IX.
Vallankumouksen valmistelut.
Suhteita Akashiin ei sen vuoksi siis mitenkään häirinnyt meidän suomalaisten kesken sattunut hajaannus, päinvastoin kävi yhteistyömme yhä läheisemmäksi ajan kuluessa. Vallankumouksen käytännölliset valmistelut edistyivät pääasiassa vallankumouksellisten puolueiden Pariisissa tekemän suunnitelman mukaisesti. Herkeämättömien sotaväenottojen vastustus kävi yhä voimakkaammaksi Venäjän valtakunnassa. Asevelvolliset lymyilivät arveluttavassa määrässä, yhä enemmän oli käytettävä toimivia joukkoja vastahakoisten taivuttamiseen, ja monin paikoin puhkesi avoin taistelu näiden ja sotaväen välillä. Eri tahoilta tuli jo tiedusteluja mahdollisuudesta hankkia aseita yhä kärsimättömämmille uppiniskaisille aineksille, erikoisesti Kaukasiasta, jossa georgialaiset paloivat halusta saada alkaa avoin taistelu, ja Puolasta, jossa puolalaista legioonaa muodosteltiin Itävallan rajan puolella, ja joka kokosi rauhattomimmat ainekset myöskin varsinaisesta Puolasta. Mutta puolalainen johto oli päättänyt, ettei mihinkään ryhdyttäisi ase kädessä, ennenkuin venäläiset, joita he mitä suurimmassa määrässä epäilivät, alkaisivat. "Saatte nähdä", sanoi minulle eräs puolalaisista johtajista, "että venäläiset yhdessä tai toisessa suhteessa pettävät. Heidän on mahdotonta vilpittömästi täyttää sopimuksensa."
Olipa miten tahansa, kysymys aseiden hankkimisesta alkoi käydä yhä polttavammaksi. Oli selvästikin mahdotonta hankkia niitä tarpeeksi suuri määrä todellista ja yleistä vallankumousta varten, kun jo kuljetus- ja salakuljetus-vaikeudet Venäjälle olivat voittamattomat. Saksahan oli siihen aikaan ystävällisellä kannalla tsaarivallan kanssa eikä suinkaan voitu otaksua, että se olisi taipuvainen katsomaan sormien läpi sellaisia puuhia, ja sitä paitsi olisi tarpeellisten rahavarojen hankkiminen kohdannut suorastaan voittamattomia vaikeuksia, kun ei voitu otaksua, että japanilaiset olisivat olleet halukkaat kustantamaan kokonaisen vallankumouksen Venäjällä.
Mutta se ei mitenkään merkinnyt sitä, että he olisivat olleet haluttomat auttamaan hyvinkin tehokkaalla tavalla, kunhan vain näkivät mahdolliseksi saavuttaa määrätyn päämäärän. Oli sen vuoksi laadittava suunnitelma, jonka voitiin toivoa onnistuvan ja yhdessä muutamien muiden, kanssa — heidän joukossaan oli m.m. Tshaikowsky, vakaa vallankumouksellinen, nyttemmin pohjois-venäläisen tasavallan presidentti — ryhdyin työhön.
Oli siis ennen kaikkea aikaansaatava Venäjällä purkaus jollakin seudulla, joka olisi niin tärkeä, että esimerkki sieltä voisi tarttua, kernaimmin seudulla, missä oli lukuisasti työläisasutusta, sillä se oli mitä suurimmassa määrässä sosialististen ja vallankumouksellisten oppien tartuttamaa. Itse purkaus olisi kenties ollut helpompi järjestää jossain muussa kaupungissa, mutta ilman aseita oli sellainen etukäteen tuomittu epäonnistumaan, ja aseita ei voitu juuri salakuljettaa muualle kuin Pietariin, valtakunnan pääkaupunkiin, joka muissakin suhteissa tarjosi useita ja suuria etuja, joista m.m. se, että siellä tapahtunut purkaus epäilemättä esimerkkinä vaikuttaisi voimakkaimmin, ei suinkaan ollut pienin.
