III.
Seuraavana aamuna lähti Mauri tapansa mukaan kaupunkiin katsomaan, kuuluisiko jotakin sulun loppumisesta. Tunnin kuluttua palasi hän kädessään nippu kuivia ruisleipiä ja kertoi ilosta loistavin silmin, että sulku oli päättynyt; työnantajien oli täytynyt suostua samoihin ehtoihin kuin ennen olivat voimassa: työpäivää ei siis pidennetä! Sulkukomitea kokoontuu tänään kello 5 allekirjoittamaan sopimuksen ja työt alkavat huomenaamulla!
— Jumalalle olkoon kiitos, että hän vihdoinkin on pehmittänyt työnantajien sydämet! — huudahti äiti hartaana liittäen kätensä ristiin.
Maurin mieli teki tosin huomauttaa, että se oli yksinomaan työväen oma ansio: heidän yksimielisyytensä ja kestävyytensä tulos, mutta hän oli liian iloinen nostaakseen nyt juuri erimielisyyttä — siksipä hän vain hymähteli…
* * * * *
Kun he kaikki kolme pääsivät iltasin tuntia aikaisempaan työstä, saivat saman palkan kuin ennenkin ja perhe alkoi taas jotenkin tulla toimeen, ei kukaan muistanut, että se oli Maurin ansio, etteivät he silloin menneet tovereitansa pettämään — Maurin, jota he silloin villitsijäksi nimittävät.
Eikä hän sitä vaatinutkaan.