X
Iltapäivällä sattuu kohtaus, josta olisi voinut olla vakaviakin seurauksia, jos ei meitä kohtaan olisi vallinnut myötätuntoinen mieliala.
Seisomme telttamme oven edessä poltellen ja pakisten.
Maantieltä näemme ratsastavan erään upseerin jalosyntyisen raudikon selässä.
— Kuka tuo on? kysyy eräs joukostamme lähinnä seisovalta sotamieheltä.
— Se on hauptman, vankileirin ylipäällikkö, vastaa hän!
Pidämme lyhyen sotaneuvottelun. Eikö olisi sopivinta käydä puhuttelemassa häntä vapautusjuttumme johdosta. Mahdollisesti voisi hän antaa meille vielä parempia neuvoja.
Hauptman ratsastaa leirille, suurena, korkeana kuin mikäkin suuri sotapäällikkö, tietoisena arvostaan ja hänelle kuuluvasta kunniasta.
Sotamiehet tekevät kunniaa, pysähtyen ohikulkiessaan häneen päin kääntyneenä perusasentoon ja lähtevät sitten vasta matkoihinsa, kun hän on tervehdyksen viitannut.
Hän katsoo suurin kaarroksin ympäri leirin, toinen käsivarsi ulospäin koukussa tukeutuen sääreen ja pitäen ratsupiiskaa ja toinen suitsissa.
Vääpeli ärjyy parhaillaan jotakin venäläisille, mutta nähtyään hauptmanin tulon, hän kiirehti hänen luokseen.
He puhelevat kotvan. Vääpeli poistuu.
Silloin astuu yrittäjä tyynenä ja rauhallisena hauptmania kohti, nostaa lippalakkiaan.
Sotamiehet seisovat ällistyneinä. He eivät ole ehtineet edes kieltää.
Mutta muuan joukostamme on jo hauptmanin luona. Hän puhelee asiaansa kuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut.
Toisinaan kallistaa upseeri päätään paremmin kuullakseen, mutta suoristautuu taas.
Pienen ajan kuluttua nostaa puheille mennyt taas lakkiansa ja poistuu.
Rauhallisena astuu hän suoraan luoksemme.
Aliupseeri ryntää luoksemme.
— Teidän ei olisi pitänyt mennä noin, hän sanoo, se on kielletty. Siitä voi koitua meille ankara varotus.
— Meidän oli mahdoton tietää tapojanne, vastaa hän tyynesti.
Siihen kätkee keskustelu aliupseerin kanssa, eikä heidän tavoistaan sen lähempää selvää oteta, eikä niitä seurata.
Hauptman kielsi kokonaan lähettämästä Berliniin mitään kirjelmiä. Siellä kyllä voidaan asia ratkaista, mutta se ei varsinaisesti kuulu sinne. Yhtä hyvin ja pikemmin kykenee asian ratkaisemaan Danzigin komendantti, joka hoitaa tämän piirin asioita. Hänellä on täydellinen määräämisvalta ylitsemme.
Muuan joukosta ottaa laatiakseen kirjelmän. Kun sen konsepti on valmis, luetaan se kaikille ja hyväksytään huutoäänestyksellä. Siinä tehdään lyhyesti selvää kohtalokkaasta matkastamme ja anotaan vapautta sen perusteena, ettei Suomella ole kansallista asevelvollisuutta, jonka tähden meidän vapaaksi laskeminen ei tulisi tuottamaan Saksalle mitään aseellisen vastarinnan haittaa ja viitataan kirjelmässä samalla erinäisiin vapaaksi laskettuihin suomalaisten laivojen miehistöihin.
Seuraavana päivänä, jolloin jotkut lähtevät kaupunkiin, ostetaan virallista paperia ja kirjoitetaan se puhtaaksi. Iltapäivällä lähetetään se määräpaikkaan.
Odotus alkaa.