SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Kettu joutuu käpälälautaan.
Huijaritirehtööri oli menestyksensä rohkaisemana mennyt riemukulussa voitosta voittoon. Hän pudisti uusia yhtiöitä kuin turkin hihasta, ja joka siirrossa tuli voitto hänen taskuunsa, samalla kun toiset menettivät, mitä olivat yritykseen sijoittaneet. Hän oli maneetti, joka veti metallia puoleensa. Kaiken tämän ohella hän näytteli ihmiskunnan hyväntekijää, jolla vähempiosaisten onni oli sydämellään. Tämä korkea päämäärä silmäinsä edessä hän oli päättänyt perustaa suurenmoisen kansankeittiön. "Soppa"-nimisen osuuskunnan säännöt olivat jo vahvistetut, ja yrityksen luoja katsasteli, mistä löytäisi niitä, jotka löisivät pöytään tarvittavan pääoman. Ja mikseikös niitä löytyisi! Olihan paitsi hyvää tarkoitusta odotettavissa varmat voitot ja osingot!
Niinpä kokoontui eräänä iltana tirehtöörin luo joukko lampaita, kyllin yksinkertaisia antautuakseen kerittäviksi. Tutkittiin sääntöehdotusta, tehtiin kannattavaisuuslaskelmia. Huijari levitteli käsiään aivan kuin tahtoen sulkea syliinsä koko kärsivän ihmiskunnan, jota hän niin rajattomasti rakasti, ja todisti suullisesti ja kirjallisesti, että "Soppa"-yhtiö tulee lyömään laudalta kaikki muut sensuuntaiset yritykset. Ja kuulijat uskoivat hurskaina — olihan tirehtöörin nimi kaiken takeena.
Kokouksen alkajaisiksi tirehtööri piti pitkän puheen, missä hän virallisesti ja kaunopuheisesti esitti mitä ennen oli nurkissa kuiskannut osakkeiden korvaan.
Ensiksi otettiin esille kysymys uuden yhtiön toimitusjohtajasta. Syntyi äänettömyys.
Vihdoin pyysi joku puheenvuoroa.
"Minä ehdottaisin tirehtööri Ansiota."
"Kannatetaan!" kuului joukosta.
Esa Ansio oli vaatimaton mies. Hän ei tuppautunut vastuunalaiseen tehtävään, katseli alaspäin ja sanoi:
"Tässä on ehdotettu minua. Onko kellään sitä vastaan?"
Kellä olisi ollut sitä vastaan! Olihan hän kuin luotu sitä varten!
"Ellei kellään ole vastaan, niin pidetään asia päätettynä", sanoi tirehtööri ja aikoi lyödä asian kiinni, kun samassa ovi aukeni ja kaksi miestä astui sisään. He katselivat tutkivasti kokouksen jäseniä, ja toinen kysyi:
"Onko joku herroista nimeltään Ansio?"
"Jahah, juu! Kyllä se olen minä!" sanoi huijari ja kumarsi kohteliaasti, ehkä toivoen saavansa yhtiömiehiä lisää "Soppa"-osuuskuntaansa.
Mutta vieraat vetivät esiin etsivän poliisin merkit ja tirehtööri Esa
Ansioon kohdistuvan — vangitsemismääräyksen.
Kokous tyrmistyi, puheenjohtaja kalpeni, mutta tyyntyi pian. Hänen kierot, sieluttomat silmänsä osoittivat viatonta hämmästystä, hän kääntyi mahtipontisella liikkeellä jäseniin ja sanoi:
"Tässä on tapahtunut ennen kuulumaton erehdys. Herrat ovat hyvät ja odottavat hetkisen. Minä palaan pian."
Hän meni eikä palannut. Kun jäsenet olivat turhaan odottaneet tunnin ajan, sanoi eräs: "Meniköhän se sitä soppaa keittämään!"
"Kunhan ei vain joutunut kruunun lientä litkimään!" arveli toinen.