Akashi, jonka neuvoa tässä kysyttiin, oli tinkimättä samaa mieltä, että itse valtakunnan pääkaupunki oli soveliain seutu ensimmäiselle purkaukselle, sillä saatettiin otaksua, että sieltä annettu merkki kuultaisiin koko Venäjällä ja varmaan Puolassa ja Kaukaasiassa johtaisi välittömiin levottomuuksiin, jotka tukahduttamisekseen vaatisivat sotaväkeä. Sillä aikaa oli myös tapahtunut Gaponin kapinayritys, tai kenties oikeammin sanoen yritys saattaa tsaari persoonallisesti heti puuttumaan asioihin, ja pappi itse oli päässyt pakoon ulkomaille, jossa hän kehoituksin ja julistuksin ilmaisi vallankumouksellista mielialaansa. Gapon oli tällä hetkellä venäläisen työväenluokan epäjumala, jonka vähintä sanaa kuunneltiin paljon innokkaammin kuin sen, jonka sanaa hänen asiansa oikeastaan oli julistaa. Häntä voitiin ilmeisesti käyttää meidän tarkoituksiimme, ja kun Asev oli tunkeutunut hänen seuraansa Pariisissa ja sieltä ottanut hänet mukaansa Lontooseen, jossa minä silloin oleskelin, olivat suhteet pian solmitut ja johtivat siihen, että Gapon kutsui sinne Pietarin työläisten edustajan neuvottelemaan.
Mies, jonka nimeä en nyt enää voi muistaa, tulikin aikanaan ja hän oli tavattoman älykäs henkilö, luonnollisesti sosialisti, syvästi vakuutettu siitä, että vain väkivaltainen vallankumous saattaisi lopettaa sorron, jonka alaisena venäläinen työväenluokka kesti paljon kärsimyksiä, ja täynnä intoa saada olla mukana missä tahansa, joka saattoi kiiruhtaa kaivatun kumouksen puhkeamista. Oli vain kysymys aseista, vakuutti hän. Jos niitä voitaisiin hankkia ja toimittaa Pietarin työläisille, saattaisi vallankumous puhjeta minä päivänä tahansa. Kaikki mitä tarvittiin oli muutama tuhat kivääriä sekä ampumatarpeita ensi purkausta varten, lopun hankkisivat kyllä työläiset itse. Sotaväessä oli joukoittain sotilaita, jotka olivat valmiit liittymään vallankumouksellisiin ja luovuttamaan aseensa heille. Ja samanlaiset olivat olot melkein kaikissa työläiskeskuksissa Venäjällä. Kaikkialla odotettiin vain alkamismerkkiä, ja kaikkialla oli maalaisväestö valmis yhtymään työläisiin, jonka ohessa suuri prosentti sotilaista, erittäinkin vasta kutsutut, jotka eivät millään ehdolla tahtoneet joutua lähetetyiksi Aasiaan, oli valmis liittymään vallankumoukseen. Miehen esitys Venäjällä vallitsevasta asemasta ja vallalla olevista oloista, oli mitä rohkaisevin ja vahvisti meitä aikeessamme.
Näihin neuvotteluihin otti Gaponkin osaa, hän lausuili korkealentoisia sanoja melkein kaikesta maan ja taivaan välillä. Mihinkään muuhun hän ei kyennyt ja Venäjää tunsi hän yhtä vähän kuin muuta maailmaa. Lukuunottamatta niitä seutuja, joissa hän itse oli käynyt, olivat muut kaupungit ja maat hänelle täydelleen terra incognita. Pian pidettiinkin hän sen vuoksi niin täydelleen poissa kuin mahdollista neuvotteluistamme, joissa hänen osuutensa supistui loputtomaan puhumiseen, mutta ei poikkeuksen vuoksikaan tarjonnut yhtään arvokasta aloitetta. Mutta kylttinä hän oli korvaamaton, sillä vielä uskoivat Pietarin työläiset sokeasti suurisanaiseen pappiin.
