VI.
Varsin suurenmoiset olivat ajatukset itsestäni, kun opistosta lähdin hyvällä päästökirjalla ja jo olin ammatinkin saanut. Tunsin todellakin olevani silloin jo "herra!"
Saavuttuani toimipaikkaani, määrättiin minut eräälle tukkiliike-osastolle työn peräänkatsojaksi ja rahallisten toimien hoitajaksi. Se tuntui mielestäni kovin arvokkaalta viralta. Sain kymmeniä tuhansia rahoja käytettäväkseni ja niiden menoista tilit tehdäkseni. Satoja miehiä ja hevosia oli komennossani ja minulta palkkoja saamassa. En tahtonut sitten enää mieleeni johtaa elämäni edellisiä kohtaloita, koska ne olisivat halventaneet ylevää persoonaani. Kumminkin Herran ääni omassatunnossani muistutti vastoin tahtoanikin niistä ajoista, sekä siitä parannuksen päätöksestä, jonka tein ennen kouluun lähtöäni. Olihan jo saapunut toivomani sovelias aika sille asialle. Virkatoimi oli ja tuntematon paikkakunta olopaikkanani, joita olin halunnutkin. Mutta vasta silloin tuntuikin oikein mahdottomalta sen asian toimeenpano. Kuinka minun, kun mielestäni olin niin suuriarvoisessa asemassa, sopisi nöyristyä yksinkertaiseksi "uskovaiseksi" ja antautua tasa-arvoiseksi jäseneksi siinä "piskuisessa laumassa", johon vanhoja akkoja ja ryysykerjäläisiäkin kuului? Toistaiseksi täytyi se asia välttämättömästi lykätä. Kuitenkin usein täyttivät aivan äkki-arvaamattaniki voimalliset liikutukset sydämeni ja vaikuttivat ainakin niin paljon, että sain halun lukea Raamattua. Kun oli aikaa runsaasti, niin lueskelin talven pitkään Raamatun melkein läpi, vaikka sitä tein enemmän hupaisuuden vuoksi, enkä ammentanut siitä sisällistä voimaa ja mielenuudistusta. Vaikka sydämeni pysyi yhä vaan muuttumattomana, kohosi sieltä kumminkin silloin tällöin syvät ja raskaat huokaukset korkeuteen, pyytäen Herraa Pyhän Henkensä kautta johdattamaan minua semmoiselle kohdalle elämässäni, jossa voisin saada kääntymisen armon, kosk'ei se onnistunut itse määräämässäni asemassa.
Vuosi kului asiain sillä kannalla ollessa. Virkatoimitukseni tyydyttivät niin sahan omistajaa, että hän tarjosi saman ammatin vielä seuraavaksi vuodeksi ylennetyllä palkalla. Siihen olin varsin mieluinen suostumaan.
Muuta sanottavaa muutosta olossani ei seuraavan vuoden alkupuoli mukanaan tuonut kuin että ylpeys, joka minussa jo aikaa oli ollut hyvällä alulla, paisui jo aivan rajattomaksi. Niinpä en enää katsonut halpoja työmiehiä sen arvoisiksi, että olisin saattanut heidän kanssaan keskustella muuta paitsi sitä, mikä oli tärkeätä asiata. Kun toimeni myönsivät runsaasti vapaa-aikaa, täytyi minun sen kuluttamiseksi toimittaa itselleni jotakin ajanvietettä. Niinpä sitten rupesin likemmin seurustelemaan "herrasmiesten" kanssa, päästäkseni osalliseksi sivistyneiden huvitustavoista; sillä nehän vasta olisivat oikein "korottavaisia" jo muutoinkin niin ylevälle persoonalleni. Sainkin pian kyllä tilaisuuksia päästä heidän joukkoonsa iltoja viettämään. Luulinpa itseni yhtä valmiiksi herraksi kuin muutkin, vaikka joukossa oli useasti joku ylioppilaskin, kaupungin sivistyneitä kauppapalvelioita ja muita, jotka useasti kävivät sahalla. Olinhan ruukin "virkamies" ja olihan minulla kaupungissa tehty vaatepuku ylläni, sekä siihen vielä lisäksi kiiltävät kalossit jalassani, kun ulkona