I.
Hän oli ollut niin reipas, elämänhaluinen, toivorikas — sillä hän oli kahdenkymmenen vuotias ja naimisissa vasta vuoden.
Nyt kuvastui hänen kasvoissaan vain tuska ja epätoivo, viruessaan vuoteellaan kalpeana ja nääntyneenä ja odottaessaan synnytystä. Poltteita oli ollut jo kuusi tuntia — eikä vieläkään! Tuntui kuin koko hänen ruumiinsa olisi ollut tulessa, hän vääntelehti voihkien ja valittaen; toisinaan hän nyyhkytti hiljaa ja vaikeroiden kuin hyvin heikko, sairas lapsi, toisinaan kirkasi rajusti ja sydäntäsärkevästi — aivankuin hänen jäseniänsä revittäisiin irti. Joskus oli hän hetken ääneti ja silloin puri hän hampaansa yhteen, katseensa harhaili ympäri avuttomana, pyytävänä ja suunsa vääntyi niinkuin lapsen, joka huomaa eksyneensä metsään, eikä äiti olekaan saapuvilla ja hänen otsaltaan pusertuivat esiin suuret hikikarpalot kuin valkeat helmet…
Mutta ei vieläkään!
Hän tunsi itsensä niin äärettömän heikoksi, kuoleman väsyneeksi; hänen mieleensä juolahti, ettei hän voi tätä kestää — hänen täytyy kuolla. Silloin hän alkoi pelätä. Voi, miksi hän ei ennen ajatellut sielunsa tilaa, ei viljellyt jumalan sanaa, ei käynyt ripilläkään kahteen vuoteen… Hän rukoili hiljaa: — Jumala, jumala, auta minua!
Mutta tuska kiihtyi yhä, samalla kun epäilys, pelko ja kuolemankauhu kalvoi vielä ankarammin kuin ruumiilliset tuskat. Mitä, jos hän nyt kuolee? Mihin hän joutuu? Pääseekö hän taivaaseen, tai syöksyykö hän — kauheata ajatellakin! — ijankaikkiseen kadotukseen, helvettiin! Ei. Hänen täytyy saada jotain tietoa, varmuutta…
— Sanokaa Kristolle, että… että hän menee hakemaan pastoria, — sammalsi hän arasti ja katkonaisesti kätilölle.
— Eihän tässä nyt mitään pelkoa ole… se kyllä kohta menee ohi, — huomautti tämä viihdytellen. — Odottakaahan vain vähän vielä…
— Ei! Se täytyy… täytyy! Sanokaa, että pian, pian…! — huusi hän tuskallisesti ja kiihkeästi, niinkuin hänen elämänsä olisi riippunut siitä. Peittäen kasvonsa alkoi hän rajusti itkeä; mutta yhtäkkiä hän kohotti päätään, katsahtaen kauhistuneena ympärilleen ja parahti kuin haavoitettu eläin:
— Minä kuolen!
Pappia lähdettiin hakemaan…