Kokous hajaantui. Soppa jäi keittämättä sillä kertaa, ja keittämättä se on tänä päivänä.
* * * * *
Me olimme vuokranneet vaatimattoman huoneuston ja kalustaneet sen yksinkertaisesti, mutta hauskasti. Vaikka meillä nyt olikin varoja, päätimme elää säästäväisesti. Sirkka oli matkustanut Parisiin jatkamaan lauluopintojaan. Olin ostanut hänelle uuden soittokoneen, joka nyt jäi minun haltuuni, joten saatoin taas antaa laulutunteja — talletustilinä korkotulojen lisäksi. Sen ohessa jatkoin kirjallisia töitäni. Katri oli nyt kotona, hääri keittiössä ja hoiti pienokaista. Hän oli nuortunut ja voittanut entisen hilpeytensä takaisin. Kuitenkin jäi häneen jotakin hiljaista, nöyrää, vakavaa muistona eletyistä kärsimyksistä.
Eräänä aamuna istuimme sanomalehteä lueskellen. Katri kurkisteli kihlattuja ja vihittyjä, minä ahmin päivän uutisia. Silloin sattuivat silmiini seuraavat rivit:
"HUIJARI JOUTUNUT SATIMEEN. SUUNNATTOMIA VÄÄRENNYKSIÄ JA KAVALLUKSIA SAATU ILMI.
Täkäläinen etsivä poliisi vangitsi eilen 'tirehtööri' Esa Ansion syytettynä huijauksista, joihin sisältyy lukemattomia petoksia, vekselinväärennyksiä ja kavalluksia. Mainittu veijari on vuosikymmenen ajan toiminut täällä ja perustellut kaikennimisiä yhtiöitä, joista useat ovat olleet olemassa vain paperilla. Monet herkkäuskoiset, etupäässä vähempivaraiset, ovat joutuneet hänen keinottelustaan kärsimään.
Kuulustelua varten on myöskin pidätetty muuan huijarin kanssa suhteissa ollut nainen, jota epäillään osalliseksi rikoksiin.
Tutkimusta jatkuu. Poliisi ei toistaiseksi anna lähempiä tietoja."
"No, mitäs arvelet?" kysyin Katrilta.
"Paha saa pahan palkan", sanoi hän.
Odotimme jännityksellä enempää valaistusta asiaan ja koetimme arvailla, mikä tuon ovelan keinottelijan oli satimeen saattanut.
Luonnollisesti kykeni vain toinen vielä viekkaampi kukistamaan niin monipuolisesti harjaantuneen roiston. Vihollinen nousikin omasta leiristä. Käärme, jota hän oli povellaan elättänyt, pisti häntä. Naisen loukattu rakkaus, viha ja mustasukkaisuus hänet syöksi turmioon.
Nainen oli omaisuudellaan auttanut hänet satulaan. Avioliiton toivossa oli hän uhrannut kaikkensa, vaiennut veijarin pahimmista teoista, joista hänellä yksin oli tieto. Tästä kaikesta ei hän pyytänyt muuta kuin uskollisuutta, etuoikeutettua asemaa miehen sydämessä.
Tirehtööri oli ottanut konttoriinsa nuoren, sievän tytön. Hän näet rakasti kauniita naisia yhtä kiihkeästi kuin rahaa. Mutta kaksi kuningasta ei sovi samaan valtakuntaan. Tyttö eroitettiin, ja rauha vallitsi taas talossa. Mutta pian alkoi kuulua kuiskeita, että tirehtööri oli vuokrannut rakastetulleen yksityisasunnon ja vietti hauskoja hetkiä hänen seurassaan. Syntyi kohtaus, joka pani Onnelan muutenkin heikolla pohjalla lepäävän rakennuksen vapisemaan. Lemmenkateuden kiihdyttämänä alkoi loukattu puoli vaatia tirehtööriä tekemään täyttä totta naimalupauksestaan. Siinä selvittelyssä paljastui, että mies oli jo ennestään sidottu. Nainen erosi liikkeestä ja vaati rahojansa takaisin korkojen kanssa. Mutta koska liikemiehillä on periaatteena aina ottaa eikä koskaan antaa, jätti huijari vaatimuksen silleen ja kirjoitti apulaiselleen passin harmaalle paperille.
