltä vaatia parempaa!
Saamme tuskin jättää toisille, meistä eroaville, jäähyväisiä. Ennen lähtöä pistää kuitenkin eräs naisista matkahuovan keittiömestarille, tyrkäten sitä estää koettavan sotamiehen syrjään.
— Valmiit! Mars! kuuluu käsky. Meidän on lähdettävä. Toinen joukkue lähtee eri suunnalle.
Tiemme kulkee puistikkokatua, jonka toisella puolen kohoavat valkeat kivirakennukset ja toisella puolen korkea tiilimuuri. Kuljemme kadun päähän ja taitamme sitten vasemmalle.
— Rivit suoriksi! ärjyy sivullamme kulkeva sotamies. Meillä on matkatavaroita kannettavanamme. Käskyä on melkein mahdoton täyttää. Koitamme parastamme.
Vihdoin komennetaan:
— Seis!
Rivit seisahtuvat. Suuret portit avataan. Tulemme mukulakivillä kivetylle laajalle pihalle, jossa on ainoastaan kuormastovaunu ja vesitynnyri. Oikealla kohoaa korkea varastohuone. Sen ovet ovat auki. Sinne meidät viedään.
Yhtenä huoneena olevaa rakennusta valaisee heikosti lyhty. Lattialla näemme olkia. Perällä on jonkunlaisia hyllylokeroita… Kovin houkuttelevalta ei se näytä.
Täällä on meidän yövyttävä. Olemme tyyten uupuneita. Kasaamme oljet vähän mukavammin. Vedämme niitä peitteiksi. Yö on raitis ja vähän kostea. Lepo maistuu erinomaiselta.
Kotvan kuluttua kuuluu avarassa suojassa väsyneitten sotavankien syvä kuorsaus.