XIV
Eräänä kauniina päivänä huomaamme ihmeeksemme, että kenttävääpelin pukuun on tullut erinäisiä lisäyksiä. Hän ei esiinny enää tavallisissa kenttäsaappaissa. Hänellä on ratsastus-säärykset, toisenlainen takki, pitkä miekka ja ellen väärin muista lakissakin merkki, joka eroaa tavallisten sotamiesten merkistä.
Hän on ylennetty, ehkä, ajattelemme itseksemme.
Bütower Anzelger tietääkin kertoa asiasta. Hänestä on tullut luutnantti.
Onhan hänellä ansioita ja kokemusta. Eikä näytä kovin tyhmältäkään.
Päinvastoin.
Hän vihkii uuden arvonsa erinomaisesti:
Räyhää ja komentelee koko päivän kuin vimmattu. Juoksee paikasta toiseen, heiluttaa pamppuaan ja ärjyy, jotta koko leiri sen kuulee.
Vankiraukat ovat peloissaan, melkein pakenevat häntä, saadakseen olla rauhassa. He eivät uskalla oikein seisoa, eikä istua, vielä vähemmän maata. Jokapaikassa ja kaikkialla hän on. Rähäkkää kuuluu melkein joka suunnalta. Yksin me saamme olla rauhassa.
Mutta kaikella on rajansa, ja ajattelemattomuus saa rangaistuksensa
Illalla saa hän valitella kaupungilla tuttavilleen:
— Kun niitten vankien kanssa täytyy huutaa min että ääni laukee.
Johon tietysti vanhat tädit säälivästi vastaavat:
Jaa'a, miesraukka!
Mutta asiasta ei selviä yhden yön unella. Vielä useat päivät jälkeenpäin saa hän ärjyä käheällä äänellä käskettävilleen ja ensi päivinä saa hän sanojaan tuskin ollenkaan kuulumaan.— — —
* * * * *
Hänen luutnantiksi nimittämisensä muuttaa jonkun verran oloja.
Uusia määräyksiä alkaa tulla tiheämmin. Erittäinkin venäläisille ja englantilaisille. Ja saamme mekin osamme.
Eräänä päivänä ilmestyy hän huoneeseemme ja ilmoittaa, että tästä lähtien kun joku sapeliniekka upseeri tulee sisälle on sen, joka tulon ensiksi havaitsee huudettava:
— Achtung! (Huomio!)
Tällöin on kaikkien noustava seisaalle ja tervehdittävä.
Hän katselee meitä kuin nähdäkseen millaisen vaikutuksen tieto on meihin tehnyt. Luultavasti hän vähän epäilee, että ajattelemme, että tämä toimenpide on hänen alkuunpanoinansa, koska hän erinäisillä selityksillä koettaa haihduttaa epäluulomme.
Me seuraamme neuvoa usein, melkein liiankin usein. Sillä toisinaan kun ovi käy ja leveä jäykkä hämäläistyyppinen lämmittäjä astuu sisään, tavataan tavallisesti huutaa.
— Achtung!
Kaikki nousevat seisomaan. Mutta huomatessaan hämäläisen eivät he tervehdä. Puolittain sadattelevat huutajaa ja omaa herkkäuskoisuuttaan.
Tuonnempana ei enää huutoon uskota ennenkuin nähdään upseerin hahmo ovessa.