REBEKAN MIELIPIDE
Rakas äiti!
Minä olen nyt kauniisti perillä kivitalossa. Minun pukuni ei rypistynyt matkalla kovin pahoin, ja Jane täti auttoi minua prässäämään sen jälleen. Minä pidän paljon herra Cobbista. Hän pureksii tupakkaa, mutta hän osaa viskata sanomalehdet ihan suoraan ihmisten oville. Istuin vähän aikaa ulkona kuskinpukilla hänen vieressään, mutta menin jälleen sisään vaunuihin, ennen kuin me tultiin Miranda tädin talon lähelle. En olisi mielelläni istunut sisällä, mutta ajattelin, että sinä halusit sitä. Miranda on niin kovin pitkä sana, ja sen tähden kirjoitan sunnuntaikirjeissäni mieluummin vain M. täti ja J. täti. Minä sain J. tädiltä sanakirjan, ja siitä minä saan katsoa kuinka kaikki konstikkaat sanat oikeastaan kirjoitetaan. Se vie aikaa, ja minä olen iloissani siitä, että ihmiset osaavat puhua ilman että heidän tarvitsee pysähtyä tavailemaan oikeinkirjoitusta. On paljon helpompaa puhua kuin kirjoittaa, ja puhuminen on paljon hauskempaa. Tämä kivitalo on juuri sellainen kuin sinä olet kertonutkin. Vierashuone on niin näpsä, että sen ovesta sisään kurkistaessaan tuntee kutitusta ruumiissaan. Ja kaikki kapistukset ovat myös hienoja ja kaikki huoneet, mutta täällä ei ole mukava istua missään muualla kuin kyökissä. Se kissakin on vielä täällä, mutta ne eivät anna sen pitää poikasiaan, eikä sen kanssa voi leikkiä, kun se on jo niin vanha. Hanna sanoi minulle kerran, että sinä karkasit täältä isän kanssa, ja minä arvaan, että se oli hauskaa. Jos M. täti karkaisi tiehensä, niin luulen, että minä voisin kyllä asua täällä J. tädin luona. Hän ei kammoksu minua niin pahasti kuin täti M. Sano Markille, että hän voi saada minun värilaatikkoni, mutta minä tahtoisin, että hän säästäisi punaista väriä. Sillä eihän tiedä, koska minä tulen kotiin jälleen. Minä toivon, etteivät Hanna ja John kyllästy hoitamaan minun askareitani.
Sinun uskollinen ystäväsi Rebekka.
J.K. — Ole kiltti ja anna tämä runo Johnille, sillä hän pitää minun runoudestani silloinkin, kun se ei ole ihan täysin mainiota. Nämä värssyt eivät ole oikein hyviä, mutta ne ovat tosia, ja koska sinä karkasit täältä, niin toivon, ettet sinä loukkaannu niihin.
Tää talo synkkä, kolkko on
Ja ikävä ja valoton
Kuin hauta vain.
Ja asujat sen, kuolleet me
Kuin serraphiimit olemme,
Pois autuus vaan.
Kai enkelitkin nukkuneet
Jo ovat, koska hyljänneet
He ovat mun.
Kun olisin taas kotonain,
Siell' vaivattu ei mua ain.
Ah koti, oi!
J.K. uudelleen. — Minä käytin tähän mallina erästä runoa, jonka minä olen lukenut jostakin kirjasta, mutta minun on ollut vaikea saada tätä sujumaan. Näethän, että sanat "vain" ja "vaan" eivät oikein soinnu keskenään, ja että "mun" ja "oi" ovat kaikkea muuta kuin loppusointuja. Minä kirjoitinkin sen vuoksi runon uudestaan. Nyt se ei enää ilmaise yhtä tarkasti minun ajatuksiani, mutta minä luulen, että se muuten on sirompi. Anna parempi näistä runoista Johnille, sillä hän säilyttää minun runojani samassa laatikossa, missä hänellä on linnunmunia. Tämä taitaa olla parempi:
Sunnuntaiajatuksia
Kirjoittanut
Rebekka Rowena Randall.
Kuinka synkeä tää talo on,
Se haudankolkko, valoton
On ainiaan.
Ja asujat sen, kuolleet me
Kuin serafiimit olemme,
Pois autuus vaan.
Myös enkelit, kai nukkuu ne
Kosk' eivät mua suojele.
Voi mua, voi!
Taas kaipaan pientä kotiain,
Niin paljon rakkautta ain
Se mulle soi.
Rakas äiti, minä vapisen mielipahasta tänä aamuna. Näin sanoo Cora, tohtorin rouva, jonka anoppi on hänelle yhtä tyly ja armoton kuin M. täti on minulle. Toivoisin, että Hanna olisi tullut tänne minun sijastani, sillä häntä he halusivat ja hän on parempi ihminen kuin minä eikä hän ole niin suulas vastustelemaan kuin minä olen. Onkohan siellä jäljellä yhtään palasia siitä kankaasta, josta minun keltainen karttuunipukuni on tehty? J. täti tarvitsisi sitä kangasta sen verran, että saisi muutetuksi minun puseroni takaanapitettavaksi, sillä minä näytän nyt liian ulkomaalaiselta. Riverborossa ovat muodit hyvin kauniita ja ne puvut, joita täällä näkee hartauskokouksissa, ovat oikein elegantteja, paljon hienompia kuin Temperancessa.