Toinen, joka myös pysyi loitolla näistä neuvotteluista, oli Asev, joka ei millään tavalla ollut tunkeileva tai utelias. Hänen vaiteliaisuutensa oli todella suurenmoinen, kun ajattelee miten suurta mielenkiintoa nämä neuvottelut tarjosivat hänelle, mutta hän varoi tekemästä mitään tiedusteluja ja odotti aikaansa. Pietarin työläisedustajan kanssa pääsimme hyvin helposti yksimielisyyteen. Hänen oli määrä valmistaa kapinanpuhkeamista hengenheimolaistensa ja tovereittensa keskuudessa ja valita näistä tarpeellinen määrä luotettavia henkilöitä vastaanottamaan ne aseet, jotka aikanaan lähetettäisiin Pietariin. Mistä ne otettaisiin, oli kysymys, joka tuotti meille runsaasti päänvaivaa. Yksinkertaisinta olisi kai ollut aivan kiertelemättä ostaa ne jostain asetehtaasta, joista useilla, etupäässä belgialaisilla, ei olisi ollut mitään vastaan toimittaa aseita kenelle tahansa, olivat he sitten vallankumouksellisia tai muita. Mutta yleensä niitä tarkoin pidettiin silmällä, jonka vuoksi yrityksen ennenaikaisen ilmitulemisen vaara oli liian suuri. Jäljellä oli siis vain kääntyminen asekauppiaiden ja asiamiesten puoleen, joita oli hieman kaikkialla eritoten suuremmissa satamakaupungeissa. Tähän kehoitti myös Akashi, joka sitä paitsi neuvoi meitä mieluummin valitsemaan jonkun vanhamallisen armeijakiväärin nykyaikaisten sijaan. Tämä osaksi siksi, että niitä voitiin saada melkoista halvempaan hintaan, osaksi siksi, ettei sellaisia kiväärejä koskaan pidetty yhtä tarkasti silmällä kuin uudenaikaisia. Kun oli kysymyksessä yllätys eikä varsinainen sota oli hän sitä mieltä, että vanhempi kivääri oli täysin riittävä. Jos vallankumouksesta todella tulisi pitkäaikainen, saisivat vallankumoukselliset sittemmin hankkia itselleen nykyaikaisia kiväärejä — siten ei niiden ostaminen mistä tahansa tuottaisi mainittavia esteitä.
Hampurissa oli paljon erilaatuisia asiamiehiä, jotka puuhasivat tämänkaltaisissa kaupoissa. Käännyin siis sinne ja onnistuin parin yrityksen jälkeen pääsemään yhteyteen toiminimen kanssa, joka kaikissa suhteissa tuntui tarkoitukseen sopivalta. Aluksi neuvottelin toiminimen kanssa, joka kuten monet muut Hampurin liikkeet oli juutalainen, vain jonkun makasiinipistoolimäärän hankkimisesta, tilaus, jonka liike otti toimittaakseen ja aikanaan täyttikin sovitulla tavalla. Pistoolit eli karbiinit, sillä niitä voitiin käyttää kumpinakin perän kekseliään rakenteen vuoksi, oli määrä kahdensadan Amerikasta erään Lontoon liikkeen välityksellä tilatun browningrevolverin ohella käyttää aselähetyksen vastaanottajien asestukseksi, joiden ei voitu otaksua saavan suorittaa tehtävänsä poliisin ja mahdollisesti sotaväen häiritsemättä. Tällä hetkellä oli erittäin vaikeata saada mitään saksalaisista asetehtaista, sillä niillä oli yllinkyllin tilauksia Venäjälle ja muualle eri armeijojen uudestiaseistuksen vuoksi, mutta Hampurin juutalaisellani oli suhteita m.m. Siamin kuninkaan asiamiehen kanssa, joka osoitti olevansa myötämielinen. Mainittu henkilö järjesteli juuri santarmistoa eurooppalaisen mallin mukaan, ja tämä aiottiin asestaa mauserkarbiini-pistooleilla, jotka eräs saksalainen tehdas toimitti kolmensadan kappaleen kuukautisissa erissä. H. M. Siamin kuningas ei nähtävästi voinut supistaa laajan haareminsa kustannuksia ja muita valtiomenoja lähettämällä suurempia summia samalla kertaa.
