JOHTOKUNNAN JÄSEN.
Yläpihan isäntä oli lastualla haraviin varsia veistelemässä, rakas piippunsa hampaissa. He alkoivat puhella hyvistä ilmoista ja heinänkasvusta. Laulainen odotti turhaan Hukkasen alottavan puheen kouluasioista, joita kuulemaan oli pääasiassa poikennut.
— Tokko tänne on verestynyt mitään sitten viime näkemän? kysyi hän itse aluksi.
— On tänne vähän verestynyt, vastasi Hukkanen ja nosti päänsä pystympään. Nyt se kansakoulu päätettiin rakentaa ja minutkin valittiin siihen johtokunnan jäseneksi.
— Täällähän on suuria asioita saatuna aikaan, ihmetteli Laulainen tietymättömänä. Mitenkä se niin sukkelaan kävi ja keväällä melkein kaikki vastustivat?
— Tänne sattui tulemaan sellainen herra, joka osasi tehdä koulun kuvan ja tiesi antaa niin hyviä neuvoja, ett'ei se koulun rakentaminen maksa meille mitään, selitti Hukkanen kuten ainakin asian tunteva johtokunnan jäsen.
— Onpa se osava ja paljon tietävä herra, kiitteli Laulainen, vaikka mielessä myllerteli aivan harmillisia ajatuksia.
— On se osava, vahvisti Hukkanen. Kuuluu osaavan tehdä vaikka kirkon kuvia.
— Tehdäänkö tästä koulustakin kirkon näköinen?
— Ei toki aivan kirkon näköinen, vaan on siinä tuon pienen sormenpään kokoinen torni.
— Vai niin, hymähti Laulainen. Mihinkä paikkaan se koulu rakennetaan?
— Tuonne peltojen perille. Minä lahjoitin sille kokonaisen hehdon maata ja Niiranen lahjoitti toisen hehdon.
— Ei Kokkonen lahjoittanut?
— Kokkonen koetti karjua kovasti vastaan, vaan ei se nyt auttanut.
— Mitenkä heti se koulu rakennetaan?
— Ei siihen ole kiirettä, sillä tämä Alapihan Anna aijotaan ottaa opettajattareksi, vaan se kuuluu viipyvän siellä seminaarissa neljä vuotta.
Nyt oli Laulainen selvillä asioista, vaan päätti käydä useamman luona, nähdäkseen tokko niistä yksikään muistaa keväällisiä puheita. Hän heitti hyvästit Hukkaselle ja lupasi palatessaan viipyä enemmän aikaa.