liikuin. Rahaa myös oli kukkaroni pakahtumaisillaan. Huomasin kuitenkin tuon tuostakin, vaikka toiset sitä vaan varsin hienolla tavalla osottivat, ett'eivät he juuri olisi minua joukossaan kaivanneet. Minä arvelin syyksi yhtä ja toista. Olinhan osaltani kyllä pitänyt huolta siitä, että pöydän koristamiseksi ilmestyi täysiä pulloja, ja olinhan korttien käyttämisessä osottanut puolestani innokasta osanottoa. Kun olin mielestäni yhtä suuri herra kuin hekin, sanoin heitä joskus ilman arvelematta sinuksi. Sen johdosta tulin ensimältä hämille, nähdessäni kuinka useat heistä loivat katseensa alas ja näyttivät tyytymättömiltä. En ymmärtänyt, mitä se merkitsi. Sittemmin he jo tottuivat semmoiseen rikokseen herrastapoja vastaan kuin omavaltainen sinuttelemiseni oli. Useasti kumminkin erosin sangen raskaalla mielellä seuroista, jotka kyllä kukkarolleni kustansivat, vaan eivät toivomaani tarkotusta vastanneet. Varsin uteliaana mietiskelin syytä semmoiseen epäsoinnullisuuteen. Kerran, kun kuten ainakin istuimme pullojen ääressä, tuli sisälle eräs toisille tuttu kauppias. Minä kun satuin olemaan lähinnä ovea, menin häntä ensin tervehtimään. Hän mainitsi samassa nimensä. Siitä vähän ällistyneenä mainitsin: "Jassoo, vai niin!" Toiset silloin muuttuivat hyvin totisiksi ja puhuivat ruotsia, katsellen epäsuosiollisesti minuun, ennenkuin menivät vierasta tervehtimään. Sekös minua harmitti. Enhän tuntenut mitään semmoista tehneeni, jolla olisin heitä loukannut. Senpätähden läksin kohta närkästyneenä pois, sanottuani ovella mennessäni jäähyväiset. Sittemmin en enää tungetellutkaan "herrain seuraan." Sen sijaan kulutin aikaani vanhan ystäväni viulun kanssa ja väliin oleskelin isäntä-miesten parissa. Tällä tavoin onnistui seurustelu paljon paremmin.
Samaan aikaan tutustuin erään juoppo-lukkarin kanssa, ja kun toimitin hänelle juomia viljavasti, sain hänestä pian mainion ystävän. Häneltä vasta sain tyydyttävän selityksen epäonnistuneen seurustelemiseni syystä, jolla siihen saakka turhaan olin päätäni vaivannut. Hän näet kerran esitti minulle setänmaljan, ja kun en ymmärtänyt, mitä se merkitsi, selitti hän sen tarkotuksen ja yhteydessä sen kanssa antoi lukkarimaisella tavalla lavean kertomuksen käytännöllisen sivistyksen säännöistä. Sitte vasta silmäni aukesivat näkemään edelliset tyhmyyteni. Ryyppyvälin tihentämisellä sain tämän kelpo opettajani helposti vielä semmoisenkin tyhmyyteni paljastuksen jälestä pysymään suosiollisena.
Useat kerrat oli hän vielä sen jälkeen vieraanani, kertoen hauskoja juttuja, johon hän olikin aika mestari. Vaan seurauksena seurustelustani hänen kanssansa oli, että aloin tottua juomien nautintoon. Sen ohessa tuli uusia kiusauksia. Niistä mainitsen vääryyden halun virkatoimissani. Vaan luonnollinen yksinkertaisuuteni oli sille parhaimpana vastapainona. En, näet, tahtonut uskaltaa tiliä valmistaissani tehdä numeroiden muutoksia omaksi hyödykseni, kun en tiennyt, että se useilla muilla ruukin ammattimiehillä oli tapana ja heiltä menestyi hyvin.
Talvi kului semmoisine vaiheineen. Kesän tultua muuttuivat toimitukseni työn johtamiseksi sahan tiluksilla, samoin kuin edellisenäkin kesänä. Sen kesän tapauksista kerron vielä erään, joka oli seuraus juontihalustani.