Oli miten tahansa, niin sain nyt vastaanottaa yhden kuukauserän H. M:nsa santarmikarbiineista, jotka maksettiin käteisellä ja lähetettiin vastaanottajalle Tukholmaan, samoin kuin browningpistoolit Lontoosta. Sitten alkoivat neuvottelut kivääreistä. Mainitulla toiminimellä oli varastossa erilaisia malleja, joista yksi tuntui hyvin käyttökelpoiselta tarkoituksiimme. Kysymyksessä olivat sveitsiläiset armeijakiväärit, Wetterlin järjestelmää, jotka kyllä olivat hieman raskaat ja kömpelöt, mutta kaikissa tapauksissa paljoa paremmat n.s. berdankoja, joita venäläinen sotaväki siihen aikaan käytti. Sitäpaitsi olivat nämä makasiinikiväärejä ja ampuivat hyvin, ei kuitenkaan pitemmällä matkalla kuin n. 1,000 metriä. Sama tyyppi oli otettu käytäntöön myös italialaisessa armeijassa ja sieltä olikin mahdollisuus, selitti juutalainen, kivääreitä hankkia kuinka paljon hyvänsä, kun Italiankin armeijan uudestiaseistus paraikaa oli käynnissä.
Neuvottelin uudelleen Akashin kanssa, joka tunsi kysymyksessä olevan kiväärin ja sitä paitsi tiesi, että sveitsiläisetkin asevarastot olivat täynnä näitä kiväärejä, sillä sielläkin suoritettiin uudestiaseistusta. Hän neuvoi, että jos mahdollista, sieltäkin hankkisin tietoja hinnoista, hankintaehdoista j.n.e., sekä ennen kaikkea pitäisin huolta kuljetusmahdollisuuksista Pietariin.
Niistä olinkin alkanut neuvottelut juutalaiseni kanssa, joka näytti halukkaalta hankkimaan kaikkea taivaan ja maan välillä. Kysymyksessä oli höyrylaivan ostaminen, joka voisi kuljettaa parisenkymmentä tuhatta kivääriä ampumatarpeineen sekä muuta sekalaista. Ennen pitkää oli hänellä kolme höyrylaivaa ehdolla, jotka hän vakuutti tarkoitukseen täysin sopiviksi. En koskaan nähnyt niitä, sillä juutalainen oli arveluttavasti alkanut epäilyttää. Olin antanut hänen ymmärtää, että aseet olivat aiotut Norjaa varten, koska siellä paraillaan oli rauhatonta — Norjan eristäytymispuuhat Ruotsista — ja olin sitä paitsi menetellyt niin, että juutalainen sai Kristianiasta maksuosoitukset, mutta se ei riittänyt.
Akashi, joka oli antanut pitää juutalaista silmällä — japanilaisillahan oli nuuskijoitansa melkein kaikkialla, ja Akashi oli koko japanilaisen tiedoituslaitoksen päällikkö — oli saanut selville, että tämä oli asettunut yhteyteen Venäjän Hampurissa olevan konsulin kanssa, sekä että hänellä myös oli suhteita muihin, enemmän tai vähemmän mystillisiin venäläisiin. Minulle ilmoitti Akashi heti huomioista ja kehoitti minua suurimpaan varovaisuuteen. Itse olin myöskin saanut selville, ettei juutalaiseen ollut oikein luottamista. Hän oli melkein varmasti ilmoittanut hankkivansa italialaisia kiväärejä, mutta olikin itse asiassa neuvotteluissa erään sveitsiläisen kanssa.
Syy, miksi hän oli koettanut pettää minua kiväärien alkuperään nähden, ei kai ollut muu kuin taloudellista laatua — hinta, jonka hän oli ilmoittanut, oli korkeampi kuin millä muuten saatiin samanlaisia ostaa — mutta joka tapauksessa ei hänen esiintymisensä minua kohtaan ollut oikein vilpitöntä ja tämä yhdessä Akashin ilmoitusten kanssa aikaansai sen, että matkustin Pariisiin, jossa Dekanozilta, eräältä vallankumoukselliselta georgialaiselta saamani tiedon mukaan oli tavattavissa eräs sveitsiläinen, joka oli tekemisissä asekauppojen kanssa. Miehen tapasinkin ja huomasin hänen olevan joka suhteessa miellyttävän henkilön, jonka kanssa kernaasti oli tekemisissä. Tosin hän kyllä hyötyi sievoisesti kaupasta, mutta hän ei ainakaan koettanut ilmaista kauppoja korkeille venäläisille viranomaisille kuten Hampurin juutalaiseni. Hänen kanssaan siis järjestettiin kauppa sekä helposti että nopeasti. Hän lupasi lähettää kiväärit junalla Rotterdamiin, eräälle liikkeelle, jonka Akashin tiedonannon mukaan omisti japanilainen asiamies ja hän järjestäisi kaiken siten, ettei Hampurin juutalainen saisi mitään kiväärejä, ennen kuin toiset jo olisivat matkalla Rotterdamiin, jonne ne lähetettäisiin pikatavarana.