Tääll' loistoa ja hienoutta on
ja elo ihmisten n huoleton,
Mutta minä pääni kätken käsiini,
Kun kaipaan armahaiseen kotiini.
Koulu on oikein mainio. Tämä opettaja osaa vastata useampiin kysymyksiin kuin Temperancen opettaja, mutta ei tämäkään kaikkeen mitä minä kysyn. Minä olen etevämpi kuin kaikki koulun tytöt paitsi yksi, mutta en niin etevä kuin kaksi poikaa. Emma Jane laskee yhteen ja vähentää päässään niinkuin salama ja osaa oikeinkirjoitusopin ihan ulkoa, mutta ei hänen päässään ole mitään ajatuksia. Hän on kolmannella luokalla, mutta hän ei pidä kertomuksista, joita on kirjoissa. Minä olen kuudennella, mutta kun en minä osaa seitsemän kertomataulua, niin neiti Dearborn uhkaa panna minut lastenluokalle, jolla on kaksi pientä kaksosta, Elias ja Elisa Simpson.
Mun sieluni on tästä murheissaan, vain kaksosiin nyt minut kiedotaan. Ma Coran lailla olen onneton, ja mahdoton mun tätä kestää on.
Minä koetan saada oikeinkirjoituspalkinnon, mutta pelkään, ettei se onnistu. En minä siitä välittäisikään, mutta runoudessa väärin tavaaminen on kauheata. Kun minä näin viime sunnuntaina sanakirjassa serafiimin, niin minua hävetti, että olin kirjoittanut serraphiimi. Mutta tätä ei voinut arvatakaan, vaikka niitä on muita pitkiä ulkomaalaisia sanoja, jotka tavaavat itse itsensä. Neiti Dearborn sanoo, ettei pidä käyttää sellaisia sanoja, joita ei osaa tavata, ja että jos serafiimi tuntuu vaikealta, niin pitää sanoa enkeli, mutta eivät enkelit ole lainkaan samoja kuin serafiimit. Serafiimit ovat hohtavan valkoisia ja niillä on isommat siivet ja ne ovat vanhempia ja ennen kuolleita kuin enkelit, jotka ovat kuolleet ihan äsken ja saavat olla taivaassa kauan aikaa suuren valkoisen valtaistuimen ympärillä ennen kuin kasvavat serafiimeiksi.
Minä neulon ruskeita puuvillaleninkejä joka iltapäivä sillä aikaa kuin Emma Jane ja Simpsonin lapset ovat talosilla tai juoksevat tukkilautalla, kun heidän äitinsä eivät näe sitä. Heidän äitinsä pelkäävät heidän hukkuvan ja M. täti pelkää että minä kastelen vaatteeni, ja sen tähden en minäkään saa mennä tukeille. Minä saan leikkiä puoli viidestä illalliseen ja vähän aikaa illallisen jälkeen ja lauantaina iltapäivällä. On hauskaa, että meidän lehmämme on saanut vasikan ja että se on kirjava. Nyt tulee paljon omenoita ja heiniä ja sinä ja John tulette iloisiksi ja me voimme maksaa kiinnitystä vähän enemmän. Neiti Dearborn kysyi meiltä mikä on kasvatuksen tarkoitus ja minä sanoin, että minun kasvatukseni tarkoituksena on auttaa minua maksamaan meidän kiinnityslainaamme. Opettaja sanoi sen M. tädille ja täti pani minut neulomaan ylimääräisesti rangaistukseksi sillä hän sanoo että kiinnitys on häpeällistä niinkuin varastaminen ja tuhkarokkokin ja nyt tietää koko kylä että meidän talossamme on kiinnitys. Emma Jane ei ole kiinnitetty eikä Richard Caster eikä tohtori Winship mutta Simpsonit ovat.
Nouse nyt oi sieluni, kiinnitys tyhjäks tee. Siitä sua äitisi ja siskos kiittelee.
Pane paino tavulle ni sanassa kiinnitys sillä muuten runo ei
oikein suju.
Sinua rakastava pieni ystäväsi
Rebekka.
Rakas John!
Muistathan kuinka se uusi koira puri köyttään ja huusi kun me suljimme sen latoon. Minä olen ihan niinkuin se koira, vaikka lato onkin kivitalo ja vaikka minä en voi purra Miranda tätiä sillä minun täytyy olla hänelle kiitollinen ja kasvatus on minun hyödykseni ja auttaa teitä maksamaan kiinnitystä kun me kasvamme isoiksi.
Sinua rakastava Pekkasi.