Oli kaunis sunnuntaiaamu Heinäkuun lopulla. Silloin läksin huvitusta hakemaan kaupungista, kun oli hyvä tilaisuus päästä sinne kirkkomiesten kanssa pienellä höyrylaivalla. Tultuani kaupunkiin kohtasin siellä erään koulutoverini. Se tuotti meille molemmille suurta ihastusta. Hän, ollen minua paljon parempi juonti-asioissa, pyyti minua lähtemään kanssaan ravintolaan, vaan kun kirkonkellot kutsuivat Jumalan palvelusta alkamaan, esittelin hänelle, että menisimme ensin kirkkoon, johon hän myöskin suostui. Menimme siis yhdessä kirkkoon, vaan emme malttaneet siellä olla loppuun asti, kun oli tärkeämpi asia toimitettavana toverini pyynnön johdosta. Pian kiirehdimme sitä toimittamaan lähellä olevassa salakapakassa. Siellä otimme viininaukkuja, joista tulimme jo vähän iloiselle tuulelle. Tahdoimme sitte pari pulloa olutta ja nautimme sen entisen lisäksi. Emme tienneet kumpikaan, että se tuottaa peräti tuhoja, jos olutta viinin sekaan käytetään, vaan pian saimme sen huomata. Olimme ravintolaan tullessamme päättäneet mennä neljän aikana alkavaan teatteri-näytäntöön. Kun aikaa oli jo niin runsaasti kulunut, että piti lähteä sinne, teimme kiirettä. Tie sinne kulki vanhan, metsittyneen hautausmaan poikki. Sen ainoasti muistan, että astuimme portista sinne sisälle, vaan mitä sitte lienee tapahtunut siihen saakka, kunnes yöllä kahdentoista aikana heräsin unestani saman hautausmaan alanurkassa olevan pensaan suojasta, sitä en ollenkaan muista. Kauhistukseni oli suuri herätessäni hautataulujen keskessä aivan yksinäisyydessäni. Heti muistin olleen rahoja useita satoja markkoja mukanani taskussa. Kiireesti joutuivat käteni ottamaan kukkarotani esille, mutta kauheata, sitähän ei löytynytkään! Tuskin koskaan ennen elämässäni oli semmoinen hämmästys minua saavuttanut, kuin silloin! En ymmärtänyt vähään aikaan paikaltani liikahtaa. Mutta samassa tuli iloni sitä suuremmaksi, kun huomasin povessani paitani ja ihoni välissä olevan jonkun esineen ja silloin muistin, että ravintolasta lähtiessäni pistinkin sinne varmuuden vuoksi kukkaroni, jonka nyt tunsin olevan siellä tallella. Heti otin sen esille ja näin olevan kaikki rahani paikoillansa. Vaikka olin sisällisesti varsin kurjalla kannalla, heräsi minussa kumminkin kiitollisuuden tunne Jumalaa kohtaan hänen ihmeellisestä varjeluksestaan, ja päätin olla vast'edes varovaisempi elämässäni. Minulla ei ollut silloin vielä kokemusta siitä, kuinka mahdoton tuollaisia omatekoisia päätöksiä on pitää, jollei niiden perustuksena ole todellinen mielenmuutos.
Syksy joutui pian. Oli jo jonkun aikaa ollut huhuna että huonon rahaliikkeen tähden töitä vähennettäisiin sahan alueella sekä sen johdosta myös useita päällysmiehiä erotettaisiin toimestaan. Se koski etupäässä nuoria päälliköitä, jommoinen minäkin olin. Monet pitkät arvelut täyttivät mieleni sen johdosta ja tekivät minun alakuloiseksi. Kohta vaadittiin lopullinen tili toimituksistani ja julistettiin sen jälkeen ero ammatistani. Se tuotti mitä suurimman surun ja toivottomuuden, kun virkani olin kadottanut ja suurimmaksi osaksi jo palkkanikin. Sitä olin toki antanut kotiväelleni muutamia satoja markkoja velvollisuuden tunnosta heidän vaivojensa palkinnoksi, ja sen johdosta tunsin ahdistuksessani hyvän omantunnon tuottamaa lievitystä.
Pian joutui aika, jolloin piti lähteä entisestä paikastani. Jonkunlaisen toivon vallassa päätin matkustaa Helsinkiin, saadakseni siellä toimipaikan kauppapuodissa tahi muussa liiketoimessa. Silloin olin jo 22 vuoden vanha ja olin siis vähitellen varttunut nuoruudesta täyteen miehuuden ikään.