Pelkäsin nimittäin, että venäläinen poliisi, jolla oli haaraosastoja kaikkialla Euroopassa, alkaisi epäillä, jos kaikki suhteet Hampurin toiminimeen katkeaisivat täydelleen, ja kirjoitin sen vuoksi sinne kirjeen, jossa ilmoitin, että nyttemmin oli kaikki selvää, mutta että minun kuitenkin täytyi saada nähdä ja tarkastaa ne kiväärit, jotka ostaisin, ennenkuin kauppa lopullisesti päätettäisiin. Siksi ehdotin nyt, että tuhatkunta kivääriä lähetettäisiin malliksi. Omasta puolestani lähettäisin vekselin puolelle siitä kauppasummasta, minkä kiväärit ilmoituksen mukaan maksaisivat. Vastaus oli lähetettävä Lontooseen antamani osoitteen mukaan.
Vastaus tulikin paluupostissa ja ilmoitettiin siinä, että määräys mallilähetyksestä jo oli annettu, ja että sen korkeintaan parin viikon kuluttua piti olla nähtävänä Hampurissa. Samalla tahtoi kirjeen kirjoittaja kysyä, olinko jo tehnyt mitään päätöstä kuljetuslaivan ostamisesta. Hän pelkäsi, että ne höyrylaivat, joista hän varhemmin oli puhunut, menisivät käsistämme, ellei asiassa mitään tehtäisi.
Vastasin, että kiväärien saavuttua tulisin Hampuriin, jossa höyrylaivakauppa silloin voitiin päättää samalla kuin suuri asetilaus tehtiin. Tämähän oli kieltämättä petollista menettelyä kysymyksessä olevaa juutalaisliikettä kohtaan, mutta — hänhän oli koettanut myydä minut venäläisille. Niin kauan kuin hän uskoi, että menisin ansaan keskittivät venäläiset poliisit, agentit et hoc genus omne varmasti koko huomionsa Hampuriin, niin että saatoin rauhassa huolehtia kaupoista Lontoossa, mutta jos he kerran saisivat tietää, että heitä oli vedetty nenästä, olisi peli melkein menetetty, ellei koko aselähetys jo olisi matkalla.
Eivät mitkään omantunnonvaivat siis painaneet minua senvuoksi, eivät edes silloin kuin minä aselähetyksen jo ollessa matkalla Saksan kautta, kirjoitin Hampuriin ja kysyin miksi sovittu mallilähetys viipyi niin kauan, senhän piti aikoja sitten olla perillä. Tähän sain vastauksen, joka sisälsi joukon valheellisia anteeksipyyntöjä ja lupauksia päättyen siihen, että lähetys oli nyttemmin matkalla, hän lupasi sähköttää heti kun se oli saapunut ja kiväärit olivat nähtävissä. Että tämä oli valhetta, sen tiesin varsin hyvin, sillä sveitsiläiset sotilasviranomaiset eivät vielä olleet antaneet myöntymystään aseiden toimittamiseen.
Sillaikaa puuhasi Akashi, joka myös oli tullut Lontooseen, järjestäen kaikki kuntoon kuljetusta varten. Tehdyn suunnitelman mukaan osa aseista oli vietävä Suomeen käytettäväksi siellä niiden aseistukseen, jotka nostaisivat kapinalipun samalla kertaa, kuin levottomuus alkaisi Pietarissa. Sinne oli lähetettävä suurin osa, ja tämä oli luonnollisestikin vaikein arvoitus, sillä aseet oli toimitettava maihin eri paikkoihin, osaksi siksi, että voitaisiin sotkea asia korkeiden viranomaisten silmissä siinä tapauksessa, että he saisivat siitä vihiä ennakolta, osaksi sentähden, ettei keräämällä liian paljon väkeä yhteen paikkaan vaara uhkaisi, jolloin luvaton puuha helposti saatettiin keksiä.