Ja apulainen lähti — lähti etsivään osastoon ilmiantamaan sulhasensa ja isäntänsä.
Kauan kesti poliisitutkintoa, uusia rikoksia paljastui joka päivä, asiakirjoja karttui kilokaupalla.
Mies, jonka mielilause oli "juttu jatkuu raastuvanoikeudessa", toivoi nyt varmaan, ettei sellaista paikkaa olisi olemassakaan.
Kun juttu ensi kerran otettiin esille, menin Katrin kera asian käsittelyä seuraamaan. Vaikka kavallusjutut olivatkin muodissa, oli oikeussali täynnä uteliaita, ja lakimiehet väittelivät vilkkaasti pykälistä.
Syytetty pysyi oikeudessa tyynenä, kuten oikean liikemiehen tulee. Hän väitti jyrkästi kaikki valheeksi, ja hänen asianajajansa Jutku ja Metku panivat koko oveluutensa liikkeelle, pestäkseen miehen puhtaaksi kuin pulmusen. Mutta lainopillinen saivartelu taittoi kärkensä tosiasioiden musertavaa painoa vastaan.
Pari päivää tämän tapauksen jälkeen otettiin tirehtöörin kunnianloukkausjuttu minua vastaan lopullisesti käsiteltäväksi. Mutta tällä kertaa ei kantaja tullut kannettansa jatkamaan, joten koko juttu raukesi. Tuntuvan loven se kuitenkin teki kukkarooni. Asianajajani oli nylkyri, mutta minä maksoin mielihyvällä, koska olin voittanut.
Kavallusjuttu lykkäytyi istunnosta toiseen; näytti siltä, että se tulisi jatkumaan monta vuotta. Jutku ja Metku yrittivät väärien todistajien avulla tehdä valkeasta mustan ja päin vastoin. Kun yleinen syyttäjä ja puolustusasianajaja olivat aikansa kiistelleet, kokoontui oikeus päätöstä antamaan. Tuomio sisälsi kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menettämistä pitkiksi ajoiksi.
"Liian helpolla pääsi!" arveli eräs juttua seurannut.
"Laki on niinkuin se luetaan", sanoi toinen.
Kun istunnon loputtua vankilan keltaiset vaunut ajoivat pihalle, sattui surullisenhauska kohtaus. Tuomittujen joukossa oli kuuluisa rosvo. Kun tämä oli kömpinyt vaunuihin, katseli tirehtööri häntä karsaasti, arvellen kait itsensä liian hyväksi hirtehisen seuraan. Mutta voro sanoi ilkeästi nauraen:
"Astu sisään, virkaveljeni! Kruunun kyydillä on helppo kulkea."
Vanginvartija auttoi tirehtöörin sisään ja lukitsi oven. Ja kuorma lähti liikkeelle kahleiden kalistessa.
Kotimatkalla emme puhuneet monta sanaa. Vihdoin sanoi Katri:
"Hän on saanut palkkansa. Mutta miten on mahdollista, että sivistymätön mies, entinen suutari, saattoi vetää viisaampia nenästä — sinuakin?"
"Sitä minä olen itsekin ihmetellyt!"
"Vaan eipä sinua olekaan vaikea petkuttaa. Te hengenmiehet liitelette aina yläilmoissa ja ja unohdatte sen, mitä maan päällä tapahtuu", jatkoi hän.
"Se on totta, minä olen epäkäytännöllinen enkä ollenkaan ymmärrä liikeasioita. Mutta vahingosta viisastuu. Uskallanpa vakuuttaa, etten toista kertaa anna huijarin kyniä itseäni."
"Suokoon sen Jumala!" lopetti Katri.